seksuaalisuus

Seksuaalisuus fiktiossa: Big Mouth

Seksuaalisuus fiktiossa on sarja, jossa käsittelen sen nimen mukaisesti sitä, millaisen kuvan elokuvat ja sarjat antavat seksuaalisuudesta.
Millainen on Netflixistä löytyvä Big Mouth? Ronskia ja raakaa huumoria apukeinonaan käyttävä sarja kuvaa esiteinien elämää ja murrosiän hämmentäviä kiemuroita. Intiimi kanssakäyminen ja omaan kehoon tutustuminen alkavat luonnollisesti kiinnostaa tuossa iässä, kehon ja mielen käydessä läpi suuria, hämmentäviä muutoksia. Sarjan keskeinen teema onkin seksuaalisuus sen moninaisissa muodoissa. Kuinka hyvin sarjassa osattiin ottaa huomioon seksuaalisuuden moninaisuus? Miten sarjassa ylipäätään käsiteltiin seksiä ja seksuaalisuutta? Missä mentiin pieleen ja missä onnistuttiin?

Sarja seuraa murrosikäisten Nickin, Andrewn, Jessin, Missyn, Jayn, sekä heidän hormonihirviöidensä edesottamuksia. Lapset ovat hämmentyneitä murrosiästään ja sen tuomista muutoksista. Vanhemmat yrittävät sopeutua tilanteeseen ja muuttuneisiin rooleihinsa. Koska sarja kuvaa myös vanhempien elämää, voi katsoja saada jonkinnäköisen käsityksen siitä, miten vanhemman suhtautuminen seksuaalisuuteen voi vaikuttaa lapseen. Virkistävää Big Mouthissa on eritoten se, kuinka nuoria sen päähenkilöt ovat. Valtaosa jenkkisarjoista kun kuvaa lukioikäisten elämää ja antaa kuvan, kuinka vasta tuolloin halut, himot ja kiinnostus seurusteluun heräävät. Jokainen toki kehittyy omaan tahtiinsa, mutta on haitallista ajatella, etteivät intiimit kanssakäymiset tai romanttiset suhteet pyörisi jo huomattavasti nuorempien mielessä, vaikka heillä ei olisikaan ns. valmiuksia toteuttaa mietteitään käytännössä.

Hormonihirviöt ovat tärkeä osa sarjaa ja heillä on omat juonikuvionsa. He seuraavat nuoria, kannustavat heitä tekemään asioita ja reagoivat siihen, mitä hormonihuuruiset teinit sitten lopulta tekevätkään. Ensinnäkin, rakastan hormonihirviöiden persoonia, ne ovat huippuja! Toisekseen, hormonien personointi on virkistävä veto. Hirviöiltähän ne hormonit nimenomaan tuntuvat. Joltain sellaiselta, joka ottaa kontrollin omasta kehosta. Mikä parasta, hirviöt itsekin tuntuvat ajoittain olevan aivan solmussa sen kanssa, mitä heidän pitäisi neuvoa valvottavaansa tekemään. Tämä toimii tärkeänä muistutuksena aivan jokaiselle: Tunteet, keholliset reaktiot ja oikeastaan koko ihmisyys osaa olla ajoittain varsin hämmentävää kenelle tahansa. Tärkeää on oppia käyttäytymään erilaisissa tilanteissa niiden vaatimalla tavalla, kunnioittaa toista ja hallita impulssikontrolliaan.

Ote ajankohtaisiin, tuttuihin ilmiöihin

Big Mouth on monessa asiassa korrekti ja tekee usein painokkaasti selväksi, ettei tietylle ihmisryhmälle tai ilmiölle ole ok nauraa. Esimerkiksi seksuaaliseen häirintään puututaan tarmokkaasti, ja myös naisten ja tyttöjen suostumuksettomasta seksualisoinnista keskustellaan paljon. Mielestäni sarja osaa käsitellä näitä asioita riittävän napakasti ja osoittaa myös, etteivät naiseksi tahi tytöksi identifioituvat suostu alistumaan esineellistykseen. Toisaalta se kuitenkin onnistuu näyttämään hienosti, kuinka moinen katseiden ja kommenttien kohteena olo voi aiheuttaa säröjä minäkuvaan.

