Tämä postaus on osa Vammainen nainen seksuaalisena olentona -juttusarjaani. Sarjan pääpaino on tavassa katsoa vammaista kehoa siinä, miten suhtautuminen normeista poikkeavan toimintakyvyn omaavan seksuaalisuuteen muuttuu eri konteksteissa. Käsittelen satunnaisesti myös muita näkökulmia. Sarja on kirjoitettu liikuntavamman tai muun näkyvän vamman omaaviin cisnaisiin keskittyen, vaikka osa teemoista voi koskettaa laajemmin esimerkiksi kaikkia naistyypillisen kehon omaavia. Aiemmat juttusarjan osat voit lukea tästä.
Siinä, missä vammaisia ihmisiä ja kehoja ei nähdä seksuaalisina, kohdistuu heihin toisaalta voimakasta fetisointia. Näin ollen tapa, jolla vammaisen kehoa katsotaan, vaihtelee hyvin voimakkaasti eri kontekstista toiseen. Kumpikaan ääripää ei tulkintani mukaan ole hyvä ja molemmat voivat aiheuttaa särön vammaisen naisen minäkuvaan. Toisaalla vammaista naista ei välttämättä nähdä lainkaan seksuaalisena, ja hänen kyvykkyytensä kumppanina toimimiseen kyseenalaistetaan. Toisessa ääripäässä hänen mahdollisesti suurta epävarmuutta aiheuttava ominaisuutensa on kaiken keskipisteenä, eikä henkilöä nähdä kokonaisuutena. Miten vammaisen naiskehon fetisointi eroaa muista fetisseistä? Miten kyseistä fetissiä voi toteuttaa turvallisesti, loukkaamatta ketään? Miten aikuisviihde puolestaan voi joko vahvistaa tai heikentää vammaisen naisen kokemusta itsestään?
Fetissillä tarkoitetaan asiaa, joka tuottaa henkilölle erityisen voimakasta seksuaalista mielihyvää. Fetissi voi kohdistua esimerkiksi materiaaliin tai kehonosaan. Yleisiä fetissin kohteita ovat muun muassa nahka, kumi, tai vaikkapa jalat. Fetissit voivat tulla esiin joko pornografian kulutuksessa, tai ihmisten välisessä seksuaalisessa kanssakäymisessä. Vammaisia fetisoitaessa seksuaalinen mielenkiinto on kohdistunut kokonaisuuden sijaan esimerkiksi amputoituun raajaan, kehon virheasentoihin tai vaikkapa ajatukseen toisen avuttomuudesta. Vammaisuuden fetisointi eroaa esimerkiksi pornograafisen kuvaston kontekstissa hyvin paljon muista fetisseistä. Tutkija Aguileran mukaan suurin osa hänen löytämästään materiaalista olisi ollut sopivaa alusvaatekatalogiin. Kun hän kysyi eräältä devoteelta, eli vammaisuutta fetisoivalta henkilöltä, syytä tähän, tämä totesi: ”Pidän niistä enemmän näin, sillä se sallii enemmän tilaa mielikuvitukselle. Jos nämä olisivat paljastavampia, pilaisi se päässäni olevan mielikuvan.” Tämän lauseen lukeminen herätti minussa monenlaisia tunteita, ennen kaikkea hämmennystä. Tiedän fetissien olevan monille arka aihe, ja harva varmaan puhuisi ajatuksistaan fetissiinsä liittyen sen kohdetta edustavalle ihmiselle siitä näkökulmasta, kuin minä niistä tahtoisin kuulla. Haluaisin kuitenkin tietää, mitä piilee ajatuksen ”Enemmän näkeminen pilaisi mielikuvani” takana. Onko kyseisen fetissin omaavillakin kapeat käsitykset siitä, miten vammaiset pystyvät toteuttamaan seksuaalisuuttaan?
