Työmarkkinoilla pärjääminen on etenkin nuorelle haastavaa. Pitäisi olla alan koulutus, mutta kuitenkin samaan aikaan koulutuspaikkoja on osalla aloista vähennetty reilulla kädellä. Töiden saamiseksi pitäisi olla kokemusta alalta, mutta ilman töitä ei saa sitä. Asiaa ei helpota se, jos sattuu olemaan vammainen. Osa aloista sulkeutuu automaattisesti pois fyysisen työnkuvan vuoksi ja työnantajat voivat olla asenteellisia. Itse olen kuitenkin onnistunut työskentelemään nuoresta iästäni huolimatta niin vammaispiireissä kuin niiden ulkopuolella. Millaisten seikkojen oivaltaminen on auttanut minua?
1. Jokaisella on vahvuuksia – ne kannattaa tunnistaa ja valjastaa käyttöön. Jokainen työnhakija, ellei siis hae alaikäisenä ensimmäisiä työpaikkojaan, omaa varmasti jotain työkokemusta, tai jonkin alan koulutuksen. Älä vähättele aiemmin kerryttämääsi tietotaitoa, vaan tuo hakemuksessa rohkeasti ilmi ne asiat, joita elämä on sinulle opettanut. Vaikka ne eivät vastaisi suoraan aiempaa toimenkuvaa, tai seikkoja, joita sinun olisi pitänyt oppia, voi noista oivalluksista tai taidoista olla sinulle hyötyä hakemassasi pestissä. Kuvitellaan tilanne, jossa haet töitä ilman mitään kokemusta ja pohjakoulutusta: Siitä huolimatta sinulla voi olla juuri sellaisia osaamisia tai vahvuuksia, joita työssä kaivataan. Oletko hyvä puhumaan ja hurmaat kenet vain sanoillasi? Oletko aina ollut taiteellisesti lahjakas ja rakastat luomista? Puhutko sujuvasti eri kieliä tai olet lyömätön numeroiden kanssa? Oletko velho tietokoneiden ja ohjelmistojen kanssa? Mitä harrastat? Oletko siinä hyvä? Voisiko siitä olla hyötyä hakemuksessasi? Mistä sinua on kehuttu? Joskus meitä vammaisia tunnutaan mollaavan yleisessä keskustelussa – meidät saatetaan nähdä taakkana. Pahimmassa tapauksessa uskomme siihen itse. Todellisuudessa meissä on yhtä paljon potentiaalia kuin kenessä tahansa muussakin, jos meille vain antaa toimivat puitteet sen toteuttamiseen. Jos emme itse tunnista ja osaa sanoittaa vahvuuksiamme, harva työnantajakaan niitä tunnistaa. Mikäli omien hyvien puolien löytäminen tuntuu haasteelliselta, kannattaa kysellä ystävän mielipidettä, mieluiten useamman sellaisen.
2. Pitää uskaltaa olla hyvällä tavalla röyhkeä. Työmarkkinoilla pyöriminen on kovaa ja kilpailu etenkin joistain töistä eittämättä armotonta. Jos itseään ja omia puoliaan ei tunnista tai osaa markkinoida, ei mitä luultavammin tule erottumaan joukosta. Kukaan työnantaja ei tule kotoa hakemaan: “Hei! Tahtoisitko töitä kun olet niin hyvä tyyppi?” Kukaan ei näe vahvuuksiasi, ellet itse näe niitä. Vastaavasti, jos haluat elättää itsesi yrittäjänä tai muuten ei-säännöllisellä työrytmillä, noudata niitä hulluimpia ideoitasi ja tartu niihin. Jos koet että sinulla olisi tarjota osaamistasi jollekin taholle, tee niin äläkä vähättele itseäsi. Älä myöskään vähättele itseäsi silloin, kun puhut sinut mahdollisesti työllistävälle taholle, vaan laita kaikki peliin.
3. Vammaisena oppii johtamista. Jos olet kuten minä muutama vuosi takaperin, saatat olla hämmentynyt. Ymmärrän, sillä kuulostaahan se nopeasti ajateltuna jotenkin absurdilta. Monet meistä kuitenkin tarvitsevat enemmän tai vähemmän henkilökohtaista apua arjesta ja/tai harrastuksista selviämiseen. Monet henkilökohtaisen avun käyttäjistä toimivat myös työnantajina. Kunta maksaa sijaismaksajana avustajien palkan, mutta me hoidamme kaiken muun. Me rekrytoimme avustajat ja hoidamme perehdytyksen. Me suunnittelemme päivärytmit ja vuoroluettelot. Me olemme niitä, joille valitetaan, jos palkanmaksussa on jotain pielessä. Me hoidamme sijaiset ja kaiken paperityön. Me pidämme kehityskeskustelut. Vaikka emme ole koskaan saaneet henkilökohtaisen avustajan työnantajuudesta palkkaa, olemme oppineet paljon esihenkilönä toimimisesta. Tätä arvostetaan työympäristöissä. Opit pitää vain osata tuoda ilmi työnhakuprosessissa.
