Ihmissuhteet eivät saisi määritellä meitä, vaan meidän tulisi osata olla onnellisia myös itseksemme. Monet meistä kaipaavat kuitenkin elämäämme romanttisia tai intiimejä suhteita. Vakiintunutta kainaloa ja / tai seksikumppania kuitenkin edeltää monen, myös allekirjoittaneen, mielestä kerrassaan hirveä vaihe, nimittäin deittailu. Se hetki, jolloin yrität jutustella enemmän tai vähemmän kiusallisesti toisen kanssa jossain ja mietit kuumeisesti, mitäköhän toinen sinusta nyt ajattelee. Treffailu voi olla hauskaa ja kevyttä, mutta hirvittävän usein se tuntuu aiheuttavan paineita. Osittain se johtuu varmasti siitä, ettemme vielä ensimmäisellä tapaamiskerralla voi tietää, millainen toinen ihminen todella on. Kokonaiskuva muodostuu vasta ajan kanssa. Suurimmat paineet aiheuttaa kuitenkin yhteiskunnan oletukset siitä, millä tavoin meidän pitäisi pariutua tai vastaavasti kulttuurin luomat käsitykset siitä, millaine on hyvä ja toivottu kumppani.
1. Kuuntele intuitiota. Jos tyyppi, jonka kanssa juttelet esimerkiksi deittisovelluksessa, vaikuttaa yhtään siltä, ettette tulisi juttuun tai muuten saa hälytyskellosi soimaan, älä tuhlaa häneen aikaasi. Yleensä ihmisen ensimmäinen aavistus nimenomaan punaisista lipuista on oikeassa. Kuuntele intuitiota etenkin kasvotusten herkästi, mutta ole deittisovelluksessa vastapuolta kohtaan hiukan armollisempi: Kaikki eivät osaa kirjoittaa. Kasvotusten fiksusta ja filmaattisesta henkilöstä voi tulla sovelluksen välityksellä varsin palikka kuva. Viestien lähettelyn tiheys ei myöskään automaattisesti korreloi kiinnostuksen määrän kanssa. Pysähdy siis rauhassa analysoimaan tilannetta tapauskohtaisesti.
2. Älä ota deittailua turhan vakavasti. Usein kulttuurissamme tuntuu olevan sellainen ajatus, että deittien pitää automaattisesti johtaa johonkin, että treffeiltä haetaan automaattisesti sellaista kumppania, jonka kanssa olisimme valmiita jakamaan loppuelämämme. Ehkä olemme omaksuneet tämän ajattelutavan niin, että alitajuntaisesti etsimmekin ”sitä yhtä oikeaa”. Katselemme uutta kumppania päästä varpaisiin miettien, onko hän sellainen, jonka kanssa näemme tulevaisuuden. Sen ei tarvitse olla niin. Vasta aika näyttää, sovitteko yhteen ja millainen suhteestanne muotoutuu. Jos jo alussa asetetaan hirveät paineet siitä, mitä tästä pitäisi tulla, voi se estää todellisen yhteyden muodostumisen. Onnistuneiden treffien mitta ei ole se, päätyykö henkilön kanssa yhteen loppuelämäkseen, vaan se, oliko treffeillä hauskaa. Lisäksi huonotkin treffit voivat opettaa jotain itsestä, tai muista ihmisistä. Tärkeä muistisääntö on myös: Yhteiskunnan ihmissuhdenormeihin ei tarvitse asettua. Et ole selityksiä velkaa kenellekään tavasta, jolla päätät elää: Halusit sitten jakaa elämäsi usean kumppanin kanssa, etsiä sitä yhtä ainoaa oikeaa ja jakaa elämäsi vain hänen kanssaan, hyppiä kevyestä suhteesta toiseen, tai elää elämääsi vailla romanttisia suhteita. Tärkeintä on, että sinä ja kaikki tilanteeseen liittyvät ihmiset olette onnellisia.
