Olen nainen. Vammani vuoksi siihen kokemukseen on kuitenkin liittynyt monia haasteita. Olen esimerkiksi miettinyt epätavallisesti toimivan kehoni vuoksi, nähdäänkö minua naisena tai naisellisena. Lisää haastetta tilanteeseen luo esimerkiksi median antama suppea kuva vammaisista naisista. Todellisuudessa representaatiot vammaisista, joiden naisellisuutta olisi jotenkin korostettu, ovat olemattomia. Esimerkiksi vammaisia burleskitaiteilijoita, malleja ja muita esiintyjiä on, mutta vain harva on heistä tietoinen. Jos nämä taiteilijat pääsevät parrasvaloihin, heidän rajoitteensa tuntuvat tulevan työnnetyksi taitojen edelle.
Naiseuteen yleensäkin liittyy harhaluuloja ja haasteita. Yhteiskunnassamme esiintyy naisvihaa, kuten “Pohdintaa voimaantumisesta” -postauksessa mainitsin. Monet haukkumasanat, kuten “ämmä”, tai alentuvat ilmaisut, kuten “heittää kuin tyttö” viittaavat naiseuteen ja siihen, että me hameväen edustajat olisimme jotenkin miehiä huonompia. Ikään kuin naiselliset piirteet olisivat häpeällisiä tai vähintäänkin merkkejä heikkoudesta. Todellisuushan on aivan toinen. Sukupuoli ei vaikuta henkilön kyvykkyyteen ihmisenä, vaikka jotkut fyysiset ominaisuudet, kuten voima, saattavat vaikuttaa siihen, selviääkö jostakin tehtävästä nopeammin vaikkapa miehenä kuin naisena. Todellisuus on sitä, että naisten asema yhteiskunnassa on huonompi kuin miesten, ottaen huomioon esimerkiksi epätasa-arvon ja palkkaerot.
Tiettyjä sanoja ja sanontoja on alettu ottaa esimerkiksi feministiyhteisöissä takaisin. Sanat, jotka valtavirta kokee loukkaavina, tai jotka yhteisön ulkopuolisen sanomana loukkaisivat, voidaan kuitenkin kokea yhteisön sisällä toisin. Sanat voidaan kokea tietyissä ympyröissä voimauttavina. Tästä esimerkiksi sana bitch. Vaikka samojen ympyröiden ihmiset käyttävätkin sitä toisistaan tai itsestään, ei se anna muille oikeutta käyttää termiä.
Sukupuoleen liittyvät asenteet saattavat aiheuttaa sen edustajalle paineita todistaa olevansa parempi tai erilainen, kuin hänen oletettuun sukupuoleensa liittyvät yhteiskunnan asenteet. Se voi herättää halun kapinoida. Toisaalta se voi aiheuttaa jonkinlaisia kriisejä minuuden kanssa, jos ei pysty tai halua sopia vallitseviin muotteihin: “Olenko huono nainen, jos en halua lisääntyä, enkä omaa hoitoviettiä?” “Voinko äitinä olla myös uraohjus?” “Miten yhdistää työ ja perhe?” Ahdistusta voivat aiheuttaa myös perinteiset jaot naisten ja miesten töihin.
Vaikka sukupuoli ei tee ihmisestä muita huonompaa tai parempaa, naiseuteen liittyy kuitenkin tiettyjä oletuksia, joita ei muita sukupuolia kohtaan esiinny. Osa näistä on hyviä seikkoja, toiset vähemmän hyviä.
Ajatellaan, että naiset ovat automaattisesti fyysisesti heikommassa asemassa kuin miehet. Osittain se on totta ja joudummekin esimerkiksi kadulla yksin liikkuessamme pelkäämään miehiä enemmän. Kuitenkin ajatus siitä, ettei nainen pystyisi väkivaltaisiin tekoihin, on monin tavoin haitallinen. Nainenkin kykenee väkivaltaan ja julmuuksiin. Nainenkin voi pahoinpidellä kumppaniaan, edusti tämä mitä sukupuolta tahansa. Jos tätä puolta ei nähdä, eivät uhrit välttämättä saa tarvitsemaansa apua.
