seksuaalisuus

Seksuaalisuuteen liittyvät myytit vammaisnäkökulmasta

Seksuaalisuuteen liittyy vielä tänäkin päivänä paljon myyttejä. Ne ovat haitallisia kenelle tahansa, mutta erityisen haitallisia ne ovat henkilöille, joiden keho ei toimi samalla tavalla kuin valtavirran kulkijan, tässä tapauksessa vammattoman. Jotta näistä päähämme pinttyneistä myyteistä päästäisiin eroon ja jokainen pääsisi toteuttamaan seksuaalisuuttaan vapaammin, tulee seksuaalisuudesta puhua avoimemmin. Seksin tulisi olla kaikkien sen omaksi asiakseen kokevien nautinto, eikä suoritus tai harvojen luksus.

Myytti 1) Seksin tulisi olla spontaania. Kyllä, spontaani seksi on ihanaa, mutta monelle vammaiselle se ei tule kysymykseen. Ei ainakaan silloin, jos kumppani tai itse tarvitsee ulkopuolisen henkilön avustusta. (Ei, se että on vammainen ei myöskään tarkoita, että henkilö tarvitsisi automaattisesti ulkopuolista apua.)

Avusteinen seksi on vielä nykyäänkin monelle jotain mystistä. Siihen liittyy paljon virheellisiä käsityksiä. Vaikka olen kirjoittanut avusteisesta seksistä oman postauksensa, haluan tässäkin painottaa tärkeintä seikkaa: Avustaja ei ole koskaan osa aktia. Koska seksi on intiimi asia, saatetaan se nähdä joissain piireissä luksuksena, johon on oikeus vain, mikäli siihen kykenee täysin itsenäisesti. Seksi on intiimi ja arka asia. Näin ollen tilanteessa mahdollisesti olevan avustajan täytyy olla luotettava ja sellainen, jonka kanssa pystyy puhumaan asioista estottomasti. Koska keneltäkään ei voi automaattisesti olettaa, että he olisivat valmiita avustamaan seksissä, on tärkeää ottaa asiat huomattavan aikaisessa vaiheessa puheeksi, ennen kuin mitään olisi tapahtumassa. Avustajan kanssa täytyy olla hyvissä väleissä, jotta tämä voi auttaa intiimitilanteissa, ja luonnollisesti tämän on myös itse koettava avustamisen olevan oman mukavuusalueensa rajoissa. Tämä rajaa osan työntekijöistä mahdollisesti pois. Se, ettei avustamaan sovellu kuka tahansa, puolestaan rajaa toisinaan spontaanin (avustetun) seksin mahdollisuuden pois.

Päähämme pinttynyt ”vaatimus” seksin spontaaniudesta aiheuttaa sen, että apua tarvitsevalla vammaisella voi olla hirvittävät tuskat itsensä kanssa ko. saralla. Hän voi ajatella, ettei seksuaalisuus, saatika sen ilmentäminen seksin kautta, kuulu hänelle, sillä kaikki (tai osa asioista) vaativat suunnittelua. Toisaalta tämä voi aiheuttaa myös sen, etteivät vammattomat näe vammaista seksuaalisena, sillä hän ei sovi muottiin.

 Sitä paitsi, vammaistenkin seksi voi olla spontaania. Se, että tarvitsee apua jossain seksin muodossa, ei tarkoita, että tarvitsisi apua välttämättä kaikkeen seksuaaliseen kanssakäymiseen. Esimerkiksi sooloseksi, tai toisen tyydyttäminen käsin tai leluin voivat onnistua vammaiselta varsin hyvin, vaikka hän tarvitsisikin apua vaikkapa yhdyntään sopivaan asentoon pääsemisessä. 

