seksuaalisuus, Vammaisuus

Miksi avusteinen seksi on aiheena haastava?

Disclamer: Haluan painottaa, että vaikka haastankin tässä postauksessa joitain Tanja Rothin Avusta ja ohjaa turvallisesti seksissä –oppaassa esiintyviä ajatuksia, pidän teosta hyvänä perusteoksena. Arvostan Rothia seksologina valtavasti ja hän tekee tärkeää työtä. En sano itseäni häiritsevien seikkojen olevan väärin. Mitä luultavammin ne on avattu puutteellisesti, tai olen niistä muuten vain eri mieltä. Kenties esille nostamani seikat ovat muuten ongelmallisia, eikä niihin ole tarjottu ratkaisua.  Kyllä, seksuaalisuuteenkin liittyvät seikat ovat sellaisia, joista voi olla eri mieltä. Olen pyrkinyt perustelemaan näkemykseni mahdollisimman hyvin.

Miksi avusteinen seksi pelkkänä aiheena on hankala?

Termillä tarkoitetaan keinoja, joilla avustaja auttaa vammaista henkilöä toteuttamaan seksuaalista itseilmaisuaan. Apu voi olla passiivista, tai aktiivista.  Ajatus avusteisesta seksistä, tai oikeammin siitä, että meillä vammaisilla olisi ylipäätään seksuaalisuutta, tuntuu monesta haastavalta. Miksi?

Meidät vammaiset on vuosikausia nähty ns. puutarhatonttuina. Vailla seksuaalisuutta, kokemusta sukupuolesta ja tietyllä tapaa myös iättöminä. Meidät on saatettu ohittaa täysin seksuaalikasvatuksessa. Vamma ei vie pois tarpeita ja haluja, mutta se voi vaikuttaa monin tavoin niiden ilmentämisen mahdollisuuksiin tai kykyyn havaita sosiaalisia vihjeitä. Vammojen vaikutusta seksuaalisuuteen on kuitenkin tutkittu hälyttävän vähän, mikä puhuu omaa kieltään siitä, ettei seksuaalioikeuksia nähdä vammaisen kohdalla tärkeänä asiana. Tietoa tarvitaan. Ohjausta tarvitaan. Koska näitä ei ole, oppii moni vammainen ajattelemaan, ettei seksuaalisuus kuulu heille.

Seksi ja seksuaalisuus nähdään yksityisinä asioina, mitä ne ovatkin. Kuitenkin, jos tämä ajatus on korostunut liikaa henkilön mielessä, voi tilanteessa avustaminen tuntua kerrassaan vieraalta. Se voi tuntua avustajasta siltä kuin hän astuisi aivan liiaksi vammaisen yksityisyyden verhon taakse. Unohtamatta sitä, että avusteiseen seksiin liittyy hirvittävästi harhaluuloja, kuten se, että avustaja olisi osa aktia. Näin ei koskaan, missään tilanteessa ole. On myös olemassa pelkoa, että avustaja olisi velvoitettu avustamaan seksissä. Näin ei suinkaan ole. Kukaan ei ole velvoitettu avustamaan seksuaalisuuden ilmaisemisessa. Rajat siitä, mitä kuuluu avustajan tehtäviin ja missä hän on mukavuusalueensa puitteissa kyvykäs auttamaan, on neuvoteltava aina etukäteen asianomaisten kesken. Voidakseen auttaa tilanteessa, avustajan tulee olla kohtalaisen sinut oman seksuaalisuutensa kanssa, sillä jos aihe on itselle kovin arka, voi tilanteessa toimiminen olla kiusallista tai jopa mahdotonta. Avusteinen seksi vaatii eettisesti toteutuakseen sen, että kaikilla tilanteessa olevilla on mukava olo, ja ehdotonta luottamusta kaikkien välillä.

Neuvontaa seksuaalisuuteen liittyen ei useinkaan saa, ellei sitä itse hae. Vaan kuinka voisi osata tai uskaltaa, jos tietää yhteiskunnan negatiivisen asenteen ja on oppinut pelkäämään sitä? Entä jos on sisäistänyt virheellisen ajatuksen siitä, ettei seksuaalisuus kuuluisi itselle? Miten lähteä kysymään apua, jos asiasta ei ole minkäänlaista kokemusta?  Eli ei siten tiedä, mitä haluaisi, mihin pystyisi (avustettuna tai yksin). Jos ei ole kokemusta, ei myöskään tiedä, mihin ei esimerkiksi vamman vuoksi pysty. Miten avustaja voisi puolestaan tarjoutua keskustelemaan asiasta vammaisen kanssa, jos avustaja itse on a) lukossa oman seksuaalisuutensa kanssa b) omaa vääriä ajatuksia liittyen avusteiseen seksiin c) on itse kasvanut uskoon, että vammaisella ei ole seksuaalisuutta?