Limoncinin ja kumppanien tutkimuksessa nähtiin ko. fetissiin liittyvän lähes parafiilisiä piirteitä. Valtaosa tutkimushenkilöistä (devotees) ei onnistunut tuntemaan seksuaalista kiihotusta, ellei fetissin kohde ollut läsnä. Se huolettaa tutkittuja henkilöitä, ei niinkään puhtaasti tilanteen sosiaalisten vaikutusten vuoksi, vaan tilanteena itsenään. Tutkimuksessa muistutetaan, että on tärkeää pohtia tilanteiden luonnetta niiden varsinaisen intensiteetin sijaan, kun pohditaan, olisiko kyseessä parafilia vai ns. tavanomaisempi seksuaalinen intressi.
Mikäli fetissiä toteuttaa pornon kuluttamisen sijaan osana sosiaalista kanssakäymistä, on kaksi tapaa, jolla fetissi voi näyttäytyä: suostumuksellisesti ja molemmista osapuolista hauskana ja kutkuttavana, tai vammaisen minäkuvaa satuttavana. Suostumuksellista fetisointia voivat olla esimerkiksi roolileikit, joissa kummallakaan osapuolella ei todellisuudessa ole vammaa, mutta toinen tai molemmat heistä esittävät kuin olisi. Vastaavasti vammainen voi nauttia fetissin kohteena olemisesta. Koska vammainen keho nähdään yleensä medikaalisen katseen kohteena, voi hänestä tuntua suorastaan kutkuttavalta olla ns. palvovan katseen kohteena. Jokaisella on oikeus fetisseihinsä, mutta mikäli niitä tahtoo toteuttaa oikeasti vammaisen ihmisen kanssa, tulee vammaisen olla perillä siitä, mistä on kysymys. Mikäli hän itse kuvittelee menevänsä tyypin kanssa treffeille mielessään rakkaussuhteen etsiminen, ja treffiseuraa kiinnostaa/kiihottaa vain hänen vammansa ja/tai avuttomuutensa, voi tilanne aiheuttaa voimakasta turvattomuutta ja ahdistusta.
VAMMAISET AIKUISVIIHTEESSÄ – MAHDOLLISUUS JA UHKA
Siinä, missä seksuaalisuus nähdään vammaisuuden kontekstissa usein joko pohjattoman luotaantyöntävänä, tai seksuaaliset kanssakäymiset vain hyväksikäyttönä, haastaa aikuisviihde nämä molemmat kuvat. Vammaisia hahmoja kuvaavassa pornossa on aiheeseen perehtyneen Ebrahimin mukaan kaksi näkökulmaa: Se, nähdäänkö vammainen pornossa vain vammattoman katseen nautinnon tuottajana, vai onko kyseisessä aikuisviihteessä jotain, josta myös vammainen voi saada irti jotain uutta – onko se ns. normista poikkeavan kehon juhlimista ja perinteisen seksuaalisuuskuvaston rikkomista. Parhaimmillaan, jos porno on toteutettu oikein, eli normista eroavan toimintakyvyn omaavat ihmiset on näytetty aktiivisina tekijöinä ilman, että heidän toimintarajoitteisiinsa keskitytään liikaa, voi sekä vammaisen että vammattoman käsitys vammaisen seksuaalisuudesta muuttua. Vammaiselle voi ensimmäistä kertaa elämässään tulla tunne, että seksuaalisuus kuuluu hänelle ja hänelläkin on oikeus nauttia. Mikäli vammainen näytetään vain objektina, saattaa se tehdä entistä pahemman särön tämän minäkuvaan.
Aikuisviihde on ennen kaikkea viihdettä. Sen on tarkoitus toimia kiihottimena esimerkiksi itsetyydyttäessä tai ennen seksiä. Sen tarkoitus ei ole toimia käsikirjoituksena seksiakteihin. Se on fantasiaa, eikä se, mikä aikuisviihteessä kiihottaa, tarkoita samantyyppisten asioiden kiihottavan tosielämässä. Siitä huolimatta lähes jokainen edes muutaman seksikontaktin omaava ihminen tietää sen tyypin, joka toistaa pornosta nähtyjä malleja olemuksessaan ja puheessaan. Joku voi olla itsekin kuulunut siihen joukkoon, joka ajattelee esimerkiksi videoklipissä nähdyn mallin vastaavan todellisuutta ja kokevan paineita siitä, millainen on, tai millainen pitäisi olla sängyssä. Näinpä lieneekin selvää, kuinka suuri merkitys pornolla voisi olla.
