Edellisissä päivityksissä olen puhunut paljon vaikuttamistyön kimuranteista puolista näyttääkseni, ettei työ ole helppoa tai yksinkertaista. Mutta vaikka se aiheuttaa minulle toisinaan harmaita hiuksia, on se myös antanut paljon.
Aktivoiduttuani vaikuttajana olen päässyt tekemään mahtavia juttuja. Olen saanut ajatuksiani kuuluviin erilaisilla foorumeilla. Taitoni kirjoittajana on noteerattu ja olen päässyt työllistämään itseäni ainakin sivutoimisesti sillä, mistä pidän. Tukilinjan juttujen lisäksi edessäni on tänä vuonna pari uutta aluevaltausta, joista tullaan sosiaalisen median kanavissani ja tässä blogissa kuulemaan myöhemmin. Sen verran voin vinkata, että ääntäni tullaan kuulemaan muuallakin kuin Kynäniekan teehetkissä.
Käyn puhumassa eri tahoille esimerkiksi vammaisuudesta oman tarinani kautta, poistaen sitä kautta ennakkoluuloja. Vuodesta toiseen olen käynyt puhumassa vammaisuudesta esimerkiksi lukioluokille. Sitä tunnetta, kun saa normaalisti kännykkää räpläävät teinit keskittymään täysillä minuun, ei voi sanoin kuvailla. Puhumattakaan siitä, kun kertomani saa kädet nousemaan pystyyn lisäkysymysten merkiksi. Se, että joku malttaa ennen välitunnille kiirehtimistään pysähtyä kiittämään, saa sydämeni sykkimään ilosta. Silloin tiedän tehneeni jotain oikein. Yhtä arvokasta ja hienoa on se, kun näet alan x rautaisten ammattilaisten kirjoittavan kynät sauhuten ylös muistiinpanoja jostain kertomastani. Se osoittaa, että aina voi oppia lisää, tietoa pitää levittää.
Se, että taklaa stigmoja, avaa uusia ovia myös itselle, jos jaksaa olla aktiivinen. Tässä hommassa verkostoituu ja ruokkii luovuuttaan.
Itsevarmuus on kasvanut esiintymisen myötä. Kaltaiselleni ujolle ja aralle ihmiselle kymmenien ihmisten eteen kapuaminen tai pelkkä ajatus siitä oli vuosia sitten painajainen. Vaikka olin esiintynyt aiemminkin, jännitin sitä kokemustoimijan urani alkuaikoina hirvittävästi. Nykyään minua ei jännitä lainkaan, vaikka en tuntisi yleisöstä ketään. Jos teema tai teemat ovat minulle entuudestaan tuttuja, pystyn vetämään luennon ongelmitta, tarpeen vaatiessa jopa ilman muistiinpanoja.
Itsensä oppii ”kovettamaan”. Jos tekee vaikuttajan hommia, saa lokaa niskaansa jossain muodossa ennemmin tai myöhemmin. Aloittelevalle vaikuttajalle negatiiviset kommentit voivat tehdä hallaa. Ajan saatossa niitä kuitenkin oppii tutkailemaan ns. ulkopuolisen silmin. Ymmärtää, että vaikka joku omasta näkökannasta eroava ajatus olisi muotoiltu tökerösti ja olisi tulkittavissa henkilökohtaiseksi, sen ottaminen loukkauksena ei hyödytä mitään. Sitä paitsi, ehkei vastapuoli vain osannut ilmaista ajatuksiaan kunnolla. Jos kyseessä on suora loukkaus henkilöä itseään kohtaan, oppii vaikuttaja siihen, että hän yrittää antaa solvauksen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ehkä vastapuolella on paha olo itsensä kanssa.
Omat rajat osaa tunnistaa ja vetää. Varsinkin esiintyjä, mutta myös kirjoittaja, voi törmätä alussa siihen, että ei oikein tiedä, mitä haluaa itsestään muulle maailmalle paljastaa. Se voi aiheuttaa uupumusta, sillä henkilökohtaisia, mahdollisesti negatiivisia, asioita purkaessaan ihminen tekee paljon töitä etenkin silloin, jos yrittää välttää tunnereaktioiden näkymistä esiintymisessään. Puhujan saattaa olla vaikeaa kieltäytyä vastaamasta itsestään jollain tasolla nihkeältä tuntuvaan kysymykseen, sillä jollain kieroutuneella tavalla hän pelkää loukkaavansa kysyjää. Kokenut esiintyjä tietää tismalleen oman mukavuusalueensa ja osaa pysyä sen rajoissa.
Omaa osaamista oppii arvostamaan. Näin on käynyt ainakin allekirjoittaneella. Uskon, että he, jotka eivät tee vaikuttamistyötä omalla kentällään, ovat taipuvaisempia vähättelemään itseään kuin he, jotka vaikuttamistyötä aktiivisesti tekevät. Kun omasta toiminnastaan saa tarpeeksi hyvää palautetta, tai kun oman panoksensa vaikutukset näkee konkreettisesti, alkaa itseensä ja taitoihinsa uskomaan. Samalla oman osaamisensa markkinointi helpottuu. Saadakseen näkyvyyttä millä tahansa kentällä, täytyy itsestään ja aatteistaan uskaltaa pitää meteliä. Se pitää osata tehdä oikein.
Järjestelmällisyydestä tulee luonteenpiirre. Vaikuttamistyö on ajoittain hektistä ja aina sekavaa, kuten olen aiemmissakin postauksissa puhunut. Toisinaan on hetkiä, jolloin tuntuu, että revitään joka suuntaan, kun taas ajoittain täytyy itse rummuttaa osaamistaan. Oli kumpi tahansa vaihe menossa, ei tästä hommasta selviä ilman kalenteria ja tarkoin suunniteltuja päiviä ainakaan, jos tätä tekee muodossa tai toisessa aktiivisesti.
Haasteistaan huolimatta tällä ”uralla” on paljon positiivisia vaikutuksia paitsi sen kohteisiin, myös tekijöihinsä. Vaikka vaikuttamistyötä voi tehdä lukuisien eri kanavien kautta ja juuri itsensä näköisesti, tukee se moninaisuudestaan huolimatta monien sellaisten ominaisuuksien voimistumista, joita arvostetaan esimerkiksi työnhaussa.