Yksi ongelma on vielä sekin, että ajatellaan olevan jokin ”vammaisten seksuaalisuus”. Ei ole, sillä omaa toimintarajoitteita tai ei, ilmenevät seksuaalisuus ja tarpeet sen toteuttamiseen silti täysin yksilöllisesti. Toinen pitää kinkymmästä menosta, eli tiivistetysti esimerkiksi rajummista leikeistä, kuten sitominen, piiskaaminen yms. (Tämä ei suinkaan ole koko kinkyn määritelmä, mutta tässä tekstissä voimme pitäytyä muutamassa esimerkissä.)  Toinen tahtoo pelkkää vaniljaa, eli hellempiä otteita.  Joku ei pidä penetraatiosta lainkaan, toiselle se on juuri se juttu. Myös vamma voi vaikuttaa siihen, millaiset aktit ovat mahdollisia. Koska toimintakyky vaikuttaa avuntarpeeseen yleisellä tasolla, vaikuttaa se myös apuun seksissä. Jotkut eivät tarvitse apua lainkaan. Toiset tarvitsevat apua vain tilanteeseen pääsemiseen, ja kolmas tarvitsee apua halki koko aktin. Avun skaalaan vaikuttavat siis monet seikat.

Mitä kaikkea voi olla passiivinen seksissä avustaminen?

Esimerkiksi Rothin oppaan mukaan passiivista seksissä avustamista voi olla:

  • ”Keskustelua seksuaalisuuteen ja seksuaalioikeuksiin liittyen sekä ohjausta niissä
  • Ohjausta ja apua seksuaalisuutta koskevan tiedon etsimisessä
  • Ohjausta ja apua viestintään eri menetelmillä
  • Ohjausta ja apua hygieniasta huolehtimiseen
  • Ohjausta ja apua oman identiteetin ja seksuaalisuuden esiintuomisessa esimerkiksi pukeutumalla ja meikkaamalla
  • Intiimialueiden sheivaus
  • Ohjausta ja apua seksitilanteessa liikkumista varten
  • Ohjausta ja apua tapailuun
  • Apua seksivälineiden asentamisessa ja käyttöönotossa
  • Apua riisuutumiseen ja pukeutumiseen”

Itse en ole monestakaan näistä asioista samaa mieltä. Tiedän, että opas on suunnattu kaikille vammaisten kanssa työskenteleville, mutta koska voidaan ajatella, että kirja on oletettavasti pitkälti avustavan henkilökunnan käytössä, kalskahtaa sana ”ohjata” korvaani. Avustajan, etenkin henkilökohtaisen sellaisen, tehtävä on mielestäni toimia henkilön käsinä ja jalkoina silloin, kun omat eivät toimi. Ohjaus puolestaan ei ole avustajan tehtävä, eikä voida olettaa, että kuka tahansa avustaja omaisi valmiudet keskustella seksuaalisuudesta tarpeeksi kattavasti, saati sitten opastaa teemaan liittyen. Ohjaus olisi enemmän seksologian ammattilaisen vastuulla. Jos tämän erottelun oli tarkoitus tulla esiin kirjassa, niin ei tapahtunut. Riisuutuminen, pukeutuminen ja meikkaaminen taas ovat täysin arkipäiväisiä asioita, joissa jokainen toimintarajoitteita omaava voi tarvita apua. Niillä ei ole mitään tekemistä seksin kanssa. Sheivaaminenkin on vain intiimihygieniasta huolehtimista.

Se, miten passiivinen ja aktiivinen apu määritellään, voi vaihdella sitä mukaa, kenen kanssa keskustelee. Ne on määritelty esimerkiksi Rothin oppaassa. Itse koen kuitenkin, että tässä on jonkin verran henkilökohtaista määrittelemisen vapautta. Esimerkiksi jos ei itse koe laittautumisen liittyvän millään tavalla seksuaalisuuteen, voiko sitä silloin laskea ko. avun piiriin vai olisiko kyseessä siinä kohtaa päivittäisissä toimissa avustaminen? Itse lasken seksissä avustamiseksi sellaiset seikat, jotka mahdollistavat sen, että avustaja saa jonkun toimensa ansiosta tietoonsa jotain sen hetkisestä seksielämästäni.

Aktiivista avustamista seksissä taas on Rothin mukaan:

  • ”Apua kondomin asettamisessa ja liukuvoiteen laitossa
  • Apua yksilöllisten mieltymisten toteuttamiseen
  • Auttamalla asentoihin pääsemisessä tai niiden vaihtamisessa
  • Apua apuvälineiden käyttämisessä ja niiden päälle pukemisessa
  • Kehon tukemista / liikuttamista seksin aikana
  • Apuvälineen liikuttamista tai ohjaamista sooloseksissä”

