SV: Seksuaalinen väkivalta.
Liian moni joutuu kulttuurissamme seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Kokemus kulkee uhrin mukana läpi elämän. Se vaikuttaa minäkuvaan, käytökseen ja henkiseen hyvinvointiin. Yhteiskuntamme suhtautuminen seksuaaliseen väkivaltaan ja etenkin uhriin on vinoutunut. Tilanteeseen liittyy häpeää. Uhri saattaa ajatella olleensa jotenkin syypää tilanteeseen ja syyttelevät ajatukset lähtevät helposti laukalle: “Ehkä en osannut sanoa tarpeeksi hanakasti ei.” “Kenties suurentelen tapahtunutta päässäni.” “Kenties pukeuduin provokatiivisesti.” Tällainen ajattelu satuttaa sieluani. Häpeä liittyy ehkä ajatukseen siitä, kuinka jokaisen pitäisi aina voida olla täydessä hallinnassa kehostaan. Ajatus on kaunis, mutta joskus meiltä viedään se päätösvalta väkisin. Ajatellaan ehkä, että omaa kokemusta saatetaan vähätellä viranomaisten tai lähipiirin toimesta. Kenties uhri ei saa tarvitsemaansa tukea tai apua. Seksuaalinen väkivalta ei ole koskaan, ei missään olosuhteissa, uhrin syy, vaikka päähämme iskostetut ajatukset, joko tiedostetut tai tiedostamattomat, väittäisivät mitä. Kukaan ei koskaan ansaitse sitä, että hänen kehoonsa kajotaan. Seksuaalinen väkivalta, tapahtui se missä muodossa tahansa, on aina tilanne, johon tulee puuttua. Uhri on aina uhri, oli tilanteen tausta mikä hyvänsä. Henkilön, jonka koskemattomuutta on rikottu, tulee aina saada apua. Jokaisen tulisi oppia, että “ei” on itsessään riittävä kannanotto, eikä vaadi jatkoa ollakseen pätevä. Ei siis pidä maanitella, painostaa tai jatkaa sitä mitä oli tekemässä, vaan keskeyttää homma siihen.
Aihe on arka ja vaiettu. Siitä voisi kirjoittaa useasta eri näkökulmasta ja niin tulenkin tekemään, vaikka aihe meneekin syvälle omiin tunteisiini. Nyt tahdon puhua aiheesta erittyisesti vammaisnäkökulmasta, muitakin teemoja sivuten.
Vammaiset ihmiset ovat erityisen alttiita seksuaaliselle kaltoinkohtelulle. Sukupuolesta riippumatta olemme useimmiten fyysisesti heikommassa asemassa, jos kehomme ei toimi kuten valtavirtaan kuuluvan keho. Emme välttämättä pysty puolustautumaan silloin, kun se olisi tarpeellista. Tilanteesta ei ehkä pääse pakoon omin avuin. Vammaiset saattavat olla riippuvaisia toisen ihmisen avusta, kenties hänen, joka kohtelee kaltoin. Esimerkiksi näiden seikkojen varjolla vammaiset henkilöt saatetaan nähdä helppoina kohteina. Vammaisuuteen suhtaudutaan usein ennakkoluuloisesti ja ihmisoikeuksiamme voidaan polkea maahan ihan arkisissakin asioissa. En osaa mennä hyväksikäyttäjän päähän, mutta mieleeni herää puistattava kysymys: saattaako tekijä ajatella, ettei henkilöllä, jonka keho ei toimi valtavirtaan kuuluvan tavoin, ole samanlaista oikeutta koskemattomuuteen, kuin muilla?
