Vammaisuus

Vammaisnäkökulmaa sosiaaliseen eristäytymiseen

 Korona puhuttaa ja pelottaa, syystäkin. Tauti ja sen riskit tulee ehdottomasti ottaa vakavasti. Koska uutisia ja somepäivityksiä koronasta tulee joka tuutista, yritän omissa julkaisuissani pysyä aiheesta mahdollisimman kaukana. Ihmiset kaipaavat muutakin lukemista. Nyt on kuitenkin tullut nähtyä sen verran paljon postauksia otsikoilla ”Vinkkejä karanteenitekemiseen”, että koen tarvetta avata sanaisen arkkuni siitä, miten tartuntatautiuhka näyttäytyy vammaisnäkökulmasta.

Eristäytyminen on vammaisille tuttua. Tavalliselle tallaajalle ajatus useamman viikon mittaisesta kotona kököttämisestä voi tuntua kamalalta. Allekirjoittaneestakin se tuntuu nykyään siltä. Viihdyn yksin ja ilman sosiaalisia kontakteja. Olen kuitenkin tottunut siihen, että voin halutessani lähteä kaupungille kahville tai salille koska vain. Nyt olen kuitenkin omasta aloitteestani nököttänyt kotona reilun viikon, sillä ajatuskin sairastumisesta hirvittää. Vanhaan palaaminen on vaatinut totuttelua.

Monelle vammaiselle eristäytyminen on arkipäivää. Syitä siihen voi olla useita. Esimerkiksi krooniset kipuilut voivat rajoittaa elämää hyvin paljon. Joutuu miettimään, mitä voi tehdä. Kaiken joutuu suunnittelemaan siltä varalta, jos kivut iskevät. Sen vuoksi ei välttämättä jaksa tai pysty lähtemään mihinkään. Lue mietteitäni kivusta tästä ja tästä. Keskivertoa heikompi immuniteetti, joka voi johtua esimerkiksi perussairaudesta, voi rajoittaa elämää.

Suurin rajoite useille meistä, kun puhutaan liikkumisesta kodin ulkopuolella, on liian vähäiset avustajatunnit. Avuntarve on yksilöllistä. Jokaiselle vammaiselle on kuitenkin tuttua se, että omaa avuntarvettaan joutuu perustelemaan. Aina perustelut eivät mene läpi, vaikka kuinka yrittäisi. Jos tunteja on käytössä liian vähän, joutuu kaiken suunnittelemaan tarkasti ja osasta menoista karsimaan. Lue byrokratiasta tästä ja tästä.
Lisäksi voi miettiä Vammauttaako yhteiskunta jäseniään?

Koen, että karanteeniolojen suhteen me vammaiset olemme etulyöntiasemassa. Se on meille jossain määrin tuttua, jostakin elämämme vaiheesta.

Pelko varjostaa elämää. Moni vammainen saattaa kuulua riskiryhmään. Koska olemme usein enemmän tai vähemmän riippuvaisia toisen ihmisen avusta, emme voi eristäytyä täysin ihmiskontakteista, vaikka tahtoisimme. Jos tarvitsemme apua esimerkiksi siirtymisissä, emme voi siis välttää kosketusta. Suojauksesta ja hygieniasta tulee pitää erityisen tarkkaa huolta. Entä, jos se ei riitä? 

Vammaisia, jotka ovat riippuvaisia muista ihmisistä, varten pitäisi olla kunnon suunnitelma tartuntatautiuhkien varalta. Miten toimitaan tilanteessa, jossa henkilö asuu yksin, ja kaikki hänen avustajansa olisivat sairaana? Entä, jos vammainen itse sairastuisi? Mistä avustaja saisi tarvittavat suojavarusteet? Onko kunnilla niitä varastossa? Osa kunnista on tiedottanut, että vammaisen pitäisi hankkia suojavarusteet itse ja hakea korvauksia jälkikäteen vammaispalvelusta. Ymmärrän tämän. Vaan mistä voisi esimerkiksi hankkia maskeja, kun ne tuntuvat olevan joka paikasta loppu? Kaikki eivät välttämättä osanneet nähdä tulevaisuuteen ja toimia silloin, kun varusteita vielä sai helposti. Vaikka niitä olisikin hankittu varotoimena jo kauan aikaa sitten, onko niitä riittävästi, jos tilanne iskisi päälle?

Kunnilla pitäisi olla selkeät, yhtenäiset käytännöt, joista tiedotetaan kunnolla. Lue mietteitäni aiheesta tästä. Ohjeita on em. postauksen jälkeen tullut, mutta ne tuntuvat olevan hyvin kuntakohtaisia ja osittain myös sekavia. 

Etätyö avaa mahdollisuuksia. Kaikki kynnelle kykenevät yritykset ovat siirtyneet koronauhan vuoksi etätyöhön. Tämä avaa myös meille invoille uusia mahdollisuuksia. Kun yritykset huomaavat etätyön onnistuvan ja olevan ainakin todennäköisemmin kustannustehokkaampaa, saattavat he palkata vammaisia töihin halukkaammin. Työpaikan esteellisyys ja siihen liittyvät muutostyöt ovat saattaneet näyttäytyä monien työnantajien silmissä turhana rahareikänä. ”Parempi palkata henkilö, joka ei vaadi erityisjärjestelyjä” on voinut olla työnantajan ajattelumalli. Mikäli vammainen kykenee työskentelemään kotoa käsin, ei esteettömyyttä tarvitse miettiä samalla tavoin. Etätyö säästää myös vammaisen aikaa, kun ei tarvitse istua taksissa. Lue tästä ajatuksiani työelämästä ja tästä ajatuksiani vammaisen ajankäytöstä.

Karanteeni ja eristäytyminen eivät ole pahoja asioita. Nyt, se on kaikkien omaksi parhaaksi. Vaikka se tuntuu ikävältä, on kotona paras pysyä. Kaikesta löytyy positiivista, jos niin asennoituu. Parhaimmillaan tilanne auttaa ymmärtämään toisenlaista elämää ja avartaa.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.