Kohtien kanssa en ole sinänsä eri mieltä, vaan ne käyvät järkeen. Tosin olisin ehkä laittanut asentoon auttamisen passiiviselle puolelle: jos vammainen ei tarvitse apua itse seksiaktin aikana, vaan avustaja poistuu silloin paikalta ja tulee vain purkamaan tilanteen, eihän hän silloin tiedä itse aktista mitään, plus aina joku voi esimerkiksi ajatella, että raja passiivisessa ja aktiivisessa seksissä avustamisessa menee siinä, koskeeko auttava henkilö genitaalialueisiin. Onhan ihmisillä erilaisia mieltymyksiäkin seksin suhteen, tai sen millaiset hommat he laskevat seksiksi.  Mikseivät käsitykset myös avustamisen ”lokeron” suhteen voisi erota? Olisin kaivannut myös esimerkiksi tarkempaa avausta siitä, mitä apu mieltymysten toteuttamisessa voi sisältää. Tuollaisenaan se saattaa jäädä liian tulkinnanvaraiseksi ja säikäyttää aremmat, jotka omaavat vilkkaan mielikuvituksen.

Mistä apua ja tukea tilanteeseen?

Rothin opas toi hyvin esille sen, kuinka avustaja hyötyisi avusteisen seksin koulutuksesta. On tärkeää, että avustaja osaa suhtautua tilanteeseen ja seksuaalisuuteen mahdollisimman neutraalisti ja on hyvä, että hän osaa käsitellä myös erilaisia tuntemuksia, kuten tahdosta riippumatonta kiihottumista. On myös hyvä, että avustaja tietää, mitkä toimet hänen tehtäviinsä voivat yksilöstä riippuen kuulua ja mitkä taas eivät koskaan kuulu. Koulutuksia olisi saatava laajemmalle ja niissä olisi hyvä keskustella mieltymysten kirjosta.

Prosessiohjaamisen malli hämmensi minua suuresti kirjassa. Mallissa korostettiin avustajan saaman tiedon tärkeyttä siinä, kuinka vammaista ohjataan ja avustetaan seksuaalisuuden ilmentämisessä. Ajatus on varmasti hyvä. Itselleni jäi kuitenkin kirjan esitystavasta epäselväksi se, kuinka suuri osa vammainen itse on tätä mallia. Eihän kukaan voi ulkopuolelta sanoa: ”Sinä harrastat seksiä näin!” Vammaisten mieltymysten tulisi mennä kaiken edelle ja yhdessä ammattilaisten kanssa voitaisiin sitten miettiä, kuinka niitä voidaan toteuttaa eettisesti. Mieltymysten toteuttaminen ei kuitenkaan saa vaikuttaa kenenkään turvallisuuteen tai turvallisuudentunteeseen.

Oppaan mukaan avustajan kanssa pitäisi tehdä kirjallinen sopimus avusteisesta seksistä ja siihen liittyvistä aspekteista. Ymmärrän, että sillä yritetään ehkäistä rajojen ylittämisiä ja mahdollisia epäasiallista käytöstä.  Lisäksi sillä halutaan tukea vammaisen oikeutta seksuaaliseen itseilmaisuun. Ajatus virallisesta lippulapusta toimenkuvineen voi kuitenkin tuntua luotaantyöntävältä. Mieliteot kun voivat vaihdella päivästä ja kumppanista toiseen hyvinkin radikaalisti ja seksuaalisuutemme on jatkuvassa muutoksessa. Pitäisikö aina uuden session kohdalla kaivaa sopimus esiin? Sittenhän fiilis vasta lässähtäisi. Miten henkilö, jolla ei ole kokemusta, osaisi kirjata sopimukseen mitään? Entä jos paperi päätyisi vääriin käsiin?

Jokaisella on oikeus seksuaalisuutensa ilmaisuun ja seksistä nauttimiseen. On tärkeää, että avusteisesta seksistä puhutaan. Siitä kuitenkin liikkuu paljon vääriä ajatuksia, ja ohjekirjatkin ovat toisinaan kummallisia tai vähintäänkin erittäin tulkinnanvaraisia. Jotta jokainen voisi nauttia seksistä ja seksuaalisuudestaan, tulisi meidän ymmärtää vähemmistöjen, kuten tässä tapauksessa vammaisten, kokemat haasteet tällä saralla. Niihin tulisi löytää ratkaisuja. Yksinään se ei riitä. Suhtautumisemme seksuaalisuuteen tulisi ylipäätään muuttua ja avoimemmaksi. Tietyissä somekuplissa se voi jo olla sitä, muttei kokonaisvaltaisesti.

Kiitokset Raila Riikonen (@ilonkipina) että sparrasit tekstiä kanssani.

Lue myös:
Avusteisesta seksistä (vanhempi postaus teemaan liittyen, tuolloin en vielä opiskellut seksologiaa, enkä ollut hirveästi perehtynyt aiheeseen.)
Seksuaalisuuteen liittyvät myytit vammaisnäkökulmasta
Harhaluuloja vammaisten seksuaalisuudesta
Millä keinoin vammaisten seksuaalista itseilmaisua voitaisiin tukea?
Toteutuvatko seksuaalioikeudet mielestäni vammaisilla?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.