Vuosi on lopuillaan ja minulla on vain yksi kysymys: Mihin se katosi? Toisaalta, vuosi 2021 on ollut sen verran haipakkaa niin yksityiselämässä kuin etenkin vaikuttamisen saralla, ettei ihmekään, jos en ole ehtinyt pysähtyä alas hengittelemään ja miettimään elämääni. Mitä kaikkea sitten on tapahtunut? Mitkä omista sisällöistäni ovat jääneet mieleen?
Näkyvyys valtamedioissa. Kun aloitin blogin 2019, en tosiaankaan ajatellut pääseväni puhumaan suuriin medioihin. Alkuperäinen blogin tarkoitus oli toimia tietynlaisena hiekkalaatikkona: Väylänä purkaa ajatuksia ja tunteita, joita esimerkiksi yhteiskunnan epäkohdat herättävät. Jos joku tarttuisi niihin ja saisin muutosta aikaan, se olisi hienoa. Alkuaikoina en uskonut mahdollisuuksiini vaikuttaa, ainakaan kovin suurella areenalla. Tahdoin toimia kanssainvoille vertaistukena. Tahdoin avata vammattomien silmiä yhdelle näkemykselle siitä, millaista vammaisen elämä voi olla suomalaisessa yhteiskunnassa. Siksi tämä vuosi on tuntunut erityisen hämmentävältä: Minua on haastateltu Ilta-Sanomiin, Iltalehteen, Helsingin Sanomiin, Yle Femiin ja Yle Akuuttiin. Lisäksi useat pienemmät lehdet ja mediat ovat pyytäneet näkemystäni asioihin. Olen otettu saadessani tämän mahdollisuuden. Yhä edelleen tahdon muistuttaa näiden juttujen lukijoita yhdestä asiasta: Toimittajalla on oikeus valita näkökulma ja tärkeäksi katsomansa seikat. Näin ollen toimittaja päättää, millainen hänen kirjoittamastaan jutusta tulee. Juttu näyttää vain yhden, toisinaan värittyneen näkökulman elämästäni. Lisäksi, en hyvällä tahdollakaan voi edustaa kaikkia vammaisia. Jokaisen kokemus rajoitteiden kanssa elämisestä on yksilöllinen. Jokaisen elämä on yksilöllinen.
Podcast-vierailut. Podcast-rumbani alkoi oikeastaan jo viime vuonna, mutta tänä vuonna se on kiristänyt tahtiaan. Olen ollut esimerkiksi ystäväni Sofian (@ladycl1tter) Mädätyscastissa, Himocastissa ja Ruokarauhapodissa. Podcastit ovat minulle lähes yhtä luonnollinen tapa ilmaista itseäni kuin kirjoittaminen. Lisäksi rakastan ihmisten kohtaamista sellaisessa ympäristössä, jossa minulle tarjotaan selkeä keskustelunaihe. Vaikka näissä vierailuissa kysytään ensisijaisesti minun tarinaani tai näkemystäni johonkin asiaan, antavat ne silti myös minulle paljon: Silmäni avautuvat näkemyksille, joiden ääreen en ollut ennen pysähtynyt. Erityisen merkittävää Ruokarauhapodissa vierailu oli siksi, että se antoi minulle mahdollisuuden raottaa verhoa muutoin vaiettuun aiheeseen: Vammaisiin kamppailemassa syömishäiriöiden kanssa. Mielissämme kun on yhä usein valitettavan usein hyvin kapea ja stereotyyppinen kuva henkilöstä, joka kamppailee häiriintyneiden syömisajatusten keskellä. Näemme esimerkiksi anoreksiasta puhuttaessa liian usein mielessämme henkilön, joka liikkuu kohtuuttomia määriä ja on sairaalloisen laiha. Nämä oireet pätevät joihinkin demonin kanssa kamppaileviin, mutta eivät ole suinkaan koko totuus. Kapea ajattelu saattaa kuitenkin estää monia hakemasta tai saamasta apua, vaikka tarve siihen olisikin. Onkin tärkeää, että syömishäiriöiden oirekuvista keskusteltaisiin laajemmin, kuin mitä aiemmin on puhuttu.