Usein seksuaalisen väkivallan tekijä on uhrille jollain tavoin tuttu. Vammaisen henkilön elämässä on valtavasti ihmisiä. Valitettavaa kyllä ihmisten määrän kasvaessa myös väkivallan riski kasvaa. Kaltoinkohtelija voi olla kumppani, avustaja, naapuri, tai vaikkapa sosiaalityöntekijä. Kuka vain, mutta usein sellainen, johon ajatellaan olevan jokin luottamuksellinen suhde. Toisinaan uhria saatetaan syyllistää tai pakottaa vaikenemaan ajatuksella: ”Kuka sua auttaisi jos en minä?” Vaikka lausetta ei olisi sanottu tekijän toimesta ääneen, saattaa apua tarvitseva silti ajatella näin. Kenties uhri pelkää, ettei häntä uskota ottaen huomioon tekijän aseman hänen elämässään. Kenties tekijä näyttäytyy muille varsin asiallisena ja/tai välittävänä, ehkä jopa herttaisena. Kumppani, joka on seksuaalisesti väkivaltainen, saattaa myös syyllistää ja polkea uhriaan henkisesti maahan: ”Kukaan muu ei hyväksyisi tai haluaisi sua, kun sä olet tuollainen.” Tällainen käytös on vallankäyttöä, jolla väkivallan käyttäjä pyrkii tekemään uhristaan henkisesti riippuvaiseksi itsestään. Vammainen saattaa jäädä tilanteeseen, sillä ajattelee väärin toimivan kumppanin olevan oikeassa ja/tai että tämä on pohjimmiltaan kuitenkin hyvä tyyppi. Pelko yksin jäämisestä voi olla liian suuri.
Oman mutkansa tilanteeseen luo se, kuinka vammainen ohitetaan seksuaalikasvatuksessa. Seksuaalikasvatuksen kautta henkilö oppii ymmärtämään, millainen kosketus tai muu lähestyminen on hyväksyttävää ja millainen ei. Hän oppii reagoimaan siihen. Hän oppii tunnistamaan ja sanoittamaan rajansa. Hän ymmärtää, mitä seksuaalinen kanssakäyminen saattaa pitää sisällään ja tietää, kuinka keskustella siitä, mitä myöntävän vastauksen antaminen saattaa missäkin tilanteessa tarkoittaa. Hän tietää, miten tilanne, jossa kaikkia osapuolia kunnioitetaan, saadaan keskeytettyä heti, jos jokin alkaakin tuntua epämiellyttävältä. Henkilö käsittää myös sen, että omat rajat voivat vaihdella kumppanista, mielentilasta ja tilanteesta riippuen ja käsittää tämän rajojen liikkuvuuden ja sen ilmaisemisen olevan ok. Hän oppii pitämään itsestään huolta fyysisesti (tautien ja raskauden ehkäisy) sekä henkisesti. Hän tietää, miten toimia, jos joku kohtelee väärin. Jos ei ole kunnon seksuaalikasvatusta, saattaa ajatella epämiellyttävän kosketuksen olevan ok: ”Näin sen vaan kuuluu mennä. Kotoa saatavan seksuaalikasvatuksen lisäksi vammaisen elämänpiirissä saattaa olla tavanomaista vähemmän vertaistuellista (tai muutenkaan) seksuaalisuuteen ja sen ilmentämiseen liittyviä keskusteluita. Keskustelun ja sitä kautta näkemysten avartumisen rajallisuus saattaa johtaa siihen, että vammainen on vammattomia ikätovereitaan haavoittuvaisempi ja osaaminen omien rajojen ynnä muiden sanoittamisesta on vähäisempää.