Myytti on haitallinen myös vammattomille. Harvoilla on kiireisen arjen keskellä aikaa harrastaa seksiä aina silloin kuin tekisi mieli, vaikka asuisi kumppanin tai kumppanien kanssa saman katon alla. Mahdolliset lapset, työt, opiskelut ja muut velvollisuudet voivat tulla tielle. Monelle, etenkin pitkässä parisuhteessa, intiimielämän eteen on nähtävä vaivaa. Ja kyllä, toisinaan myös kalenteroitava seksiä. Se ei huononna kanssakäymisen laatua tai suhdetta, vaan auttaa pitämään kipinää yllä ja huolehtimaan läheisyydestä suhteessa.

Myytti 2) Vammaisella on muutakin murehdittavaa kuin seksi. Kyllä, vammaisuus tuo mukanaan monia sellaisia murheita, joita vammaton ei voisi kuvitellakaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö olisi kokonaisuuksia, joiden elämään ja sisäiseen maailmaan kuuluu muutakin kuin rajoitteet ja niiden tuomat aspektit. Meillä on vamman tuomien murheiden, mietteiden, ajatusten, sekä erityispiirteiden lisäksi valtavirtaan menevän ihmisen mietteet, tunteet, ajatukset ja halut.

Me haluamme seksiä siinä missä kuka tahansa muukin voi haluta, tai olla haluamatta. Mieltymyksemme ovat erilaisia, eikä vammaisuus tai avun tarve tarkoita, että olisi olemassa yhtä tiettyä vammattoman seksuaalisuutta. On totta, että jos käytännön asiat, kuten saamamme palvelut, takkuavat, ei intiimi kanssakäyminen välttämättä ole ensimmäisenä mielessämme, deittailusta puhumattakaan. TOISAALTA seksi ja orgasmit voivat esimerkiksi lievittää kiputiloja, tai tarjota hetkellisen harhautuksen ympäröivän maailman aspekteista. Lisäksi seksi lisää mielihyvähormonien tuotantoa ja kumppanin kanssa harrastettu intiimi kanssakäyminen lisää läheisyyden tunnetta.

Myytti 3) Vammainen ei tarvitse seksuaalikasvatusta. Tämä on myyteistä heittämällä se, joka satuttaa minua eniten. Jokainen tarvitsee taustastaan riippumatta mahdollisimman laajaa seksuaalikasvatusta. Tarpeeksi laaja seksuaalikasvatuksen tulisi pitää sisällään keskustela turvaseksitaidoista, eli esim. ehkäisymenetelmistä tautien ja raskauden varalta, kommunikaatiotaidoista ja omien rajojen asettamisesta, aktin toimimisesta käytännössä ja toisaalta myös nautinnosta. Nykyisellään seksuaalikasvatus pitää sisällään lähinnä vain mietteitä suorituksesta ja suojautumisesta. Jos ei saa tarpeeksi seksuaalikasvatusta, ei välttämättä tunnista, tai osaa sanoittaa omia rajojaan tai tarpeitaan. Toisen ihmisen korrekti lähestyminen voi tuottaa haasteita. 

Vamma ei välttämättä vaikuta seksuaalisuuteen tai sen ilmaisuun kovinkaan paljon. Sillä voi kuitenkin olla suuria vaikutuksia. Siksi olisikin tärkeää, että me vammaiset saisimme kattavaa ja monipuolista seksuaalikasvatusta, joka huomioi eri tavoin toimivan kehon rajat. Samoin toimintarajoitteet voivat vaikuttaa kykyyn havainnoida sosiaalisia tilanteita, minkä vuoksi olisi erityisen tärkeää, että kommunikaatioon intiimitilanteissa kiinnitettäisiin entistä enemmän huomiota.

 Seksuaalikasvatus ei saa ketään harrastamaan villiä ja päätöntä seksiä, tai istuta kenenkään päähän ajatuksia siitä, että intiimitilanteeseen olisi jotenkin kiire. Se auttaa tekemään viisaita, harkittuja päätöksiä ja auttaa tunnistamaan ei-toivotun lähestymisen ja sopimattomuudet, sekä toivottavasti toimimaan näissä tilanteissa oikein. 