Naiseudessa on puolestaan hienoa se, että saan ilmaista tunteitani ja tuntemuksiani miehiä vapaammin. Saan olla herkkä ilman, että minua katsotaan kieroon tai pidetään heikkona. Herkkää miestä kun vähätellään ja hän saattaa olla pilkan kohteena. Onneksi tästä “pojat eivät itke” -ajatuksesta ollaan nykypäivänä pikkuhiljaa pääsemässä irti mutta edelleen sitä esiintyy. Naisena saan vapaasti itkeä elokuvan herkille kohtauksille ja kertoa kaipaavani läheisyyttä. Herkkyys ja tunteikkuus eivät kuitenkaan ole naisiin sisäänrakennettu ominaisuus. Yhteiskunta vain tuottaa tietynlaisia mahdollisuuksia naiseuden ilmaisuun. Lue myös: Tunteitaan ei pitäisi pyydellä anteeksi
Minua ärsyttää naiseudessa oletus, että meistä kaikki haluavat vanhemmiksi. Ikään kuin äitiyden pitäisi olla jotenkin veressä. Entä jos ei ole? Entä jos lapset ovat viimeinen asia, joka ihmistä oikeasti kiinnostaa? Jos äidinvaistoa ei ole, ja ajatus vaikkapa raskaudesta saa karvat nousemaan pystyyn? Osalle naisista ainakaan biologinen äitiys ei esimerkiksi sairauden vuoksi ole edes mahdollista, minkä takia automaattinen ajatus biologisen kellon tikittämisestä voi olla hyvin haitallinen ja haasteellinen. Oletus siitä, että jokainen nainen on jossain vaiheessa elämäänsä äiti, voi aiheuttaa kriisejä, jos ei lasta haluakaan. Uteliaiden sukulaisten kyselyt voivat ärsyttää. Myöskin jos oma keho ei pysty lasta kantamaan, voi oletusten voimakkuus aiheuttaa valtavasti pahaa oloa. Lue myös: Onko vammaisella oikeus vanhemmuuteen? ja Onko vammaisen suhde omaan kehoon erilainen kuin vammattoman?
Minua ärsyttää myös se, kuinka toisinaan saatetaan ajatella, että naista eivät voisi kiinnostaa työ ja ura. Mekin voimme olla urasuuntautuneita. Meillä voi olla haaveita, unelmia ja tavoitteita liittyen nimenomaan työhön ja siinä menestymiseen. Haluamme ehkä vaikuttaa yhteiskunnallisesti ja muuttaa maailmaa. Sen ei pitäisi herättää kanssaihmisissä mitään kummastusta.
Toisaalta “kauniimpaan sukupuoleen”, kuulumisessa voi olla se hyöty, että kykenee laittautumaan ja leikittelemään erilaisilla tyyleillä vapaammin. Naisilta huoliteltua ulkomuotoa odotetaan, joten laittautumisemme ei kummastuta ketään. Koska meiltä odotetaan sitä, on meillä jo markkinoiden kautta mahdollisuus löytää enemmän valinnanvaraa. Unohtamatta sitä, että pystymme halutessamme pukeutumaan vaikkapa miesten vaatteisiin. Toisaalta naisilta ei pitäisi odottaa laittautumista. Se pitäisi nähdä valintana. Valintana, jonka tulisi kuulua missä muodossa tahansa myös miehille. Lue myös: Mietteitä meikkaamisesta, Oman tyylin toteuttamisesta sekä Voiko vammainen olla naisellinen?
Se, miten meidät on kasvatettu vaikuttaa paljon siihen miten näemme maailman. Jos vanhempamme ovat olleet sitä mieltä, että lapsia ei pidä kasvattaa perinteisiin sukupuolirooleihin, näkyy se luultavasti ajattelussamme ja toiminnassamme. Toisaalta kasvatus ei ratkaise automaattisesti kaikkea, vaan ihminen kehittää maailmankuvaansa myös harrastusten, töiden ja ystäväpiirin, sekä yhteiskunnallisten havaintojen kautta. Ihminen ei ole vain yhden asian tuotos mistään näkökulmasta, vaan kaikki ympärillämme vaikuttaa kaikkeen. Ihmisten pitäisi tulkita toisensa nimenomaan ihmisinä, eikä esimerkiksi ulkonäön tai oletetun sukupuolen perusteella.
