Jokaisella tulisi olla tasa-arvoiset mahdollisuudet työllistyä ja elättää itsensä. Vamman tai sukupuolen ei tulisi vaikuttaa työllistymismahdollisuuksiin. Vain osaamisen tulisi merkitä. Jos olet vammainen nainen, on asemasi työmarkkinoilla kuitenkin lähtökohtaisesti heikompi. Millaisia ongelmia vammainen nainen voi työmarkkinoilla kohdata, ja minkä asioiden tulisi muuttua?
Työttömyys vaikuttaa toimeentuloon ja toimeentulo vaikuttaa luonnollisesti elämänlaatuun. Vaikka rahalla ei saa onnea, luo se turvaa ja mahdollisuuksia. Köyhyydessä elävä joutuu usein miettimään, ostaako ruokaa vai lääkkeitä. Kenenkään ei tulisi joutua tuohon tilanteeseen. Lisäksi köyhyys eristää sosiaalisesti ja vaikuttaa mielen hyvinvointiin.
NAINEN TYÖMARKKINOILLA
Naisen asema työmarkkinoilla on lähtökohtaisesti huonompi. Naisen euro on 80 senttiä. Vammaisen naisen euro jää usein kokonaan saamatta. Osaamistamme vähätellään. On aloja, joihin naisen nähdään sopivan miestä paremmin, esimerkiksi hoitoala. Jos kiinnostuksemme sijoittuvat lähtökohtaisesti miesvaltaiselle alalle, koemme kyseenalaistamista ja vähättelyä. Esimerkiksi aloilla, johon liittyy vahva tietotekninen osaaminen, (vaikka koodaus tai peliala, joista olen kuullut ystäviltäni kommentteja), voi olla tilanteita, joissa meille aletaan selittämään yksinkertaisia asioita ikään kuin emme niitä jo tietäisi. Toisin sanoen meille mansplainataan asioita. Kun kyseessä on vammainen saatetaan meille selittää muutenkin turhan tarkkaan ja selkokielisesti kaikki, vaikka ymmärtäisimme kaiken ilman ko. ratkaisuja.
Luulisi kuitenkin jokaisen ymmärtävän, ettemme mitä todennäköisemmin olisi saaneet, tai edes hakeneet työpaikkaa, jos emme olisi siihen päteviä. Jokainen tarvitsee työssään onnistumisen kokemuksia voidakseen hyvin. Vammaisena naisena voi kohdata vähättelyä sekä sukupuolen että terveydentilan perusteella.
Saatamme saada osaksemme seksistisiä kommentteja ja ei-toivottua lähentelyä. Kuten useat tutkimukset ovat osoittaneet, ovat vammaiset naiset suuremmassa riskissä joutua hyväksikäytön uhriksi. Sama pätee myös työpaikalla, ei-toivotun lähentelyn muodossa, sillä meitä ei nähdä kyvykkäinä pistämään vastaan. Lisävaikeuden tilanteeseen voi tuoda se, kuinka vammaisen ihmisen fyysisen koskemattomuuden rajat saattavat olla monessa tilanteessa hämärtyneet. Tämä johtuu siitä, että joudumme päästämään avustajan ihollemme selvitäksemme monissa päivittäisissä toiminnoissa. Voi myös olla, ettemme uskalla sanoa kokemastamme epäasiallisuudesta, koska uuden työpaikan löytäminen voi olla erityisen vaikeaa
Naisilla on usein tarve näyttää osaamisensa ja pärjäämisensä työmarkkinoilla. Saatamme siis venyttää omia rajojamme ja suostua sellaisiin asioihin, jotka eivät välttämättä kuuluisi toimenkuvaamme. Vapaa-ajan ja työnteon rajat ovat hämärtyneet yhteiskunnassa yleisestikin, mutta koen tämän korostuvan naisilla. Yritämme, joskus tiedostaen, joskus tiedostamatta, taistella meihin kohdistuvia ennakkoluuloja vastaan.
Erityisen voimakasta tämä on mielestäni vammaisilla naisilla. Seuraavat väitteet tunnistan itsessäni: Meillä on kova tarve kompensoida toimintarajoitteita omaavaa kehoamme emotionaalisesti ja kognitiivisesti. Suoritamme elämää ja pyrimme olemaan muille ihmisille jatkuvasti läsnä, kenties silloinkin, kun tarvitsisimme itse tukea. Sanomme kyllä haasteille ja vastuille, sillä haluamme osoittaa pärjäävämme. Olemme kilttejä. Vaikka olisimme itse pyristelleet irti kompensoinnin tarpeesta, saatetaan meille asettaa ulkopuolelta tähän liittyviä oletuksia. Monella tapaa tämä kompensoinnin tarve on työnantajien unelma: ihannekuva on edelleen työntekijä, joka on valmis antamaan yritykselle kaikkensa. Jokainen meistä kuitenkin tietää jatkuvan kompensoinnin vaikuttavan jaksamiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Lopulta, jos emme osaa asettaa rajoja, on edessä loppuun palaminen. Valitettavasti työnhaussa ja työnteossa persoona tuppaa painamaan osaamista enemmän.
Koska meillä on yhteiskunnassa voimakas, sisäistetty oletus siitä, millainen (vammainen) nainen on, on poikkeavasti käyttäytyvän naisen helppo joutua silmätikuksi. Naisen oletetaan olevan kiltti, mukautuva ja joustava. Pitämällä kiinni oikeuksistaan, puuttumalla epäasialliseen kohteluun, tai kieltäytymällä tekemästä toimenkuvaansa kuulumattomia töitä, saa helposti ns. vaikean ämmän leiman. Tämä voi vaikeuttaa etenemistä työssä, muuttaa asemaa työyhteisössä tai vaikuttaa työnhakuun.
