Yleinen

Sinulle, koulukiusattu

Sinulle, joka olet joutunut koulukiusatuksi

Olen pahoillani, että olet joutunut kokemaan jotakin tuollaista. Olen vilpittömän pahoillani. Kenenkään ei pitäisi joutua siihen tilanteeseen. Kiusaamista on montaa sorttia. Tiedän, ja toivon että sinäkin tiedät sen. Kiusaamista voi olla niin fyysistä, eli esimerkiksi tönimistä tai lyömistä, henkistä eli nimittelyä ja haukkumista, tai sosiaalista eristämistä. Sosiaalista eristämistä tunnistetaan harvemmin kiusaamiseksi. Kuitenkin jos kouluun on ikävä mennä, nimenomaan luokkakaverin tai opettajan takia, joka tuntuu ottavan aina silmätikuksi, niin kyse on silloin kiusaamisesta. 

Kyllä, opettajatkin voivat olla niitä jotka kiusaavat. Vaikka heidän pitäisi olla auktoriteettiasemassa ja oppilaan tai opiskelijan turva. Opettajatkin ovat ihmisiä ja me ihmiset voimme sortua vääryyksiin. Toivottavasti opettaja on / on ollut se auttava osapuoli, jonka avulla kiusaaminen loppuu.

Kiusaamisesta on oikein puhua. Oikeastaan se on välttämättömyys. Se ei tee sinusta vasikkaa tai huonoa ihmistä. Se, että kerrot kaltoinkohtelustasi, luo polun, jonka päässä voit jälleen voida hyvin ja henkinen hyvinvointisi on tasapainossa. Toivon, että ympärilläsi on ihmisiä, jotka ottavat kokemuksesi tosissaan ja jotka pistäisivät sille omien kykyjensä rajoissa stopin. 

Varsinkin aikuisilta nuorten välinen kiusaaminen saattaa kuitenkin jäädä usein huomaamatta. He ovat usein kiireisiä ja lapset osaavat olla kieroja, unohtamatta sitä, kuinka huomaamatonta syrjiminen voi pahimmillaan olla. Siksi suu on tärkeä saada auki. Se voi olla sinulle hankalaa, sillä pelkäät kiusaamisen pahentuvan. En valehtele sinulle, se riski on olemassa. Puhu jollekin, johon luotat, oli se sitten aikuinen tai ikätoveri. Jos puhut luokkatoverille, menkää yhdessä puhumaan jollekin luotettavalle aikuiselle. Vaikka sinusta tuntuisi, että tähän asti yksikään aikuinen ei ole ottanut sinua tosissaan, hyviä tyyppejä kyllä on. Jatka yrittämistä äläkä luovuta.

Muista: kiusaaminen ei ole sinun vikasi. Sinä et luultavasti tehnyt yhtään mitään väärää. Kiusaaminen kumpuaa usein kiusaajan omasta pahasta olosta ja epävarmuuksista. Se on siis asia jolle sinä et voi yhtään mitään. Nouse tilanteen yläpuolelle, mikäli mahdollista äläkä sorru samanlaiseen käytökseen. Toisin sanoen jos ja kun kiusaaminen joskus helpottaa, älä ryhdy itse kiusaajaksi. Jotkut saattavat tehdä niin ja toisaalta ymmärrän sen tarpeen ja tietynasteisen kostonhalun. Se ei auta mitään. Katkaise omalta osaltasi kiusaamisen kierre, ryhdy heikompien puolustajaksi.

Älä anna kiusaamisen lannistaa sinua. Yritä nähdä valoa silloinkin, kun kaikki tuntuu synkältä. Usko tulevaisuuteen, vaikka se tuntuisi mahdottomalta. Uskon ja tiedän, että kaikki tulee helpottamaan kyllä. Tulet löytämään ympärillesi aivan mahtavia ihmisiä, jotka rakastavat sinua ja näkevät potentiaalisi. Sinä et ole heikko tai huono. Olet tärkeä ja hyvä juuri tuollaisena.

Muut Sinulle-juttusarjan osat löydät tagilla kirje.
Lue myös:
Sananen kiusaamisesta

2 vastausta artikkeliin “Sinulle, koulukiusattu”

Vastaa