Tässä postauksessa palaan hiukan ajassa taaksepäin, sillä pohdin toisen seminaarimme erästä välitehtävää.
Olen aina pitänyt itseäni kohtuullisen sivistyneenä ihmisenä, joka osaa suhtautua eri taustoista tuleviin ihmisiin avarakatseisesti, olenhan itsekin vähemmistöihin kuuluva, eli vammainen, näin yhden vähemmistön mainitakseni. Mitä enemmän olen tutustunut eri taustoista tuleviin, sitä enemmän olen ymmärtänyt omaavani puutteita erilaisten ihmisten kohtaamisessa. Tällaisen puutteen tunnistaminen on kai seksuaalineuvojalle hyvä piirre, mutta silti allekirjoittanutta ärsyttää moinen keskeneräisyys, luonteeseen juurtuneen perfektionismin vuoksi. Millaisista lähtökohdista katson asiakaskuntaa ja millaisia haasteita omaan? Miksi lähdin pohtimaan näitä asioita? Mm. näitä kysymyksiä paneudun mietiskelemään tässä postauksessa!
Saimme seksuaalineuvonnan toisen seminaarin välitehtäväksi käsitellä identiteettejämme identiteettikukan avulla. Sen sisempiin terälehtiin piti kirjoittaa identiteettikategoria, kuten etnisyys tai sosiaalinen luokka. Seuraavaan terälehden osaan kirjoitimme, mikä on oma identiteettimme suhteessa kategoriaan. Lopulta meidän tuli kirjoittaa kauimmaisiin terälehtiin yhteiskunnassa vallalla oleva identiteetti.
Kukan ohjeet ja rakenne eivät olleet mitenkään helpoimmasta päästä, joten minun oli hahmotushäiriöisenä hiukan hankala käsittää, miten sitä lähdetään täyttämään. Tuskaani helpotti se, etteivät läheskään kaikki opiskelutoverini olleet ymmärtäneet kukan toimintaa ainakaan heti, vaan sen tekeminen oli aiheuttanut pään raapimista useammassakin ryhmässä. Alussa oli hankala keksiä tarpeeksi monta kategoriaa. Kukan terälehdet olisivat voineet olla harvemmassa.
Merkittävimmät tavat, joilla identiteettini eroaa valtavirrasta ovat seuraavat:
1. Olen vammainen vammattomien maailmassa.
2. Olen polyamorinen suljettujen suhteiden mallin meihin istuttavassa yhteiskunnassa.
3. Olen biseksuaali maailmassa, jossa meidän oletetaan olevan heteroita. Täytän kuitenkin cis-hetero oletuksesta sen cis-osuuden.
4. Olen wiccalaisuudesta kiinnostunut agnostikko yhteiskunnassa, jossa valtaosa on kuitenkin vielä ainakin näennäisesti kristittyjä, eli vaikkeivät he aktiivisesti harjoittaisi uskoaan, he kuitenkin kuuluvat esimerkiksi ev. lut kirkkoon.
Kohtaan ableismia, eli vammaisuuden perusteella tapahtuvaa syrjintää. En kuitenkaan ole vammani vuoksi joutunut pelkäämään esimerkiksi ihmisjoukkojen väkivaltaa tai kadulla liikkumista. Naisena olen kokenut pelkoja, eivätkä fyysiset rajoitteeni ole lievittäneet tunnetta, mutta suoraan vammaan liittyvien asenteiden vuoksi en ole pelännyt. Vaikka biseksuaaleja vähätellään ja voidaan sulkea esimerkiksi satenkaariyhteisöjen ulkopuolelle, ei minua kohtaan ole kuitenkaan koskaan oltu esimerkiksi uhkaavia.
Olen kokenut seksuaalista häirintää, mutta lähinnä sosiaalisessa mediassa tai baareissa tapahtuneen huutelun muodossa. Kenenkään ei tulisi joutua häirinnän kohteeksi millään tavalla, enkä vähättele vaikkapa verkkohäirinnän aiheuttamaa traumaa ja ahdistusta. Katsomme sitä aivan liian herkästi läpi sormien. Silti on kokemani häirintä on omissa silmissäni huomattavasti lievempää, kuin mitä se olisi voinut olla, enkä ole kärsinyt siitä esimerkiksi hetkellisiä inhotus – ja itsensä kyseenalaistamista enempää. Se ei siis ole vaikuttanut esimerkiksi käytökseeni. Toivottavasti tilanteeni pysyykin sellaisena ja ihmiset ymmärtävät korrektit käytöstavat ja ihmisten henkilökohtaiset rajat jatkossa nykyistä paremmin. Nyt toisten kunnioituksessa on vielä paljon parannettavaa. Osaan siis vain kuvitella, millaista seksuaalisesta häirinnästä trauman saaneesta tuntuu. Toki minullakin on traumani seksuaalisuuteen liittyen, mutta ne eivät liity häirintään.