Himocast jäi mieleeni studiossa vallinneen tunnelman vuoksi. Janakka ja Merelä olivat molemmat suunnattoman ihania. Sain vaikuttaa käsikirjoitukseen suuressa määrin: Pääsin siis puhumaan juuri niistä teemoista, jotka tuntuivat tärkeiltä itselle ja merkityksellisiltä nostaa keskusteluun juuri siinä hetkessä. Pääsin puhumaan vammaisten seksuaalioikeuksista, deittailusta ja avusteisesta seksistä. Ainoa, minkä koin Himocastin suhteen haasteelliseksi, oli aika. Jakso oli vain puolisen tuntia, joten jouduin änkemään kohtuuttoman pieneltä tuntuvaan aikaan (ainoastaan) pintaraapaisuja äärimmäisen tärkeistä asioista. Ilmeisesti Himocastin kuuntelijat ovat olleet samaa mieltä, sillä uuden kauden (toisella kokoonpanolla toteutetut) jaksot ovat huomattavasti pidempiä.
Olen saanut kunnian tehdä erinäisiä sisältöjä mielihyvämyymälä Maukasteen kanssa. Tämä on ollut yksi vaikuttajavuoteni kohokohdista. Seksuaalisuuteen liittyvän keskustelun monipuolistaminen on seksuaalineuvojana lähellä sydäntäni. Haluan edesauttaa jokaisen mahdollisuuksia löytää nautintonsa. Onkin hienoa, että Maukasteen kaltainen yritys, jonka arvot ovat kohdallaan, luottaa näkemyksiini ja osaamiseeni halutessaan tehdä kanssani yhteistyötä. Osana seksuaalineuvonnan harjoitteluani tein heidän Instagramiinsa yhdessä opiskelijatoverini Fiian kanssa kolme sisältökokonaisuutta. Kokonaisuudet käsittelivät nautintoa, vammaisuutta, sekä BDSM-kulttuuria. Kukin kokonaisuus sisälsi liven, postauksen ja videon. Niiden tekeminen oli paitsi hauskaa, myös opettavaista. Lisäksi olen tehnyt Maukasteen kanssa muutaman muun yhteistyön, lähinnä tuote-esittelyjä. Erityisesti helppokäyttöisten aikuisten lelujen arviointipostauksen saama huomio yllätti. Sitä nimittäin luettiin ja jaettiin käsittämätön määrä. Toisaalta huomio on kuitenkin ymmärrettävää: Helppokäyttöisyydestä ei puhuta niin paljon kuin pitäisi. Vastaavia postauksia pyydettiin lisää ja voin ilokseni todeta, että niitä on myös tulossa.
Juontokeikat ja vierailut : Vuonna 2021 minut pyydettiin juontamaan useisiin tapahtumiin. Arvostan vastuuta. Rakastin jokaista tapahtumaa. Jatkoin tavalliseen tapaan myös kokemustoimijakeikkoja, joista jokainen sai sydämeni läikähtelemään riemusta. On ihanaa nähdä omin silmin, kuinka suuri vaikutus pelkällä oman tarinan kertomisella voi olla kanssaihmisiin. Luentojen herättämät kohtaamiset ovat aina ihania.
Entäpä omat sisältöni? Mitkä niistä ovat jääneet erityisesti mieleeni?