Luonnollisesti seksi yksin ja yhdessä muiden kanssa on teinien mielessä, mutta onneksi kiimainen halu nylkyttää kaikkea liikkuvaa (tai ei-liikkuvaa) ei ole ainoa asia, jota sarja käsittelee. Big Mouth pohtii myös muita seksuaalisuuden ulottuvuuksia: kehoon ja suorittamiseen liittyviä paineita, sukupuolirooleja ja oletuksia, identiteetin muodostumista, sateenkaarevuutta, sekä esimerkiksi sitä, kuinka nautinto kuuluu kaikille. On tärkeää, että sarja käsittelee seksuaalisuutta laajana kokonaisuutena, eikä vain yhdestä näkökulmasta. Jos mediatuotokset, fiktiiviset tai muut, vakuuttavat meille kerta toisensa jälkeen seksuaalisuuden olevan vain seksiä, alamme vähitellen uskoa tuota narratiivia.

Vaikka hormonit hyrräävät teini-iässä ja saavat intiimin kanssakäymisen pyörimään mielessä, se ei tarkoita nuorten olevan valmiita käytännössä. Big Mouth osoittaa tämän hienosti. Sarjan hahmot osaavat, ainakin yleensä, myös kieltäytyä sellaisista intiimeistä asioista, mitä he eivät halua tehdä. Toivon mahdollisimman monen löytävän itsestään voimaa ja sanat, joilla kieltäytyä paineen alla. Kieltäytymisen taito vaatii paitsi opettelua, myös opettamista. Lapselle ja nuorelle on opetettava, ettei haluamisessa ja nauttimisessa ole mitään väärää, mutta omia ja toisten rajoja tulee aina, kaikissa tilanteissa kunnioittaa. Mielestäni on virkistävää, kuinka hormonihirviö Connie, niin himokas kuin onkin, on aina Jessin tukena ja mm. kehottaa häntä kieltäytymään käsitöistä, kun Michaelangelo, niitä Jessiltä ”pyytää.” Kun poika tästä loukkaantuneena jättää Jessin, on Connie tyttönsä puolella kuten kuuluukin.

Pidän myös siitä, miten sarja osoittaa alusta asti, kuinka seksi ei ole pelkästään yhdyntää, vain kaikkea seksuaalista nautintoa tuottavaa. Sarjassa pohditaan niin käsipeliä, oraaliseksiä, yhdyntää, kuin anaaliseksiäkin. Mikä tärkeintä, Big Mouthissa näytetään, ettei kukaan ole seppä syntyessään. Kaikenlaiset ensimmäiset kerrat ovat aina hapuilua. Ulkopuolisilta saadut ohjeet voivat auttaa, mutta ne voivat myös johtaa ojasta allikkoon. Tärkeintä onkin kommunikaatio kumppanin kanssa ja toisen reaktioiden seuraaminen.

Seksuaalisuus on osa meitä kehdosta hautaan. Niinpä jo pienelle lapselle on tärkeää puhua seksuaalisuudesta ikätasoon sopivalla tavalla ja opettaa esimerkiksi omista rajoista ja siitä, millainen käytös on sopivaa missäkin tilanteessa. Lapsen ja nuoren olisi tärkeää saada ajantasaista ja asianmukaista tietoa. Big Mouth osoittaa seksuaalikasvatuksen tärkeyden monella eri tavalla. Sarjassa nuoret keskustelevat useaan otteeseen keskenään intiimeistä suhteista ja oppivat toisiltaan. Osa opitusta on ihan järkevää, osa taas täyttä huuhaata. Lapset etsivät tietoa myös netistä. Koska seksuaalisuus ja sen toteuttaminen ovat luonnollisia asioita, on vanhemman tehtävä opettaa lasta esimerkiksi mediakriittiseksi ja huolehtia, että hänen omat tietonsa teemasta ovat ajantasaiset. Sarjassa nähdään hyvin, mitä käy, jos näin ei ole.

Yksi jakso sarjassa on omistettu kokonaan seksuaalikasvatukselle. Huolestuttavaa jaksossa on se, kuinka lapset opettavat valmentaja-Stevelle asiat, eikä toisinpäin. Tämä toki osoittaa, ettei jenkkikouluilla ole tarvittavia resursseja opettaa nuorille seksuaalisuudesta. Jaksossa esitellään erilaisia ehkäisymenetelmiä ja niiden haasteita sekä hyötyä. Vaikka jaksossa pohditaankin niin tauteja, ei-toivottuja raskauksia, kuin naisen oikeutta omaan kehoonsa, ei jaksossa mielestäni väheksytä tai halveksuta nuorten kiinnostusta toteuttaa seksuaalisuuttaan. Heitä kannustetaan vastuullisuuteen.

