Kerroin aikaisemmin, kuinka olen hakenut ja päässyt Sexpon seksuaalineuvojan koulutukseen. En vieläkään ole ihan sisäistänyt sitä. Kaikki tosin konkretisoitui, kun 18.12 sähköpostilaatikkooni tupsahtivat ennakkotehtävät, joiden tulee olla tehtynä ennen ensimmäistä seminaaria.
Näin sieluni silmin teiniminäni, tuon aran ja epävarman otuksen, joka kipuili pohtiessaan kehosuhdettaan ja seksuaalisuuttaan. Jos joku olisi sanonut teiniminälleni: ”Muutaman vuoden päästä opiskelet seksuaalineuvojaksi!” olisi hän hämmentynyt, osin järkyttynytkin. Tyttö luulisi sanojan erehtyneen henkilöstä. Puhun teiniminästä kuin eri henkilöstä siksi, etten löydä enää tarpeeksi samanlaisuuksia siihen, että ajattelisin meidän olevan sama henkilö.
Jos minut on oppinut tuntemaan vasta parin viime vuoden aikana, ei koulutusvalintani liene yllätys. Eräs parhaista ystävistäni totesikin luettuaan “uutisen” blogistani, ettei tieto ollut hänelle mitenkään uusi, vaikkemme olleet välissä puhuneet. Jos taas minut tunsi silloin joskus nuorena, eikä vuosien varrella olla hirveästi juteltu, voi järkytys olla melkoinen.
Suhtautumiseni seksuaalisuuteen on ottanut huimia loikkia näiden vuosien välillä. Etenkin viimeisen reilun vuoden aikana olen tuonut tätä muutosta esille myös julkisesti omissa kanavissani, joko blogitekstien tai erilaisten esiintymisten muodossa. Kokemustoimijan roolissa olen ollut vuodesta 2015 lähtien ja yksi kysytyimmistä teemoistani on vuodesta toiseen vammaisten seksuaalisuus. Pystyn tilanteen niin vaatiessa puhumaan teemasta oman kokemukseni kautta, vaikka unissani ilman minkäännäköisiä muistiinpanoja tai valmisteluja. Niin tuttua esiintyminen minulle kyseisestä aiheesta on. Vaikka runko ja perusrakenne ovat tuttuja, tuon aina puheenvuoroihini jotain uutta. Minusta on upea huomata nuo edistysaskeleet, jotka korostuvat nyt, alettuani lukea asiasta enemmän.
Vaikka seksuaalisuus ja sen ympärillä pyöriminen on lisääntynyt kanavissani, en silti olisi vielä vuoden 2019 lopussa, tai 2020 alussakaan uskonut hakevani seksuaalineuvojakoulutukseen. Kai sitä voi siis todeta, että ihminen pystyy yllättämään itsensäkin. Mietin, onko minusta siihen. Riittääkö ymmärrykseni esimerkiksi ihmisen mielenliikkeistä? Ymmärrys, joka on hankittu sekä itsenäisesti erilaista kirjallisuutta kuluttamalla, sekä avoimen yliopiston psykologian perusopinnot suorittamalla. Haluaisiko kukaan tulla asiakkaakseni? Tiedän, että pelkoni on turhaa, sillä intoa tulevaan opintomatkaan riittää. Lisäksi huomaan taas perinteisen tapani vähätellä itseäni. Voin silti sanoa, etten olisi uskaltautunut hakemaan koulutukseen ilman ystävien tukea.
Odotan jännityksellä ja innolla matkaa, joka edessäni on avautumassa. Jo ennakkotehtävien perusteella voin päätellä, että nyt sitten muuten sukelletaan syvään päähän. Itsensä tunteminen seksuaalisuuden saralla ja avoimuus uusien asioiden ja ilmiöiden havainnoinnille ovat tulkintani mukaan jonkinlainen välttämättömyys neuvojan roolissa toimimiselle. Eikä meitä kokelaita tulla päästämään helpolla. Ennakkotehtävässä meidän pitää nimittäin miettiä seksuaalisuutemme kaarta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Voin sanoa, että tästä henkilökohtaisesta kirjoitelmasta, jota en kanavissani ainakaan sellaisenaan jaa, tulee pitkä ja arimpia kohtia käsiteltäessä myös tunteikas. Mikäli kiinnostaa, voin myöhemmin jakaa ajatuksia ja yleisiä havaintojani opinnoista.
