Disclaimer: Omat asiani vammaispalvelujen suhteen ovat tällä hetkellä kunnossa. Olen kuitenkin vuosien varrella joutunut tappelemaan eri kunnissa oikeuksistani ihmisarvoiseen elämään ja tiedän, että monet joutuvat edelleen sitä taistelua käymään. Siksi päädyin kirjoittamaan tämän viestin. Viestiä ei ole suunnattu kenellekään henkilökohtaisesti.
Sinulle, sosiaalityöntekijä.
Tiedän, että teet työsi paineen alla. Tiedän sen olevan raskasta. Eihän meillä vammaisilla muuten vaihtuisi sosiaalityöntekijät niin usein, että meidän on haastavaa pysyä perässä siitä, kuka asioitamme hoitaa. Ymmärrän, että teet vain päätöksiä, joihin et loppupeleissä voi paljoa vaikuttaa. Teilläkin on budjetti, jonka sisässä toimia.
Pyydän kuitenkin, että pyrkisit kohtaamaan ihmisen ihmisenä ja ennen kaikkea yksilönä, jolla on erilaiset tarpeet kuin toisilla saman diagnoosin omaavilla. Pyydän sinulta yritystä löytää aikaa tutustua asiakkaaseen edes kotikäynnin verran ja kuunnella mitä hänellä on sanottavaa. Miksi asiakkaasi haluaa esimerkiksi niin paljon tunteja kuin on hakemuksessaan pyytänyt? Yksikään vammainen ei pyydä tunteja huvikseen, sillä toisen ihmisen läsnäolo on äärimmäisen raskasta ja vie voimia, vaikka se läsnäolo olisikin välttämätöntä. Kaikki eivät osaa kirjallisesti perustella tarvettaan apuun niin hyvin kuin pitäisi. Kasvokkain saa tilanteesta muutenkin aina selkeämmän kuvan. Tiedän, että osa vammaispalvelun työntekijöistä tekee kotikäyntejä ja perehtyy asiakkaan tilanteeseen aina tapauskohtaisesti. Kenties kuulut itsekin jo heihin. Osa kuitenkin tuntuu tekevän päätöksiä liukuhihnalla ja näkevän tapaukset vain numeroina.
Vielä enemmän voimia vievät tilanteet, joissa vammainen on yrittänyt perustella avun tarpeensa viimeiseen asti, mutta saa postissa kotiin silti vain kieltävän päätöksen tai puolet hakemistaan tunneista. Se lamauttaa ja vie tuulen purjeista. On epäinhimillistä, millaisen valituskierroksen vammaiset joutuvat välillä tekemään vain pettyäkseen uudelleen. Ymmärrän, että jossain on tehtävä kompromisseja, eikä kaikille voi tarjota aina sitä täydellistä palvelua. Toivon sinun kuitenkin alusta asti pyrkimään suorasukaisuuteen ja rehellisyyteen ammattietiikkasi muistaen. Olet vastuussa vammaisen mahdollisuudesta saada elää ihmisarvoista elämää tarjoamalla tarvittavat palvelut.
Kun vammainen osaa varautua mahdollisesti kielteiseen päätökseen, se auttaa häntä jaksamaan paremmin. On parempi olla tietoinen tilanteen todellisuudesta alusta asti kuin joutua vastaanottamaan se varoittamatta. Ennen kaikkea toivon kuitenkin, että yrittäisit tehdä päätöksen mahdollisimman nopeasti, etkä jättäisi sitä roikkumaan. Stressi aiheuttaa vammaiselle paljon pahaa, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Pitkittynyt stressi voi alentaa merkittävästi toimintakykyä, jolloin hän saattaa tarvita entistä enemmän vammaispalveluiden tukea. Ymmärrän asioihin perehtymisen vievän aikaa. Toivoisin sinun kuitenkin voivan mahdollisuuksiesi ja voimavarojesi mukaan pyrkivän vastaamaan vammaisen viesteihin ja yhteydenottoihin mahdollisimman selkeästi ja informoimaan häntä missä tilanteen suhteen mennään. Jo tämä helpottaa vammaisen oloa valtavasti.
