Mitä lopputyön tekeminen opetti, miltä prosessi tuntui ja mitä opin itsestäni?
Huom! Tulen julkaisemaan paitsi esseeni, myös kyselytulokset hiukan myöhemmin kaikkien luettavaksi. Tässä en siis ihan tarkoituksella pura kyselytuloksia kunnolla auki. Sen aika on tulevaisuudessa, kun saan ne fiksuun muotoon ja huolehdittua, ettei tunnistetietoja ole niissäkään vastauksissa, joihin liittyviä kysymyksiä en esseeessäni tilan vuoksi voinut käyttää. Esseen julkaisen kun olen saanut siitä palautetta. Tämä teksti siis käsittelee ennen kaikkea tuntemuksiani.
Palautin lopputyöesseen Sexpon palautuskansioon syyskuun loppupuolella. Tätä ennen lähetin tekstin esiluettavaksi Tiina Manniselle, joka lupasi esilukea tekstin. Menee vielä tovi, että saan purettua esseeseen liittyvän kyselyn tulokset kokonaisuudessaan siihen muotoon, että ne voisi laittaa julkiseen jakoon (nyt esseessä jouduin rajauksen ja sivumäärärajan vuoksi tarttumaan vain osaan kyselyssä esiin nostamiini kysymyksistä) ja vielä pidempi tovi menee siihen, kun saan Sexpon koulutuksen vetäjiltä ja luokkatovereiltani. Nyt on kuitenkin aika purkaa hiukan ajatuksia projektista.
Esseeaiheen valinta oli minulle helppo. Halusin tietää teemasta lisää, paitsi henkilökohtaisten kiinnostuksen vuoksi, myös koska olen ammatillisen utelias. Olen siitä lähtien, kun olen seksuaalisuudesta julkisuudessa puhunut, pyrkinyt nostamaan keskusteluun juurikin seksuaalisuuden ja seksin moninaisuutta: Tahdon tuoda esiin sen, kuinka erilaiset ihmiset haluavat ja kenties heidän tarvitseekin, löytää erilaisia tapoja nauttia. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että yleisen seksikeskustelun on avauduttava ja luovuttava penetraatiokeskeisyydestä, jotta yhä useammat voisivat toteuttaa itseään. Seksuaalikasvatuksen tulisi keskittyä yhtä lailla myös omien rajojen sanoittamiseen ja moninaisen nautinnon etsimiseen, kuin mitä se nyt keskittyy ehkäisyvalistukseen. (Ja kyllä, ehkäisy on äärimmäisen tärkeää, se ei kuitenkaan ole ainoa asia, johon seksuaalikasvatuksen pitäisi keskittyä. Pohdintojani ehkäisystä, esim. suuseksisuojista voit lukea tästä.)
Vaikka aihe oli minulle alusta asti selvä, en suhtautunut siihen pelottomasti. Ensinnäkin, aihe on tabu, joten monet saattavat suhtautua teemaan negatiivisesti. Koska en tahtonut omalla toiminnallani, siis sillä että sanoisin vahingossa jotain tyhmää, loukata yhteisöön kuuluvia tai antaa kulttuuriin jo negatiivisesti suhtautuville lisää vettä myllyyn. Pelkäsin myös, vaikuttaako oma taustani kulttuurin parissa siihen, miten käsittelen edessäni olevia tutkimustuloksia. Se ei kuitenkaan ollut suurin haasteistani. Isoin ongelmakohta, jonka kanssa jouduin selviämään, oli kaikessa yksinkertaisuudessaan se, ettei aihetta ylipäätään ole tutkittu paljon. Näin ollen mahdollisuuteni nojata havaintojani jo olemassa olevaan dataan oli vähäinen. Suomesta en löytänyt yhtään vastaavaa tutkimusta, joten jouduin nojaamaan ajatuksia esimerkiksi amerikkalaiseen tutkimukseen. Näitä etsiessä on tärkeä olla perillä siitä, mikä instanssi tutkimuksen takana on vaikuttanut: Onko tilaajatahon motiiveilla jotain vaikutusta tulokseen? Koska lähteitä ja valmista materiaalia oli niin vähän, tunsin ajoittaista pelkoa. Olenko tarpeeksi hyvä? Kunnioitanko yhteisöä riittävästi, mutta toisaalta osaanko suhtautua näkemääni riittävän kriittisesti? Vastaako kukaan kyselyyn? Osaanko käsitellä tietoja oikein?
