Ihminen kaipaa hyväksyntää ja rakkautta. Joskus haemme näitä väärillä tavoilla. Usein, jos emme ole itsemme kanssa sinut, hakeudumme vääränlaisiin suhteisiin. Sellaisiin, jotka ovat meille myrkyllisiä. Saatamme antaa itsestämme liikaa. Menettää itsenäisyytemme. Voimme alkaa käyttäytyä tai pukeutua toisen ihmisen toiveiden mukaan. Tämä saattaa kuulostaa absurdilta. Todellisuudessa tällaiseen suhteeseen ajautumiseen ei tarvita kuin huono itsetunto tai joku traumaattinen kokemus, joka lannistaa hetkeksi. Vaihtoehtoisesti vastapuoli voi olla aivan huippukarismaattinen ihminen, joka vie jalat alta. Muutokset voivat olla hitaita. Niiden ei tarvitse välttämättä olla suoria rajoittavia toimia toisen osapuolen tiimoilta. Ehkä haluamme vain miellyttää toista. Miellyttämisessä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta se ei koskaan saisi mennä oman hyvinvointimme edelle.
Saatamme unohtaa itsemme suhteeseen. Sulaa yhteen toisen kanssa, mahdollisesti yksipuolisesti. Tarkoitan tällä sitä, että saatamme määritellä itsemme sen kautta, miten muut meitä kohtaan käyttäytyvät ja kuinka meitä puhutellaan. Etenkin jos emme ole saaneet lapsena tarpeeksi positiivista palautetta tai aiemmissa suhteissa olemme kuulleet vain itseämme mollaavia kommentteja, saatamme sulaa imarteleville kehuille. Kenties janoamme tämänkaltaisia kommentteja ja olemme valmiit tekemään mitä tahansa niitä saadaksemme.
Saatamme laittaa päähämme pinkit lasit ja katsella näitä kommentteja laukonutta henkilöä niiden läpi. Emme ehkä huomaa haitallisia käytösmalleja, joita he meissä aiheuttavat. Tai hahmota sitä, että tietyillä käytösmalleillaan he oikeastaan tekevät itsetunnollemme enemmän hallaa kuin hyvää. Huomaamme sen vasta myöhemmin, kun vahinko on jo tapahtunut.
Pahimmillaan unohdamme omat rajamme ja saatamme antaa toisen ylittää ne. Suostumme tekemään asioita, jotka eivät tunnu itsestä hyvältä. Voimme pelätä, että jos emme jousta rajoistamme, emme kelpaakaan ja meidät hylätään. Kyseessä on vääristynyt ajattelumalli, johon moni meistä jollain tasolla sortuu tajuamattaan jossain vaiheessa elämäänsä. Se, missä asioissa tämä rajojen ylittäminen tapahtuu, riippuu ihmisestä. Pahimmillaan se liittyy seksiin. Halutaan miellyttää toista, joten tehdään asioita, joista ajatellaan toisen pitävän. Asioita, jotka saattavat aiheuttaa itselle henkistä tai fyysistä kipua.
Uskon, että vammaiset saattavat venyttää rajojaan vammatonta herkemmin. Tämä saattaa johtua siitä, että koemme kumppanin löytämisen haastavammaksi kuin he, joilla ei ole rajoitteita. Kumppanien löytyminen, olivat he sitten seksuaalisia tai romanttisia, on hankalaa. Rajoitteisiin ei osata välttämättä suhtautua ennakkoluulottomasti ja niihin saattaa liittyä haitallisia harhaluuloja. Tämänkin takia olisi tärkeää, että vammaisuudesta ja sen moninaisuudesta olisi enemmän tietoa.
Vaikka joku tekisikin henkiselle hyvinvoinnille hallaa, ei se automaattisesti tarkoita, että hän olisi paha ihminen, tai tahtoisi satuttaa. Kenties näkemykset ja tarpeet eivät vain kohtaa. Ehkä toinen ei osaa tulkita toisen sanoja tai tunteita oikein, tai tuoda omiaan ilmi tarpeeksi selkeästi. Ehkä hän, tai me itse, olemme liian solmussa itsemme kanssa.
Mukavuusalueelta poistuminen on täysin eri asia, kuin omien rajojen ylittäminen. Mukavuusalueelta poistuminen on tervettä, sillä omia näkemyksiään ja kokemuspiiriään on hyvä laajentaa. Sitä kautta oppii uutta itsestään ja ympäristöstään. Asioita, joiden kanssa on epävarma, mutta joiden tekeminen kiehtoo edes jollain tasolla, kannattaa kokeilla turvalliseksi kokemassaan ympäristössä hyvässä hetkessä. Sen sijaan, jos jokin asia saa kaikki hälytyskellot soimaan ja ahdistuksen kasvamaan kohtuuttoman korkeaksi, täytyy siitä sanoa. On ok ilmoittaa, että nyt tuli raja vastaan, oli asia tai vastapuoli kuka tahansa. Epämiellyttävät rajojenrikkomiskokemukset aiheuttavat pahimmillaan sen, että arpia pääsee syntymään. Arpia, jotka vaikuttavat myöhempään käytökseen ja ihmissuhteisiin. Käytösmalleja, joista tulee myrkyllisiä ja tuhoavia. Epävarmuuksia, jotka estävät elämästä. Pelkoja, jotka lamauttavat.
Oliko toisella kummallisia fetissejä, jotka päädyit toteuttamaan, koska toinen sitä tuntui haluavan? Suostuitko seksiin silloin kun ei oikein olisi huvittanut, vain jotta toinen näkisi sinut paremmassa valossa? Tuntuuko oma keho näiden tapahtumien seurauksena jotenkin vieraalta, rikkinäiseltä tai epäviehättävältä? Tuntuuko ajatus kaikesta seksuaalisesta kanssakäymisestä ahdistavalta, etenkin vieraamman ihmisen kanssa, vaikka ennen olit näiden asioiden kanssa avoin? Jos vastasit yhteenkään kysymykseen kyllä, olet toiminut itseäsi kohtaan väärin. Suosittelen ko. tilanteessa ammattilaiselle puhumista.
Omien rajojen tunnistaminen on tärkeää. Vielä olennaisempaa on niiden sanoittaminen. Jos toisen ihmisen kanssa joutuu pelkäämään oman epämukavuutensa ilmaisemista, ei silloin ole oikean ihmisen kanssa. Jos toisen rakkautta tai tunnesidettä joutuu kyseenalaistamaan, ei sellaista olekaan. Mikäli ihminen välittää toisesta, hän kunnioittaa rajoja, eikä häviä kieltäytymisen tapahtuessa. Jos johonkin toimintaan, oli se seksuaalista tai mitä tahansa, tuntee tulevansa pakotetuksi, täytyy osata puhaltaa peli poikki.
Vaikka keskinäiset, jollakin tasolla intiimit suhteet koetaan usein ihmisyyden tärkeäksi elementiksi, olennaisinta on kuitenkin se, että rakastaa itseään ja pitää hyvinvoinnistaan huolta. Itseään ei saa satuttaa tehdäkseen muut onnelliseksi.