Jokainen minut tunteva tietää, kuinka paljon ahdistun kameran edessä olemisesta. Vaikka sitä ei ehkä ulospäin näe, olen kameran edessä kaikkea muuta kuin kotonani. Siitä huolimatta Instagram-liveistä on tullut eräitä katsotuimmista sisällöistäni ja ne merkkaavat myös minulle paljon. Aloitin livet viime vuonna siedättääkseni itseäni. Vuonna 2020 ne olivat kuitenkin tarkasti suunniteltuja. Tuolloin pelkkä ajatus siitä, että pitäisin liven ilman suunnittelua ja vain itse höpötellen sai minut kauhusta kankeaksi. Siitä huolimatta esimerkiksi ensimmäinen Kynäniekka puhuu -livesarjan osani, jossa puhun esimerkiksi vammakriiseistä, on eräs suosituimmista sisällöistäni. Se on saanut paljon kiitosta ja sitä on jaettu valtava määrä. Liven saama suosio antoi minulle itsevarmuutta esiintyjänä: Ehkä minä oikeasti osaan puhua, myös ilman suunnittelua, vaikuttavasti asioista, jotka ovat lähellä sydäntäni. On toisaalta virkistävää tehdä joitakin sisältöjä myös siten, ettei niiden suunnitteluun käytä kohtuuttomasti aikaa. Olen ylpeä siitä, kuinka olen tänä vuonna uskaltanut mennä pois mukavuusalueeltani sisältöjen tuottamisen saralla.
Eniten olen kuitenkin iloinnut livejen saralla muiden kanssa tehdyistä sisällöistä. Livet ovat tarjonneet minulle mahtavan mahdollisuuden tutustua ihmisiin, joita olen katsellut vaikuttajana ylöspäin jo hyvän tovin. Näistä sanottakoon esimerkiksi Maiju Voutilainen (@maijuvouti). Yhtä kiitollisena muistelen upeiden vammaisaktivistien kanssa tekemiäni yhteistöitä. Tein Marja Puustisen (@tajutonmarja) kanssa kaksi liveä ableismista. Olen aina ihaillut Marjan tapaa olla somessa, niin avoimesti ja aidosti. Vielä suuremman vaikutuksen minuun on tehnyt hänen tapansa puhua. Keskustelut hänen kanssaan avasivat silmäni monelle sellaiselle asialle, jota en tajunnut aiemmin miettiä. Koin Marjan myös haastaneen ajatteluani, hyvällä tavalla. Jos hän huomasi puheessani jotain korjattavaa tai lisättävää, teki hän sen lempeästi. Moinen taito keskustella ei valitettavasti ole itsestäänselvyys. Merkittävä livekokonaisuus oli myös huipun Selinä Neran (@selinanera) kanssa toteuttamani Taistelussa syrjintää vastaan -sarja. Selinästä näkee jo kauas, että vaikuttaminen on hänen intohimonsa. Hänellä on paljon sanottavaa ja loistavasti perustellut argumentit sanomansa tueksi. Selinän kanssa keskustelu on luontevaa ja opettavaista. Unohtamatta sitä, kuinka vapauttavaa on avautua yhteiskunnan epäkohdista ihmisen kanssa, joka paitsi ymmärtää, mistä puhun, suhtautuu myös asioihin samalla tavalla kuin minä: Jos epäkohtia näkee, on ne pyrittävä muuttamaan hetimiten. Kaikki livet, joista tässä postauksessa puhun, löytyvät tallenteena IG-tililtäni @kynaniekka.
Vammainen joutuu päivittäisessä elämässään kohtaamaan vammaisuuteen perustuvaa syrjintää, eli ableismia. Vaikka ilmiö on ollut läsnä aina, on siihen herätty vasta viime vuosina. Vaikka valtaosa sisällöstäni ottaa jollain tasolla kantaa ableismiin, on tänä vuonna syntynyt kaksi erityistä postausta: Paha ableismi – miten se näkyy? sekä Miten ableismi näkyy seksuaalisuudessa? Molemmissa osoitan, kuinka syvällä rakenteissa ja mielissämme syrjintä oikeastaan on. Kirjoitukset herättivät paljon keskustelua, mikä, ilmiön vakavuudesta huolimatta lämmitti sydäntäni: Vaikuttaminen on onnistunutta, jos se herättää mietteitä. Olen saanut postauksistani paljon kiitosta ja monet ovat todenneet, etteivät ole ajatelletkaan syrjinnän näkyvän myös postausten esittämällä tavalla.
