Blogipostauksen kuvituksen on tehnyt taidokas @juksuart Seksuaalisuus on usein keskeisessä roolissa erilaisissa fiktioissa, kuten elokuvissa ja sarjoissa. Yhä kasvavassa määrin seksuaalisuutta käsitellään kuitenkin myös dokumenteissa. On hienoa, että seksuaalisuutta kuvataan mediassa runsaasti, sillä halusimme tai emme, omaksumme kuluttamastamme mediasissällöstä ajatus- ja käytösmalleja. Tietystä käytösmallista tulee normi, ellemme tietoisesti pysähdy haastamaan sitä. Niinpä medialla on aina vastuuta.… Jatka lukemista Millaista seksuaalisuuskuvastoa kaipaan elokuviin ja televisioon?
Avainsana: tv-sarjat
Seksuaalisuus fiktiossa: Mrs. Fletcher
Seksuaalisuus fiktiossa on juttusarja, jossa käsittelen erilaisia fiktiivisiä mediatuotoksia, ja niiden antamaa kuvaa seksuaalisuudesta. Mediatuotoksilla on vaikutusta siihen, miten havainnoimme maailmaa. Vaikutus on olemassa, vaikka emme itse tiedostaisikaan sitä. Siksi onkin tärkeää pysähtyä välillä miettimään, missä on onnistuttu seksuaalisuuden kuvaamisessa ja missä on puolestaan menty pieleen. Mrs. Fletcher on HBO MAXilta löytyvä kuusiosainen komediasarja. Tosin… Jatka lukemista Seksuaalisuus fiktiossa: Mrs. Fletcher
Seksuaalisuus fiktiossa: The Sex Lives of College Girls
Varoitus: Juonipaljastuksia luvassa Seksuaalisuus fiktiossa on juttusarja, jossa käsittelen erilaisia elokuvia, kirjoja ja tv-sarjoja, joiden keskiössä seksuaalisuus tavalla tai toisella on. Näissä teoksissa analysoin sitä, millaisen kuvan mediatuotos antaa seksuaalisesta kanssakäymisestä. Mikä siinä on mennyt mielestäni hyvin ja missä on menty puihin? Tällä kertaa analysoin HBO Maxilta löytyvää The Sex Lives of College Girls. Sarja… Jatka lukemista Seksuaalisuus fiktiossa: The Sex Lives of College Girls
Seksuaalisuus fiktiossa 3: Sex/Life
Ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan minulla on ollut aidosti oikeasti aikaa katsella sarjaa! Minunhan siis toki oli tarkoitus katsella sarjaa ennemminkin viihdemielessä, mutta ei siitä mitään tullut, sillä ”sattumalta” päädyin katselemaan seksuaalisuudesta kertovaa sarjaa nimeltä Sex/Life. Jestas se herätti tunteita, joten tässä sitä ollaan. Kyseinen tuotos löytyy Netflixistä. Mistä sarja sitten kertoo? Lyhyesti sanottuna,… Jatka lukemista Seksuaalisuus fiktiossa 3: Sex/Life
Vammaisuuden näyttämö osa 20: Tukikoira Dude
Tämä on jo 20. osa Vammaisuuden näyttämöä. Sarjaa, jossa käsittelen vammaisuuden representaatioita erilaisissa medioissa, olivat ne sitten podcasteja, sarjoja tai elokuvia. Tämänkertainen osa on kuitenkin hiukan erilainen, sillä varsinaisen vamman sijaan käsittelen sosiaalisen ahdistuksen representaatiota. Sarjassa on kuitenkin myös pyörätuolissa oleva hahmo, joten katson sen arvostelun sopivan enemmän kuin hyvin tähän sarjaan. Nimeltään tuo Netflixistä… Jatka lukemista Vammaisuuden näyttämö osa 20: Tukikoira Dude
Vammaisuuden näyttämö osa 12
Tervetuloa lukemaan Vammaisuuden näyttämön 12. osaa. Kyseessä on juttusarja, jossa käsittelen mediassa jo olemassa olevien vammarepresentaatioiden antamaa kuvaa rajoitteiden kanssa elämisestä. Sarja sai alkunsa kun pohdin, miksei vammaisia näy viihteessä. Tässä osassa käsittelen Gleetä, jonka mainitsin jo yllä mainitussa postauksessa. Katsoin sarjan, kun se tuli ja aloitin taannoin uudelleen katsomisen. Glee on lukion kuoron kohtaamista… Jatka lukemista Vammaisuuden näyttämö osa 12
Vammaisuuden näyttämö osa 5: Speechless
Speechless on Viaplaysta löytyvä komediasarja, joka kertoo viisihenkisestä DiMeon perheestä. Perheen esikoisella JJ:lla on CP-vamma ja liitännäisenä puhevamma. DiMeot muistuttavat lähinnä kaaosta, mutta puhaltavat tiukan paikan tullen yhteen hiileen. Kaikki alkaa siitä, kun perhe on jälleen kerran muuttanut uuteen paikkaan, koska edellisessä alkoi olla ongelmia. Niin he ovat aina tehneet. Uudessa koulussa kommunikaattoria käyttävä JJ… Jatka lukemista Vammaisuuden näyttämö osa 5: Speechless
Vammaisuuden näyttämö osa 4: Fundamentals of Caring
Jos minun pitäisi nimetä elämääni suuresti vaikuttaneita elokuvia, olisi Fundamentals of Caring ehdottomasti kärkisijoilla. Tutustuin teokseen, kun minulle linkattiin se saatesanoin: “Tästä tuli niin mieleen me. <3” En ollut kuullutkaan elokuvasta aiemmin, joten olin hämmentynyt. Pian ymmärsin sanojen syyn. Hän, joka minulle elokuvasta kertoi, tuli elämääni vuonna 2011. Uusi avustaja, jota en aiemmin tuntenut. Meillä… Jatka lukemista Vammaisuuden näyttämö osa 4: Fundamentals of Caring
Vammaisuuden näyttämö osa 2: Special
Netflixistä löytyvä Special on virkistävä tuulahdus television tarjoamaan vammaisuuden kuvastoon. Erikoisen sarjasta tekee se, että sen on käsikirjoittanut ja tuottanut pääroolissa näyttelevä CP- vammainen Ryan O’Connell. Ehkä juuri tämän piirteen takia sarja on piristävä ilmestys. Sarja perustuu Ryanin omaelämänkerralliseen romaaniin Special and Other Lies We Tell Ourselves. Sarja kertoo Ryan Heiss:stä, joka on elänyt koko… Jatka lukemista Vammaisuuden näyttämö osa 2: Special
Vammaisuuden näyttämö – vammaiskuvat mediassa
Vammaisuuden näyttämö on uusi juttusarja, jossa käsittelen mediassa jo olemassa olevia vammaisuuden representaatioita. Mediatuotteekseni käyvät niin kirjat, tv-sarjat kuin elokuvatkin. Idea juttusarjaan tuli Invalidiliiton Ihan sama? -podcastin 2. kauden ensimmäisestä jaksosta, jossa minä ja ystäväni Jaana keskustelemme olemassaolevan mediakuvaston synnyttämistä mielikuvista vammaisuuteen liittyen. Haluan ottaa käsittelyyn enemmän mediasisältöjä ja tuoda syvällisempää näkemystä esiin voidessani keskittyä rauhassa… Jatka lukemista Vammaisuuden näyttämö – vammaiskuvat mediassa