Mielenterveys, Työ

Miksi työkulttuurissamme ylisuoritetaan?

Yhteiskunnassamme eläminen on toisinaan kovaa. Kaikki maksaa, usein liikaa. Joka puolelta tulee paineita saavuttaa tiettyjä etappeja elämässään, kuten hyvä työpaikka. Työpaikkojen suhteen käydään kovaa kilpailua. Pestin saamiseksi täytyy erottua joukosta, mutta miten? Toisinaan otamme töistä liian suurta stressiä ja unohdamme, että ihmisellä tulee olla muutakin elämää.

Millainen on hyvä työntekijä? Työnantajat arvostavat tehokkaita, tunnollisia ja itseohjautuvia työntekijöitä, joiden perään ei tarvitse katsella. He olettavat, tai ainakin toivovat että hommat hoituvat lähes itsestään, ilman heidän panostaan. Pohdintoja aiheesta pääset lukemaan tarkemmin edellisestä postauksesta. 

Toiveet ahkeruudesta ja omatoimisuudesta ovat täysin loogisia ja luonnollisesti me työntekijät yritämme ne täyttää parhaamme mukaan. Kilpailuasetelma, tai harhaluulo siitä vääristää tilannetta. Yritämme jatkuvasti enemmän: Olla tehokkaampia, tarkempia, tehdä pidempää päivää, jotta näyttäisimme muiden silmissä, tai kenties omissammekin, hyvältä. Haastavista tehtävistä pyritään selviämään mahdollisimman vähillä ohjeilla, tai keskenään pähkäillen. Tämä on pahimmillaan uuvuttavaa, mutta vaikka siitä selvittäisiinkin ilman suurta vaivaa, vie se silti aikaa varsinaisilta hommilta. 

 Se, että yritetään kollegoiden kesken ratkoa epäselvyyksiä tehtäviin tai välineistöön liittyen viemättä niitä esimiehelle, saattaa parhaimmillaan hioa yhteisöä tiiviimmäksi. Pahimmassa tapauksessa se saattaa kuitenkin lisätä kuvitteellista kilpailuasetelmaa tai huonommuudentunnetta. Esimerkiksi silloin, jos jotkut työyhteisöstä ovat hyviä teknologian kanssa ja osa porukasta on asioiden kanssa enemmän pihalla. Jos neuvonta on kokoajan yhden tai kahden henkilön harteilla, vie se työaikaa ja hermoja. Ennen kaikkea se voi antaa esimiehelle sellaisen kuvan, että toisia ohjeistava ihminen on se, jonka varaan voi aina laskea. Kun ei voi.

 Jos heittää ihmisen niskaan ylimääräistä vastuuta, täytyisi olla ennen kaikkea varma, että hän on kyvykäs hoitamaan ylimääräiset tehtävät. Halukkuutta tähän rooliin tulisi kysyä. Tosin ei voi mennä takuuseen, että vastaus olisi totuudenmukainen. Tahtoohan sitä  antaa esimiehelle mahdollisimman hyvän kuvan itsestään. Yrittää olla superihminen. 

Toisinaan käy niin, että työpaikalla saattaa olla liikaa epäkohtia. Sellaisia, joista pitäisi puhua ääneen, mutta asioista vaietaan. Ehkä aiemmat huonot kokemukset siitä, ettei ääntä saa kuuluviin ovat lannistaneet. Muutosta ei ole tapahtunut. Kenties pelko estää puhumisen. ”Entä, jos avaan suuni ja minulle näytetään ovea?” Millään työpaikalla ei tulisi pelätä saavansa potkuja siitä, että avaa suunsa. Sellaisilla työpaikoilla, joissa yleinen ilmapiiri on negatiivinen, saattaa pelko olla aiheellinen. Niin ei saisi olla. Esimiesten tulisi tehdä työympäristöstä avoin ja sellainen, että kaikki voisivat olla omia itsejään vapaasti, lausua mietteitään ääneen. 

 Mitä tapahtuu, kun työn taakka käy liian suureksi? Silloin työntää oman hyvinvointinsa taka-alalle. Hereillä pysyy vain kahvin voimalla. Vie työnsä, tai vähintään siitä aiheutuvan stressin, kotiin.  Äksyilee ympärillämme oleville ihmisille, myös lähimmäisille, haluaa eristäytyä. Silloin nukkuu liian vähän. Saattaa laittaa suuhunsa mitä sattuu. Iloa ei ehkä enää löydy samoista asioista kuin ennen. Pahimmassa tapauksessa  saattaa ajatella, että päihteet ovat ratkaisu elämän harmauteen. Sitähän ne eivät ole. Voi tuntua, että kulkee läpi ankean arjen hammasta purren, rutiineissa kiinni pysyen. Unohtaa, että joskus tulisi vaihtaa vapaalle ja rentoutua. Ei ehkä osaa enää tehdä niin. Lopulta kaikki tämä alkaa vaikuttaa myös tehokkuuteen työympäristössä. Riskinä saattavat olla potkut. Se, mitä ihminen eniten pelkää.  Silloin kaikki se, jonka eteen on tehnyt valtavan määrän hommia, ja heittänyt mielenterveytensä romukoppaan, olisi turhaa.

Ihmiset ovat yhä uupuneempia. Havaintojeni mukaan työhön liittyvä kilpailu on yksi suuri osatekijä asiassa. Liiallisesta kilpailusta työyhteisöissä ja työmarkkinoilla tulisi luopua. Esimiesten ja kollegoiden tulisi tarkkailla entistä enemmän paitsi omaa, myös yhteisönsä hyvinvointia. Työssä jokaisen tulisi tuntea olonsa arvostetuksi ja äänensä kuuluviin. Jokaiselle tulisi tarjota aito mahdollisuus kehittyä, omassa tahdissaan ja käyttää jo olemassaolevia vahvuuksiaan. Ennen kaikkea meidän tulisi muistaa, että elämää tulee olla töiden ulkopuolella. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.