Myytti 4)  Tämä myytti yhdistää kaksi haitallista myyttiä Sen, mitä ”oikea seksi” on ja oletuksen, ettei vammainen kykene yhdyntään. Ensinnäkin, yhdyntä– ja suorituskeskeinen ajattelu seksistä saa minut aina surulliseksi. Seksi ei ole vaan penetraatiota, eivätkä läheskään kaikki saa siitä minkäänlaista nautintoa, saatikka orgasmia. Laajemmin ajateltuna jokainen määrittelee itse, minkä hän laskee seksiksi. Yleisesti seksin voidaan kuitenkin ajatella olevan kaikkea seksuaalista mielihyvää tuottavaa toimintaa.

Entäpä se yhdyntä? Pystyvätkö vammaiset siihen? Riippuu täysin vammaisesta, mutta yleisesti ottaen kyllä. Vamma saattaa tuoda seksuaaliseen kanssakäymiseen haasteita, oli kyseessä yhdyntä tai ei. Joskus ongelmiksi voivat osoittautua esimerkiksi sopivien asentojen löytäminen tai vaikkapa spastisuuden aiheuttamat kivut. Näihin ongelmiin löytyy varmasti ratkaisuja, apua ja tukea, kunhan on valmis ottamaan selvää asioista ja kokeilemaan erilaisia ratkaisumahdollisuuksia. Epäonnistuminen ei tarkoita asian x olevan kokonaan poissuljettu. Se saattaa vain vaatia uusia yrityksiä. Mitä spastisuuden aiheuttamiin kipuihin tulee, auttaa hidas ja rauhallinen eteneminen usein asiaan. ”Esileikki”, siis on usein kaiken a ja o.

(Käytän esileikissä lainausmerkkejä, koska mielestäni kaikki se, minkä ihmiset laskevat usein esileikiksi tulisi laskea yhtä tärkeäksi ja samanlaiseksi osaksi seksuaalista kanssakäymistä kuin vaikka oraali– tai penetraatioseksi. Kaikki mikä tuottaa seksuaalista nautintoa on seksiä)

Myytti 5) Vammaiset ovat pervoja. Tämä myytti on erittäin ristiriitainen, sillä samaan aikaan yhteiskuntamme ajattelee, ettei eri tavoin toimivan kehon omaavilla ole seksuaalisuutta, tai haluja seksiin. Mistä myytti siis johtuu? Miten pervous edes määritellään? Jokaiselle määritelmä on varmasti yksilöllinen. Johtuuko ajatus ”pervoudestamme” siitä, että kehomme toimivat eri tavalla? Onko näin ajattelevien mielestä väärin, että omaamme haluja ja tarpeita? Nähdäänkö se pervona siksi, että saatamme tarvita apuvälineitä tai ulkopuolisen apua? Ei se tee meistä pervoja. Vaikka pervoudessa ei ole mitään pahaa, saattaa ajatus/nimitellyksi tuleminen loukata jotakuta syvästi ja aiheuttaa särön hänen seksuaalisuuden kokemukseensa. Meillä toki saattaa olla pervoiksi miellettyjä mieltymyksiä, kuten kinky-viehtymystä, mutta se on yksilöllinen asia, ihan kuten kenen tahansa seksuaalisuuden kokemuksessa.

Elämme vuotta 2021. Siitä huolimatta seksuaalisuus nähdään ja siitä keskustellaan hyvin kapeakatseisesti. Ongelmallista tämä on siksi, että kaikki päähämme pinttyneet myytit vaikuttavat siihen, kuinka näemme itsemme ja kohtaamme muut ihmiset.

Lue myös:
Harhaluuloja vammaisten seksuaalisuudesta
Miten ableismi näkyy seksuaalisuudessa?
Millä keinoin vammaisten seksuaalista itseilmaisua voitaisiin tukea?
Mikä on normaalia seksuaalisessa kanssakäymisessä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.