Henkilökohtainen apu on suunnattoman tärkeä, mutta aliarvostettu palvelu. Vammaiselle ihmiselle henkilökohtainen apu mahdollistaa itsenäisen ja omannäköisen arjen. Se mahdollistaa asumisen omassa asunnossa asumispalveluyksikön sijaan, ja esimerkiksi töissä, opinnoissa ja harrastuksissa käymisen. Henkilökohtaista apua voi saada joko toimimalla työnantajana tai firman kautta asiakkaana palvelusetelillä tai ostopalveluna. Miten nämä mallit eroavat toisistaan, ja millaisia ongelmia niihin liittyy?
(Huom! Mikään malli ei ole toistaan parempi, vaan jokaisen täytyy löytää elämäntilanteeseensa sopiva. Avun toteuttamisen malleja voi myös yhdistää. Ihminen voi esim. toimia pääasiassa työnantajana, mutta hänellä voi olla mahdollisuus käyttää hätäsijaisuuksiin esim. palveluseteliä. )
HENKILÖKOHTAINEN APU TYÖNANTAJAMALLILLA
Työnantajamallissa vammainen toimii avustajiensa työnantajana ja on vastuussa kaikesta palkanmaksua lukuun ottamatta. Palkan sijaismaksajana toimii hyvinvointialue. Vammaiselle työnantajalle tämä malli tarkoittaa kasaa juridisia ja eettisiä velvoitteita.
Työnantaja etsii itselleen työntekijät ja tarpeeksi suuren sijaisringin. Toisin sanoen hän kirjoittaa ilmoituksen, haravoi hakemukset ja haastattelee työhön sopivat. Paniikki saattaa tosin hiipiä sieluun siinä kohtaa, kun hakemuksia ei yksinkertaisesti tule, tai hakeneet tyypit eivät ole sopivia. Itselle sopivan avustajan löytäminen voi olla suuren työn takana, sillä vaikka kyseessä olisi kuinka hyvä tyyppi, täytyy henkilökemioiden lisäksi myös käytännön avustaminen sujua jouhevasti. Työantaja perehdyttää. Hakemusten on uuvuttavaa ja perehdyttäminen voi tuntua kaiken ajan vievältä prosessilta työsuhteen ollessa uusi. Hakemusten seulominen on kuitenkin kannattavaa ja perehdyttäminen välttämättömyys.
Työnantaja suunnittelee vuorolistat, kyseltyään ensin, millaisia aikataulullisia rajoitteita henkilöillä saattaa olla sen suhteen, mitä vuoroja he voivat ottaa vastaan. Rakennettuaan kuukauden vuorolistat hän hyväksyttää ne työntekijöillä, ja tekee tarvittaessa lisämuutoksia. Toki tapoja toteuttaa vuorolistasuunnittelu on useita, mutta tässä esimerkki omastani. Pyrin ottamaan työntekijöiden toiveet huomioon, mutta joskus täytyy mahdollisesti ”olla epäreilu”, sillä jokaiseen vuoroon tarvitaan joku. Jos kohdalle sattuu sellainen päivä, jonka kaikki toivovat vapaaksi, pyrin katsomaan, kenellä on akuutein meno. Opiskelijabileisiin ehtii myöhemminkin, jos muilla on vaikkapa tentti, häät, hautajaisia, tai sellaisen ihmisen näkeminen, joka muuten asuu ulkomailla.
Työnantaja etsii sijaiset, kun tilanne sitä vaatii. Yllättävän sairauden tai pitkän sairasloman sattuessa (lyhyellä varoitusajalla kohdalle) nämä tilanteet ovat hyvin ahdistavia. Vaikka joillain alueilla on ilmeisesti olemassa sijaispankkeja, en tiedä kuinka varmasti näiden kautta voi luottaa löytävänsä tyypin. Näin ollen on työnantajan vastuulla, että hänellä on tarpeeksi sijaisia.
Työnantaja tekee ja lähettää tuntilistat palkanlaskentaan, ja on myös selvitysvastuussa, mikäli palkanmaksussa on jotain vikaa. Jo käytännön asiat vievät paljon aikaa.
Työnantajamallissa kukaan ei ole välikätenä. Työnantajana sinulla on vapaus kouluttaa avustaja omiin tarpeisiisi juuri sillä tavalla, kuin sinusta tuntuu hyvältä. Pääset päättämään, ketkä sinua avustavat, kuka tulee mihinkin vuoroon, ja millaisia asioita tehdään. Ei, avustaja ei ole työnantajan palvelija, mutta tekee niitä asioita, joita henkilö itse tekisi, mikäli kykenisi.
