Masennus on viheliäinen sairaus, jonka jokainen kokee eri tavalla. Oireet ja se, kuinka voimakkaasti ne vaikuttavat ihmiseen, voivat vaihdella rajusti. Toiset se lamauttaa täysin, riippuen myös sairauden tasosta. Sairauden kanssa painivilla on hyviä ja huonoja kausia. Jokaisen oirehtiminen näkyy eri tavalla ja sen huomioiden jokainen tarvitsee arjessaan erilaista tukea. Näistä tarpeista on hyvä keskustella, eikä vain olettaa, että toiselle toimiva taktiikka soveltuisi myös tässä tilanteessa. On kuitenkin hyvä hahmottaa, että on muutama lause, joita masentuneelle ei ikinä kannata sanoa, ainakaan allekirjoittaneen mielestä:
”Et sä näytä masentuneelta!” Miltä masentuneen tulisi näyttää? Hiukset sotkussa ja likaiset vaatteet päälläkö hänen pitäisi kulkea? Tai maata vain sängynpohjalla? Kaikki masentuneet eivät toimi samalla tavalla. Kuten eivät vammaisetkaan näytä samalta, eivät myöskään masentuneet välttämättä omaa mitään ulkoiseen habitukseen liittyviä tunnuspiirteitä. Se, että masentuneiden oletetaan näyttävän tietyltä, saattaa pahentaa tilannetta. Henkilöstä saattaa tuntua, ettei hänen pahaa oloaan oteta tosissaan. Pahimmillaan tämä voinnin kyseenalaistaminen saattaa tulla hoitotaholta TAI hidastaa hoitoon pääsemistä. Jotkut ko. sairauden kanssa painivista saattavat olla tilaansa niin turtia, että demoniin takaraivossa kiinnittää kunnolla huomiota vasta silloin, kun on pohjamudissa. Näistä henkilöistä tilanne näkyä ulospäin vasta tuolloin.
Lisäksi osalle masentuneista esimerkiksi laittautuminen on tapa nousta henkisestä suosta. Se saa uppoutumaan johonkin muuhun ja unohtamaan edes teoriassa hetkeksi kaikki murheet. Itse vihaan syvästi kameran edessä olemista, ainakin vihasin. Mutta jälleen kerran muutama päivä sitten huomasin, kuinka mielialani kohosi silmissä kuvaussession jälkeen. En edes ollut meikissäni kaunis. Se ei ollut kyseisen tyylin tarkoitus. Tarkoitus oli saada lukija pysähtymään. Siitä huolimatta tunsin itseni kuin uudeksi ihmiseksi kuvausten jälkeen.
“Sun ei ehkä kannattaisi puhua näistä asioista niin avoimesti netissä.” Masentuneelle hänen ongelmistaan puhuminen on useimmiten suuren kynnyksen takana. Masentunut ei toimi, ainakaan omassa tapauksessani, spontaanisti. Me mietimme ja pohdimme kaikki mahdolliset skenaariot, yleensä pahimman kautta. Olemme varautuneet kaikkeen. Se, että masentunut uskaltaa puhua, vaatii rohkeutta. Vertaistuki ja tieto siitä, ettei ole yksin taas antaa muille mielenterveyden haasteista kärsiville voimaa. Vastaavasti hyssyttely on puolestaan pahinta, mitä voi tehdä. Se mitätöi henkilöä ja ennen kaikkea ongelmia, joiden vakavuus pitäisi ottaa tosissaan.
HUOM! Jos mielenterveyskuntoutujan julkisessa esiintymisessä on selkeitä ajatus – tai asiavirheitä, voi niistä ja epäselvästä ilmaisutavasta ehdottomasti huomauttaa. Oli kyse sitten puheenvuorosta, tallenteesta tai tekstistä itsessään. Niin pitääkin tehdä. Henkilön ei varmasti ole tarkoitus loukata ketään tai esimerkiksi levittää väärää infoa. Se on kuitenkin täysin eri asia, kuin kieltää henkilöä toimimasta vertaistukena ja puhumasta ollenkaan.
“Pinnistä! / “Ryhdistäydy!” Rakastan läheisiäni, mutta toisinaan minulla menee hermot. Osa heistä ei nimittäin ymmärrä masennusta lainkaan. He eivät ymmärrä sitä, että etenkin vakavasti masentunut pinnistelee jo arkisten perusaskareiden parissa, ainakin pahimmillaan. Kaikki ylimääräinen selvittely ja sellainen, jota ei välttämättä tarvitse hoitaa ulkoisesta paineesta juuri tänään, saattaa jäädä huomiseen. Pinnistelemään tai ryhdistäytymään komentaminen ei auta mitään. Päinvastoin. Se saattaa lamaannuttaa lisää.
“No mikä sulla nyt on?” / “Mikä nyt itkettää / ahdistaa?” Tunteitaan on äärimmäisen tärkeä oppia sanoittamaan. Masennus heittää usein (tässäkin) kapuloita rattaisiin. Viheliäisen sairauden kourissa kärsivä kun ei välttämättä osaa sanoittaa, MISTÄ tunne kulloinkin johtuu. Hän saattaa vain tuntea olevansa hukassa ja eksyksissä. Voi olla, että kokee painavan kiven sydämellään, muttei tiedä mistä se johtuu. Ajatukset voivat olla solmussa, eikä niistä saa kunnolla kiinni.