Jatkoin Vammaisuuden näyttämöä, sarjaa, joka analysoi olemassaolevia vammaisuuden mediarepresentaatiota. Sarjan tekeminen on minulle rakasta, sillä pidän sarjojen ja elokuvien analysoinnista ja kuluttamisesta. Kiireen keskellä siihen on haastavaa löytää aikaa, mutta sarja tarjoaa siihen pätevän “tekosyyn.” Minua riemastuttaa huomata, kuinka vammaisuuden kuvaaminen mediassa on viime aikoina lisääntynyt. Haluan vinkata hyvistä sisällöistä muillekin. Toisaalta, haluan pysäyttää ihmiset miettimään, kuinka paljon media meihin oikeastaan vaikuttaa ilman, että tajuamme sitä.
Seksuaalisuus fiktiossa analysoi nimensä mukaisesti sitä kuvaa, jonka fiktiiviset elokuvat ja sarjat antavat meille seksuaalisuudesta ja seksuaalisesta kanssakäymisestä. Aloitin sarjan opiskellessani seksuaalineuvojaksi. Koska kirjoitin tänäkin vuonna blogiini paljon raskaista aiheista, tahdoin tarjota lukijoille jotain kevyempää. Tylsyyksissäni kerran mietin haluavani katsoa jotain, mutta koska minulla oli myös hommia tehtävänä, tarvitsin siihen syyn. Niinpä, päätin ruveta analysoimaan sarjoja, joiden keskiössä seksuaalisuus on. Medialla kun ei ole vaikutusta vain käsitykseemme vammaisuudesta, vaan aivan kaikesta. Huomasin, tutkaillessani sarjoja tuon kriittisen linssin läpi, kuinka vinoutuneesti jotkut tuotokset kuvaavaatkaan seksuaalisuutta. Toisaalta, minua on lämmittänyt huomata, miten monet sarjat tarttuvat rohkeasti myös ongelmiin. Tämä juttusarja saa ehdottomasti jatkoa myös ensi vuonna.
Kuinka kohdata seksuaalisuus vammaisen kanssa työskennellessä? Tätä kirjoitusta minulta pyydettiin Instagramin puolella ja tartuin siihen innolla. Julkaistessani tekstin se sai paljon huomiota ja kiitosta. Tämä lämmitti minua suuresti, olinhan ennen julkaisua kuumotellut, millaisen vastaanoton se tulisi saamaan. Syitä oli monia. Ensinnäkin yhteen postaukseen on mahdotonta saada ängettyä kaikkea olennaista ihan jo siksi, että erilaiset vammat tuovat mukanaan erilaisia haasteita. On eri asia puhua liikuntavammaisen tarvitsemasta tuesta, kuin kognitiivisia haasteita omaavan avuntarpeesta. Aivan oma lukunsa on se, mikäli henkilöllä on sekä fyysisiä että psyykkisiä haasteita. On tärkeää, ettei lukija ajattele kaikilla vammaisilla automaattisesti olevan samanlaisia haasteita tai tarpeita. Samaan aikaan mahdollisimman monet näkökulmat sekä seksuaalisuuden moninaisuus pitäisi ottaa niin kattavasti huomioon kuin mahdollista. Toisekseen, kirjoittaessani postausta olin jo melkein valmis seksuaalineuvoja, eli minun tuli puhua nimenomaan ammattilaisen näkökulmasta mututuntuman sijaan. Mielestäni onnistuin hyvin: Puhuin ennakkoluuloista ja oletuksista, kommunikaatiosta ja rajojen asettamisesta, tiedonhausta ja fyysisestä auttamisesta.
