Vähitellen on totuttu ajatukseen siitä, että myös henkilöillä, joiden toimintakyky poikkeaa normista, on seksuaalisuus. Toki asiaa uutisoidaan edelleen kohuotsikoin, mutta se ei ole niin suuri järkytys, kuin joskus muutama vuosi takaperin. Siitä huolimatta yhteiskunnassamme tuntuu olevan vallalla ajatus, että oikeus oman seksuaalisuuden toteuttamiseen kuuluisi vain niille vammaisille, jotka voivat toteuttaa sitä itse. Tämä ajatus näkyy esimerkiksi… Jatka lukemista Mitä ennakkoluuloja avusteiseen seksiin liittyy?
Avainsana: kohtaaminen
Miksi pitkillä asiakassuhteilla on merkitystä kuntoutuksessa?
Kuntoutuksella on suuri merkitys vammaisen hyvinvoinnille. Se mahdollistaa monelle meistä itsenäisemmän ja kivuttomamman elämän. Terapia nähdään kuitenkin usein teknisenä suorituksena, jonka toteuttaja on vaihdettavissa ja kilpailutettavissa. Pitkillä terapiasuhteilla on kuitenkin suuri merkitys. Miten ne vaikuttavat kuntoutukseen? Mitä tapahtuu, jos ne katkeavat? Pitkät asiakassuhteet ovat kuntoutuksessa erittäin merkittäviä. Terapeutti oppii ajan kanssa tuntemaan kuntoutujan kehon kuin… Jatka lukemista Miksi pitkillä asiakassuhteilla on merkitystä kuntoutuksessa?
Mitä jokaisen tulisi tietää BDSM-bileistä?
Bileet ovat joillekin olennainen osa BDSM-kulttuuriin liittyvää itsensä toteuttamista. Seksuaalisesti vapautunut tila, jossa samanhenkiset ihmiset pääsevät toteuttamaan itseään ja tutustumaan muihin samalla tavoin ajatteleviin ihmisiin, kokeilemaan uusia juttuja ja löytämään kiinnostuksenkohteita. Ajatuksen tasolla idea on varmasti kutkuttava. Käytännössä homma ei kuitenkaan välttämättä ole niin yksinkertainen. BDSM-maailmaan ja etenkin bileisiin saattaa liittyä ennakkoluuloja. KENENKÄÄN… Jatka lukemista Mitä jokaisen tulisi tietää BDSM-bileistä?
Miten tehdä BDSM – sessiosta turvallinen?
BDSM on vallalla, aisteilla ja tuntemuksilla leikkimistä. Se voi tarjota nautintoa ja erilaisia kehotuntemuksia hyvin moninaisilla tasoilla. BDSM-leikkejä voi toteuttaa hyvin monella tavalla ja sen merkitykset riippuvat aina tilanteessa olevista henkilöistä. On kuitenkin muutamia perustavanlaatuisia asioita, joita tulisi ottaa huomioon sessiosta toiseen. Sanalla sessio, tarkoitan tilanteita, jossa on läsnä BDSM-elementtejä. Tämä postaus käsittelee ainoastaan sessioita,… Jatka lukemista Miten tehdä BDSM – sessiosta turvallinen?