Aikuisviihdettä löytyy joka formaatissa. On videoklippejä, kuvia, perinteisiä paperikirjoja, äänikirjoja ja jopa VR-kokemuksia. Genret vaihtelevat eittämättä laidasta laitaan ja formaatteja löytyy jokaiselle. Ongelma on se, että nähdäkseni aina tietyntyyppisessä genressä vammainen nähdään tietyllä tavalla – jos nähdään laisinkaan. Ei sovi yleistää, mutta luultavasti monet naiset löytävät ensikosketuksensa pornoon ja tavallaan sitä kautta myös seksuaalisuuteensa esimerkiksi Harlekiini-kirjoista, joiden tunnuspiirre on pehmopornomainen tunnepitoisuus ja aktin kauniinpuoleinen kuvaus. Myönnän itse nuorempana suorastaan ahmineeni näitä kirjoja minkä vain ehdin, mutten koskaan nähnyt millään tavoin vammaisia henkilöitä noissa palavan rakkauden kuvauksissa.
Oma lukunsa ovat tietenkin aikuisviihdemateriaalit, joita vammaiset tuottavat itse. Tällaisilla materiaaleilla vammaiset saavat tutkailla paitsi omaa seksuaalisuuttaan, myös tarjota vertaistukea muille: voi olla suunnattoman voimauttava kokemus nähdä itsensä kaltainen hahmo seksuaalisena ja itsevarmana tyyppinä. Vammaisten onkin mahdollista nähdä itsensä tällä digitalisaation aikakaudella aivan uudella tavalla, sillä esimerkiksi Onlyfansin kaltaiset sivustot ovat tuoneet ”tavallisille ihmisille”, siis myös vammaisille itselleen, näennäisen omaehtoisesti eroottista materiaalia internetsiin kaikkien nähtäville. Samoin kuin materiaalin tuottaminen, niin myös moninaisemman representaation löytäminen aikuisviihdekategoriasta on Onlyfanssin kaltaisten sivustojen kautta tietyllä tapaa helpompaa. Tietysti etsintäprosessia hankaloittaa se, että Onlyfanssissa ei ole minkään sortin hakutoimintoa. Toisin sanoen itseä miellyttävän sisällön pariin päätyy joko tietämällä henkilön tarkan nimimerkin tai sattumalta esimerkiksi jo valmiiksi seuraamansa sisällöntuottajan kautta. Tarkemmin Onlynfansista itseseksualisoinnin luvussa.
Jos puhutaan useamman henkilön tuotannoista, siis siinä mielessä, että taustalla on näyttelijöiden lisäksi esimerkiksi kuvaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja, saattaa itseä miellyttävää sisältöä olla haastava etsiä. Tällaiset tuotannot, joissa vammaiset on nähty kokonaisina tekijöinä, voivat olla hankalia löytää. Lisäksi monia voi mietityttää audiovisuaalisen pornon eettisyys. Jos kyseinen formaatti on mieleen, kannattaa perehtyä alan ongelmiin ja tekijöihin, jotka huolehtivat omien produktioidensa eettisyydestä ja siitä, millaisilta alustoilla näitä löytää. Esimerkiksi Lady Clitter pitää säännöllisesti eettiseen aikuisviihteeseen eri tavoin liittyviä työpajoja, sekä työpajoja siitä, kuinka aikuisten videoista tulisi keskustella lasten kanssa.
Vastaavasti itseni kaltaisten lukutoukkien kaipaamia kirjoja, joissa vammainen on aktiivinen kokonainen tekijä, ehkä on, mutta ne ovat pienten tekijöiden julkaisemia. Ne saattavat olla toistaiseksi tuntemattomien kirjailijoiden omakustanteita, tai kenties pienen kustantamon kautta päivänvalon nähneitä. Omista pornomieltymyksistään ei välttämättä uskalla puhua ääneen samalla tavalla kuin muusta lukemastaan kirjallisuudesta, minkä vuoksi puskaradio ei toimi yhtä hyvin kuin muissa tilanteissa.