Olen aiemmissa postauksissani puhunut, kuinka jokaisen olisi mielestäni hyvä käydä seksuaalineuvojalla ainakin kerran. Meistä jokaisella kun saattaa olla joko tiedostettuja tai tiedostamattomia vinoumia liittyen seksuaalisuuteen ja siitä puhumiseen. Vaikkemme tiedostaisikaan niitä, vaikuttavat ne käytökseemme ja muiden toiminnasta tekemiimme tulkintoihin. Yleensä haasteita ymmärtää parhaiten, jos niistä keskustelee muiden kanssa. Vastaavasti he, joilla on jotain haasteita seksuaalisuutensa kanssa, saattavat keskustelun avulla saada työkaluja niiden käsittelyyn ja ymmärtämiseen. Kokeilussa ei menetä mitään, paitsi taloudellisesti. Mikäli siihen vain mitenkään on varaa, on henkinen hyvinvointi asia, johon panostamisessa ei pitäisi säästellä.
Seksuaalineuvonta on palvelu, josta puhutaan liian vähän. Moni ei välttämättä tiedä palvelun olemassaolosta tai kuinka siihen pääsisi käsiksi. Asiakaskunnasta tai syistä asiakkaaksi hakeutumisen takana saattaa elää harhaluuloja. Huolestuttavaa on se, ettei Kela kustanna seksuaalineuvontaa, vaikka se katsottaisiin muiden terapeuttien toimesta aiheelliseksi asiakkuudeksi. Miksi tilanne on tämä? Seksuaalisuus on olennainen osa ihmisyyttä suuntautumisesta riippumatta. Seksuaalisuus elää ja muuttuu meissä kehdosta hautaan. Miksei ihmisiä siis tueta muutoksissa voimakkaammin?
Seksuaalineuvonnan avulla henkilökohtaisesta tuskailustaan voi päästä eroon, sekä oppia huomaamaan omaa kehitystään ja haitallisia (tai hyödyllisiä) käytösmalleja. Uskon, että mitä useampi ihminen kävisi seksuaalineuvonnassa, koki siihen akuuttia tarvetta tai ei, sitä avoimemmaksi keskustelu seksuaalisuudesta osaltaan muuttuisi.
Miksi hain seksuaalineuvojaksi?
Hain seksuaalineuvojakoulutukseen, sillä haluan ymmärtää itse paremmin omaa seksuaalisuuttani ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Koen, että vammaisena olisin tarvinnut voimakkaampaa tukea asian suhteen ja keskusteluapua jo varhaisessa vaiheessa, ikään kuin automaationa. Kipuiluani seksuaalisuuden kanssa ei auttanut se, että vammaisten seksuaalisuudesta ei yleisesti puhuttu ja äitini puolestaan piti itsestäänselvyytenä, että seksuaalisuus on osa minua, kuten ketä tahansa. Siksi hän ei ymmärtänyt etsiä merkkejä jumissa olevista ajatuksistani. Vastaavasti jossain perheissä vammaisten seksuaalisuudesta vaietaan täysin ja invamuksu voidaan ohittaa ko. kasvatuksessa.
Haluan olla osaltani avaamassa moninaista ja laajaa keskustelua seksuaalisuudesta. Tahdon pyrkiä tietotaitoni kautta tulevaisuudessa osaltani vaikuttamaan siihen, että seksuaalineuvontaa alettaisiin tarjota vammaiselle, samalla tavoin kuin erinäisiä kuntoutuksen palveluitakin. Muutoksia asioissa tapahtuu vain, jos epäkohtia nostaa esiin. Jos pidän yhdessä muiden kanssa tarpeeksi meteliä ja argumentoimme hyvin, jotain voisi tapahtuakin, edes teoriassa. Jos kaikki vaikenevat, asiat junnaavat paikallaan.
Moni vammainen on hakeutunut puheilleni alettuani mietiskellä avoimesti seksuaalisuutta ja sen aspekteja kanavissani. Olen tästä otettu, mutta hämmentynyt. Eihän minulla ole (vielä) pätevyyttä neuvoa yhtään ketään missään! En halua ottaa vastuuta siitä, jos sanonkin tietämättömyyttäni jotain typerää. Tahdon toimia eettisesti oikein. Vertaistuki on kantava voimavara. Uskon, siis myös tällä kentällä siitä on hyötyä. Se, että terapeutti elää rajoitteiden kanssa, tuo keskusteluun tietyllä tapaa toisenlaista syvyyttä: Epävarmuuksia on helpompi ymmärtää ja vinkit saattavat tulla helpommin mieleen. Vaikka tiedänkin jo pari huippua ko. alalla toimivaa henkilöä, ei erilaisuutta ole kentällä vielä tarpeeksi. Uskon tuovani kentälle uutta verta ja rohkeutta puhua tabuistakin aiheista.
Matka seksuaalineuvojaksi on kohdallani vasta alussa. Tunteeni vaihtelevat laidasta laitaan. Suurimpana on kuitenkin into. Mitä sinä tahtoisit tietää matkastani?
Lue myös:
Missä on vammaisten seksivalistus?
Millä keinoin vammaisten seksuaalista itseilmaisua voitaisiin tukea?
Sinulle, seksuaalineuvoja tai -terapeutti