Jotta nuorille voisi opettaa kunnolla esimerkiksi rajoista, nautinnosta, kommunikaatiosta, ja seksuaalisuuden moninaisuudesta, tulisi meidän päästä eroon muutamasta teemaan liittyvästä haitallisesta ajatuksesta, joita myös sarjassa käsitellään: Naisen nautinto ja halukkuus tulevat pojille yllätyksenä. Itsetyydytykseen liittyy sarjassakin häpeää, vaikka se on täysin normaali ja terveellinen tapa tutustua itseen. Lisäksi sarjassa nostetaan esiin haitallinen ajatus siitä, kuinka miehet tai pojat olisivat aina valmiita seksiin, eivätkä kykenisi muuta miettimäänkään. Ei ole tiettyä ikää, johon mennessä olisi pitänyt harrastaa seksiä. Jokainen kehittyy omaan tahtiinsa. Halut ovat yksilöllinen asia. Halukkuus ei tarkoita henkilön olevan valmis seksuaaliseen kanssakäymiseen. Tämäkin pointti olisi mielestäni tärkeää nostaa esiin yleisessä keskustelussa seksistä. Viidennellä kaudella nostettiin erittäin virkistävästi esiin ensimmäinen kerta: Nickin isosisko Leah oli harrastamassa seksiä ensimmäisen kerran ja puhui hormonihirviölleen siitä, kuinka häntä pelotti neitsyyden menettäminen: Entä jos ensimmäinen kerta olisikin hirveä? Leahin hormonihirviö rauhoittelee suojattiaan ja toteaa, että jännitys on täysin normaalia eikä mihinkään, mihin ei ole valmis, tarvitse ryhtyä. Hän kuitenkin painottaa, ettei ensimmäisellä kerralla menetä yhtään mitään. Ajatus neitsyyden menettämisestä onkin haitallinen, luodessaan ihmisille ensinnäkin lisää paineita ensimmäisestä kerrasta ja toisekseen vääränlaisen kuvan seksuaalisesta kanssakäymisestä. Meidän tulisikin ottaa (tässä asiassa) mallia hormonihirviöiden ajattelutavasta.

Sarjassa on virkistävää myös sen tapa käsitellä kuukautisia. Kun ne alkavat yllättäen, on Jessi lukossa ja häpeissään. Hänelle ei mitä ilmeisimmin ole puhuttu näistä asioista kotona. Jaksoissa nähdään hyvin kuukautisiin liittyvä kulttuurinen ja opittu häpeä, vaikka kyseessä on täysin luonnollinen ilmiö ja merkki siitä, että vulvallisen kehossa on kaikki hyvin. Vaikka esimerkiksi Jessin luokkatoverit ja Jessi itse, suhtautuvat kuukautisiin jokseenkin negatiiviseen sävyyn, yrittävät Connie ja Jessin vagina auttaa Jessiä löytämään kuukautisista jotain voimaannuttavaa. Tällaisia lähestymistapoja TV kaipaa enemmän

Ihmeellinen identiteetti

>Murrosiässä ihminen alkaa pohtia kysymystä: ”Kuka minä olen?” Kysymys saattaa aiheuttaa hämmennystä ja suurtakin tuskaa. Ympäriltä, perheestä ja kulttuurista, voi tulla voimakkaitakin paineita olla jotain tiettyä. Oletettuun sukupuoleemme liittyy myös paljon ennalta määritettyjä odotuksia, joiden mukaan meidän muka tulisi käyttäytyä. Tyttöjen tulisi olla kilttejä ja kuuliaisia, kapinoivaa ja suorasuokaista tyttöä saatetaan katsoa kieroon. Pojat eivät puolestaan saisi tunteilla. Jos henkilö käyttäytyy oletetusta sukupuolestaan poikkeavalla tavalla, saatetaan häntä katsoa kieroon tai voi hän tuntea olevansa rikki. Big Mouth yrittää omalta osaltaan rikkoa sukupuolinormeja, onnistuen siinä toisinaan, mutta joskus haparointi on vahvaa.<

Big Mouth pyrkii ottamaan huomioon sukupuolen moninaisuuden. Myöhemmillä kausilla sarjaan ilmestyy kesäleirin ajaksi transtyttö Natalie. Sarjassa käsitellään hyväntahtoisesti mutta napakasti ongelmia, joita transihmiset joutuvat kokemaan: väärinsukupuolittamista, turhan henkilökohtaisia kysymyksiä, pilkkaa, vihaa ja sitä, miten mahdollinen kiinnostuksen kohde haluaa piilottaa potentiaalisen suhteen muilta, sillä pelkää muun maailman mielipidettä. Sarja on selvästi transihmisten puolella, vaikka tuolla kaudella raja aktivismin ja viihteen tekemisen ehkä heilahtaakin saarnaamisen puolelle. Kaikkinensa on kuitenkin hyvä, että sarja, pyrkii käsittelemään oikeasti vakavia ongelmia, kuten syrjintää. Lisäksi, vaikka aktivisminäkökulmaa joskus tunnuttiin korostavan liikaa, näytettiin Natalie kaikesta huolimatta kokonaisena hahmona, jonka koko oleminen ei rakentunut vain tuon yhden asian varaan. Hahmossa oli vikoja, kuten kaikissa muissakin, mutta hän oli myös ihana. Representaatio on saanut runsasta kiitosta useissa arvosteluissa ja se, miten hyvin hahmossa onnistuttiin, yllätti monet.

