Vammaisuuden näyttämö

Vammaisuuden näyttämö 27: Beautiful Minds

Vammaisuuden näyttämö on juttusarja, jossa käsittelen olemassa olevia vammaisuuden representaatioita elokuvissa, tv-sarjoissa, kirjoissa ja toisinaan myös podcasteissa. Mikä narratiiveissa sykähdytti? Mikä oli erityisen samaistuttavaa? Onko representaatio todentuntuista? Mikä jäi harmittamaan? Mitä olisin kaivannut lisää? Tutkailtavanani  on tällä kertaa ranskalainen draamakomedia Beautiful Minds, (alkup. Presque, suom. Kauniit sielut.) Kyseinen elokuva oli Espoo Cinen Crip Cine – sarjan avajaiselokuva. Olin osana Vamlasin ja Espoo Cinen järjestämää paneelia, jossa tätä elokuvaa käsiteltiin. Blogipostaus on toteutettu yhteistyössä Vamlasin kanssa.

Kuten esimerkiksi Vammaisrepresentaation sudenkuopatblogipostauksessa kirjoitin, käytetään elokuvissa ja sarjoissa aivan liian harvoin vammaisia konsultteina, saati osana kirjoitustiimiä. Aivan liian usein vammaisia henkilöitä näyttelevät vammattomat henkilöt: me huomaamme kyllä, jos hahmon takana olevan näyttelijän keho tottelee jokaista käskyä. Vaikka roolisuoritus olisi vammaisuutta ja sen mukanaan tuomia mausteita kunnioittava ja uskottava, herää aina kysymys: Miksei käytetty vammaista näyttelijää? Yritettiinkö sellaista edes hakea? Ilokseni Beautiful Minds on paitsi vammaisen käsikirjoittama, myös näyttelemä: Lopputulos näkyy uskottavana, elämänmakuisena representaationa, jossa vamma on nimenomaan ominaisuus eikä (juurikaan) hidasta. Vaikka elokuvassa ei keskitytäkään erilaiseen toimintakykyyn, tuo se hyvin esiin vammaisiin liittyviä oletuksia.

Elokuvan tarina on yksinkertainen: Kaksi miestä, CP-vammainen, puhevamman omaava, maailmaa filosofisesti, mutta elämäniloisesti katsova ruokalähetti ja kaavoihinsa kangistunut, menneisyyden trauman kohdannut hautausurakoitsija kohtaavat jälkimmäisen törmätessä vahingossa ensimmäiseen. Hautausurakoitsija-Louis auttaa lähetti-Igorin sairaalaan. Tutkimuksissa Igor kyselee Louisilta kaikenlaista ja selvästi kiintyy uuteen tuttavuuteensa, jonka näkee välittömästi ystävänään. Igor saa päähänsä kiivetä Louisin ruumisautoon, sillä hän näkee sen jotenkin filosofisena kokemuksena. Louis huomaa Igorin vasta kaksikon ollessa kaukana kotoa. Näin alkaa kaksikon seikkailu, jonka aikana Louis kuljettaa vainajan viimeiselle matkalleen.

Siinä missä Igor on lähtökohtaisesti utelias ja elämäniloinen, on Louis tietyllä tapaa hänen vastakohtansa. Louis suhtautuu asioihin varauksella ja on jokseenkin kaavoihinsa kangistunut. Tuntuu, että hän on jotenkin vihainen maailmalle. Myöhemmin sille selviää syy: Louis on kokenut traumaattisen tapahtuman, josta hän syyttää itseään. Sellainen vaikuttaa ihmiseen. On mielenkiintoista huomata, kuinka kaksi täysin eri tavoilla maailmaa katsovaa henkilöä tasapainottaa toisiaan.

Miten vammaisuus näkyy elokuvassa?

Mielestäni vammaisuus on kuvattu elokuvassa hyvin. Igor tunnistaa elämänsä haasteet. Hän vaikuttaa olevan sen kanssa lähtökohtaisesti sinut, mutta omaa teemaan liittyviä kipukohtia, esimerkiksi kehovihan. Pidin myös tavasta, jolla elokuvassa näytetään soveltamisen mahdollisuuksia: Igor ajamassa kolmipyöräisellä polkupyörällä jakaessaan ruokaa. Vastaavasti tapa, jolla hän ottaa ruokaa uunista, voi olla hyöty monelle vammaiselle, ellei se ole jo tuttu.