3. Ole rehellinen. Jos sinulla on vamma tai sairaus, joka vaikuttaa merkittävästi elämääsi, kerro siitä rehellisesti ja suoraan heti alussa. Et ole kenellekään velkaa selitystä siitä, miten vamma tai sairaus vaikuttaa toimintakykyysi. Jos kuitenkin kerrot tilanteesi heti alussa suoraan, osoitat olevasi sinut itsesi kanssa ja sen, että näet itsesi kuten sinun kuuluisikin nähdä: Sinun ei tarvitse hävetä tai peitellä mitään. Se aiheuttaa usein ihailua. Lisäksi säästät teidän molempien aikaa. Jos vamma tai sairaus on deitillesi ongelma, ei hän ole sinulle oikeaa seuraa. Ylipäätään tämä pätee koko elämäntilanteeseesi. Et hyödy mitään siitä, jos peittelet jotain sellaista, mikä vaikuttaa paljolti elämääsi. Lyö kortit siis suoraan pöytään. Vai meinasitko onnistua peittelemään asiaa jollain, seuraavat, viikot kuukaudet, vuodet, tai ties kuinka pitkän aikaa? Muista kuitenkin, ettet ole velvollinen laajaan selontekoon siitä, miten vamma vaikuttaa elämääsi tai siitä, miksi elämäsi on siinä pisteessä kuin on. Kerro se, mitä tahdot kertoa.
4. Olkaa luovia treffitekemisen kanssa. Tapaamisen ei tosiaankaan tarvitse olla ahdistava pönötyshetki, jossa molemmat tuijottavat kuppiensa pohjaan ja yrittävät kuumeisesti miettiä seuraavaa keskustelunaihetta. Murtakaa kaavaa siitä, mitä treffeillä tulisi tehdä tai miten siellä tulisi olla. Olin itse taannoin treffeillä, jotka olivat ”työhaastattelu.” Minulta siis kysyttiin ikään kuin työhaastattelukysymyksiä, jotka oli muutettu hyvin tai vähemmän hyvin sopiviksi treffien kontekstiin. Toisinaan se ei toiminut lainkaan ja sai minut nauramaan. Vastaavasti se, kun yritin nopeasti keksiä fiksua, mutta samalla kevyttä vastausta johonkin puskista tulleeseen hämmentävään kysymykseen, aiheutti hetkittäin kuumotusta. Minulla oli kuitenkin todella hauskaa ja tuo tapa toimia todellakin murtaa jään, ainakin jos vastapuoli suhtautuu ensitreffeihin, tai tapailun alkuun samanlaisella inhonsekaisella ahdistuksella kuin sinä itse. Miksi suhtautua treffeihin lähtökohtaisesti ahdistuksella? Juurikin sen vuoksi, että vaikka kuinka tiedostaisi ns. yhteiskunnalliset deittailuun liittyvät ajatusmallit, yrittää sitä silti jollain tasolla olla korostetusti se paras versio itsestään. Ja entäs, jos toinen paljastuukin ihan kusipääksi ja sitten petyt ja olet tuhlannut kallisarvoista aikaa? Tämän takia huumori on tärkeää. Turhan pönötyksen poistaminen auttaa näkemään henkilön todellisen minän.
5. Ole rohkeasti oma itsesi. Jokaisessa meissä on sekä hyviä, että huonoja puolia. Kun tapaamme ihmisen ensimmäistä kertaa, yritämme automaattisesti tehdä häneen vaikutuksen. Tämä tarkoittaa usein sitä, että yritämme peittää itsessämme epäedullisina pitämiämme puolia. Kenties olemme kuulleet niistä ominaisuuksista pahaa lähipiiriltämme, tai joltain edelliseltä deitiltä. Se, miten näemme itse itsemme, tai miten muut ovat meidät nähneet, ei kuitenkaan tarkoita nyt edessä olevan treffiseuralaisen katsovan meitä samoin. Muistan esimerkiksi itse, kuinka vuosia sitten silloinen paras ystäväni totesi: ”Älä missään nimessä ole oma itsesi”, ennen treffeille menoani. Se ei ollut vitsi, tai ainakin minusta hän vaikutti olevan tosissaan. Luulen hänen viitanneen esimerkiksi tapaani selittää asioita tunteella. Kun innostun jostain asiasta, tai jokin asia saa fiilikseni kuohahtamaan, menen heti kunnon tarinankertojamoodiin ja esimerkiksi äänensävyni ja -painoni vaihtelevat kuulijasta eittämättä koomisella tavalla. Eksyn usein vielä selittämään mitä kummallisimmista asioista. Satun kuitenkin tietämään, että nämä piirteet ovat juuri sellaisia, joissa minuun on ihastuttu. Sitä paitsi, ”huonotkin” puolet tulevat esille ennemmin tai myöhemmin.