YLEISET ONGELMAT VAMMAISEN TYÖNHAUSSA
Ratkaisu köyhyyteen on matalan perusturvan vuoksi useimmille työpaikka. Vamma tai sairaus ei automaattisesti estä tekemästä töitä, vaikka se voikin sulkea tietyt työt pois vaihtoehdoista. Esimerkiksi itse en voisi tehdä mitään kovin fyysistä. Kuitenkin työpaikan esteellisyys saattaa sulkea monet potentiaaliset työt pois, vaikka työtehtävistä suorituminen ei tuottaisi mitään ongelmia. Itselleni kävi näin useamman työpaikan kanssa ennen etätyön yleistymistä. Etätyö ei kuitenkaan ole ainoa ratkaisu vammaisten naisten työllistymisen parantamiseen. Myös esimerkiksi asennekasvatusta on tehtävä.
Vaikka esteettömyyteen on alettu viime vuosina kiinnittää enemmän huomiota, ei sitä vieläkään nähdä tarpeeksi merkityksellisenä asiana. Esteettömyys nähdään vain harvojen tarpeisiin vastaavana, jälkikäteen aiheutuvana isona kulueränä. Tämä on vinoutunut ajatusmalli, sillä todellisuudessa esteettömyys on kaikkien, niin muiden työntekijöiden kuin asiakkaidenkin etu.
Ikävän yleinen ongelma on työnantajien ennakkoluulot vammaisuuteen liittyen. Nämä johtuvat hyvin usein tietämättömyydestä. Työnantajat voivat pelätä vammaisen tarvitsevan valtavan määrän erityisjärjestelyjä, poissaolojen olevan suurempia ja työtehon olevan heikompi verrattuna vammattomaan kollegaan. Näin ei ole. Jos toimintarajoitteita omaava saa tarvitsemansa puitteet pystyäkseen työskentelemään kunnolla, hän on tehokas työntekijä. Joissain tilanteissa työnantaja saattaa olla haluton tekemään muutoksia ja voi vedota esimerkiksi siihen, ettei muillekaan ole annettu mukautuksia. Kenties työnantajaa huolettavat muutoksista koituvat kustannukset. Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan välttämättömät mukautukset on kuitenkin tehtävä. Työnantajan on lisäksi hyvä olla tietoinen siitä, että mukautusten toteuttamiseksi on mahdollista saada esimerkiksi työolosuhteiden järjestelytukea.
Ennakkoluuloista päästäisiin eroon, jos erilaisuudesta ja vammaisten osaamisesta puhuttaisiin enemmän. Oppilaitokset voisivat myös tukea vammaisten henkilöiden työnhakua enemmän esimerkiksi harjoittelujen aikana. Lisäksi oppilaitosten tulisi ohjeistaa vammaista opiskelijaa siitä, kuinka ammattiliitot voivat toimia myös vammaisen jäsenensä etujen ajajana työmarkkinoilla. Työnantajan on mahdollista saada tukea vammaisen työntekijän palkkaamiseen, mikä kompensoi tarvittavien mukautusten kuluja. Tutuin näistä tuista on palkkatuki. Tämä, yhdessä yleisen tiedon lisääntymisen kanssa, voi toimia houkuttimena vammaisen palkkaamiselle. Vain harvat kuitenkaan tietävät tukimahdollisuuksista. Työnantajien infoajina voisivat toimia esimerkiksi eläkeyhtiöt. Myös erilaiset rekrytointiyritykset ja hr-alan kouluttajat voisivat toiminnassaan lisätä tietoa erilaisista mahdollisuuksista. Ihmisten tulisi myös ymmärtää vammaisen voivan omata kiinnostusta mille tahansa alalle.
Fyysinen vamma ei automaattisesti tarkoita, että vammainen voisi hakeutua vain datanomiksi tai yhteisöpedagogiksi. TE-toimistojen ja oppilaitosten tulisi pyrkiä löytämään vammaisen, työmarkkinoille pyrkivän ihmisen potentiaalia ja kiinnostuksen kohteita, jotta hän löytäisi itseään kiinnostavia töitä. Vammaisuus ei saisi olla se tekijä, mikä pudottaa pitkäaikaistyöttömyyteen tai vaikuttaa tarpeettoman paljon työuran suuntaan. Perusteettomista ennakkoluuloista liittyen siihen, mihin vammainen pystyy tai ei pysty, tulisi päästä eroon. Vammainen tietää parhaiten itse, mihin pystyy tai ei pysty.
Vaikka köyhyys on nähtävissä vammaisten keskuudessa ylipäätään, korostuu se naisten kohdalla. Tästä kertoo jo Invalidiliiton tekemä selvitys muutaman vuoden takaa. Veikkaisin tämän johtuvan siitä, kuinka mies nähdään terveydentilasta huolimatta, perusteettomasti, naista parempana työntekijänä. Vammainen nainen on aivan yhtä pätevä kuin vammatonkin. Hän tietää potentiaalinsa ja rajansa. Mikäli yhteiskuntaa rakennettaisiin aidosti inklusiivisemmaksi ja esimerkiksi kasvatuksen ja systemaattisen asennetyön avulla, pystyttäisiin vihdoin luopumaan sukupuoliin liitetyistä ennakkoluuloista, ja kaikki voisivat olla tasa-arvoisia yhteiskunnan jäseniä myös työelämässä.
