Olen puhunut blogissani paljon vammaisten seksivalistuksen puutteesta ja kuinka se aiheuttaa kipuilua ja epävarmuutta siitä, kuuluuko kyseinen asia itselle lainkaan. Se ei kuitenkaan ole ainoa mutka, joka matkaan ilmenee, jos meidän vammaisten yli hypätään seksuaalikasvatuksessa ja libidomme yritetään tukahduttaa heti kättelyssä. Mikä on potentiaalisesti vielä isompi ongelma?
Sen lisäksi, että saatamme tuskailla itsemme ja sen kanssa, ettemme tunne itseämme kokonaiseksi, aiheuttaa seksuaalisen kasvatuksen puute ongelmia myös sosiaalisten tilanteiden havainnoinnissa ja vuorovaikutuksessa. Intiimi kanssakäyminen on ennen kaikkea sosiaalista kanssakäymistä ja seksuaalikasvatuksen tulisi kattaa myös se, kuinka ihmisiä lähestytään, jos lemmenleikit ovat mielessä. Usein seksi ja siihen liittyvä kanssakäyminen mielletään yleisessä keskustelussa vain fyysiseksi kontaktiksi, mutta yhtä tärkeässä roolissa ovat tuntemukset korvien välissä ja niiden kommunikointi kumppanin kanssa. Jos kommunikaatio ei pelaa, ei tilanteessa päästä puusta pitkälle, ainakaan suostumuksellisesti. Suostumus on seksissä kaiken alku ja juuri. Jos se puuttuu, ei kyse ole seksistä, vaan rikosoikeudellisesti rangaistavasta toiminnasta.
Seksuaalikasvatuksen olisi kokonaisuudessaan hyvä monipuolistua niin, että siinä käsiteltäisiin myös oikeita puheenparsia ja lähestymistapoja. Ajatukseni ei siis koske pelkästään vammaisille annettavaa valistusta, vaan kaikille opetettavia asioita. Yleisesti joku voi ajatella, että kyllähän nyt jokainen, jolle on opetettu kotona käytöstapoja, tietää miten ei kannata toista henkilöä lähestyä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys. Kaikille ei ole opetettu sosiaalista käytösnormistoa kotona. Huoltajat eivät välttämättä osaa tai pysty ottamaan kokonaisvaltaista kasvattajan roolia, vaikka juridisesti olisivatkin lapsesta vastuussa. Kaikki vanhemmat eivät itse välttämättä omaa parasta sosiaalista havainnointia. He saattavat myös automaattisesti ajatella jälkikasvunsa osaavan nämä asiat. Asiaan voivat vaikuttaa myös kulttuuriset erot. Mikä meidän kulttuurissamme on täysin hyväksyttävää ja normaalia, voi aiheuttaa toisessa kulttuurissa kulmien kurtistelua ja paheksuntaa. Myös esimerkiksi neurologinen vamma voi aiheuttaa haasteita sosiaalisten tilanteiden havainnoimiseen, etenkin jos henkilön kehitysvaiheet eivät ole olleet sosiaalisesti ja kognitiivisesti tarpeeksi virikkeellisiä.
Vammainen, jolla on heikentyneet kyvyt havainnoida sosiaalisia tilanteita ja jolle ei ole koskaan opetettu kuinka omista haluistaan on soveliasta puhua, voi sitä tarkoittamatta loukata toisen koskemattomuutta ja rajoja. Hän saattaa sortua häirintään. Hän ei ehkä edes tajua tehneensä mitään väärää, vaikka hänelle sanoisi asiasta. Pahimmassa tapauksessa vastapuolelle tulee sellainen kuva, että kaikki vammaiset ovat jotenkin yliseksuaalisia tai intiimeissä tilanteissa uhkaavia. Niinhän se ei ole, sillä jokainen meistä on yksilö ja luultavasti valtaosa meistä omaa hyvän käsityksen siitä, mikä on korrektia ja mikä ei.