Dominoivasta identiteetistä poikkeavia osiani on lähinnä kummastelu ja kyseenalaistettu. On mietitty, voinko olla biseksuaali jos kotiini raahaamista ihmisistä suurin osa on ollut miehiä. On sanottu kyseessä olevan vain vaihe. Polyyden kohdalla minun on väitetty pettävän ja sanottu, kuinka on kumma, ettei osata enää sitoutua ja olla uskollisia. Ollaan oltu varmoja siitä, kuinka jotain tulisi sattumaan. Suomessa on uskonnonvapaus ja koska en tuo näkemyksiäni kovin julkisesti esiin, en ole myöskään koskaan joutunut kokemaan ns. henkisen vakaumukseni vuoksi uhkaa tai vainoamista. Jos sanon wiccalaisuuden kiinnostavan, on siihen saatettu suhtautua inan ihmetellen, mutta sen jälkeen tietojani aiheesta on vain kyselty uteliaina. Agnostikkona oleminen taas on nyky-yhteiskunnassamme varsin ymmärrettävää.
Kaikkinensa olen siis ollut turvassa, enkä voi kuvitella, miltä esimerkiksi kotimaastaan paenneesta tai kulttuurin vuoksi alistettuun asemaan joutuvasta tuntuu. Minulla on kokemusta siitä, ettei keho täysin tottele käskyjä, mutta siitä ei voi puhua edes samana päivänä kuin heistä, joilla ei ole päätösvaltaa omasta kehostaan.
Toisaalta tämä ehkä helpottaa toimintaani neuvojana, sillä rankat tarinat eivät näiltä osin heijastele omia tunteitani. Jos asiakkaan kokemukset eivät herättele omia muistoja, ovat riskit sille, että kuulemani vaikuttaisi kykyyn työskennellä.
Olen monella tavalla myös valtavirtaa. Olen valkoinen ja cis-sukupuolinen. Puhun äidinkielenäni suomea ja olen syntyperäinen suomalainen. Olen opiskelija, mutta teen samalla keikkatöitä, jos sellaisia sattuu tulemaan. Vielä tässä vaiheessa voin sanoa monen ikätoverieni olevan samassa jamassa. Aiemmin olen ollut palkkatöissä ja tienannut ihan kohtuullisesti.
Minulla ei ole tarpeeksi kokemusta vieraista kulttuureista tunteakseni olevani vakaalla pohjalla, jos potentiaalinen asiakas tulisi jostain kauempaa, kuten Lähi-idästä tai Afrikasta. Entä jos kysyisinkin jotain typerää? Entä, jos toimisin epäkunnioittavasti tahtomattani, sillä en tiedä jotain kulttuurista käytäntöä? Iän karttuessa ja viisauden kertyessä olen havahtunut myös siihen, kuinka kielteisiä alitajuntaisia asenteita saatan omata esimerkiksi Afrikasta tulleita miehiä kohtaan. Tilanteeseen, eli mahdolliseen kohtaamiseen esimerkiksi kadulla, liittyy pinnan alla kytevä pelon tunne. Uskon ja toivon tämänkin johtuvan pitkälti tietämättömyydestä. Jos oppisin enemmän muista kulttuureista ja tavoista, olisi suhtautumiseni varmasti neutraalimpi.
Entäpä ei-binääriset henkilöt? Ystävä – ja tuttavapiirini kuuluu muutama transtaustainen henkilö. Tiedän asioista silti vain vähän ja pelkään tekeväni vahingossa jotain tökeröä. Luulen, että suurin osa epävarmuuksistani johtuu pitkälti perfektionismistani. Asiakkaiden kanssa pyrin luonnollisesti välttämään sellaisia kysymyksiä, joiden esittämisestä olen epävarma. Sen sijaan tiedän voivani kysyä ystäväpiiriltäni mitä vain, joten täytyy kirjojen lisäksi hyödyntää tämäkin mahdollisuus.
Havaintojeni perusteella minulla on hyvät lähtökohdat kohdata valtavirrasta poikkeavia ihmisiä, ainakin luettuani etenkin tarvittavista teemoista enemmän. Tällä hetkellä minulla on hyvät valmiudet kohdata esim. vammaisia henkilöitä ja poikkeavista suhdemuodoista ponnistavia henkilöitä. Olenhan lukenut teemasta paljon, mutta sen lisäksi molemmat seikat ovat vahvasti osa omaa ja ystäväpiirini taustaa.
Identiteettikukka auttoi yllättävän hyvin jäsentämään paitsi omaa asemaani yhteiskunnassa, myös lähtökohtiani seksuaalineuvojana. Kuulun moneen vähemmistöön. Olen silti monin tavoin etuoikeutettu ja onnekas. Omaan ammattilaisuuteeni liittyy vielä paljon hiottavaa. Tahdon työstää tietämättömyyttäni ja hahmottaa itselleni epäselviä asioita paremmin. Se vaatii kirjoihin tarttumista, itsensä haastamista ja turvallisessa ympäristössä kysymysten esittämistä. Hiukan hirvittävää, mutta hyvällä tavalla. Onneksi ihminen ei voi olla koskaan valmis, vaan aina voi oppia lisää.