Louis inspiroituu Igorin tavasta nähdä elämässä syvällisyyttä ja iloa, mutta Igor ei missään kohtaa saa sankarin viittaa harteilleen. Hänet näytetään inhimillisenä kokonaisuutena, joka osaa myös nauraa vammalleen ja sen tuomille erityispiirteille. Kuten sanoin, elokuvassa on paljon viihdyttäviä kohtia. Elokuvia, joissa on vammainen, kannattaa pysähtyä miettimään ja pohtia, mikä naurattaa. Esimerkiksi kävely– tai puhetyylille nauraminen ei ole ok, ellei vammainen itse tee siitä jollain tavalla huumoria: Esimerkiksi kävele tai juokse korostetun poikkeavalla tavalla, tai tee itse ”pilkkaa” vammastaan. Vammainen voi myös käyttää vammaansa hyväksi, kuten Igor tilanteessa, jossa poliisi pysäyttää heidät.

Igor on periaatteessa kuin kuka tahansa. Hänen vammansa näkyy ensimmäisenä vain poikkeavassa kävelytyylissä ja puheessa, josta on toisinaan hankala saada selvää. Hän asuu omillaan ja käy töissä. Tällainen representaatio on tärkeää, sillä liian usein vammainen kuvataan enemmän tai vähemmän riippuvaiseksi toisen ihmisen avusta. Vammaisuus on kirjo. Osa ihmisistä, kuten Igor, tarvitsevat apua vain tietyn tyyppisissä, kuten hienomotorisissa jutuissa, ja selviävät muuten itsenäisesti. Avuntarve voi olla siis hyvin vaihtelevaa ja vaihtelevuuden tulisi näkyä myös elokuvissa ja televisiossa olevassa representaatiossa. Harvemmin näissä representaatioissa vammaisia nähdään myöskään töissä. Hyvinkin vaikeasti vammaiset henkilöt voivat kuitenkin olla aktiivisia työyhteisön jäseniä ja oman elämänsä tehokkaita tekijöitä. Olisi hyvä, jos tuotannoissa näytettäisiin nimenomaan eri tavoin vammaisia ihmisiä.

Itsenäisyydestään huolimatta Igor tarvitsee apua. Paitsi elämänhallinnassa ja suhteettomassa bakteerikammossaan, myös pienissä asioissa: pihvin pilkkomisessa ja joidenkin purkkien avaamisessa. Avun pyytäminen on monelle vammaiselle kynnyksen takana. Igor pyytää apukäsiä hätiin muitta mutkitta. Tämä on jotain, mistä jokainen voisi ottaa opikseen. Sitä, jos ei selviä yksin, ei tarvitse hävetä. Apua on saatavilla.

Ihmiset suhtautuvat Igorin vammaan eri tavalla. Toiset kummastelevat. Osa kauhistelee. Osa suhtautuu säälivästi. Osa on aluksi kummissaan, mutta saatuaan vastauksen peruskysymykseen: ”Mitä sinulle on käynyt?” he kohtelevat Igoria kuin ketä tahansa muuta. On aivan normaalia olla kiinnostunut erilaisuudesta, siinä ei ole mitään hävettävää. Tärkeää on se, kuinka henkilöä muuten kohtelee. Hyvä esimerkki oikeanlaisesta kohtaamisesta on Cathy, jonka kaksikko nappaa kyytiinsä kesken reissun. He tapaavat naisen tämän auttaessa Igoria kahvikoneella. Cathyn kimppakyytityyppi sanoo Igorista nihkeitä asioita ja Cathy ojentaa tätä. Kimppakyyti suuttuu ja jättää hänet oman onnensa nojaan. Kaksikkomme pelastaa naisen pulasta ja Cathy vaikuttaa tykästyvän Igoriin oitis. Jos Igor tarvitsee jossain pikkujutussa apua, tulee apu Cathyltä luonnostaan. Hän ei kuitenkaan tee missään vaiheessa Igorin erilaisuudesta numeroa. Samoin esimerkiksi Cathyn ystävän polttareissa ystävät ovat ensin kiinnostuneita vammasta, mutta sen jälkeen Igoria kohdellaan kuin ketä tahansa muuta. Illassa ryypätään ja lähdetään ajamaan ruumisautolla rundeja.