Toisinaan se, että vammainen lähestyy viestillä, ahdistaa minuakin, kanssa-invaa. Minäkin olen saanut viestejä ihmisiltä, joilla on mitä luultavimmin ollut jotain älyllisen kehityksen haasteita. Lähestymisyritys on ollut asiaton ja aivan liian suora. Olen laskenut sen ainakin “lieväksi” häirinnäksi. Yleensä olen vain jättänyt lähestymisen huomiotta, poistanut viestit ja/tai estänyt lähettäjän. Itse tiedostan, että kyseinen henkilö ei edusta kaikkia meitä, eikä edes kaikkia oman mahdollisen vammatyyppinsä ihmisiä. Hän on vain yksilö, joka ei toimi oikein. Vammaton, jolla ei ole kokemusta rajoitteista, ei välttämättä osaa ajatella samoin.
Tähän peilaten tiedän, etten toiminut ihanteellisesti kohdatessani mitä luultavimmin vammaisilta tullutta häirintää. Minun olisi pitänyt sanoa heille, että tuo ei ole oikein, eikä vain sulkea silmiäni tapahtuneelta, koska itseäni hiukan ällötti. Älyllisen kehityksen haasteita omaavalle henkilölle tulee vain osata selittää kaikki kunnolla auki, jotta hän oikeasti oppii, eikä toista virheitään. Tämä vain saattaa vaatia kärsivällisyyttä. Vamma ei kuitenkaan koskaan ole syy katsoa häirintää läpi sormien. Kukaan ei kuitenkaan ole velvollinen puuttumaan häirintätilanteeseen valistamalla toista soveliaan käytöksen etiketeistä. On täysin ymmärrettävää, jos moinen menee aivan liiaksi omien mukaavuusalueiden ulkopuolelle, tai jos sillä hetkellä ei vain ole henkistä kapasiteettia käsitellä asiaa. Opetuksen ei ensisijaisesti pitäisi tulla häirinnän kohteeksi joutuneilta, vaan aivan muilta tahoilta jo ennen kuin häirintätilanteita pääsee syntymään.
Ko. kasvatuksesta puhuttaessa on otettava huomioon, ettei se ole pelkästään oppilaitosten vastuulla. Ihmiset imevät vaikutteita myös perheeltä ja ystäväpiiriltä. Nykypäivänä myös internetillä ja kirjallisuudella on suuri vaikutus tapoihin, joilla seksuaalisuuteen suhtaudutaan. Tämä seikka tulisi käyttää hyödyksi. Aiheesta on tulossa oma postauksensa myöhemmin.
Seksuaalikasvatuksen tulisi pitää sisällään myös intiimiin kanssakäymiseen liittyvää sanallista vuorovaikutusta ja käytösnormeja. Käytösnormit voivat monesta tuntua itsestäänselvyyksiltä, mutta esimerkiksi kulttuurierot tai vammat voivat haastaa näiden hahmottamista. Vamma, oli kyseessä fyysinen tai kognitiivinen, ei ole este seksuaalisuuden ilmaisulle. Kognitioon vaikuttava rajoite ei kuitenkaan oikeuta mihin tahansa käytökseen. Tietyt asiat täytyy vain selittää joillekin perinpohjaisemmin, kuin toiselle.
Idean tähän tekstiin sain @teeksutsuilla Instagram-storyista tovi takaperin
Lue myös:
Miksi vammaisen sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä seksuaaliseen itseilmaisuun liittyviä seikkoja olisi tärkeä tutkia?
Missä on vammaisten seksivalistus?
Miksi seksuaalisuuteen ja seksistä liittyvistä seikoista vaikeneminen on haitallista?
1 vastaus artikkeliin “Miksi sosiaalinen kanssakäyminen ja havainnot tulisi ottaa osaksi seksuaalikasvatusta?”