Millaisia ajatuksia minulla on kyselystä ja siihen liittyvästä prosessista? Lopulta sain kyselyyn 39 vastausta. Olisin toki toivonut isompaa otantaa, sillä noin pientä määrää ei voi mitenkään, yleistää koskemaan vammaisia, jotka pitävät BDSM-kulttuurista. Toisaalta, vastaukset joita sain olivat kattavia ja henkilöt olivat oikeasti käyttäneet aikaa kysymysten miettimiseen ja siitä prosessista heränneistä ajatuksista kirjoittamiseen. Tämä lämmitti sydäntäni ja mielestäni kieli siitä, miten tärkeää on puhua aiheesta. Olin myös otettu siitä, miten eri ikäiset vastasivat kyselyyni. Vaikka BDSM kiinnostaa yhä enemmän nuoria, ei se ole vain nuorten juttu.
Kyselyssä oli sekä monivalintakysymyksiä, että avoimia kysymyksiä. Suurin haaste oli nimenomaan tutkimuskyselyn luominen ja tarpeeksi kattavien kysymysten tekeminen – siis sellaisten, johon ihmisten olisi helppo vastata. En lisäksi halunnut myöskään johdatella ihmisiä kysymyksilläni. Haaste oli myös rajaus. Jouduin jättämään esseestä paljon sellaisia teemoja pois, jota kyselyssäni käsittelin. Tämä johtui vain esseeohjeista. Osittain tämänkin vuoksi haluan julkaista kyselytulosten tiivistyksen erikseen, sillä kokonaisuus sisältää paljon sellaista hyödyllistä tietoa, jonka jouduin rajaamaan esseen ulkopuolelle.
Kaikkinensa suurin aikasyöppö oli nimenomaan tutkimuksen rakentaminen ja vähäisen tiedon löytäminen. Itse essee meni erittäin näppärästi kolmella istumisella sitten, kun sain asetettua takamukseni penkkiin ja alkaa purkaa tuloksia ja löytämiäni asioita.
Mitä kyselyssä selvisi?
Kyselyvastaukset ja löytämäni teoriapohja tukivat kohtalaisen hyvin omia havaintojani ja mietteitäni kulttuurista. BDSM:n merkitykset voivat olla vammaisille hyvin moninaiset. Valtaosalle (87,9%) kyselyyni vastanneista, jotka suhtautuvat kulttuuriin myönteisesti, BDSM merkitsee seksuaalista nautintoa. Kuten aiempia BDSM-postauksia lukeneeni tietävät, kulttuurissa otetaan huomioon koko keho instrumenttina, joten vastaus ei tullut yllätyksenä. 51,7% kyselyyn vastanneista koki BDSM:n antavan vallantunnetta omasta kehosta ja 63,6% vastasi sen tarjoavan parempaa kehotuntemusta. Osa taas kokee kivun suostumuksellisen kivun rentouttavana. Tästä ilmiöstä olen puhunut aiemmassa, suostumuksellista kipua pohtineessa postauksessani seuraavasti: Kiihottuminen voi toimia kipulääkkeenä. Tällöin aivojen stimulaatiot aiheuttavat hormonitason muutoksia erityisesti kortisolissa ja dopamiinissa, jotka ovat verrattavissa opioideihin. Kun meihin sattuu, kehossamme tapahtuu akuutti stressireaktio. Kivun päättyminen puolestaan vapauttaa kroppamme tästä tunteesta. Keho rentoutuu. Lisäksi saatamme tuntea mielihyvää hormonaalisten vasteiden ansiosta. Näin ollen ihminen alkaa (ajan saatossa) ehdollistua siihen, että tietyn tyyppinen kipu tuntuu hyvältä.