Sukupuolen lisäksi myös seksuaaliseen suuntautumiseen liittyy oletuksia, nimittäin hetero-oletus. Big Mouth tarttuu tähän teemaan ja sarjassa nähdäänkin useita sateenkaarevia henkilöitä ja sateenkaarevuuteen liittyviä oletuksia. Ensinnäkin, kun Jay ymmärtää olevansa biseksuaali, hän joutuu (osittain ymmärrettävästi) kriisiin. Sydäntäni lämmittää, kuinka hän päättää lopulta syleillä tätä puolta itsestään avoimesti. Kaapista tuleminen kuitenkin pelottaa poikaa ja hän saakin ystäviltään aluksi negatiivisen reaktion: Pojat pelkäävät hänen automaattisesti ihastuvan heihin. Biseksuaalia pidetään vain välipysäkkinä ennen homoutta ja identiteetin olemassaoloa vähätellään. Tässä kohtaa huomataan myös se, miten eriarvoisessa asemassa tytöt ja pojat ovat: Kun luokalle saapuu panseksuaali tyttö, on se pojista kuumaa. Kun Jay tulee kaapista, pidetään häntä kummajaisena. Sarjassa käsitellään leimaantumisen pelkoa: Ollessaan avoimesti ulkona kaapista, Jay joutuu kuitenkin olemaan luokkalaisensa pojan salaisuus, sillä  tämä pelkää homoksi leimaantumista. Tämä ahdistaa Jayta, mutta toisaalta auttaa häntä ymmärtämään, kuinka hän tarvitsee seksuaalisen yhteyden lisäksi myös emotionaalista läheisyyttä.

Vaikka identiteetti muodostuukin osaltaan lähtökohtaisesti teini-iässä, voi osasia siitä löytää vasta varttuneemmassa iässä. Sarja ottaa tähän kantaa, kun Jessin äiti ymmärtääkin pitävänsä naisista. Syitä identiteetin myöhemmälle löytymiselle voi olla monia: Esimerkiksi liian syvälle iskostunut heteronormi, joka on pitkään estänyt ihmistä toteuttamasta itseään.

Moninaiset turhautumisen syyt

Miksi sarja aiheutti minussa aluksi voimakkaan vastareaktion? En osaa antaa suoraa vastausta. Huumori on ronskia, mutta toisaalta se on hyvin Rick & Morty -sarjan kaltaista. Pidän Rick & Mortysta. Luulen, eron tulevan siinä, kuinka Rick & Morty näyttää selvästi olevansa scifiä, siinä missä Big Mouth yhdistää arkista realismia ja absurdiin komediaan ja korkealentoiseen fantasiaan. Käsikirjoitus vedetään paikoin aivan yli: Esimerkiksi kohdassa, jossa Jay saa sohvatyynyn raskaaksi. Kyllä, ihmisiä, myös aikuisia, joita ei ole seksuaalikasvatettu riittävästi ja tarpeeksi kattavasti, on muistutettava ehkäisystä ja ei-toivotun raskauden mahdollisuudesta. Tyynyn hässiminenkin menee vielä jollain tavalla ymmärrykseeni, tutustuvathan seksuaalisuutensa vasta löytävät nautintonsa saloihin: Ihminen voi saada kutkuttavia tuntemuksia vaikka mistä. Kysyn kuitenkin, miksi juuri tyynyn täytyi tulla raskaaksi? Eihän tyynyn kanssa voisi millään keskustella ehkäisystä, tai jälkiehkäisystä.

Käsikirjoittajaminäni ymmärtää absurdin huumorin olevan keino, jota sarja käyttää etäyttämään tapahtumia todellisuudesta voidakseen käsitellä raskaita teemoja, joita realistinen sarja murrosikäisistä lapsista ei voisi välttämättä käsitellä. Teiniraskauden käsittely ns. realistisemmin voisi olla monelle liian kova pala, ja sarjan hyvin ronskin huumorin huomioon ottaen suututtaa monet. Onko asia kuitenkin vedetty sen verran yli, että sitä on käytännössä mahdoton ottaa millään tavoin tosissaan? Itselleni tilanne nimittäin aiheutti lähinnä ”Jumalauta saatana” -reaktion.