Haluan muistuttaa sinua eräästä asiasta. Usein kuulen päätöstä x tehneen sosiaalityöntekijän vedonneen siihen, että samassa taloudessa asuva puoliso voi auttaa invaa. Näin ollen vammainen ei sosiaalityöntekijän mukaan tarvitsisi niin paljon avustajatunteja. Ei se niin mene. Puolison tehtävä ei ole auttaa vammaista. Tietysti hyvää hyvyyttään voi joskus tehdä jotain sellaista mitä puolisot muutenkin toisilleen tekisivät tai auttaa hätätilanteessa. Velvollisuus se ei kuitenkaan ole. Puolisolla on oikeus omaan elämään. Parisuhteen pitää olla nimenomaan ihmisten välinen intiimi side, ei hoitosuhde. Oletus siitä, että kumppani auttaisi vammaista arjessa, asettaa suhteelle valtavan rasitteen. Paineen, joka voi koitua sen tuhoksi. Sama pätee asunnon muutostöihin. Henkilön kodin ratkaisut pitää tehdä niin, että hän kykenee olemaan mahdollisimman itsenäinen arkiympäristössään.
Pyydän sinua yrittämään mahdollisuuksiesi mukaan vaikuttamaan omassa organisaatiossasi ja kunnassasi vaikuttaa siihen miten määrärahoja käytetään.Päätös ei ole yksin sinun, ymmärrän sen. Uskon kuitenkin sanan voimaan, ja mitä useampi ihminen pitäisi tärkeistä asioista ääntä, sitä enemmän niihin alettaisiin kiinnittämään huomiota. Haasta työyhteisösi pohtimaan millä tavoin te voisitte tehdä eettisempiä ratkaisuja ja rakentaa parempaa tasa-arvoa vielä astetta voimakkaammin. Voisitteko te vaikuttaa konkreettisesti heihin, jotka istuvat rahasalkun päällä?
Vaikka tämä ei onnistuisi, pyydän kuitenkin rehellisyyttä, kun kohtaat vammaisen. Et esimerkiksi valehtelisi hänelle päin naamaa, että ymmärrät hänen avun tarpeensa täysin.
Lopulta päätöstä tehdessäsi päädytkin syystä x selittämättä vetämään tunnit minimiin, mikä ei ole lainkaan sitä mitä vammainen haki. Näennäinen ymmärtäväisyys ei palvele ketään, jos se ei näy käytännössä. Tehdyistä päätöksistä voi pyytää selvitystä tottakai. Itse olen niin tehnytkin. Samoin kuin valittanut silloin, kun en ole ollut tyytyväinen. Toisinaan se on auttanut. Toisinaan taas ei. Kaikilla vammaisilla ei kuitenkaan riitä taistelutahto. Osaa sosiaalityöntekijöistä on hyvin hankala saada kiinni.
Ennen kaikkea, hyvä sosiaalityöntekijä, kiitän sinua työstäsi. Ilman sinua me vammaiset emme saisi palveluita. Vaikka tässä kirjeessä valitankin siitä mikä on järjestelmässä pielessä, olen siitä myös monella tapaa kiitollinen. Toivon sinulle työssäsi jaksamista ja kiitos, että olet olemassa ja pyrit ymmärtämään asiakkaitasi. Vaikkei se yrityksen ja yhteisen ratkaisun hakeminen välttämättä aina näy asiakkaalle asti.
Muut Sinulle – juttusarjan tekstit löydät tagilla kirje.
Lue myös:
Ahdistuksesta ja turvattomuuden tunteesta
Uuvuttaako vammaisuuden ympärillä oleva byrokratia kaikki?
Vammauttaako yhteiskunta jäseniään?