Deittailu on peli, jossa on useimmiten joku tavoite, oli se sitten sielunkumppani tai satunnainen kumppani sänkyyn. Ei ole yhtä oikeaa tapaa deittailla. Yhteiskuntamme on vain tehnyt siitä turhan vakavaa, mutta oikeasti se voi olla hauskaakin, jos kumppaniksi sattuu oikeanlainen henkilö. Oikeasti treffailu voi olla juuri henkilön itsensä näköistä. Tärkeää on olla treffeillä avoimin mielin.
Lue myös:
Deittailusta digitalisaation aikakaudella
Miksi seksuaalisuuteen ja seksistä liittyvistä seikoista vaikeneminen on haitallista?
Suhteiden monimuotoisuudesta
Omat hakusanat näemmä tuottivat hyvän tuloksen. Pakko tuumailla tähän hetki. Olen päässyt 55+ ikään vanhenematta henkisesti yhtään; aina vaan se sama 16-vuotias. Minulla on kuulovamma, äidinkieli suomi, kuulokojeet, harrastan viitottua puhetta mutta räjähdän jos minusta käytetään käsitettä kuuro. Kuulovammattomat helposti siihen hairahtuvat… Seurustelusuhteeni ovat olleet väljiä, yksi avoliitto löytyy. Odottelin prinssejäni niin kauan että kun kyllästyin odottamaan, huomasin olevani jo yli 50-vuotias. Deittimaailmasta löytyi heteronaiselle jos jonkinlaisia miehiä; tekisi mieli sanoa, kyllä on paljon akanoita. Ehti jo turhautua. Ystävät vinkkasivat, panosta toiseen palstaan. Tapahtui epätodennäköisyys; jo kahden päivän selailun ja sovelluksen “yhteensopivuslaskennan” ehdotusten jälkeen huomasin katsovani maailman ihanimpia sinisiä silmiä. “Klick” sattui heti. Kolmannesta kuvasta selvisi, että ihana mies istuu pyörätuolissa. No, joskus on hetkiä kun “eteeeeenpäin” vaan menee kaiken yli. Tunne oli molemminpuolinen, mutta onpa herkullista tämä kahden eri tavalla vammaisen seurustelu; mieheni huutelee toisesta huoneesta ja yrittää puhua aamuisin korvaani huomioita; vein hänelle viitotun puheen oppikirjan että “nyt opiskellaan”. Ostimme aika pian sormukset toisillemme ja olemme saaneet jos jonkinlaisia reaktioita ympäröivästä maailmasta. Minua on luultu avustajaksi (kiva kun miehen aiemman avioliiton lasten opettaja ei sanonut minulle sanaakaan lenkillä, puhui vain miehelleni), ABC:n kassalla kun kassahenkilö ei kuullut mitä mieheni tilasi, alkoi katsoa minua (ja minä aloin katsoa miestäni että puhu hänelle vaan), vilpittömän iloisia sormuksenosto-onnitteluja on alkanut epäillä että johtuvatko ne siitä, että “keräilyerät” löysivät toisensa. No, teatteriinhan me päästään puolella hinnalla; pyörätuolipaikat ovat takana; ööh; kuulovammainen? Noo, tapellaan sitten kirjoitustulkit mukaan minulle… MUTTA. Tiedättekö. Minä olin ja olen niin rakastunut, edelleen, että on ihan pitänyt miehen kanssa erikseen analysoida, että “mikähän tuotakin vaivasi kun se reagoi noin”. Matka on vasta alussa; mutta olen alkanut ymmärtää, kunnolla, että kahden kauppa on kolmannen korvapuusti; ja että vihkipaikalle pyydän tuolin itselleni, koska eihän se käy, että papin edessä ihana mies katsoo minua ylöspäin. Ei se nyt vaan käy! En tiedä kannattaisiko alkaa pitää omaa blogia; eei 🙂 Rakkaus voittaa kaiken, voittaa se <3