Etenkin jos edellä mainittu lause on sanottu vähänkään negatiiviseksi tulkittavaan sävyyn, voi kommentilla tehdä paljon hallaa. Sairastunut saattaa kokea, ettei hänen tuntemuksiaan välttämättä oteta tosissaan, ellei hän osaa tarkkaan osoittaa, mistä kaikki johtuu. Hän voi kokea olonsa vähätellyksi ja vetäytyä kuoreensa.
“Sulla on vain negatiivinen asenne.” Tämä on lause, joka saa minut oitis näkemään punaista. Masennus on sairaus, ei millään tavoin asennekysymys. Masentuneen aivot ovat päättäneet muodostaa hänestä turhan negatiivisia kuvia ja olla aina jonkinasteisessa hälytystilassa, varautuneina pahimpaan skenaarioon. Vaikka masentunut kuinka yrittäisi asennoitua positiivisesti, eivät hyvätkään tunteet tunnu niin voimakkailta. Lisäksi sairautta ei missään nimessä saisi laittaa millään tavalla sairastuneen itsensä syyksi. Häntä tulisi tukea ja ohjata tarvittaessa avun piiriin, ellei hän siellä jo ole.
“Ainahan sä meet, kyllähän sä teet. “ Olen sanonut tämän noin tsiljoona kertaa aiemmin, mutta sanon vielä kerran: Älä tee oletuksia ihmisten elämistä sen perusteella, mitä hän päättää jakaa. Etenkin, jos tämä jakamisen kanava on sosiaalinen media. Ihminen päättää aina sen, mitä hän jakaa itsestään muille, ja etenkin somessa tämä kuva on yleensä kaunisteltu.
“Sullahan on kaikki hyvin / hyvä elämä!” Käsitys siitä, millaista on hyvä elämä, tai onko kaikki hyvin, on subjektiivista. Emme pääse toisen pään sisään ja saa tietää, miltä hänestä tuntuu, ellei hän meille sitä jaa. Vaikka ihmisellä olisi tukiverkko, taloudellinen turva, rakkautta ja harrastuksia, voi hän silti kokea olevansa hukassa. Kuka vaan voi masentua, esimerkiksi traumaattisen kokemuksen seurauksena. Kukaan ei ole immuuni. Pahimmillaan tuo kommentti saattaa aiheuttaa jälleen vähätellyksi tulemisen tunteita.
Jos kohtaat masentuneen, pyri välttämään mm. edellä mainittuja kommentteja tai muita kliseitä. Ole tukena ja läsnä, mutta älä voimavarojesi kustannuksella. Kysy, mitä hän tahtoo ja toivoo sinun tekevän. Tarvitseeko hän harhautuksen tai halauksen? Haluaako hän olla yksin? Kysy ja kommunikoi, pyri olemaan tekemättä oletuksia. Aseta kuitenkin myös omat rajasi.
Lue myös:
Miten masennus on minuun vaikuttanut?
Ahdistuksesta ja sen selättämisestä
Kiitos tästä! Niin tärkeetä asiaa.❤️❤️
Ihanaa, että koet postauksen tärkeäksi 🖤
Tosi hyvä postaus: perustelit ajatuksesi hyvin, ja se auttaa varmaan montaa ymmärtämään. Enää tarvitaan ne tietyt tyypit lukemaan tämä teksti :D.
Itselle tuo ”ainahan sä meet” oli pahin ja vihaan sitä yhä. Kun väsyneenä ja masentuneena koin, etten mitenkään pysty tai jaksa, vastattiin usein, että ainahan sä lopulta jaksat. Puuh, ei löydy edes sanoja sille tunteelle! Se on kuin mut olisi pakotettu hiljaiseksi! Ärrr!
Kiitos kirjoituksistasi ja hyvää alkavaa lomaa 😊
Lämmin kiitos kommentista ja ihanaa, että pidät blogini sisältöä arvokkaana <3 Sehän siinä on kun ihmiset olettaa, että ihmiset olettaa sen perusteella, että ihminen on tekeväinen, että myös jaksaminen on kondiksessa. Koska aina ne ei tosiaan kulje käsi kädessä. Joitain asioita on vain pakko tehdä.
Toivon todella, että tämä postaus tavoittaisi kaikki ne, jotka joskus ovat "asiattomuuksia" laukoneet
Tällaiset ovat kirjoituksia, joita kaikkien pitäisi lukea. Itselläni ei aikoinaan esim. lukiossa masennus näkyi rankkana numeroiden laskuna. Kyllähän alisuoriutuminen näkyi mahdollisuuksissani jatko-opintoihin. Jos moni aikuinen ympärillä olisi ymmärtänyt tilaani paremmin, niin masennusta olisi voitu hoitaa ajoissa, mutta juuri näitä vääriä lauseita sanoi jopa nuorisoaseman keskusteluapu. Näytti siltä että ongelmani olivat heille vieraita tai liian isoja.
Toivottavasti maailmasta tulee parempi paikka kaikille kun asioista puhutaan avoimesti
Kiitos sanoistasi ja siitä, että tahdoit jakaa kanssani palan elämästäsi. Itsekin toivon, että tämä teksti tavoittaisi mahdollisimman monia. Ikävää, ettei ongelmiisi osattu suhtautua oikealla tavalla ja että ne jäivät kohtaamatta. Toivottavasti voit nyt paremmin.