Yllättävästi vammaisia löytyy kaikista rooleista. Huomattavasti suurempi osa vastanneista oli kuitenkin switcheja, eli heidän roolinsa vaihteli sessiosta toiseen. Kun mietitään vammaista eri rooleissa, on tärkeää huomioida pari seikkaa: Vaikka vammainen on sessiossa, eli bdsm-tilanteessa alistuva osapuoli, on se hänen valintansa. Tätä valintaa hänen ei ole mahdollista tehdä arkielämässään, vaan hän on enemmän tai vähemmän riippuvainen tarvitsemastaan avusta ja näin alisteisessa asemassa suhteessa muihin. Voiko vammainen sitten olla dominoiva? Voi, vaikka hän ei toimintakykynsä vuoksi kykenisi esimerkiksi piiskaamaan, voi hän session sisällä sovitusti ”orjuuttaa” ja komennella toista.
Vaikka BDSM voi tarjota ihmisille vaikka mitä, on siinä myös riskinsä. Kulttuurin kulmakiviä on jatkuva kommunikointi ja suostumus. Osa vastanneista oli kuitenkin kokenut painostusta BDSM-henkisiin kokeiluihin, vaikkei se ole tuntunut omalta jutulta. Tämä on laajemminkin tunnistettu ilmiö ja ongelma, sillä monet kulttuurin sivustot, kuten BDSM-baari, ovat koonneet ns. punaisina lippuina pidettyjä seikkoja sivuilleen. Jotkut saattavat siis käyttää hyväkseen esimerkiksi henkilön kokemattomuutta tai fyysisiä toimintakyvyn rajoitteita ja kävellä hänen rajojensa yli. Tämä jättää ymmärrettävästi traumoja. Painottaisin kuitenkin, että leikkeihin kannattaa etenkin aluksi lähteä tutun ja turvallisen henkilön kanssa. Ja vaikka lähtisitkin leikkiin tutun ja turvallisen ihmisen kanssa sessiointiin, keskustelkaa ensin rajoistanne. Tee ensin itseksesi ”Kyllä”, ”Ei”, ja ”Ehkä” – listat. Mihin olet heti valmis hyvän kumppanin kanssa, mihin et ryhdy ja mikä taas mahdollisesti, ajan kanssa ja niin ilmoittaessasi olet valmis. Sopikaa myös miten kommunikoitte ja mikä tarkoittaa oikeaa Ei:tä, tai mikä on turvasananne. Jos harrastatte sitomista tai vastaavaa, ottakaa asioista ensin selvää. Kyselyyni vastanneista 73,5% kokee kulttuurin opettaneen heille rajoista. Iso osa koki myös oppineensa omasta seksuaalisuudestaan ja kommunikoinnista.
Yllätyin siitä, miten monet kokivat saavansa tarpeeksi tietoa kulttuurista. Esiin nousi lähinnä spesifejä kysymyksiä esimerkiksi erilaisten apuvälineiden käytöstä ja saamisesta, sekä tietysti kysymyksiä siitä, kuinka rajat ja tarpeet otetaan puheeksi noin ylipäätään. Neuvojan tärkein rooli onkin se, että hän kuuntelee asiakkaan tarpeita ja sitä, mitä tällä on sanottavanaan. Vaikka henkilökohtaisesti BDSM tuntuisi neuvojasta luotaantyöntävältä, on tärkeää että asiakas kokee tulleensa kuulluksi. Neuvojan on tärkeää tiedostaa, että kulttuuri voi, oikeista lähtökohdista toteutuessaan toimia myös hyvin terapeuttisena kokemuksena esim. seksuaalitrauman kokeneelle. Tärkeää on miettiä ja tunnistaa syitä, miksi asiakas päätyy sessioihin ja miltä hänestä tuntuu niiden jälkeen. Jos tunteet ovat negatiivisia, voi asiasta huolestua. Vinkkinä neuvojille: Erilaisia tapoja nautintoon voi lähteä tutkimaan esimerkiksi taannoin julkaistun Mahdollisuus nautintoon -oppaan avulla.