Aikuisviihteestä puhuttaessa on mielestäni tärkeää muistaa, ettei aina tarvitse kuluttaa muiden tuottamaa materiaalia, tai asettua kameran eteen. Jokainen meistä voi halutessaan tarttua kynään ja kirjoittaa kaipaamansa kaltaisen eroottisen kohtauksen. Tämä on eittämättä loistava tapa tutkailla omaa seksuaalisuuttaan, halujaan ja tarpeitaan. Se voi auttaa hahmottamaan millaista kosketusta kaipaa ja millaisessa roolissa tahtoisi itsensä nähdä. Se voi auttaa rikkomaan päässä olevaa kuvaa siitä, ettei muka voisi olla haluttu erilaisen kehonsa takia. On tietenkin täysin eri asia osaako kirjoittaa hahmoa, jolla on toimintarajoitteita, välttämättä niin ei haluakaan tehdä. Kynäilyssä on se hyvä puoli, että voi vapaasti heittäytyä mielikuvituksen maailmaan. Kirjoitusharjoituksen avulla voi oppia jotain uutta itsestään ja tutustua fantasioihinsa matalalla kynnyksellä, vaikkei hahmossa itsessään olisi toimintakyvyn näkökulmasta samaistuttavaa. Halutessaan kirjoituksen voi jakaa esimerkiksi kumppanin kanssa, mutta oletus tai vaatimus se ei suinkaan ole. Mikäli päättää jakaa tekstinsä, voi se antaa uutta potkua kanssakäymiseen. Halutessanne voitte myös miettiä, mikäli tekstissä on jotain, mitä olisi mukavaa toteuttaa tosielämässä, voisiko asioita toteuttaa soveltaen (ellei skenaariota ole sellaisenaan mahdollista toteuttaa.) Luonnollisesti oman elämänsä harlekiinikuningattereksi voi olla hankala heittäytyä, jos seksuaalisuus tuntuu itsestä täysin irralliselta asialta, joten ei tarvitse ahdistua, mikäli kynään tarttuminen ei ole oma juttu.
Vaikka vammaiset on perinteisesti nähty vailla seksuaalisuutta, ovat tähän poikkeuksen tekevät fetisoinnin ja aikuisviihteen kentät eri asia. Fetisointi, jos se tapahtuu vammaisen suostumuksella, voi olla voimauttavaa; suostumuksettomana puolestaan rikkovaa. Toisaalta aikuisviihde voi vahvistaa vammaisen käsitystä itsestään seksuaalisena olentona, jos hän näkee itsensä moninaisissa rooleissa. Jos hän taas näkee itsensä passiivisena kohteena, on sekin omiaan rikkomaan vammaisen minäkuvaa ja käsitystä naiseudestaan. Fetisointi ja aikuisviihde näkevät vammaisen seksuaalisena, mutta niiden vaikutukset vammaiseen itseensä, tai toisaalta myös vammattoman katsojan käsitykseen vammaisista, riippuvat täysin kontekstista ja tulkitsijasta.
Lähteet
Aguilera, R. J. (2000). Disability and Delight: Staring Back at the Devotee Community. Sexuality and Disability 18, 255–261. https://doi.org/10.1023/A:1005694210483
Ebrahim, S. (2018). Disability Porn: The Fetishisation and Liberation of Disabled Sex. P. Chappell, & M. de Beer (toim.), Diverse Voices of Disabled Sexualities in the Global South, 77-99. Cham: Palgrave Macmillan. https://doi.org/10.1007/978-3-319-78852-4_6
Limoncin, E., Carta, R., Gravina, G. et al. (2014). The Sexual Attraction Toward Disabilities: a Preliminary Internet-Based Study. International journal of impotence research 26(2 2014), 51–54. https://doi.org/10.1038/ijir.2013.34
Stevens, H. S. (2022). Is Disabled Fetishization a Harmless Kink or Destructive Objectification? Haettu 10.1.2023 osoitteesta https://getmegiddy.com/disabled-fetishization
