Vammaisuus

Lähi – vai erityiskouluun?

Yhteiskuntamme suhtautuminen vammaisuuteen on muuttunut huomattavasti, ainakin jos mietitään koulumaailmaa. Silloin 2000-luvun alkupuolella, kun aloitin koulun, tuntui, että meidät vammaiset yritettiin automaattisesti laittaa erityiskouluihin. Nykyään tuntuu, että erityistarpeita omaavia lapsia ja nuoria yritetään änkeä liiaksikin osaksi tavallista luokkaa. Jaottelu erityiskouluihin tai tavallisiin oppilaitoksiin ei ole mustavalkoista. Molemmissa on hyviä ja huonoja puolia. 

Miksi olen iloinen varttumisestani lähikoulun oppilaana? Ainakin siihen aikaan, kun minä olin peruskoulussa, erityisoppilaitosten luokissa  ei hirvittävästi mietitty henkisen kehityksen tasoa, ainakaan omien havaintojeni mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että luokassa saattoi olla sellaisia henkilöitä, joilla oli suuria vaikeuksia oppimisessa ja opetuksen seuraamisessa, enkä nyt viittaa pelkästään keskittymisongelmiin, joita tavataan myös lähikouluissa hyvin usein. Puhun monimutkaisemmista haasteista. Samassa tilassa opetettiin heitä, joilla ei ollut lainkaan ko. alueen haasteita. Ystäviltäni kuulin ja lyhyillä jaksoilla vieraillessani näin, että luokassa mentiin, luonnollisesti, eniten tukea tarvitsevien ehdoilla. Terävimmät saattoivat kärsiä siitä. Tiedän esimerkiksi ihmisiä, jotka oppivat lukemaan vasta huomattavasti myöhemmin, kuin yhtä fiksut ikätoverinsa.  

Nykyään tästä “kaikki samassa luokassa tasosta riippumatta” – ajattelusta on käsittääkseni onneksi luovuttu.

Lähikoulussa sain oppia tavalliseen tahtiin, mikä sopi minulle loistavasti, onhan vammani vain liikkumiseen ja hienomotoriikkaan vaikuttava, ellei avaruudellisen hahmottamisen häiriötä lasketa. Sain sopivassa määrin haastetta, eikä motivaationi laskenut missään vaiheessa esimerkiksi tylsyyden vuoksi. Lähdin peruskoulusta 9.5 keskiarvolla, joten kai omalta osaltani todistin, ettei vamma ole este hyvälle menestykselle lähikoulussa, sekä sen, ettei vammaisuus korreloi älyn kanssa. 

Koin ensimmäisillä luokilla olleet parin viikon mittaiset jaksot erityiskouluissa hyödyllisiksi. SIlloin sain tietoa esimerkiksi pienapuvälineistä, jotka helpottivat toimintaani kouluympäristössä ja sain lyhyitä vertaistuen kokemuksia.

 

Miksi lähikoulussa opiskelu oli toisinaan takamuksesta? Ainoana vammaisena luokallani ja ikäryhmässäni, toisinaan koko koulussa, tunsin oloni toisinaan yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Minulta puuttuivat vertaistuen kokemukset, sillä kukaan ympärilläni ei kamppaillut samojen ongelmien kanssa. 

Vammaisuus kiinnosti ihmisiä ja apuvälineisiini tahdottiin etenkin alakoulussa tutustua ja kokeilla. Minulta tultiin usein kyselemään ties mitä. Toisaalta huomio oli kutkuttavaa, mutta toisaalta koin toisinaan, ettei minuun itseeni tahdottu tutustua. 

Rajoitteeseen ei aina osattu suhtautua. Koin usein jääväni ulkopuolelle, eikä ujo, sosiaalisesti helposti kiusaantuva luonteeni auttanut asiaa. Usein tuntui, että en päässyt osaksi välituntileikkeihin, pitkälti sen takia, etteivät lapset osanneet ottaa huomioon sitä, että meikätyttö ei ihan kyennyt leikkimään kaikkia leikkejä samalla tavalla kuin muut. Se haittaisi pientä Pinjaa valtavasti. Osittain vika oli minun. Sainko suutani useinkaan auki siitä, että tunsin oloni ulkopuoliseksi? En. 

Jos minua lähestyttiin suurena yhtenäisenä massana, oli ensimmäinen reaktioni: “HUI! Ihmisiä.” Olen puhelias ja sosiaalinen persoona, mutten en ole koskaan hallinnut suurien ihmismassojen kohtaamista. Tutustun ihmisiin parhaiten pienissä erissä.

Erityiskoulussa sosiaaliset ongelmani olisivat todennäköisesti olleet pienemmät. Siellä minulla ja muilla oppilailla olisi automaattisesti ollut jokin yhdistävä tekijä, vamma. Vaikka meidän vammaistenkin kesken on valitettavasti olemassa hierarkiaa, ei avunpyytäminen avustajalta olisi herättänyt varmastikaan niin sekavia tuntemuksia häpeästä epävarmuuteen ja ahdistukseen, kuin mitä se lähikoulussa minussa herätti. Vaikken ihan pienenä lapsena vammaani juuri ajatellutkaan, teininä se oli hyvin pinnassa. “Mitä tuo ajattelee, jos tarvitsen apua tässä ja tuossa?” Vammapiireissä jokainen meistä tarvitsee jossain apua. Se ei ole samalla tavalla juttu.