Missä on vammaisten tukiverkko? Postaus syntyi henkilökohtaisesta turhautumisesta, eli se oli sisällöltään suora. Henkilökohtaisen avun järjestelmä on periaatteessa hieno, mutta kuka huolehtii vammaisesta silloin, jos pahin vaihtoehto käy toteen, eli hänen omasta piiristään ei löydykään apukäsiä yllättävän paniikin sattuessa. Postauksessa kerron pelosta ja ahdistuksesta, jonka vallassa vammainen usein on, ja kuinka meidät tunnutaan usein jättävän yhteiskunnan toimesta heitteille oman onnemme nojaan tilanteessa, joka tuntuu mahdottomalta. Harva ymmärtää tilanteen huolettavuuden, tai on siitä edes tietoinen.
Kuinka ongelmallinen tilanne kuntoutuksen ja apuvälineiden kanssa on vaikuttanut elämänlaatuuni sekä sen jatko-osa Kuinka tilanne on vaikuttanut ihmissuhteisiini. Kyseessä olevat postaukset olivat ehdottomasti vuoteni henkilökohtaisimmat ja sitä kautta pelottavimmat postaukset. Raotin yksityisyyden verhoa tavalla, jolla en yleensä tee. Kerroin avoimesti, kuinka elämänlaatuni on laskenut lehmänhännän tavoin joutuessani taistelemaan perusoikeuksistani. Postausten julkaisu pelotti, sillä mahdollinen sääli huoletti. En kaipaa sääliä, kaipaan muutosta. Lisäksi hiukan huolestutti se, miten läheiseni suhtautuisivat. Kokisivatko he olonsa avuttomiksi? Näkisivätkö he minut eri tavalla? Alkaisivatko he pelätä puolestani? Toisaalta tiesin, että postaukset on pakko tehdä. En ole ainoa tilanteessa oleva. Minulla on kuitenkin voimaa ja mahdollisuus pitää aiheesta meteliä. Ymmärrän täysin heitä, jotka eivät jaksa. Omatkin voimat uhkaavat tuon tuosta loppua. Moni vammaton ei tunnu ymmärtävän, kuinka puutteellisia hyvinvointijärjestelmämme ovat. Moni päättäjä ei tunnu käsittävän, kuinka kokonaisvaltaisesti palvelut ja niiden puute vaikuttavat elämäämme. Joskus täytyy herätellä ihmisiä karulla tavalla, jotta asiat ehkä hiljalleen muuttuisivat.
Kysymyksiä joihin en jaksaisi enää vastata sekä Älä sano näin pyörätuolia käyttävälle. Kuten edeltävänäkin vuonna, myös nyt erityismaininnan ansaitsevat kummallisia kohtaamisia esiin nostavat kirjoitukset. Ne ovat blogini kevyempää sisältöä. Niissä otan humoristisesti kantaa absurdeihin tilanteisiin, joihin vammaiset toisinaan (oikeastaan yllättävän usein) joutuvat. Ne voivat viihdyttää lukijaa, mutta toisaalta herättelevät samalla erilaisuuden hienotunteisempaan kohtaamiseen. Jokainen vammainen on yksilö ja ihminen. Jokaisella on oikeus yksityisyyteensä, vaikka se saatetaan toisinaan vammaisen kohdalla unohtaa. Toisinaan hyväksikin tarkoitettu kysymys voi nimittäin satuttaa. Postaukset saavat suunnattomasti huomiota myös vertaispiireissä. Vaikka onkin surullista huomata, kuinka vammaisuuteen toisinaan suhtaudutaan ja kuinka haasteellisiin kohtaamisiin kanssaihmiset toisinaan joutuvat, on toisaalta ihana ymmärtää, ettei ole kokemuksensa kanssa yksin. Vertaisuudessa on voimaa.
