Jokaisella on oikeus omaan kehoonsa. Jokainen voi päättää kuinka sen pukee, miten ja mihin sitä käyttää. Jokainen tutustuu siihen, sekä sen kykyihin ja rajoihin omalla tavallaan ja itselleen sopivassa tahdissa. Terve suhde omaan kehoon on jokaisen oikeus, eikä kenenkään pitäisi pystyä sitä viemään. Toisinaan niin kuitenkin käy, esimerkiksi seksuaalisen kaltoinkohtelun seurauksena. Lähdin kuitenkin ystäväni kanssa kerran miettimään, onko vammaisella alun alkaenkaan samanlaista valtaa omaan kehoonsa?
Me vammaiset saatamme tarvita apua monissakin arkisissa asioissa. Avuntarve itsessään on omiaan vähentämään kontrollin tunnetta. Liikeratojen vajaavaisuus ja lihasjänteys tuovat omat haasteensa kehon tuntemiseen ja siihen tutustumiseen. Mahdollisista virheasennoista saattaa olla tuskallisen tietoinen, ja ne voivat aiheuttaa inhoa tahi häpeää. Jos ne aiheuttavat itsessä epävarmuutta, voi pieni ääni takaraivossa huutaa, että kaikki katsovat ihan varmasti kieroon. Vaikka eihän niille mitään voi.
Miten suhde omaan kehoon muodostuu, jos se ei toimi “tavallisesti”? Vammattomillakin voi olla ongelmia oman kehonsa kanssa esimerkiksi ylipainon tai huonon itsetunnon vuoksi. Entä vammaiset? He, joiden kroppa ei esimerkiksi liiku samalla tavalla, kuin vammattoman?
Avun tarvitseminen tarkoittaa usein sitä, että päästämme toisen ihmisen ihollemme. Vaikka apu on välttämätöntä, saattaa sen pyytäminen ja vastaanottaminen tuntua usein jollain tasolla nihkeältä. Haluaisimmehan selvitä asioista itsenäisesti, ainakin jollain tasolla. Toisinaan mietin sitä, vähentääkö riippuvaisuus avusta alitajuntaisesti tunnetta kehollisesta itsemääräämisoikeudesta?
Vammat ja sairaudet saattavat vaikuttaa vaikkapa kykyyn kuntoilla tai joissakin tapauksissa siihen, miten lihakset kehittyvät. Osalla lihasten kehittyminen on (lähes) normaalia, mutta esimerkiksi spastisuus tai se, etteivät viestit kulje aivoista lihaksiin normaaliin tapaan, voi hankaloittaa kehon kontrolloimista. Se voi aiheuttaa epävarmuutta. Jokaiselle löytyy kyllä tapansa liikkua, toisinaan sitä joutuu kuitenkin hiukan metsästämään. Sairauksista johtuvaan lihasten kehittymättömyyteen on kuitenkin hankala itse vaikuttaa, aivan kuten viestiyhteyksiinkin. Etenkin miehelle se, etteivät lihakset kehity tai keho ole täysin omassa kontrollissa, saattaa olla kova paikka. Miehisyyteen kun usein liitetään käsitys fyysisestä vahvuudesta. Se, ettei kehosta ole kontrollia eikä se vastaa yleistä mielikuvaa ns. hyväksytystä kehosta, voi aiheuttaa kehovihaa. Kehovihan myötä omaa kroppaa voidaan pyrkiä hallitsemaan joillain muilla, (haitallisilla) keinoilla, kuten painon kautta. Tämä taas voi johtaa esimerkiksi syömishäiriökäyttäytymiseen.
Miten mahdolliset tuntopuutokset vaikuttavat kehosuhteeseen? Itse en tuntopuutoksia omaa, joten en osaa ottaa tähän tarkemmin kantaa. Uskon kuitenkin, että tuntopuutokset vaikuttavat siihen, miten itsensä kokee. Jos tietyillä alueilla ei ole tuntoa, saattaa se aiheuttaa epävarmuutta esimerkiksi seksuaalisessa kanssakäymisessä. Ihminen joutuu aina etsimään, mikä hänestä tuntuu hyvältä. Kaikki ovat yksilöitä. Tuntopuutoksia omaava joutuu kuitenkin todennäköisesti tekemään aivan toisenlaisen työn löytääkseen, mikä ja millainen kosketus hänestä tuntuu hyvältä.
Suhde kehoon rakentuu monesta erilaisesta, hauraasta palikasta. Siihen vaikuttavat myös kohtaamiset toisten ihmisten kanssa. Koska suhde itseen ja kroppaan on muuttuva ja moninainen, olisi äärimmäisen tärkeää, että vammaiset pääsisivät puhumaan rajoitteiden tuomista haasteista ja sen herättämistä ajatuksista jonkun, esimerkiksi psykologin tai seksuaaliterapeutin kanssa.
Lue myös:
Missä on vammaisten seksivalistus?
Voiko vammainen olla naisellinen?
Jokainen voi olla syömishäiriön uhri