Sarja herättää kysymyksiä. Ymmärrän hormonien personoinnin hirviöiksi. Omasta mielestäni ne ovat sarjan sielu. Muuten personoinnissa ei tunnu olevan järkeä. Huonekalut ynnä muut heräävät henkiin silloin kuin se on juonellisesti sopivaa, mutta millä huonekaluista on oikeastaan sielu? Kuka näkee hormonihirviöt? Toisinaan kaverukset näkevät toistensa hormonihirviöt, mutta toisinaan ainoastaan henkilö itse näkee omat tunteensa. Tunteet, kuten viha, masennus, häpeä ja kiitollisuus, putkahtelevat esiin kausien edetessä kukin personoituna hahmonaan. Murrosikä on tunteiden mylläkkää, se on ymmärrettävää. Hormonit hyrräävät. Silti lapset käyttäytyvät niin, kuin tapaisivat esimerkiksi häpeävelhon ensimmäistä kertaa. Yritättekö väittää minulle, että muksut tuntevat häpeää ensimmäistä kertaa vasta murrosiän kynnyksellä? Kyllä, olen juuri se ärsyttävä tyyppi, joka vaatii piirretyltäänkin logiikkaa.

Sarja on monin tavoin edelläkävijä sensitiivisyydessä, mutta toisinaan se kompastuu omiin jalkoihinsa. Vaikka sarja on myöhemmillä kausilla selvästi transihmisten puolella, herätti esimerkiksi Lola minussa paljon kysymyksiä. Kyseessä on suunnattoman ärsyttävä hahmo, jonka hyvin miehisen äänen lainaa sarja luoja Nick Krill. Äänelle ei anneta mitään selitystä ja etenkin alkupään kausilla Lola herättää vain vastenmielisiä tunteita. Silloin ajattelin kyseessä olevan tekijöiden transviha.
Eniten minua häiritsee kaksinaismoralismin näkökulmasta kuitenkin Valmentaja-Steve. Stevellä on selvästi jokin laaja-alainen älyllinen kehitysvamma, ja hän on monessa asiassa lapsen tasolla. Hyväntahtoinen ja hyväsydäminen kuin mikä, mutta aivan totaalisen kujalla käytännössä kaikesta, mitä hänen ympärillään tapahtuu, tai ylipäätään maailmasta. Vaikka Steven tietämättömyys ei ole millään tavalla hänen itseaiheuttamaansa, on hän jatkuvasti oppilaittensa, ja sitä kautta myös katsojien, pilkattavana. Anteeksi, mutta mitä helvettiä? Johonkin pisteeseen saakka ymmärrän tekijöiden traumat esimerkiksi koululiikunnasta, mutta liika on liikaa, Taustastaan huolimatta hän opettaa koulussa liikuntaa ja mikä huolestuttavinta, seksuaalikasvattaa nuoria. Jälkimmäinen on kyllä selvä kannanotto siihen, miten heikolla tolalla Amerikan seksuaalikasvatus on.

Kuten saattaa huomata, Big Mouth herätti paljon ajatuksia ja vain osa niistä tuli sanotuksi. Käyttäisinkö Big Mouthia jonkinsortin oppimateriaalina edes ohimennen? En hitossa. Silti sarja nostaa ihailtavan monipuolisesti erilaisia asioita ja ilmiöitä esiin. Aina se ei kuitenkaan onnistu niiden käsittelyssä ns. oikeaoppisesti. Ajatuksia se kuitenkin herättää. Sarjalle on selvästi kohdeyleisö: Jos pitää ronskista huumorista ja haluaa tuijottaa sarjaa, jonka avulla saa laitettua samanaikaisesti aivot narikkaan ja toisaalta heräteltyä mietteitä, suosittelen sarjaa lämpimästi. Varaudu kuitenkin ajoittaiseen myötähäpeään ja ”Mitä helvettiä?” – hetkiin.

Millaisia asioita hahmojen kanssa voisi käsitellä seksuaalineuvonnassa? Millaisia teemoja juuri he nostavat esiin? Lue analyysini:
Big Mouth – sarjan hahmot seksuaalineuvonnassa osa 1

Big Mouth -sarjan hahmot seksuaalineuvonnassa osa 2

 

Vastaa