Sen lisäksi, että tänään 14.2 on ystävänpäivä, on tämä viikko ollut polyamoriaviikko. Sen kunniaksi kirjoitankin omasta suhteestani tähän suhdemuotoon ja elämäntapaan. Kirjoitus ei ota kantaa tämän hetken suhdetilanteeseeni.
Olen puhunut polyamoriasta pariin otteeseen blogissani. Olen puhunut polyamoriasta osana erilaisia suhdemuotoja käsittelevää postaustani. Tämän vuoden puolella ilmestyneessä polypostauksessa puolestani pohdin sitä, millaisille ihmisille polyamoria ei välttämättä sovi. Tässä postauksessa puolestaan aion käydä ehkä hieman tarkemmin läpi: Millainen oli matkani polyksi? Millaisia ajatusvinoumia itselläni on ollut tuohon, ei vain suhdemuotoon, vaan elämäntapaan liittyen, ennen kuin itse löysin sen?
Polyamoriaan päätyminen ei ollut minulle mitenkään itsestäänselvyys. Olin nuorempana kova ihastumaan. Olin kuitenkin huomattavan jumittunut siihen ajatukseen, jonka mukaan vammaisten tulisi seurustella vain kaltaistensa kanssa. Esiteini-iässä, kun aloin ihastua ensimmäisiä kertoja, tulivat myös pakit. Ne tulivat juuri siitä syystä, että minulla on vamma. Olin muutenkin kokonaisuudessaan epävarma itsestäni ja kelpaavuudestani. Olin nuorempana aivan varma siitä, että viettäisin lopun elämääni yksin tai joutuisin tyytymään. Tunteiden tunnustaminen oli minulle nuorena hyvin haastavaa, mikä osaltani tuki ajatusta yksinjäämisestä.
Tämän epävarmuuden seurauksena olin myös esimerkiksi mustasukkainen. Kovin voimakkaasti en sitä ainakaan tietääkseni suhteessa ulospäin näyttänyt. Takaraivossani kuitenkin jyskytti pelko siitä, että kumppani löytäisi jonkun paremman. Koska kyllähän minua parempi nyt löytyisi. Joku vammaton ja sellainen, joka on enemmän sinut itsensä kanssa. Etenkään teininä, kuten tekstistä näkyy, en nähnyt omaa arvoani ja mahdollisuuksiani ihmissuhteissa. Häpesin vammaani.
Epävarmuuteni vuoksi en kyennyt olemaan sellainen tyttöystävä kumppanilleni, kuin mitä hän olisi ansainnut. Olisin luultavasti ollut paljon rennompi ja avoimempi, uskaltanut päästää kumppanin paljon lähemmäs itseäni, jos olisin ymmärtänyt, ettei ihmisen välttämättä tarvitse olla ”sidottuna” vain yhteen ihmiseen. Minkäs teet, kun kasvoin hyvin tiukasti monogamian kulttuurissa. Suurin ongelma polyamoriaan liittyen kohdallani olikin se, etten tiennyt pitkään aikaan koko suhdemuodon olemassaolosta. Olisipa joku kertonut teini-ikäiselle minulle tuosta vaihtoehdosta. Olisin luultavasti ollut suunnattoman helpottunut siitä, ettei minun tarvitse olla yhdelle tyypille kaikki kaikessa.
Pian päädyin avoimeen suhteeseen. Se oli helpottavaa. En kokenut enää huonoa omatuntoa siitä, kuinka tunsin vetoa muihin. Toisaalta minun ei myöskään tarvinnut yrittää vastata kaikkiin kumppanini seksuaalisiin tarpeisiin eikä hänen minun. Sain myös läheisyyttä silloin, kun kumppanini tahtoi omaa tilaa. Siinä vaiheessa olin kerännyt jo jonkin verran itsevarmuutta ja ymmärsin omaavani ainakin jonkinlaista arvoa deittailumarkkinoilla. Se, vedinkö puoleeni minulle oikeanlaisia ihmisiä, on aivan oma kysymyksensä, johon en nyt mene. Näissäkin suhteissa koin pientä epävarmuutta miettiessäni, löytäisikö kumppani paremman henkilön, johon sitoutua. Toisaalta itselläni oli se ongelma, että tuppasin ihastumaan sänkykavereihini – ja se vasta olikin nihkeää.
Päädyin polyamoriaan erään ihmisen tavatessani. Tapasimme muutama vuosi sitten. Hänen kanssaan oli helppo ja hyvä olla. Unohdin hänen kanssaan itseni ja vammani, mikä on harvinaista. Niin harvinaista, että ko. tunteen aiheuttama tilanne on pakko tutkia. Hän oli poly ja teki (ainakin rivien välistä luettuna) selväksi, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Niinpä hyppäsin itselleni täysin tuntemattomaan suhdemuotoon. Se, jos mikä oli itsetutkiskelun paikka.
En hypännyt polyamoriaan suoraan ja ilman kriisejä. Vaikka suhteemme oli avoin ja kommunikaatio hyvä, koin silti epävarmuutta. Pohdin, että löytäisikö hän ympärilleen ”tarpeeksi” eheitä kumppaneita, joiden avulla näkisi kuinka rikki olen. Mikään ei päässäni estänyt häntä tajuamasta sitä ja saamasta tarpeekseen siitä. Minut auttoi yli kriiseistä kolme seikkaa.