Toisinaan opiskelu tavallisessa koulussa oli hankalaa opettajien suhtautumisen vuoksi. Tässä kohtaa haluan painottaa, että suurin osa opettajistani on hoitanut asiansa hyvin ja kohdellut minua samoin kuin ketä tahansa muutakin. Olen siitä kiitollinen, kuten siitäkin, että erityistarpeeni on lähes aina huomioitu moitteettomasti. 

Toisinaan vammaan liittyvät haasteet aiheuttivat kuitenkin pieniä ongelmia.   Hankalissa aineissa, kuten matematiikassa tai maantiedossa, voi kaltaiseni vaikeasta hahmotushäiriöstä kärsivä tipahtaa kärryiltä oitis. Lähikoulussa tämä saattaa korostua. Jos muuten pärjää hyvin tunneilla, voi opettajien olla hankalaa huomata, kun oppilas yhtäkkiä kipuileekin jonkun asian oppimisessa. Luokkakoon kasvaessa lähikoulun opettajilla ei ole sitä paitsi samalla tavalla aikaa paneutua yksittäisten oppilaiden haasteisiin. Erityiskoulussa haasteet varmasti huomioidaan paremmin, sillä resursseja, ymmärrystä ja osaamista ko. aspektilla on laajemmin.

Joskus joku opettaja saattoi puhua minulle eri tavoin kuin toisille oppilaille. Toisinaan jouduin toistamiseen selittämään hahmotushäiriöni ja syyt, miksi esimerkiksi tarvitsin isommat kartat tai diagrammit saadakseni jotain selkoa haastavasta tehtävästä. Silloin tunsin oloni tyhmäksi, sillä lapsena minun oli hankala sisäistää, mitä hahmotushäiriö tarkoittaa. Vastaavasti joskus minusta tuntui, että opettajat saattoivat antaa hyviä numeroita liian helposti. En minä sitä kaivannut. Se ei auttaisi ketään. Onneksi tätä tapahtui todella harvoin. 

Mitä neuvoja tahtoisin antaa lähikoulussa vammaisen ympärillä pyörivälle henkilöstölle ja vanhemmille? Kohdelkaa lasta kuin ketä tahansa muutakin ikätoveria. Antakaa samanlaiset rangaistukset mahdollisesta huonosta käytöksestä kuin antaisitte kenelle tahansa. Älkää antako tai vaatiko helpotusta numeroissa, koska lapsella on vamma. Helpotuksen sijaan antakaa hänelle tarvittavat tukitoimet (tukiopetus, isommat kartat tai lisäaika tms.), jotta lapsi kykenee oppimaan tarvittavat asiat haasteista huolimatta.

Jos huomaatte, että lapsi jää ulkopuolelle, tai suorempaa kiusaamista, puuttukaa siihen. Älkää tehkö vammasta numeroa, mutta antakaa lapsen esimerkiksi luokkaan tullessa puhua siitä hetken itse ja ikätovereille mahdollisuus esittää kysymyksiä.

Opettajat, tehkää yhteistyötä lapsen toiminta – tai fysioterapeutin kanssa. Vamma ei tarkoita, etteikö lapsi voisi osallistua esimerkiksi kotitaloustunnille. Osa asioista täytyy tehdä soveltaen, esimerkiksi erikoiskuorimaveistä käyttäen. 

Mitä liikuntatunteihin tulee, ei fyysinen vamma tarkoita, etteikö lapsi voisi osallistua opetukseen ainakin osittain. Minä tein niin. Monet lajit on mahdollista muuttaa sovelletuiksi niin, että niitä voi pelata vaikkapa pyörätuolista käsin tai muuten istuen. Konsultoikaa fysioterapeuttia. Pienet asiat mahdollistavat osallistumisen.

Kuten mikään tässä maailmassa, ei vammaisten koulupolun valintakaan ole mustavalkoista. Molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa. Erityiskouluissa yhteisöllisyys on todennäköisesti voimakkaampaa ja yksilölliset haasteet pystytään huomioimaan paremmin, samoin kuin esimerkiksi kuntoutukseen liittyvät tarpeet. 

Toisaalta tavallisessa koulussa lapsi pääsee oppimaan tehokkaasti. Lisäksi hän näkee, ettei vamma tarkoita, etteikö hän voisi olla valtaväestön keskuudessa pänttäämässä siinä, missä muutkin. Ehkä normaalit teiniyden ja lapsuuden kokemukset ovat voimakkaampia vammattomien keskellä varttuessa, jos pääsee porukoihin. Samalla se, että erityislapsi – tai nuori on tavallisella luokalla, näyttää ettei vammaisuudessa ole mitään kummallista. 

 

Tämä postaus perustui normaalia enemmän minun elämääni ja muisteluihini, sillä inspiroiduin eräästä haastattelupyynnöstä, jonka sain koskien opiskelua koskevaa opinnäytetyötä. Pohdintojeni ei ole tarkoitus kritisoida erityis – tai lähikoulun oppilaita, menneitä tai nykyisiä. Puran vain omia mietteitäni. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.