Mielenterveys

Mietteitä uupumuksesta johtuneesta sairaslomasta

Miksi meidän on niin hankala todeta itsellemme: “Nyt, sä tarvitset tauon”? Mikä pakottaa suurimman osan meistä toimimaan äärirajoilla, kunnes kroppa ja / tai mieli sanoo sopimuksensa irti? Kuten osa teistä tietää, jäin muutama viikko sitten sairaslomalle alkavan burnoutin takia. Burnout ei johtunut yhdestä tekijästä, vaan lukuisten asioiden summasta. Enemmän tästä, sekä muutenkin rankasta keväästäni voit lukea postauksesta “ Kurkistus ”kulissien” taakse. Nyt sairasloma on päättynyt ja  tovi ahkeraa työntekoa takana. Mitä sairasloma minulle opetti ja mitkä ovat tuntemukseni nyt? Mitä haluan sanoa jokaiselle, joka pohtii sairasloman hakemista?

Töihin paluu ei ole ollut mitenkään helppo. Päivät ovat olleet tuloksellisesti hyviä, mutta olen ollut niiden jälkeen uupunut, sillä ajassa, jonka olin poissa, eivät mieli ja keho ehtineet latautua tarpeeksi. Nykytilanteessa, vaikka hommani osaan ja saan työyhteisöltä säännöllisesti hyvää palautetta, eivät suurimmat vahvuuteni, kuten luovuus, pääse työn tyypin vuoksi oikeuksiinsa. Se, etten voi tahi pääse antamaan työyhteisölle parasta minua, rasittaa. Tiedän kuitenkin tekeväni töitä hyvän asian eteen, pidän työyhteisöäni ihanana ja kannustavana ja arvostan sitä, että minua kuunnellaan. Onneksi pian, tarkemmin sanottuna tämän viikon jälkeen, on loma. 

Ei, rakas lukija, en aio kuluttaa lomaani uupumuksesta toipumiseen. Toki se on osa sitä, kuin puolivahingossa, mutta se ei ole tarkoitukseni. Ymmärrän, että jos siltä tuntuisi tulisi ihmisen hakea lisää sairaslomaa. Iloitsen lomasta sen sijaan siksi, että sen aikana minulla on paremmin mahdollisuuksia miettiä tulevaisuuteni suuntaviivoja ja sitä, miten saan ne parhaiten muodostumaan haluamikseni. 

IMG-20200623-WA0001.jpg
Masennus vie pahimmillaan kaikki voimat. Se uuvuttaa ja lamauttaa. Positiivisuus on siellä jossain, se vanha persoona. Se on kuitenkin kadonnut masennuksen alle, eikä positiivinen ajattelu tai siihen kehoittaminen välttämättä auta. Mielenterveyden häiriöistä kärsivä, joutuu valitettavasti nykypäivänäkin usein peittelemään oloaan. Kuva ja meikki: Vera Konttinen

 

Sairasloman aikana minulla oli aikaa pysähtyä ja pystyin muistuttamaan itseäni siitä, mitä haluan tehdä. Tahdon tehdä jotain, missä pääsen ilmaisemaan ja haastamaan itseäni. Kaipaan vaihtelua. Sellaiset asiakaskohtaamiset, joissa vastapuoli on tyly ja asiaton, tuntuvat lisäksi kamalilta tässä elämäntilanteessa. Ymmärsin myös, mikä työssä ahdistaa työtehtäviäkin enemmän: ko. paikassa työskentely muistuttaa minua jo epäonnistumisesta, joka ei ole itsestäni riippuvainen. En ole opiskelemassa unelma-alaani paikassa, jonne olin jo päässyt, vain sen vuoksi, että olen vammainen. 

Enemmän kuin itse työ, minua kuormittaa siis se, että ympäristö muistuttaa minua jatkuvasti epäonnistumisesta. Epäonnistumisesta, johon en oikeastaan voinut itse vaikuttaa, sillä byrokratia pisti kapuloita rattaisiiin. Olen yrittänyt löytää korvaavaa polkua Suomesta, mutta ovet eivät ota avautuakseen. Ainakaan tähän mennessä eivät ole niin tehneet. Turhautumisen ja eksyksissä olemisen möykky sisälläni kasvaa kasvamistaan. 

 Siitä huolimatta, että kroppani tahtoo edelleen hajota epäselvän tulevaisuuden ja epämiellyttävien asiakaskohtaamisten aiheuttaman stressin vuoksi huomaan, että sairasloma teki hyvää mielenterveydelleni. Löysin jälleen niitä pieniä iloisuuden hippuja, vaikka yleisesti vielä onkin rankkaa ja epätietoisuuden kanssa painimista. 

Se saa minut miettimään, miksi meillä on sellainen ylisuorittamisen ja pärjäämisen kulttuuri? Miksi sairasloman pyytäminen hävetti minua ja montaa muuta niin paljon? Miksi itseä yritetään viedä aivan äärirajoille viimeiseen asti? Miksi työkulttuurissamme ylisuoritetaan?

