Seksuaalisuus fiktiossa on juttusarja, jossa käsittelen erilaisia fiktiivisiä mediatuotoksia, ja niiden antamaa kuvaa seksuaalisuudesta. Mediatuotoksilla on vaikutusta siihen, miten havainnoimme maailmaa. Vaikutus on olemassa, vaikka emme itse tiedostaisikaan sitä. Siksi onkin tärkeää pysähtyä välillä miettimään, missä on onnistuttu seksuaalisuuden kuvaamisessa ja missä on puolestaan menty pieleen.
Mrs. Fletcher on HBO MAXilta löytyvä kuusiosainen komediasarja. Tosin komediasta se on kaukana, sillä se sai minut pikemminkin tuskailemaan myötähäpeän kanssa kuin nauramaan. Sarja on onnistunut monessa asiassa. Se nostaa esiin tärkeitä pointteja. Siitä huolimatta on surkuhupaisaa, miten moni seikka meni sarjassa pieleen.
Nimensä mukaisesti sarja kertoo eronneesta, keski-ikää lähentelevästä Eve Fletcherista, jonka ainoa poika lähtee yliopistoon. Nainen kärsii tyhjän kodin syndroomasta ja yhtäkkiä, kodin ollessa tyhjä, hän alkaakin löytää seksuaalisuuttaan. Kaikesta siitä päätellen, miten Eve tuntuu aluksi häpeilevän ja peittelevän löydöksiään, hänellä ei ole juurikaan kokemusta seksuaalisesta kanssakäymisestä entisen avioliittonsa ulkopuolella. Mitä luultavammin pari on myös ollut pidättyväinen seksuaalisten kokeilujensa suhteen, sillä hän tuntuu suhtautuvan mielenkiintoisella uteliaisuudella kaikkeen, mitä hän verkossa kohtaa. Mielenkiintoisen twistin sarjaan tuo se, että osan ajasta sarja seuraa Even pojan Brendanin edesottamuksia juhlissa. Tuota jakoa ei nähdä ihan joka päivä.
Sarja kuvaa seksuaalisuuden löytämisen mielenkiintoisella tavalla: Toisin kuin (sarjan kuvausta lukematta) voisi luulla, Fletcher ei nauti uudenlaisesta vapaudestaan deittailemalla liutaa miehiä. Oikeastaan, hän ei etenkään sarjan ensimmäisessä jaksoissa tapaile ketään. Matka seksuaalisuuden ihmeelliseen maailmaan tapahtuu pornon kautta. Tiedostan pornon olevan tapa, jolla etenkin nuoret tutustuvat seksuaalisuuteen. Se on ihan normaalia ja pornosta voi oppiakin asioita, kunhan muistaa, ettei aikuisviihde kuvasta sellaisenaan tosielämää, eikä siitä opittuja malleja kannata pyrkiä sellaisenaan toistamaan. Myös pornon eettisyyttä on hyvä pysähtyä toisinaan tarkastelemaan.
Fletcher toimii vapaaehtoisena vanhusten päivätoiminnassa. Hän kohtaa tilanteen, jossa vanhus alkaa itsetyydyttää julkisella paikalla. Luonnollisesti tähän puututaan kuten pitää ja omaiselle tiedotetaan asiasta. Omainen ymmärrettävästi puolustaa läheistä ja toteaa, että se on yksiä vanhuksen harvoja iloja. “Kaikkihan katsovat pornoa”, omainen toteaa ja jotenkin Fletcher saa tästä kimmokkeen katsoa sitä itse. Jokainen toki toimii tavallaan, mutta itselleni tuo yhteys tuntuu kaukaa haetulta. Lisäksi minua ketuttaa se, miten geneeristä pornoa Fletcher katsoo. Toisaalta: Kun hän lopulta alkaa deittailemaan ja yrittää pornosta oppimiaan, katsellessa kiihottavalta tuntuneita asioita, ei homma tunnukaan omalta tosielämässä. Onkin tärkeää huomioida, kuinka kaikki kiihottava ei ole kuitenkaan sellaista, mitä haluaisi toteuttaa. Kyse on fantasioista. Asioista, joita ei todellisuudessa halua välttämättä toteuttaa, mutta jotka ajatuksen tasolla luovat kutkutusta, mutta saattavat jäädä nimenomaan mietteiksi. Toisaalta, epäonnistunut seksikokeilu voi muistuttaa, kuinka tärkeää on, positiivisen kokemuksen saamiseksi, tuntea olonsa turvalliseksi ja halutuksi. Seksi tuntemattoman kanssa voi olla suunnattoman nautinnollista, mutta lähes aina se on parempaa tutun kumppanin kanssa. Tutulle seksipartnerille kun voi, tai ainakin pitäisi voida, kyetä kommunikoimaan omista haluista ja tarpeista. Ihminen mitä luultavammin myös uskaltaa kokea jotain rajumpaa, kun leikkitoverina on tuttu, luotettava kumppani.