Mitä essee opetti minulle?
Essee opetti minut varmemmaksi itsestäni. Minä osaan etsiä ja soveltaa löytämääni tietoa. Minulla on kynäilyn lahja myös akateemisemmassa kirjoittamisessa ainakin, jos aihe kiinnostaa itseäni tarpeeksi. Tämä tuli ilmi esilukijani Mannisen kommenteista. Hän koki näkemykseni olevan hyvä ja että käsittelen aihetta lempeällä otteella. Sain myös varmuuden itsestäni kyselyiden tekijänä. Jälkikäteen huomaan muutamia sellaisia kohtia, joita olisin voinut muokata tai käsitellä toisin, mutta ensimmäiseksi tarkoitukselliseksi tutkimuskyselyksi se oli hyvä. Voin taputtaa itseäni olalle! Sen perusteella, kuinka paljon pohdintoja esseeaiheeni herätti keskustelua, on aihe myös tärkeä. Tästä puhumiselle on selvästi tilausta. Sain esseen tekemisestä jälleen uutta rutiinia mm. tiedonhankintaan ja tavoitteelliseen kirjoittamiseen.
Millainen oli kirjoitusprosessini? Luonnollisesti näin iso projekti ei olisi onnistunut, ellen olisi ajastanut esseelleni selkeää aikataulua. Tein kyselyn kahdessa päivässä. Tietoa sen sijaan etsin monena erillisenä viikkona pienissä pätkissä. Kirjoitin ensin omat ajatukseni ja löydökseni kulttuurista tajunnanvirtana, sillä se on minulle helpoin tapa saada tekstiä tuotetuksi. Tämän jälkeen jäsentelin ajatuksiani ja jätin tekstin hautumaan. Seuraavaksi palasin kyselylomakkeelle ja mietin, mitkä ovat sellaisia kysymyksiä ja teemoja, joita tahdon nostaa esiin. Purin nämä kohdat auki ja jäsentelin esseeseen. Kun aloin purkaa kyselystä valitsemiani, esseen kannalta hyödyllisempiä kysymyksiä, kului minulta tästä hetkestä raakaversion lähettämiseen esilukijalle kaksi päivää. Toimin siis nopeasti. Työpäiväni olivat 8h mittaisia. Sanonpahan vain, pilkkokaa kirjoitusprojektinne osiin, älkää tehkö kuten minä teen. Näin jälkikäteen esseetä lukiessani huomasin myös sen, kuinka pitäisi aina katsoa oma tekstinsä huolellisesti läpi ennen kuin sen lähettää palautuskansioon siitäkin huolimatta, että antaisi tekstin esikatsottavaksi tai editoitavaksi. Sinne saattaa jäädä noloja typoja, jotka kyllä korjaan ennen kuin julkaisen tekstin yhtään laajemmalle yleisölle. Omaan tekstiinsä tosin tulee sokeaksi, joten välillä tulee olla tarpeeksi aikaa.
Itsestäänselvästi opin myös kulttuurista ja sain vahvistusta myös omalle käsitykselleni kulttuurista. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin osannut arvata kyselyn tulokset etukäteen, sillä mukaan mahtui monia yllätyksiä.
Tiivistyksenä voisin sanoa: HUH mikä työmaa! Mukaan mahtui monenlaisia tunteita niin ahdistuksesta ja turhautumisesta onneen ja riemuun. Meinasin tutkimuskyselyä levittäessäni heittää muutaman kerran hanskat tiskiin ja luovuttaa tyystin, mutten onneksi tehnyt niin. Nyt olo on kuin voittajalla.