Igor on erilaisen kävelytyylinsä vuoksi usein ihmisten katseen kohteena. Vaikka Igorin vamma on lievä, on se myös näkyvä. Hän on tottunut muiden katseisiin. Eräässä kohtauksessa Igoria tuijotetaan ja Louis tuntee tarvetta mennä väliin. Tämä on kinkkinen tilanne: vähemmistöjen ei tulisi joutua pitämään meteliä itsestään. Sen tulisi olla enemmistön homma. Kuitenkin herää kysymys: Tarvitseeko meteliä pitää silloin, jos toimintarajoitteiden kanssa elävä ei itse pidä meteliä itsestään? Merkitseekö ns. tarpeeton puuttuminen kanssaihmisten ajattelevan, ettemme selviäisi ilman tukea ja apua?

Igorin äitisuhde on mielenkiintoinen. Se on myös selvä este miehen aidolle itsenäistymiselle. Moni vammainen voi varmasti samaistua tilanteeseen: Äiti on ylisuojeleva ja näkee kauhukuvia poikansa tulevaisuudesta. Hän paapoo ja yrittää ohjailla suuntaa. Toisaalta äiti on äskeiseen peilattuna myös epätyypillinen: Jos vanhempi näkee lapsensa tulevaisuuden pelkojen kautta ja omaa tietyllä tapaa voimakkaan kontrollin tarpeen, hän harvemmin yrittää parittaa lastaan kenellekään tai aktiivisesti ajattelee tätä kykeneväiseksi parisuhteeseen. Igorin äiti sen sijaan koettaa ehdotella treffejä naisen kanssa, joka käy toisinaan avustamassa häntä (äitiä): Tässä suhteessa äiti näkee lapsensa siis kuten kuka tahansa vanhempi, joka koettaa saada ikisinkkua jälkeläistään muodostamaan parisuhteen. Vaikka äiti huolehtii lapsestaan, käy ilmi, ettei näin ole ainakaan yhtä voimakkaasti aina ollut. Äiti on laittanut lapsensa laitokseen arkipäiviksi tämän kasvuiässä. Laitos on tehnyt Igorista osittain katkeran paitsi äitiään, myös yhteiskuntaa kohtaan: Laitoksessa häntä ei koskettu muuten kuin hanskoilla. Kaikki inhimillinen kosketus puuttui. Tämä oli omiaan lisäämään Igorin kehovihaa. Äidistä se kertoi puolestaan sen, ettei hän ole ehkä kyennyt koskaan käsittelemään poikansa vammaa, tai saanut siihen apua.  

Seksuaalisuuskuvasto ja kehoviha

Beautiful Minds – elokuvassa on kaunis ja inhimillinen intiimi kohtaaminen. Seksuaalisuuden kuvaaminen vammaisnäkökulmasta on tärkeää ja sieluani lämmitti suuresti se, että asiaa oli käsitelty tässäkin elokuvassa. Igor kohtaa naisen, seksityöntekijän, jonka Louis oli alussa näennäisesti tilannut itselleen. Nainen odottaa käytävässä kun Igor ja Louis saapuvat. Igor on hukannut avaimensa ja Louisin lähdettyä selvittämään asiaa alkaa naisen ja Igorin välinen, Igorin puolelta hiukan kummallinen, flirtti välittömästi. Lähdettyään Louisin luota ”epäonnistuneen keikan” jälkeen nainen menee Igorin huoneeseen. Nainen on lempeä ja ymmärtäväinen. Kohtaus on seesteinen ja lämmin. Igor on selvästi aluksi ahdistunut, sillä hänen kehovihansa on ottanut hänestä vallan. Aiempien intiimien kokemusten puute ja yhteiskunnan malli siitä, millainen keho on hyvä ja haluttava, ovat saaneet miehen varmaksi siitä, ettei kukaan voisi haluta koskea häntä. Kehoviha on todellista ja monelle vammaiselle arkipäivää. Nainen suhtautuu tilanteeseen ymmärtäväisesti ja lempeästi. Esimerkiksi tästä syystä kohtauksen näyttäminen oli tärkeää: kehovihasta irti päästäminen on mahdollista. Tokikaan se ei tapahdu yhdellä kohtaamisella vaan vaatii aikaa ja useita hyviä kohtaamisia, mutta yksikin on alku. Pidin myös siitä, ettei elokuva vaan leikkautunut kohtauksesta seuraavaan, kun oli selvää, että kaksikko päätyy intiimiin kanssakäymiseen. Erilaisia kehoja oikeasti näytettiin.