Minua ärsyttää sarjassa se, että käydessään iltalukiota, rouva Fletcher iskee silmänsä suurinpiirtein poikansa ikäiseen, 19-vuotiaaseen Julianiin. Ikäerosuhteet ovat juttu, joita tapahtuu tosielämässä. Se on fakta. Minua kuitenkin ärsyttää suunnattomasti se, että ikäerosuhde on ollut pakko kirjoittaa tähän sarjaan. On suoranainen klisee, että vanhempi, seksuaalisesti itsensä löytävä nainen yhtäkkiä ihastuukin poikaseen tai kokee tarpeelliseksi tutkailla seksuaalisuuttaan juuri nuoremman henkilön kanssa. Reilu ikäerosuhde, etenkin tässä yhteydessä, on aina valtasuhde. Siihen liittyy, paljon häpeää ja huonoa omaa tuntoa. Kysynpähän vain, miksei henkilö voinut löytää seksuaalisuuttaan ikätoverin kautta? En muutenkaan ymmärrä, mikä vimma käsikirjoittajilla tuntuu olevan ikäerosuhteiden rustaamiseen. Kyllä, niitä syntyy tosielämässä. Minulla ei ole ongelmaa sen kanssa. Siinä risoo se, miten eri tavalla ikäerosuhteisiin suhtaudutaan niin tosielämässä kuin fiktiossakin. Jos vanhempi osapuoli on mies, nähdään hänet usein limaisena setämiehenä, tai sitten charmikkaana harmaahapsena. Jos vanhempi osapuoli on nainen, on hänet fiktiossa kuvattu lähes poikkeuksetta tabuja murskaavaksi ja kokeilunhaluiseksi, viimeistään antaudututtuaan intiimiin kanssakäymiseen tämän nuoren miehen kanssa. Jos nainen on ollut tiukkapipoinen ennen heittäytymistään epäsopivaksi katsottuun suhteeseen, niin kas, se sulaa pois tuon kohtaamisen jälkeen. Paitsi, että Eve onneksi kriiseili itsensä kanssa vielä tämän jälkeenkin.
Fletcher päätyy erään illanistujaisen jälkeen suutelemaan seksuaalivähemmistöön kuuluvaa ystäväänsä. Teko vaikuttaa täysin spontaanilta ja ystävä on siihen suostuvainen. Homma on siis täysin ok. Omaa, tavallisesta poikkeavaa seksuaalista käytöstä on täysin normaalia hämmästellä ja ehkä vähän säikähtääkin. Etenkin tilanteessa, jos on kasvanut hyvin tiukasssa heterokurissa, ja yhtäkkiä päätyykin suutelemaan samaa sukupuolta olevaa. Even reaktio menee kuitenkin yli.
Fletcher tutustuu mieltymyksiinsä pornon kautta. Hän esimerkiksi, katsoessaan inan rajumpaa sisältöä, kokeilee piiskata itseään. Tässä ei sinänsä ole mitään väärää, kinkejään saa toteuttaa myös yksin. Silloin ei ainakaan tarvitse kokea häpeää, sillä kukaan ei näe. Mielestäni kuitenkin, paremman käsityksen siitä, pitääkö esim. piiskaamisesta, saa kokeillessaan sitä kumppanin kanssa.
Mitä porno ei opeta? Vastaus on yksinkertainen: Useimmiten aikuisviihteessä keskustelukulttuuri loistaa poissaolollaan. Sarjan, joka kertoo seksuaalisuuden löytämisestä, olisi tärkeä ottaa esiin myös keskustelukulttuuri. Olisi ihana nähdä tilanne, jossa Fletcher keskustelee hyvin ja avoimesti kumppaninsa kanssa haluista tarpeista ja omista rajoistaan, sekä luonnollisesti myös kumppanin vastaavista. On otettava huomioon, että harvoin riittää lause: “Piiskaa minua” vaan nautinnollisemman tilanteesta tekee se, jos kykenee toteamaan: “Tahdon sinun piiskaavan minua näin, näille alueille.”
Entäs Brendan? Hän on tyypillinen nuori, jonka mielessä on seksi. Yliopistolla nuoret joutuvat näyttelemään kohtauksen, jossa käydään läpi suostumuksen ilmaisua. Aihe on tärkeä, mutta tietenkin nuoret, joita sen läpikäynti vain turhauttaa, vetävät homman lekkeriksi. Se on periaatteessa normaali reaktio, mutta ärsyttää. Eikö hommaa voitaisi kerrankin vetää mallikkaasti? Brendan tuntuu turhankin tyypilliseltä miehenalulta, jonka oletus on, että nainen joka tahtoo hengailla on suostuvainen seksiin. Tytöt asettavat mallikkaasti rajoja. Brendan päätyy opiskelijabileissä myös kohtaamaan sateenkaarevuutta, mikä on hienoa.
Pidän suunnattomasti rouva Fletcherin ideasta. On tärkeää huomata, että oman seksuaalisuuden ja siihen liittyvän nautinnon voi löytää missä iässä tahansa. On yhtä olennaista huomioida pornon vaikutusta seksikäyttäymiseemme. Hyvistä tarkoituksistaan huolimatta sarja on epäonnistunut monessa kohtaa. Suosittelen tutkailemaan sitä kriittisin silmin.