4. Erilaisuus kiinnostaa – luennoimisesta ja esiintymisestä voi saada palkkaa. Inklusiivisuuden tärkeyteen ja ableismiin on havahduttu viime vuosina toden teolla, vaikka paljon on vielä tehtävää. Ihmiset, joilla ei ole kokemusta erilaisuudesta, tässä tapauksessa vammaisuudesta, eivät mitenkään voi osata huomata kaikkea, tietämisestä puhumattakaan. Ja ainoastaan tiedon lisäämisellä voi tapahtua muutosta. Kirjoista lukeminen on kuitenkin tylsää ja voi jättää joitain asioita hyvin etäiseksi. Parhaiten oppii, jos pääsee kyselemään joltakin, jolle erilaiset toimintarajoitteet ovat arkipäivää. Satunnaiselta ohikulkijalta ei kehtaa, eikä pidäkään mennä kysymään mitä tahansa, joten ratkaisu ”ongelmaan” on kokemustoimija. Meillä vammaisilla on paljon hiljaista, hyödyllistä tietoa, jonka jakaminen auttaa ihmisiä hahmottamaan yhteiskunnallisia epäkohtia ja toimimaan huomioonottavammin. Miksei siitä sitten voisi tehdä keikkatyötä itselleen? Jotta siitä saisi edes hiukan taskurahaa, tulee osata brändäytyä eli miettiä: ”Miten minä erotun joukosta? Mikä on juuri minun juttuni?” Omien rajojen miettiminen on tärkeää. Vaikka kokemustoimija on valmis raottamaan yksityisyytensä verhoa, ei siinäkään roolissa tarvitse vastata kaikkeen. Jokaisella on oikeus pitää asioita vain itsellään.
5. Arkipäiväinen elämäni antaa etulyöntiaseman esteettömyys- ja saavutettavuusasioihin. Nykypäivänä pitää kiinnittää entistä paremmin huomiota siihen, että joka puolelle pääsisi tasavertaisesti muiden kulkijoiden kanssa erilaisista apuvälineistä huolimatta. Myös verkkosivujen ja palveluiden saavutettavuuteen vaaditaan panostamaan direktiivien avulla. Monellakaan sellaisella, jolla ei ole kokemusta vammaisuudesta, ei ole ymmärrystä siitä, millainen esimerkiksi saavutettava somejulkaisu on, tai pääseekö jonnekin paikkaan sähköpyörätuolillakin, vai pelkästään manuaalilla. Vaikka minulla on henkilökohtaisen kokemukseni pohjalta tietoa ainoastaan erilaisten apuvälineiden kanssa liikkumisesta, on ymmärrykseni monenlaisista vammoista ja niiden tuomista haasteista elämänpiirini vuoksi paljon laajempi kuin vammattoman. Minulla on siis jälleen kerran tietotaitoa, joka auttaa potentiaalista yritystä.
6. Vapaaehtoistyö voi tarjota polkuja. Monet vammaiset, kuten myös allekirjoittanut, on tehnyt jossain vaiheessa vammaisjärjestöissä ns. vapaaehtoistyötä. Suunnitellut leirejä, tehnyt vaikuttamissisältöjä, mitä näitä nyt on. Vapaaehtoistyöstä ei luonnollisestikaan saa palkkaa, mutta se opettaa asioita. Se opettaa organisointia. Se aiheuttaa kuin vahingossa verkostoitumista. Se auttaa kiinnittämään huomiota epäkohtiin ja näyttää hyviä keinoja siihen, kuinka näihin ongelmiin voi tarttua. Jos on mukana järjestämässä tapahtumia, oppii kuin itsestään myös niitä prosesseja, joita siihen kuuluu. Parhaimmillaan järjestöissä tapahtuva työ, vapaaehtoinen tai palkallinen, auttaa hahmottamaan, mitä tahtoo tulevaisuudessa tehdä. Jälkikäteen ajateltuna se, kun tein Invalidiliitolle (toki palkallisesti) Ihan Sama ? -podcastia, auttoi ymmärtämään, mitä tahdon tulevaisuudessa tehdä. Viihdyin studiossa, mutta se ei ollut suurin oivallus. Tahdon vaikuttaa. Tahdon kirjoittaa. Tahdon puhua. Tahdon levittää tietoa ja tarjota vertaistukea. Uskon, että jonain päivänä kykenen tekemään kaikkia näitä yhdistettynä siten, että saisin niistä elantoni. Matka on tosin pitkä. Huom! Tämä kohta oppeineen pätee aivan kaikkiin ihmisiin, jotka ovat vapaaehtoistyön parissa toimineet, oli vammaa tai ei. Sama on seuraavan kohdan kanssa.
