Erilaisuus nähdään usein joko pelottavana tai kiehtovana asiana. Toisinaan nämä kaksi tuntemusta elävät rinnakkain. Jos erilaisuuden ohi ei nähdä, katoaa ihmiseltä usein muiden silmissä alitajuisesti perusoikeudet. Esimerkiksi oikeus vapauteen ja koskemattomuuteen.
Olen puhunut ennenkin ohimennen siitä, kuinka jossain baarissa saattaa kuulla asiattomia kommentteja tuntemattomilta tai joku saattaa yrittää istua syliin konsertissa. Meinasin vetää kunnon ahdistuskohtaukset tuntemattomien juoppojen kohtaamisen mahdollisuudesta, kun itsenäisyyspäivänä piti mennä baariin. En siis mennyt, ahdistuksen vuoksi.
Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen. Me suomalaiset olemme ylipäätään tarkkoja henkilökohtaisesta tilastamme. Vammaisena ihminen joutuu päästämään ihmisiä iholleen apua saadakseen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme muuten jotenkin ok tuntemattomien tai puolituttujen läheisyyden kanssa. Ainakin itselleni pakko fyysiseen kosketukseen on aiheuttanut sen, että olen entistä tarkempi sen suhteen, kuka minuun koskee silloin, kun arkeni ei riipu siitä.
Ahdistun suunnattomasti, jos joku tulee taputtamaan päätäni. En voi sietää sitä, jos tuntematon ihminen koskee esimerkiksi poskeani. Ja sitähän me invat joudumme kokemaan tuhottaman usein! Saatan näyttää rauhalliselta ja napauttaa lähentelijää napakalla kommentilla, mutta todellisuudessa hälytyskellot huutavat päässäni ja mietin, miten pääsisin tilanteesta pakoon. Pelkään, että tilanne muuttuu ns. vaarattomasta uhkaavaksi, jos totean, että tuo tuo mitä teet. ei nyt tunnu hyvältä. Riski on ehkä pieni, mutta se on olemassa.
Vammainen on valitettavasti usein alakynnessä, mitä tulee itsensä fyysiseen puolustamiseen, jos tilanne sitä vaatisi. Raajoissa ei välttämättä ole tarpeeksi toimintakykyä, että itseään pystyisi suojelemaan fyysisesti. Pakoon on ainakin hankalampi päästä, sillä vaikkapa kelaaminen voi olla hidasta, tai apuvälineen liikkuminen on voitu estää. Pystyisin kyllä puolustamaan itseäni fyysisesti, mutta voimani saattaisivat olla riittämättömät suhteessa vammattomaan. Liekö ihme, että vieraat iholla ahdistavat?
Etenkin humalassa ihmiset tuntuvat unohtavan toisten rajat. Alkoholi sumentaa arvostelukykyä, eikä niin saisi käydä. Ihmiset saattavat tarkoittaa hyvää esimerkiksi halaamalla, mutta he unohtavat, että kaikki eivät reagoi samalla tavalla kosketukseen kuin itse reagoisi. Paljon riippuu siitä, kuka on antamassa läheisyyttä.
Esimerkiksi kaikki ystäväni ja etenkin sellaiset henkilöt, joiden kanssa minulla on ollut jotain romanttista tai intiimiä, tietävät, että fyysinen läheisyys on minulle tärkeää. Minua saa aina täysin yllättäenkin, juosta halaamaan. Jos kieltäydyn halauksesta tai muusta läheisyydestä, tietää ystäväni tai muu läheiseni jonkin olevan pahasti vinossa.
Jos kyseessä on tuntematon, on tilanne täysin toinen. Vaikka vieras ihminen tulisi halaamaan ilman mitään takaa-ajatuksia, puhumattakaan muusta fyysisestä kontaktista, vaivaannun ja ahdistun silmittömästi. Tahdon juosta karkuun.
Omalla kohdallani tilanne on siinä mielessä helppo, että kykenen kieltämään. Voin helposti sanoa,että “Näpit irti.” Jos sanat eivät iskostu kohteen tajuntaan, voin pyytää apua mahdollisesti ympärilläni olevilta ihmisiltä.
Kaikille vammaisille tämä ei ole mahdollista. Esimerkiksi heille, joille puheen tuottaminen on haastavaa, ovat ahdistavat tilanteet todennäköisesti vielä nihkeämpiä.
Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen. Sitä tulee kunnioittaa tilanteesta ja mielentilasta riippumatta. Hyväksi tarkoitettu ele voi tuntua toisesta ahdistavalta, elleivät osapuolet tunne toisiaan. Kysy aina ennen ihokontaktia, onko se ok.
