Mitä esteettömyys on?

Nykyään painotetaan sitä, että kaikkien rakennusten tulisi olla esteettömiä. Näin ei kuitenkaan ole. Katukuvassa näemme jatkuvasti vanhoja rakennuksia, joissa on kapeat ovet ja sisään pääsee vain portaita pitkin. Nämä rakennukset kertovat ajasta, jolloin vammaisia ei ajateltu suunnitteluvaiheessa.  Uusissakin rakennuksissa, joissa esteettömyyttä olisi pitänyt jo huomioida, on ongelmansa. Havaintojeni perusteella rakennukset, joita kuvataan esteettömiksi, voivat toimia hyvin manuaalin käyttäjille, mutta osoittautua ongelmallisiksi, jos kulkuvälineenä on sähköpyörätuoli. Tuolla mahdollisesti yli sadan kilon laitteella kun ei keuli kynnysten yli kuten manuaalilla, eivätkä ahtaat käytävät tai huoneet sovellu huomattavasti leveämmällä tuolilla liikkumiseen.

Luiskaratkaisut ovat toisinaan mielenkiintoisia. Esimerkiksi portaiden mukaisesti kulkevat ramppiratkaisut, joita näkee kiinnitettyinä vaikkapa rautatieasemien laitureille vieviin portaisiin, ovat sellaisia, joita en käyttäisi vaikka minulle maksettaisiin siitä suuria summia. Manuaalilla siitä ehkä selviäisi, jos on taidokas tuolinkäyttäjä tai varma avustaja apuna, mutta sähköpyörätuolilla moinen olisi itsemurha.

Esteettömyyskysymykset eivät rajoitu vain arkkitehtuuriin, niin kuin usein ajatellaan. Esteettömyys on asenteita. Ennakkoluulottomia kohtaamisia. Sitä, että vammainen kohdataan oikeaoppisesti esimerkiksi asiakkaana, eikä puhuta vain hänen seurassaan oleville ihmisille tai jollain tavalla mitätöidä hänen sanomisiaan.

Jos ajatellaan helppoa kulkemista, tulisi kadunylitysten olla madallutettuja. Onneksi tätä näkee katukuvassa paljon, mutta se on silti unohdettu liian monesta paikasta. Suuret pudotukset aiheuttavat pahimmillaan tärähdyksen, joka tuntuu kipuna kehossa tai tekee hallaa sähköpyörätuolin moottorille tai akulle. Näiden osien vaihtaminen ei ole halpaa. Onneksi vammainen ei joudu maksamaan siitä, JOS apuväline on tullut kunnan vammaispalvelun kautta. Jos apuväline on sen sijaan hankittu omalla rahalla (esim. harrastekäyttöön) ovat korjauskustannuksetkin omalla vastuulla.

Toimivat, helposti saavutettavat julkiset kulkuvälineet lisäisivät vammaisten vapautta liikkua kaupungilla ja kaupunkien välillä, taksimatkoja kun on rajallisesti. Julkiset kulkuvälineet ovat parantaneet esteettömyysratkaisujaan huimasti, mutta parhaasta mahdollisesta tilanteesta ollaan vielä kaukana. Vaikka paikallisbusseissa on ramppeja, ei niitä vielä tänäkään päivänä löydy kaikista busseista, etenkään pienemmissä kaupungeissa. Osassa busseista, ainakin Tampereella, on kiinteän rampin sijasta joissain tapauksissa käytössä kiinteän, lattiasta vedettävän rampin sijaan irtoramppi. Tällainen irtoversio ei ole, ainakaan kuskien mukaan, suunniteltu kestämään sähköpyörätuolin painoa.

Esteettömyyttä on se, että ajatellaan myös hahmotushäiriöisiä, ei pelkästään heitä, jotka liikkuvat apuvälineiden kanssa. Hahmotushäiriö voi tehdä esimerkiksi suunnistamisesta tai reittien muistamisesta haastavaa tai mahdotonta. Tätä ongelmaa voi helpottaa esimerkiksi suuremmilla kartoilla ja selkeillä kylteillä.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.