Havaintoja kinkynä deittailusta
Disclaimer: Kirjoitan tämän postauksen nimenomaan BDSM-harrastajan näkökulmasta, sillä siitä minulla on omakohtaista kokemusta. En siis ota tässä kirjoituksessa kantaa muihin kinkyilyelementteihin, jotka voivat vaikuttaa deittailuun. Uusien romanttisten ja seksuaalisten suhteiden luominen on aina haastavaa. Etenkin nykymaailmassa, jossa treffikumppanien etsiminen perustuu yhä enenevissä määrin nopeisiin ensivaikutelmiiin ja vasemmalle ja oikealle swaippailuun, ei omanhenkistä tyyppiä välttämättä löydy.… Jatka lukemista Havaintoja kinkynä deittailusta
Vammaisuuden näyttämö 27: Beautiful Minds
Vammaisuuden näyttämö on juttusarja, jossa käsittelen olemassa olevia vammaisuuden representaatioita elokuvissa, tv-sarjoissa, kirjoissa ja toisinaan myös podcasteissa. Mikä narratiiveissa sykähdytti? Mikä oli erityisen samaistuttavaa? Onko representaatio todentuntuista? Mikä jäi harmittamaan? Mitä olisin kaivannut lisää? Tutkailtavanani on tällä kertaa ranskalainen draamakomedia Beautiful Minds, (alkup. Presque, suom. Kauniit sielut.) Kyseinen elokuva oli Espoo Cinen Crip Cine - sarjan… Jatka lukemista Vammaisuuden näyttämö 27: Beautiful Minds
Näin deittailet vammaista
Vaikuttaako ruudulla oleva deittiprofiili mielenkiintoiselta, mutta esimerkiksi henkilön kuvissa näkyvä apuväline tai se, että hän kertoo avoimesti vammastaan herättää kysymyksiä ja ahdistusta? Etkö tiedä, mihin suuntaan swaipata, tai kannattaisiko tuolle tyypille mennä juttelemaan? Ei hätää, tässä postauksessa kerron vinkkejä ja seikkoja, joita kannattaa ottaa huomioon vammaista deittaillessa! Vammaisen deittailu ei missään nimessä vaadi taikamaagisia keinoja,… Jatka lukemista Näin deittailet vammaista
Ennakkoluuloja vammaisista
Vammaisuuteen liittyy paljon kummallisia ja vähemmän kummallisia käsityksiä. Kun kuulemme sanan ”vammainen”, piirtyy mieliimme helposti tietyntyyppinen kuva ihmisestä. Jos meillä ei ole kokemusta vammaisuudesta, ajattelemme kaikkien toimintakyvyn poikkeavuuksien kanssa elävien menevän samaan muottiin. Todellisuudessa olemme kaikki yksilöitä. Millaisista vammaisuuteen liittyvistä ennakkokäsityksistä meidän tulisi päästä välittömästi eroon? ENNAKKOLUULO: Sanaa ”vammainen” tulisi välttää. Kyseinen sana on täysin… Jatka lukemista Ennakkoluuloja vammaisista
Vammaisuus ja BDSM: Huomioita seksologian ammattilaiselle
Tämä postaus on viimeinen osa “Mitä BDSM voi tarjota vammaiselle ja miksi teemasta tulisi puhua enemmän?” -juttusarjassa, jossa avaan laajemmin lopputyössäni esiin nousseita seikkoja. Tarkemmin juttusarjan rakentumisesta ja tarkoitusperistä voit lukea tästä. Ko. postaukseen on listattu myös sarjan muut osat ja linkit niihin löytyvät ko. postauksesta. --- Seksologian ammattilaisella on valtavasti tietoa seksuaalisuuden moninaisuudesta. Siitä… Jatka lukemista Vammaisuus ja BDSM: Huomioita seksologian ammattilaiselle
Mitä sinun pitäisi tietää seksuaalineuvonnasta?
Seksuaalisuutta on kautta aikojen pidetty intiiminä ja yksityisenä asiana. Sitä se onkin, tavallaan. Siitä huolimatta seksistä ja seksuaalisuudesta tulisi uskaltaa puhua aiempaa avoimemmin. Jos keskustelu olisi avoimempaa, ihmiset eivät luultavasti kipuilisi itsensä kanssa ko. teemasta ihan niin paljon. Ainakin he uskaltaisivat hakea apua aiempaa helpommin. Mitä jokaisen, joka empii neuvontaan menemisen kanssa, pitäisi tietää? Neuvoja… Jatka lukemista Mitä sinun pitäisi tietää seksuaalineuvonnasta?