Työnantajana joutuu usein googlaamaan. Miten toimia, jos avustaja käyttäytyy ongelmallisesti? Missä tilanteissa voi antaa varoituksen? Entäs miten ja milloin saa päättää työsuhteen? Mitä ilmoituksissa tulikaan lukea? Miten lomautukset hoidettiin? Lista on pitkä, ja vaikka kokemusta työnantajana toimimisesta olisi jo kertynyt, löytyy silti aina selvitettävää. Hyvinvointialueilla on keskenään hiukan erilaisia käytänteitä liittyen esimerkiksi siihen, miten palkanmaksu vaatii sairaslomatodistuksia, sekä muutamasta muusta jutusta. Näin ollen juuri oikean tiedon löytäminen netistä saattaa olla haasteellista. Heta-liittoon kuuluvia tietysti sitovat työehtosopimuksessa sovitut käytänteet riippumatta asuinpaikasta. Työehtosopimukset saattavat olla usein vaikeaselkoista luettavaa. Kun itse aloitin työnantajana 18 vuotta täytettyäni, ei meille ollut vielä tarjolla koulutusta tähän rooliin, eivätkä koulutukset edelleenkään ole pakollisia. Onneksi nykyään löytyy esim. Heta-liiton Tietopankki. Tietopankki on Heta-liiton sivuille koottu artikkelien kokonaisuus, josta löytyy tietoa esimerkiksi vuosilomista, työaikasopimuksista ja lainsäädännöistä, omaisen toimimisesta avustajana, irtisanomisesta, varoituksen antamisesta ja lukemattomista muista asioista, joista aloitteleva työnantaja, ja miksei kokeneempikin, voi saada merkittävästi informaatiota. Tietopankki myös kasvaa sitä mukaa, kun erilaisille artikkeleille huomataan olevan tarvetta.
Kaikkinensa työnantajuuteen kuuluu siis valtava määrä piilotyötä.
Oikeus päättää siitä, kuka itseen koskee, ja kenet päästää kotiinsa, toteutuu varmasti vain työnantajamallilla. Joillekin ihmisille työnantajamallin tuoma vastuu ja velvoitteet voivat olla liian raskaita tai monimutkaisen tuntuisia hoidettavaksi, joten on hyvä, että sen lisäksi on muitakin vaihtoehtoja avustajien järjestämiseksi.
HENKILÖKOHTAINEN APU OSTOPALVELUNA/PALVELUSETELILLÄ
Disclaimer: Vaikka ostopalveluna toteutetussa henkilökohtaisessa avussa on paljon ongelmia, ei se automaattisesti tarkoita sitä, etteikö firmoihin voisi mahtua huikeita, asiansa osaavia avustajia. Tässä käsittelen siis pitkälti nimenomaan järjestelmään liittyviä ongelmia.
Ostopalvelu vapauttaa vammaisen työnantajavelvoitteista. Ollessaan henkilökohtaista apua tarjoavan firman asiakas, henkilön ei tarvitse rekrytä työntekijöitä, tai suunnitella vuorolistoja. Hän ilmoittaa, milloin tarvitsee apua, ja yrityksen vastuulla on järjestää työntekijä paikalle. Näin ollen myöskään sellaiset tilanteet, jolloin avustaja on esimerkiksi sairastunut yllättäen, eivät aiheuta vammaiselle ylimääräistä stressiä. Yrityksen vastuulla on etsiä sijainen näihin tilanteisiin. Useiden firmojen sivuilla myös lukee, että vammainen saa itse valita, kuka häntä tulee avustamaan.
Ostopalveluna toteutetun henkilökohtainen avun työntekijöiden palkanmaksusta vastaa yritys, jonka listalla työntekijät ovat. Hyvinvointialue on kilpailuttanut nämä yritykset ja mahdollisesti antanut vammaiselle palveluseteleitä, joiden avulla hän voi tehdä sopimuksen mieleisensä kilpailutuksen läpäisseen yrityksen kanssa. Yritys hoitaa kaiken byrokraattisen säädön, eikä itse tarvitse tehdä mitään. Helppoa ja yksinkertaista, eikö totta?
Totuus palvelusetelin/ostopalvelun käytöstä on usein kuitenkin toinen. Ennen ongelmakohtiin menemistä on tarpeen todeta, että on varmasti firmoja, joissa homma ainakin joidenkin yksilöiden kohdalla toimii. Enemmän kuitenkin kuulen kauhukertomuksia niin työntekijöiltä, kuin asiakkailtakin.
ASIAKAS- JA HENKILÖSTÖMÄÄRÄ EIVÄT KOHTAA TOISIAAN. Avusta vastaavissa yrityksissä vammaiset henkilöt nähdään usein vain tuottona. Vammaiset ovat asiakkaita, ja mitä enemmän asiakkaita, sitä enemmän rahaa.
Ongelma syntyy siinä, ettei henkilöstön määrä läheskään aina vastaa asiakkaiden määrää. Tämä johtaa siihen, ettei avustajia välttämättä ole tarjolla silloin, kun pitäisi. Eräs avustajistani tekee keikkaa tällaiselle firmalle. Terveyssyistä hän oli erään kerran estynyt menemään yrityksen tarjoamaan vuoroon. Kun hän soitti peruakseen, oli henkilö linjan toisessa päässä pohtinut, kuinkakohan akuutti tarve asiakkaalla on avustajalle. Vammaisen ei tule joutua karsimaan menoistaan tai tinkimään elämänlaadustaan, koska firmalla on liian vähän henkilöstöä. Sama henkilö on kertonut, kuinka hänelle tarjotaan toistuvasti sellaisia vuoroja, joista hän on aiemmin jo kerran kieltäytynyt. Jos yrityksellä ei ole tarpeeksi avustajia vastaamaan asiakkaiden tarpeeseen, yrityksen ei tule ottaa uusia asiakkaita.