Sinulle-juttusarja on aina ollut yksi suosituimmista juttusarjoistani. Siinä kirjoitan kirjeitä joko personoiduille asioille, kuten keholleni tai seksuaalisuudelleni, tai vastaavasti jollekin ihmisryhmälle. Luulen, että sarjassa puree pitkälti sen henkilökohtaisuus: Sarjassa nimittäin kirjoitan suoraan sydämestä, lainkaan asioita kaunistelematta. Sen lisäksi, että sarja puree lukijoihin, on sen osien rustailu myös kirjoittamisnäkökulmasta merkityksellistä. Koska kirjoitan suoraan ja hyvin napakasti, saan siinä mahdollisuuden tuulettaa tunteitani mieltäni painavista tai askarruttavista asioista. On haastavaa valita sarjasta suosikkia, sillä jokainen osa on minulle omalla tavallaan rakas ja jokaiselle on ollut kysyntää. Erityismaininnan ansaitsee kuitenkin Sinulle Setämies, jossa otan napakasti ja ehkä hiukan provokatiivisella tavalla kantaa (etenkin) verkossa tapahtuvaan seksuaaliseen häirintään. Postaus syntyi saadessani tarpeekseni yhteydenotoista, joita aloin saamaan esiinnyttyäni valtamedioissa.
Olen ottanut tänä vuonna paljon vähemmän kantaa mielenterveysasioihin täällä blogin puolella. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei minulla ole tuntunut olevan juuri mitään merkityksellistä uutta sanottavaa teemaan liittyen. Muutamaan otteeseen kaikesta huolimatta teemaan tartuin ja näistä postauksista merkityksellisin on ehdottomasti välivuottani koskeva kirjoitus. Vaikka monesta, joka sen lukee, saattaa tuntua, ettei siinä ollut mitään kummallista, minulle siinä oli, sillä päätökseni pitää välivuotta ei ollut helppo. Mietin ratkaisuani pitkään. Mietin, olisiko jostain kumman syystä epäonnistuja pitäessäni välivuoden? En tiedä, miksi ajattelin näin. Miksi oman hyvinvointinsa ja jaksamisensa kuuntelu olisi jotenkin epäonnistumista? Silti sain lähipiiriltäni kyseenalaistusta pohtiessani valintaa. Tämä ei helpottanut päätöksentekoa. Niinpä kirjoituksen rustailu antoi minulle mahdollisuuden selittää asiaa ihmisille, jotka minua kyseenalaistivat, mutta myös toimia vertaistukena heille, jotka mahdollisesti painiskelevat samanlaisen kysymyksen äärellä. Omasta mielenterveydestä huolehtiminen ei ole millään tavoin häpeällistä. Jos tuntuu, että välivuosi auttaa jaksamaan, on se valinta, joka tulee tehdä. Eikä päätöstään tarvitse perustella kenellekään, vaikka itse niin tein.
Maailma on ollut enemmän tai vähemmän pysähdyksissä koronan takia. Siitä huolimatta minun vuoteni 2021 on ollut täynnä uskomattomia mahdollisuuksia. Jos joku olisi kysynyt minulta vuosi sitten, miten näen tämän vuoden, en olisi osannut kuvitella mitään tästä. Kun vuosi sitten toivoin pääseväni tekemään mahtavia yhteistöitä ja hommia, en osannut villeimmissä unelmissanikaan kuvitella, millaiseksi tulevaisuus muovautuu. Olen kiitollinen jokaiselle blogini lukijalle. Kaikille tekstejäni jakaneille. Jokaiselle, joka on ehdottanut minulle aiheita tai esilukenut tekstejä. Kaikille, jotka ovat tehneet kanssani sisältöjä vuonna 2021. Ilman teitä en olisi tässä. En uskalla toivoa mitään tulevalta vuodelta, sillä jos jotain olen oppinut, niin sen, että maailma yllättää. Uskon vuoden 2022 olevan täynnä mahdollisuuksia, joihin tartun innolla.
Mistä sisällöstäni olet erityisesti pitänyt? Mitä toivoisit tulevaisuudelta?
