Sekalaisia

Onko parisuhteen päättyessä hyvästeltävä ihminen?

Ihminen kaipaa ja ansaitsee elämäänsä rakkautta, usein myös romanttista. Toisinaan saattaa käydä niin, että tuo suhde päättyy. Se sattuu aina. Joskus käy niin, että teiden erkanemisen syynä ei ollut tunteiden loppuminen. Se jos mikä riipaisee syvältä. Usein ajatellaan, että romanttisen suhteen päättyessä pitäisi myös menettää tuo ihminen.

En ole ikinä ymmärtänyt tätä, ainakaan puhtaan mustavalkoisena ajatteluna. Eron syitä on yhtä monta kuin on suhteita. On tilanteita, jossa eron jälkeinen ystävyys ei vain onnistuisi mitenkään. Jos tilanteeseen on liittynyt ylimääräisiä ihmisiä, valehtelua ja petoksia, voi olla, ettei koko ihmistä enää ikinä tahdo nähdä. Se on ihan ok. Myös silloin, jos tilanteessa toisella osapuolella on yhä tunteita ja toisella moiset ovat kuolleet, niin voi ystävyyden ylläpito olla erittäin haastavaa. Oikeastaan, siinä tilanteessa en suosittele ystävyyden yrittämistä kenellekään.

Jos ilmassa on toispuolista kaipuuta, on hyvin todennäköistä, että jotakuta sattuu enemmin tai myöhemmin. Toinen saattaa elätellä toiveita siitä, että suhde olisi vielä korjattavissa, josko hän vain yrittää. Entisen kumppanin ystävällisyys saatetaan tulkita vääriksi signaaleiksi. Vastaavasti henkilö, jolla ei ole enää tunteita, saattaa tahtomattaan päätyä satuttamaan entistään.

Jos on erottu yhteisymmärryksessä, eikä yhteisen elon päättymiseen liity mitään hämärää, en ymmärrä, miksi ystävyyden tarvitsisi loppua siihen kun romantiikka häviää yhtälöstä. Ystävyyden toimiminen vaatii hyvää kommunikaatiota.

Toisinaan vaatii aikaa erillään, ennen kun voidaan rakentaa ystävyyttä. Entisten kumppanien tulee löytää itsensä uudestaan, kun ei olekaan enää parin toinen puolikas. Tunteet ja kysymykset pyörivät päässä villeinä. Niistä voi olla hankala saada kiinni. Se on ok. Tunnetyöskentely vaatii aikaa. Kun siltä tuntuu, on hyvä keskustella mahdollisesti mietityttämään jääneet asiat auki. Eroon liittyen ei saa jäädä mitään nihkeitä mietteitä tai kysymyksiä vellomaan takaraivoon. Omia ja toisen tunteita on tärkeä oppia kuuntelemaan ja ymmärtämään. Miltä toisesta tuntuu? Miksi näin kävi? Miten hän toivoisi suhteen muovautuvan uudestaan?

Suhteen päättyminen ei muuta ihmistä, ainakaan sen ei tarvitsisi muuttaa. Entinen kumppani on edelleen se sama ihminen, johon aikanaan tutustui ja joka viehätti ja hurmasi. Hänen kanssaan pitäisi voida halutessaan jakaa yhä harrastukset ja mielenkiinnon kohteet. Sen, että ihmisen kanssa on joskus ollut intiimisti, ei pitäisi koskaan olla yksistään syy välttelylle.

Siinä, että on ystävä exän kanssa, voi olla jotain hyvin kaunista. Halusit tai et, entinen kumppani tuntee sinut usein erittäin hyvin. Hän voi nähdä sinut aivan eri näkökulmasta kuin ystävät, joiden kanssa ei ole koskaan ollut mitään romanttista tai intiimiä. Se voi parhaimmillaan antaa uutta näkökulmaa esimerkiksi deittailumaailmaan. Mitkä ovat haitalliset käytösmallisi, joiden vuoksi esimerkiksi deittikumppanit kaikkoavat nurkan taakse nopeasti? Miten niistä voisi päästä eroon? Unohtamatta sitä, että saat halutessasi pitää mahtavan ihmisen elämässäsi.

Exän kanssa ystävyyssuhteen luominen ei välttämättä ole mahdollista. Asia on monimutkainen, vaikuttavathan siihen monet seikat. Mikäli se on mahdollista ja tuntuu itsestä hyvältä, kannattaa suhteen uudelleen muodostumiselle antaa mahdollisuus.

Lue aiemmat pohdintani ihmissuhteisiin liittyen:

Deittailusta
Mietteitä vammaisen seurustelusta toisen kaltaisensa kanssa
Onko vammaisen kanssa seurusteleva vammaton sankari?
Tunnista aito ystävä

Vastaa