Vammaisen kokemaa kaltoinkohtelua saatetaan vähätellä. Joku saattaa sanoa, että eihän kukaan nyt rampaa tahtoisi. Henkilön saatetaan sanoa kuvittelevan, liioittelevan tai haluavan vain huomiota. Joskus joku saattaa heittää ”olisit nyt iloinen kun pääsit petiin”. Tällaiset kommentit loukkaavat ihmistä syvästi. Hänen koskemattomuuttaan on juuri rikottu. Hänet on häpäisty ja häntä on satutettu. Vallan tunne omasta kehosta on mennyt. Kuva itsestä ja omasta seksuaalisuudesta saattaa olla palasina. Siitä huolimatta ihminen uskaltautuu kertomaan asiasta ja jos kokemus mitätöidään, saattaa mennä usko koko yhteiskuntajärjestelmään. Erityisen haastavaa seksuaalisesta väkivallasta puhuminen voi olla miehille. Miehen kun automaattisesti ajatellaan olevan valmis seksiin tilanteessa kuin tilanteessa. Tietenkään näin ei ole, mutta jostain syystä ajatus elää silti kulttuurissamme.
Jos siis kuulet jonkun kertovan kokemuksistaan, älä vähättele tai kyseenalaista. Kuuntele omia rajojasi kunnioittaen. Ole läsnä, tarjoa apua tai ohjaa avun piiriin. Kannusta tekemään asiasta rikosilmoitus. Ole läsnä ja tukena kuitenkin omien voimavarojesi ja rajojesi mukaan, älä itsesi kustannuksella. Pyri omalla toiminnallasi lisäämään tietoa seksuaalisesta väkivallasta ja toisaalta suostumuksellisesta keskustelusta: ilman suostumusta se ei ole seksiä, vaan väkivaltaa. Selvä suostumus intiimiin tilanteeseen on saatava joka ikinen kerta uudestaan. Yksi ”kyllä” ei tarkoita kyllää aina ja joskus mieli saattaa muuttua kesken tilanteenkin, mikä on täysin ok. Suostumus ei myöskään ole suostumusta, jos se on pitänyt kiskoa toisesta kinuamalla, suostuttelemalla, uhkailemalla, manipuloinnilla, syyllistämällä, väsyttämällä tai humalluttamalla. Vain ja ainoastaan sataprosenttisen vapaaehtoinen ja selkeä “kyllä” ihmiseltä, joka on kykenevä ajattelemaan selkeästi, on suostumusta.
On olemassa tilanteita, jotka saattavat ulkopuolisen silmiin muistuttaa väkivaltaa. Ne eivät kuitenkaan ole sitä. Mikä sitten erottaa BDSM-tilanteen väkivallasta, kun tilanteessa saatetaan kuitenkin leikkiä esimerkiksi kivulla ja valta-asetelmilla? BDSM-session kaikki osapuolet tietävät mihin ryhtyvät. Asiat ja rajat on keskusteltu etukäteen läpi. Tilanteessa kommunikoidaan avoimesti ja session voi keskeyttää koska tahansa. Jälkihoito on BDSM-tilanteessa erittäin tärkeää. Jälkihoito on eri ihmisille erilaista, mutta siinä käydään session herättämiä tunteita läpi itselle turvallisessa ympäristössä. Monelle seksuaalisen väkivallan uhrille BDSM-sessiointi turvallisen kumppanin kanssa voi olla voimauttavaa, mutta toisille se saattaa ymmärrettävästi aiheuttaa ahdistusta. Heille, joille sessio on voimauttava, saattaa kyse olla esimerkiksi oman kehon hallinnan palautumisen tunteesta. Kuten siis missä tahansa seksuaalisessa aktissa, myös BDSM-sessio pohjautuu kommunikointiin, luottamukseen ja ennen kaikkea kaikkien osapuolten suostumukseen. Lue postaukseni BDSM-kulttuurista tästä ja tästä.
Vammaisten kokemasta väkivallasta puhutaan paljon. Seksuaaliseen väkivaltaan liittyvä keskustelu on kuitenkin vähäisempää. Osittain se johtunee siitä, ettei meitä nähdä seksuaalisina olentoina. Vammaisten kokema seksuaalinen väkivalta tulee tunnistaa ja ottaa tosissaan.
Lue myös:
Stop henkiselle väkivallalle!
Sinulle, joka olet kokenut trauman
