Yleinen

Työnantajuuden kriisit – kuinka niistä selviää?


Tekstiä on muokattu 4.9.21 klo 13.15 ja lisätty selvennys pestiin kylmiltään heittämisestä.


Postaus on toteutettu yhteistyössä toisen vammaisaktivistin, Turun vammaisneuvoston puheenjohtajan ja hallintotieteiden opiskelijan Selinä Neran kanssa. Selinän löydät Instagramista @selinanera ja hänen blogiinsa pääset tästäTeemaan liittyvän liven pääset katsomaan Instagram-tililtäni @kynaniekka

Disclaimer: Olemme kokemusasiantuntijoita, emme vammaispalveluasioiden ammattilaisia. Mikäli olemme käyttäneet postauksessa lähteitä, on kohdat merkattu.

Vammainen tarvitsee usein apua monissa päivittäisissä asioissa. Tätä varten on henkilökohtaisen avun järjestelmä. Henkilökohtaista apua voi toteuttaa usealla eri tavalla, esimerkiksi työnantajamallilla, ostopalveluna, palvelusetelillä tai joissain kunnissa myös työnantajamallin ja palvelusetelin yhdistelmällä, jossa palveluseteliä voi käyttää sijaistapauksiin. Tässä postauksessa keskitymme nimenomaan työnantajana toimimiseen. Mallissa henkilö itse päättää kuka tulee hänelle töihin, eli hoitaa rekryt ja kaikki paperityöt avustajasuhteisiin liittyen. Hän määrää mitä vuoroissa tehdään ja milloin. Kunta toimii ainoastaan palkan sijaismaksajana. Työnanatajamalli siis mahdollistaa vammaisen itsenäisemmän ja omannäköisemmän elämän, mutta tuo mukanaan myös vastuita ja haasteita, tavallisen arjen lisäksi.

Tilanteet, joissa turvaverkko pettää. Työnantajan velvollisuuksiin kuuluu suunnitella työvuorolista. Vaikka lista olisi kuinka hyvin suunniteltu, saattaa elämä toisinaan yllättää. Tulee yllättävä sairastapaus, tai jokin muu, luvallinen tai pahimmassa tapauksessa luvaton poissaolo, ja sijainen tulisi löytää jostakin nopealla aikataululla. Useat vammaiset kun ovat kauniisti sanottuna lirissä, jos eivät saa tarvitsemaansa apua. Esimerkiksi mitä teen, jos en pääsekään koko loppupäivänä vessaan, koska avustajani on poissa? Tällaisia tilanteita varten on hyvä olla mahdollisimman laaja sijaisverkosto, jolta kysellä paniikissa sijaista tarpeen tullen. Toki, mitä lyhyemmäksi aika käy, sitä haastavampaa on löytää sijaista isostakaan ringistä. Lisäksi, kuinka pitää ison ringin työntekijät motivoituneena? Itse koen velvollisuudekseni tarjota töitä silloin tällöin myös niille tarvittaessa töihin kutsuttaville, vaikkei hengenhätää olisikaan. Onneksi lähes kaikilla avustajillani on joustava sopimus, joka sallii tämän. Toisaalta, työntekijät saattavat toivoa sopimuksia, jotka takaavat enemmän tunteja. Tämä on täysin ymmärrettävää taloudellisen toimeentulon turvaamiseksi, mutta samaan aikaan se velvoittaa työnantajaa tarjoamaan aina sovitun minimimäärän työtunteja. Sijaisten kiinnostus työhön on tärkeää säilyttää hätätilanteita varten, mutta se voi olla vaikeaa, jos tunnit jakautuvat pääsääntöisesti vakityöntekijöille. 

Jos omasta ringistä ei löydy tekijää, on hyvä olla oikeus esimerkiksi palveluseteliin hätätilanteiden varalta. Toki firmat myyvät usein ”Ei oo” – lausetta, mitä nopeammalla aikavälillä pitäisi avustaja saada.

Kaikissa kunnissa palveluseteliä ja työnantajamallia ei kuitenkaan ole mahdollista käyttää rinnakkain, jolloin hätätilanteen sattuessa vammainen voi joutua jäämään täysin ilman apua, kuten esimerkiksi tässä Helsingin sanomien jutussa. Tämä asettaa apua tarvitsevat lähtökohtaisesti heikompaan asemaan asuinkunnasta riippuen.

Turvapuhelin on siitä hyvä ratkaisu, että sieltä kyllä tulee joku auttamaan. