Sananen seksuaalisuudesta

Seksuaalisuus kuuluu kaikille. Ajatus on hyvä, mutta käytännössä se ei toteudu. Hyvä ystäväni oli taannoin puhumassa vammaisten seksuaalisuudesta Mahadura & Özberkanissa. Tuttuun tapaan tuo sanavalmis ystäväni sai minut ajattelemaan. Pysähdyin pohtimaan omaa taivaltani seksuaalisuuden saloihin.

”En mä voi kun sä olet vammainen. ”  ”Ei mulla ole morkkista muuta kuin siitä, että sä olet vammainen.” ”Kuinka sä harrastat seksiä?” Nämä ovat pohdintoja, joita olen kuullut, toisia näistä liian usein. Joo, pyörätuolillahan tässä liikutaan ja akrobatiasta on turha puhuakaan, mutta miten se vaikuttaisi siihen, pystynkö harrastamaan seksiä? Tai siihen,   löytyykö haluja moiseen? Ei mitenkään! Ihan samalla tavoin se vammainenkin ajoittain kiemurtelee himojen vallassa,  etenkin silloin kun vällyjen välissä on oikeanlainen kumppani. Sellainen, jonka kanssa mieltymykset kohtaavat, joka tietää mitä tekee, kuuntelee ja on valmis kokeilemaan uutta.  Vammaisten(kaan) seksielämän ei  tarvitse olla tylsää!

Usein vammaiset kuitenkin suljetaan seksikeskustelussa ulos. Asiaan on toki tullut muutosta viimeaikoina, kiitos mm. ystäväni, itseni ja muiden vammaisjärjestökentän vaikuttajien. Ollessani teini, asia oli kuitenkin  toinen. Kukaan ei kiertänyt silloin luokassa sanomassa, että hei, seksivalistus kuuluu sinullekin.

Kukaan ei ilmaissut, että on ok olla vammainen, ja  villi.  Oppikirjoissa meistä ei puhuttu sanallakaan.  Kun kävin terveyskeskuksessa hakemassa e-pillereitä vuosia sitten, ihmetteli hoitaja että mihinkäs minä niitä tarvitsen, kun minulla on hyvä iho.  Katsoin terveydenhoitajaa hämmentyneenä ja totesin: ”Ai, pitäiskö minun sitten pamahtaa paksuksi 17-vuotiaana?” Hoitaja vaikeni hetkeksi hölmistyneenä ja alkoi selittää kukista ja mehiläisistä kuin olisin viisivuotias. Pyörittelin silmiäni ja pyysin häntä vain kertomaan pillereistä, olinhan aina menestynyt terveystiedossa.

Olen toiminut kokemuskouluttajana lähes neljä vuotta. Kiertäessäni puhumassa eri tahoille, seksuaalisuus on teema, joka nousee toistuvasti esiin opettajien pyynnöissä. Kerron luennoilla avoimesti itsestäni, omasta tarinastani. On hyvä, että nämä teemat nousevat aiempaa voimakkaammin esiin. Se kertoo, että tilaajatahot näkevät asian tärkeänä, että on aika on muuttumassa.

Puhe ei kuitenkaan riitä. Monen vammaisen oikeus seksuaaliseen itseilmaisuun ei toteudu. Sellaiset, jotka tarvitsevat apua johonkin seksiin liittyvässä asiassa, eivät sitä osaa pyytää. He eivät tiedä miten lähtisivät liikkeelle tahi tunne ympäristöä hyväksi sille. Kenties he ajattelevat, ettei seksuaalisuus kuulu heille.

Olen ollut siinä mielessä hyvässä tilanteessa, että sen jälkeen kun olen seksielämän aloittanut, olen kyennyt  ilmaisemaan itseäni ilman ympäristön hyssyttelyä. Jos olen asian kanssa kipuillut, on se johtunut täysin omasta ajatusmaailmastani tai itsetuntoani heikentävistä valinnoista.

Pääsääntöisesti olen seurustellut vain terveiden kanssa, joten ulkopuolisten apua ei ole tarvittu. Seurustellessani itseäni vammaisemman kanssa olin  onnellisessa asemassa, sillä minulla oli avustajia, jotka pitivät täysin luonnollisena, että auttavat siinä missä on tarvis.   Avustettu seksi ei tarkoita sitä, että avustaja harrastaisi seksiä avustettavan kanssa.  Hän auttaa niin, että omien oikeuksien toteuttaminen on mahdollista, ja poistuu sitten. Läheskään kaikki, eivät omaa yhtä avarakatseista ja hyvää työntekijärinkiä kuin minä. Olen ollut siinäkin mielessä onnekas, että lapsuudenkodissani puhuttiin avoimesti seksuaalisuudesta.

Jokaisella on oikeus harrastaa seksiä, jos hän sitä tahtoo. Silti, olen toisinaan kuullut tilanteista, joissa avustaja on sanonut: ”Ei tällä palkalla, ei kuulu toimenkuvaan.”  Vaikka en itse olekaan ko. tilanteeseen joutunut, koen tuollaiset lausahdukset silti loukkaavina. Vammaisesta ei ole mukava pyytää ketään ulkopuolista auttamaan niin intiimissä tilanteessa, mutta tulla nyt vielä torjutuksi tuolla tavoin. Ajatellessaan, tai vielä pahempaa kommentoidessaan noin, henkilöt väheksyvät vammaisen oikeuksia ja saattavat syöstä hänet entistä syvempiin kriiseihin itsensä ja seksuaalisuutensa kanssa.

On tärkeää, että vammainen ja avustaja pystyisivät keskustelemaan näistä asioista avoimesti. Siitä missä tilanteessa tarvitsee apua (jos tarvitsee) ja miltä avustajasta tuntuisi moisessa tilanteessa auttaa. Kenenkään ei voi automaattisesti olettaa suostuvan mihinkään.

En sano, että yhdenkään tahon karski suhtautuminen johtuisi ilkeydestä. Ymmärtämättömyys johtaa usein turhan kielteisiin reaktioihin. Siksi olisikin tärkeää, että  asioista puhuttaisiin enemmän – etenkin palvelutaloissa ja oppilaitoksissa, joissa opiskelevat saattavat hakeutua  avustajiksi.

Ja vanhemmat – Älkää sulkeko lastanne pois seksivalistuksesta. Puhukaa hänelle kuten ohjeistaisitte vammatonta lastanne. Kiusallista se on kuitenkin, vamma ei tee siitä hankalampaa!

One comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.