Voiko vammainen olla naisellinen?

Naiseus ja naisellisuus: Kuuluvatko ne vammaiselle? Pohdin tätä usein teininä ja lähes aina päädyin vastaukseen, etteivät ne jostain syystä kuuluisi. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että länsimaissa nuo käsitteet nähdään usein kovin kapeasti. Meillä naisellisuus nähdään usein siivona käytöksenä huoliteltuna tyylinä ja hoivaviettinä.  Allekirjoittaneen kielenkäytössä ei ole mitään leidimäistä ja hoivaviettini on hyvin rajoittunut. Eikä minun vammani takia ole järkevä käyttää korkokenkiä, sillä niillä ei minun helposti virheasentoon menevillä jaloillani köpötellä yhtään mihinkään.  Tai voihan niillä kävellä, mutta sen jälkeen saa kuulla fysioterapeutilta kunniansa. Ilman tukia kävelyn kun huomaa jaloistani heti.

Vammainen tunnutaan kovin usein näkevän sukupuolettomana olentona, jos katsoo vaateteollisuutta. Ai miksikö näin väitän? Siksi, että voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että pyörätuolissa istuvana tuntuu lähes mahdottomalta löytää esimerkiksi kauniita mekkoja, jotka paitsi istuvat nätisti, ovat käytännöllisiä, eivätkä jää renkaisiin tahriintumaan. Jos löydän tarpeisiini ja tyyliini sopivan mekon ilman tuntien tuskailua, on olo vähintään yhtä riemukas kuin lottovoittajalla. Joten teininä totesin että hittoakos tässä, ja kuljin ympäriinsä poikatyttönä, usein meikkaamattomana.

Entäpä sitten, jos löytääkin ne kivat vaatteet, mutta ympärillä olevat apukädet rupeavat urputtamaan käyttämistäsi vaatteista. Itse esimerkiksi tarvitsen apua tyköistuvimpien paitojen, mekkojen ja korsettien kanssa. Jos minun avustajani rupeasi urputtamaan näiden vaatteiden kanssa auttamisesta ja kehottaisi käyttämään niitä tavallisia ja löysempiä paitoja, jotka saisin itse helposti päälle, niin kyllähän se itsetunnolle kävisi.

Niin se meikkaaminen, kivaahan se on, mutta samalla yksi vitsaus. Monella meistä vammaisista on hienomotoriikan ongelmia, jotka tekevät meikkaamisesta vaivalloista, vammasta riippuen jopa mahdotonta. Ainakin harjoitteluvaiheessa meikkaaminen tuntuu turhauttavalta, kun ripsaria eksyykin yhtäkkiä puoliväliin naamaa ja yksinkertaisempaan meikkiinkin tuntuu menevän iäisyys.

Joo, kyllähän sitä aina voi pyytää apua joltain? Mutta entä jos ympärillä on ihmisiä, jotka eivät osaa meikata? Tai jos he eivät ymmärrä tai osaa toteuttaa sitä tyyliä, jota itsessäsi tahtoisit ilmaista? Osalla meistä vammaisista on kohtuuttoman vähän avustajatunteja ja niistä joutuu aina tappelemaan. Onko näitä tunteja järkevä käyttää itsensä ehostamiseen? Se on kysymys, jota moni meistä miettii päivittäin.

Itse olen nyt löytänyt tyylini. Tykkään näyttävistä meikeistä ja lähtökohtaisesti tummista näyttävistä vaatteista. Silti liikun esimerkiksi töissä collegehousuissa ja t-paidassa, tukka huolimattomasti sinne tänne sojottaen. Molemmissa tyyleissä olen yhtä naisellinen.

Naisellisuus on itseilmaisua ja vapautta olla luova. Jokaisella on oikeus olla naisellinen ja ilmaista sitä niin kuin itse tahtoo. Pyritään siis yhdessä rikkomaan perinteistä käsitettä naisellisuudesta.

One comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.