1. Avoin keskustelu kumppanin kanssa toiveista, tarpeista ja peloista.
2. Ymmärrys siitä, kuinka olen lukuisista virheistäni huolimatta arvokas ja rakastettava. Tähän auttoi itsetutkiskelu, psykologian lukeminen ja keskustelu muiden kanssa.
3. Ajan kanssa tottuminen ja omien suhteiden / säätöjen löytäminen.
Itkin tätä epävarmuutta aikoinani kumppanilleni. Hän totesi: ”Suurempi todennäköisyys on, että sinä löydät jonkun monon ja päädyt hänen matkaansa.” En sulje monogamiaa pois, mutta tyypin tulisi olla aika ihmeellinen, jotta luopuisin polyamoriasta.
Harhaluulojani polyamoriasta
1. Polyamoriaa ei ole olemassa. Kyllä, pitkään ajattelin, ettei sellaista asiaa kuin ”eettinen polyamoria”, voisi olla. Päässäni oli ajatus, jonka mukaan he, jotka väittävät olevansa polyamorikkoja, vain kaunistelivat pettämistään. Kuka nyt haluaisi kumppaninsa sitoutuvan toiseen saati kuulla muista suhteista? Vastaus nuoremmalle minulle: Ihminen voi rakastaa montaa ihmistä samaan aikaan. Välttämättä kaikki tulevaisuuden suunnitelmat, tarpeet ja halut eivät mene kumppanin kanssa yksiin, mutta tätä ei nähdä syyksi erolle. Nämä voivat olla kaksi suurta syytä polyyn päätymiseen. Lisäksi, vaikka polyamoriaan kuuluu lähtemättömänä osana avoimuus ja rehti kommunikaatio, voi tässä suhdemuodossa olla myös “Älä kysy, älä kerro“ -sopimuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että kumppanilla on lupa muodostaa muihin ihmisiin suhteita, olivat ne sitten luonteeltaan romanttisia tai seksuaalisia, mutta niistä ei tarvitse puhua kumppanille, muuta kuin painavasta syystä.
2. Ajattelin kaikkien polysuhteiden olevan hierarkisia ja sisältävän samanlaiset säännöt. Ajattelin, että on olemassa se yksi ”pääkumppani” ja loput ovat vain toisarvoisia kumppaneita, myös emotionaalisella tasolla. Heihin käytetään aikaa silloin, kun sitä nyt sattuu olemaan. Polyilla voi olla hierarkiat, mutta niin tosiaankaan aina ole. Mitä polysuhteisiin tulee, on olemassa niin monta tapaa olla suhteissa, kun on ihmisiäkin. Tärkeää on keskustella oman kumppanin / kumppanien kanssa itselle sopivat säännöt, tarpeet ja toiveet.
Esimerkkinä erilaisista polysuhdejärjestelmistä voivat olla vaikkapa:
- Mono-polysuhde, eli suhdemuoto, jossa toinen identifioituu monogamiseksi ja toinen polyksi.
- V-suhde puolestaan tarkoittaa kolmen ihmisen kokonaisuutta, jonka kaksi osapuolta eivät ole intiimisti keskenään, vaan molemmilla on oma, erillinen intiimisuhteensa kolmanteen osapuoleen.
- Triad, eli kolmio, jossa kaikki suhteen osapuolet ovat keskenään intiimisti.
(Mikäli tahdot lukea lisää esim. polyamoriasta, suosittelen käymään monisuhteisuus.fi – sivustolla. )
3. Ajattelin polyjen elävän jonkinasteisessa kommuunissa. Kyllä, mielikuvani polyista oli enemmän tai vähemmän sellainen Big love -sarjan tyylinen, jossa kumppani jaetaan. (Toki niin että kaikki osapuolet ovat monisuhteessa tasa-arvoisia.) Todellisuus on aivan toinen. Polyilla voi olla yhteiset kumppanit, se ei kuitenkaan ole vaatimus, vaan kumppanit voivat olla hyvinkin erillä toisistaan. He voivat ystävystyä, tai voi olla, etteivät he juuri koskaan tapaa.
Ps. Mikäli tahdot jotain polyamoriaan liittyvää katsottavaa tai kuunneltavaa, suosittelen esimerkiksi Netflixin You Me Her –sarjaa, tai Amory -podcastia. You Me Her ei kuitenkaan ole hyvä representaatio polysta.
4. Luulin polyjen majailevan jossain kivenkolossa piilossa siten, että heitä on mahdoton löytää. Yhtälailla luulin, että polyamorinen elämäntapa houkuttaa vain tietyntyyppistä ihmismassaa. Ei. Kunhan osaa etsiä, polyja kyllä löytää. Sen lisäksi tämä elämäntapa houkuttelee aivan kaikentyyppisiä ihmisiä, sen suhteen, mitä he elämällään tekevät: On niin tieteilijöitä kuin taiteilijoitakin. Arvomaailma polyilla toki on suhteellisen sama.
Matkani polyksi ei ollut yksinkertainen ja kriisitön. Tällä hetkellä tämä elämäntapa tuntuu omalta ja vapauttaa itsessäni puolia, joista pidän. Käsitykset, joita minulla polyydesta oli, tuntuvat nyt naurettavilta. Ne kuitenkin osoittavat, kuinka kapea yhteiskunnallinen keskustelu suhteista on.