Seksityötä on mielestäni normalisoitava. On tärkeää, että ko. työtä ja sitä, millaisia kohtaamiset seksi- ja erotiikka-alan ammattilaisen kanssa voivat olla. En ole alan ammattilainen. Mielestäni seksityöntekijä oli kuitenkin kuvattu hyvin. Minua kuitenkin häiritsi se, että Igorin ensimmäinen kohtaaminen oli seksityöntekijän kanssa. Ammattilaisen tapaaminen voi antaa itsevarmuutta ja auttaa pääsemään irti lukoistaan. Se voi antaa uusia kokemuksia ja tarjota mahdollisuuden toteuttaa itseään tavalla, joka ei muussa elämässä ole mahdollista. Monelle vammaiselle se saattaa syystä tai toisesta olla ainoa mahdollisuus toteuttaa seksuaalisuuttaan. Näin ei kuitenkaan läheskään aina ole. Ihmisillä, joilla on ennakkoluuloja vammaisuudesta, kohtaaminen seksityöntekijän kanssa voi vahvistaa mielikuvaa siitä, ettei vammainen voisi saada muualta. Miksei kohtaaminen voinut tapahtua vaikka Cathyn kanssa?  Eniten minua kuitenkin häiritsee se, kuinka kohtauksen jälkeen käy ilmi, että Louis ilmeisesti osti tapaamisen oikeastikin Igorille eikä itselleen. Mielestäni moinen on alentavaa ketä tahansa kohtaan ja kaikin puolin väärin. On eri asia, jos henkilö on sanonut haluavansa hyödyntää seksityöntekijän palveluita. Silloin ymmärtäisin tilanteen edes jollain tavalla.

Seksuaalineuvojan näkökulmasta minua häiritsee kolme juttua: Missä on keskustelu rajoista, tarpeista ja haluista? Missä on keskustelu suostumuksesta? Elokuvan tunnelmasta päätellen kaikki tapahtui yhteisymmärryksessä. Koska kyse on ensimmäisestä kerrasta, ei välttämättä tiedä mitä tahtoo. Seksuaalisuuteen liittyvän keskustelun normalisoimiseksi olisi kuitenkin suunnattoman tärkeää, että fiktiossakin hahmot kävisivät edes lyhyen: ”Mitä sä haluaisit? Tuntuuko tämä hyvältä? Onko ok jos mä…?” -keskustelun. Etenkin, jos meillä ei ole jostain asiasta kokemusta, opimme käytösmalleja fiktiosta. Intiimi kanssakäyminen lähtee, tai ainakin sen tulisi lähteä, verbaalisesta ja non-verbaalisesta kommunikaatiosta.

Toinen, mikä minua häiritsi oli se, ettei kohtauksessa keskusteltu ehkäisystä sanallakaan. Pöpökammoisen Igorin näkökulmasta lienee selvää, että ehkäisyä käytettiin. Lisäksi jokainen vastuullinen seksityöntekijä varmasti suojautuu limakalvokontaktissa ja huolehtii terveydestään. Ehkäisykeskustelut olisivat kuitenkin myös elokuvissa tärkeitä. Monilla on ajatusvinoumia ehkäisyyn liittyen ja monet yrittävät luikerrella sen käytöstä pois. Olisikin tärkeää, että elokuvissa ja sarjoissa näytettäisiin tapoja, joilla ehkäisyn voi ottaa puheeksi. Jokaisen olisi tärkeä muistaa omaavansa oikeuden vaatia ehkäisyä, sillä jokaisella on oikeus olla turvassa.

Vamma ei vie seksuaalisuutta. Se voi kuitenkin vaikuttaa seksuaalisuuden ilmaisuun. Vaikken tahdokaan vammaa korostettavan fiktiossa, olisi hienoa, jos sivulauseessa käytäisiin toisinaan keskusteluja siitä, tuleeko intiimissä kanssakäymisessä ottaa jotain huomioon toimintakykyyn liittyen.

Elokuva oli muutamasta ongelmallisesta kohdastaan huolimatta positiivinen yllätys. Kun luin elokuvan synopsiksen, olin kohtalaisen varma, etten tulisi viihtymään tuotoksen parissa. Minulla on muutenkin huonoja kokemuksia ranskalaisista elokuvista. Kovasti kehutut tuotokset ovat lähtökohtaisesti olleet minusta uskomattoman tylsiä. Beautiful Minds piti minua otteessaan loppuun asti, vaikka se olikin juoneltaan osin ennalta-arvattava. Tarina oli kaikkinensa koskettava, lämminhenkinen ja oikealla tavalla humoristinen. Suosittelen elokuvaa lämpimästi kaikille, kunhan se tulee teatterilevitykseen.

Elokuva on teatterilevityksessä 4.11.2022.

 

Vastaa