7. Freelancerius mahdollistaa vapaammat aikataulut. Aina ei tarvitse mennä yritykseen töihin saadakseen rahaa. Elantonsa voi ansaita esimerkiksi yrittäjänä. Itselläni ei vielä ole yritystä, vaan toimitan vain verokorttini paikkaan/paikkoihin, jonne teen keikkaa ja korvaus maksetaan niin. Olen kuitenkin miettinyt yrityksen perustamista tulevaisuudessa, kun keikkatöistä tulee säännöllisiä. Moni vammainen joutuu yrittäjäksi, tai valitsee yrittäjyyden tai freelanceriuden. Osaltaan tähän saattaa vaikuttaa työnantajien asenteellisuus, mutta toisinaan myös vamma tai sairaus voi vaikuttaa siihen, ettei töitä yksinkertaisesti pysty tekemään tavallisten toimistotyöaikojen mukaan. Ehkä tähän vaikuttaa vaikkapa fatiikki, kenties avustajatunnit tai sitten kuntoutuksen järjestely. Syitä voi olla monia. Nämä syyt eivät kuitenkaan vie halua tehdä töitä pois ja siksi yrittäjyys voi olla monin tavoin hyvä ratkaisu. Se tarjoaa joustavat työajat ja vapaan mahdollisuuden esimerkiksi hinnoittaa oma työpanoksensa. Toisaalta itseään ja osaamistaan joutuu jatkuvasti markkinoimaan saadakseen tarpeeksi keikkaa.
8. Vammaistahoilla työskentely tarjoaa mahdollisuuden kehittää ammattitaitoa. Moni työnkuva, jota olen ehtinyt elämäni aikana tekemään, liittyy jollain tavalla vammaisuuteen. Olen kiitollinen jokaisesta saamastani työpaikasta. Jokainen niistä on opettanut minulle jotain. Samaan aikaan minua jollain tasolla ärsyttää se tosiasia, kuinka moni työ on tosiaan liittynyt vammoihin. ”Olisinko saanut työtä ilman omakohtaista kokemusta ja suhteita? Oliko omalla mahdollisella ammattitaidollani mitään väliä?” Ne ovat kysymyksiä, joita kysyn säännöllisesti itseltäni. Ne ovat järjettömiä kysymyksiä, sillä ei kukaan palkkaa ihmistä, joka on kykenemätön, tai ainakaan pidä työsuhteessa pitkään. Oppia voi aina, eikä kaikkea kuitenkaan tarvitse osata heti. Toisaalta, onko sillä, että suhteet näyttelivät ehkä jotain roolia paikan saamisessa, lopulta suurta väliä? ”Omilla” järjestöillä ei ole ennakkoluuloja hakijaa kohtaan hänen rajoitteensa vuoksi. Vammaisjärjestöt ovat mahtavia paikkoja työskennellä JA niitä arvostetaan yleisestikin yhteiskunnassa. Vaikka suhteet olisivatkin auttaneet pestin saamisessa, on sen päättyessä huomattava määrä kokemusta takataskussa. Kokemusta, joka auttaa ns. yleisilläkin työmarkkinoilla. Omien joukossa työskentelyä ei siis kannata arastella.
9. Vammaa ei kannata hävetä tai peitellä. Monet sanovat, ettei vammasta kannata kertoa työhakemuksessa. Minä sanon muuta. Kyllä, ennakkoluulot saattavat estää paikan saamisen, mutta olisiko paikka kuitenkaan ollut sinulle oikea, jos maininta rajoitteesta nostaa karvat pystyyn? Pelkkä maininta rajoitteesta riittää. Se osoittaa avoimuutta ja toisaalta itsevarmuutta. Ennen kaikkea se, että mainitsee vammastaan, antaa mahdollisuuden kertoa kaikesta siitä, mitä oma elämäntilanne on opettanut (ks. kohta 1). Lisäksi joidenkin työnantajien lisämotivaattori palkata vammainen saattaa olla mahdollisuus palkkatukeen. Huom! Ymmärrän toki heitäkin, jotka eivät tahdo kertoa vammastaan hakemuksessa. Itse varmistan tällä tilojen esteettömyyttä, mutta oikeastaan tämä on mielipidekysymys. Itselleni kävi kerran niin, että kun en maininnut vammasta hakemuksessa, selvisi minulle vasta haastatteluun mennessä, etten pääse edes vanhaan rakennukseen sisään. Turhautti. Siksikin olen ottanut kertomisen tavaksi, ennakkoluulojen pelosta huolimatta.
Vammaisena työmarkkinoilla oleminen saattaa toisinaan uuvuttaa. Jotta vammaisilla olisi edes teoriassa tasavertaiset mahdollisuudet tulla palkatuksi sellaiseen työhön, mitä hän pystyy tekemään, kuin vammattomilla, monen asian on muututtava yhteiskunnassamme. Siitä huolimatta jokaisella on mahdollisuus työskennellä tavalla tai toisella, jos sitä tahtoo, jaksaa yrittää ja tarvittaessa keksii keinon soveltaa jotain.
Lue myös:
Vammaiset – kulueriä vai moninaisia työllistäjiä?
Kouluun tai työhön ohjatessa tulisi keskittyä potentiaaliin
Työkyvyn arviointia tulisi tehostaa
Vammainen työelämässä – uhka vai mahdollisuus?