Olen itse joskus pyytänyt kahden päivän varoitusajalla firmasta avustajaa, kun en omasta ringistäni meinannut millään vapaata assaria löytää. Aluksi minulle myytiin ”Ei oo:ta.” Palveluseteli on myönnetty minulle nimenomaan akuutteihin hätätilanteisiin, mutta tällä kertaa tiesin avuntarpeestani poikkeuksellisen hyvissä ajoin. Vasta, kun ärähdin, etten aidosti selviä ilman avustajaa, sain sellaisen.
LUPAUKSISTA EI PIDETÄ KIINNI. Vaikka yritysten nettisivuilla usein lukee, kuinka asiakas saa valita avustajansa ja haastatella tätä ensin, toteutuu tämä vain joissain tapauksissa. Olen kuullut lukemattomista tapauksista, joissa edes vakituisella avustajafirman asiakkaalla ei ole hajuakaan siitä, kuka hänen luokseen tulee, vaikka hän olisi erikseen sanoittanut tarvitsevansa aina saman tai samat tyypit vuoroon. Se, ettei tiedä kuka vuoroon tulee, tai saa avustajaa kiinni joissakin akuutisti muuttuvissa tilanteissa, uhkaa perusturvallisuuden tunnetta. Olen myös kuullut tilanteista, joissa asiakas on saanut odottaa koko päivän epätietoisena siitä, tuleeko vuoroon ylipäätään ketään.
TÖIHIN VAILLA PEREHDYTYSTÄ. Olen kuullut, ettei avustajia aina välttämättä haastatella edes kasvokkain/videopuhelun välityksellä, ennen kuin he pääsevät firman listoille. Tämä itsessään on huolestuttavaa, sillä yrityksen tulisi voida mennä takuuseen siitä, keitä heillä on listoillaan. En tiedä, toimitaanko näin vain heidän kanssaan, jotka ovat jo tehneet avustajan työtä, vai onko se yleinen käytäntö kaikkien kohdalla.
En usko, että tämä koskisi kaikkia uusia työnhakijoita, mutta olen silti huolissani. Kaikki eivät osaa sanoittaa esim. ergonomista kävelytystaktiikkaa tai muita tärkeitä ergonomiaan liittyviä juttuja, kuten meikä. Lisäksi vammaisilla on käytössään erilaisia apuvälineitä, joista osa on sellaisia, joita ei todellakaan ole turvallista käyttää ilman kunnollista opastusta. On ennen kaikkea olennaista järjestää ensimmäistä kertaa avustajan töitä tekeville kunnon perehdytys, jotta he eivät mene aivan ummikkoina asiakkaan luo.
On otettava huomioon, että on täysin eri asia olla työntekijä, jolla on jo kokemusta, kuin vasta aloittaa avustajan töitä firman kautta. Jos omaa jo jotain kokemusta henkilökohtaisen avustajan työstä, luultavasti tietää, miten vammaisuutta tulee kohdata. Jos omaa aikaisempaa kokemusta, on luultavasti itsevarmempi, ja omaksuu työpaikan käytänteet helpommin. Jos jo pelkkä vammaisuuden kohtaaminen on itselle uutta, saattaa hirvittävän iso osa omasta kapasiteetista mennä pelkästään jännityksen kurissa pitämiseen.
Olen sekä kuullut, että itse törmännyt tilanteeseen, jossa avustaja ei ole tiennyt mitään asiakkaasta saapuessaan tämän luokse. Kaiken on joutunut selittämään aivan alusta asti. Herää kysymys, miksi aikanaan olen edes täyttänyt firmalle tietolomakkeen avuntarpeistani, jos sitä ei ole käytetty? Sekä asiakkaan, että työntekijän päivää helpottaisi huomattavasti, jos heillä olisi edes jokin aavistus siitä, millainen kohtaaminen on tulossa.
On selvää, että henkilökohtainen apu on välttämätön elementti vammaisen elämässä. Koska me vammaiset olemme yksilöitä, on tärkeää olla moninaisia tapoja saada henkilökohtaista apua. Yksi malli sopii toisille, toinen malli toisille. Oli malli mikä tahansa, on tärkeää puuttua henkilökohtaiseen apuun liittyviin ongelmiin: työvoimapulaan niin työnantajamallilla toimivien kentällä, kuin firmoissakin. Työnantajien on saatava parempaa koulutusta. Firmojen henkilöstömäärän tulee vastata asiakasmäärään. Firmoissa olevien työntekijöiden on saatava perehdytys siihen, millaisiin koteihin he omat menossa, ja mitä heiltä odotetaan. Meillä vammaisilla on tasavertainen oikeus osallistua yhteiskuntaan ja elää omannäköistämme elämää. Tämä oikeus taataan toimivalla henkilökohtaisella avulla.
Lue blogistani muut henkilökohtaista apua käsittelevät tekstini tästä.
Kynäniekan salaiset mietteet 