 Monta kertaa sairasloman aikana tuumasin: “Ei tässä mitään!” Voisin mennä töihin. Sain kuitenkin puhuttua itselleni järkeä. Jos siinä vaiheessa olisin mennyt töihin, olisin ollut päivien jälkeen aivan kuollut henkisesti. Se että aamulla tuntuu hyvältä, ei tarkoita, että burnoutista olisi ihmeparantunut pahimmillaan päivän levolla. Itselleen tulee osata ottaa paremmin aikaa toipua niin henkisesti kuin fyysisestikin ja oppia lepäämään. Toivon, että jatkossa osaan olla mielelleni ja keholleni armollisempi ja ottaa paussia silloin kun tuntuu, että sitä tarvitsen. Paussilla en tässä yhteydessä siis tarkoita sairaslomaa, vaan sen jälkeistä aikaa, pieniä arkisia tekoja, jotka sallivat hengähdystauon kiireen keskellä, jotta sairaslomaa ei tarvita.

Epäilen kuitenkin, että siihen menee vielä pitkä aika. Mitä tahtoisin sanoa sairasloman kanssa empiville? Jos olette jo pyrkineet jo työnantajan kanssa keskustelemalla vähentämään töitänne, kuten minä tein, eikä sekään auta: hakekaa sairaslomaa rohkeasti, jos teistä muuten tuntuu, että kehonne ja mielenne sanovat muuten sopimuksensa irti.  Teillä on oikeus ja velvollisuus  hakea sitä tarpeen vaatiessa, sillä muuten palatte aivan loppuun ja teistä ei pitkässä juoksussa ole mihinkään. Kroppa on sen verran fiksu, että se osaa kyllä varoittaa, kun voimat alkavat loppua. Älä kaunistele tilannetta mielessäsi, koska se ei palvele ketään. Ei ainakaan sinua.

Sairasloman aikana ota rennosti. Tee asioita joista tykkäät ja jotka tuovat sinulle voimia. Jos tuntuu, että sängyssä makoilu koko päivän ei ole sairaslomallakaan sinun hommiasi, niin tee sitten jotain mikä tekee sinut iloiseksi, yritä löytää ne asiat, vaikka tuntuisi hankalalta. Mikäli uskallat, niin käy läpi niitä ajatuksia ja tunteita joita päähäsi putkahtaa silloin, kun sinulla yhtäkkiä on aikaa. Yritä ajatella niitä järjellä kuin ulkopuolisen tarkkailijan silmin, äläkä anna niiden mennä liian syvälle ihon alle. 

Henkilökohtaisen tunnetyöskentelyn ja asioiden hahmottamisen lisäksi pyri puhumaan myös läheisillesi. Jos et ole aiemmin ottanut aikaa sille, että yrität rehellisesti peloistasi huolimatta sanoittaa heille, miltä sinusta tuntuu, tee se nyt. Tiedän, että asia saattaa pelottaa. Tiedän, että saatat ajatella vain huolestuttavasi heitä. Mutta oikeasti se, että he tietävät mitä tunnet ja mitä ajattelet, vain helpottaa heidän oloaan. He ymmärtävät vointiasi paremmin ja parhaimmillaan kauhukuvat, joita he ovat mieleensä maalailleet, osoittautuvat turhan synkiksi. 

Ole itsellesi armollinen. Yritä oppia pitämään joistain asioista itsessäsi. En sano, että opi pitämään itsestäsi kokonaisuutena, sillä se on prosessi johon sairasloma ei riitä. Pyri löytämään pieniä tyytyväisyyden hippusia itsestäsi ja arjestasi. Olivatpa ne sitten silmien väri tai lämmin teekuppi. Mikä tahansa minkä saat nähtyä silloin positiivisena. 

Jos sinusta tuntuu, että sinun täytyy vain nukkua kolme päivää putkeen, tee se. Sinulla on siihen oikeus. Ei ole yhtä tapaa viettää sairaslomaa, joka johtuu väsymyksestä ja uupumuksesta. Uupumuksen aiheuttamat sairaslomat pitäisi viettää juurikin niin, ainakin minun mielestäni, että niiden jälkeen olisi löytänyt ainakin palasen sitä ihmistä joka oli ennen sairastumistaan. Kykenisi jälleen muistuttamaan itseään siitä, millainen voi olla voitettuaan viheliäisen demoninsa. Ehkä sairasloman hankkiminen antaa myös sysäyksen pidempikestoisen avun hankkimiselle.

Ihmisen voimavarat ovat rajalliset, vaikka kuinka tahtoisi uskotella itselleen tai muille muuta. Kukaan ei ole superihminen ja ihmisten seinät tulevat jossain vaiheessa vastaan. Rajallisuutensa myöntäminen on ok. Sairasloman hakeminen on ok. Se ei ole heikkoutta. 

Lue myös:
Mielenterveyspalvelut osaksi vammaisen kuntoutusta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.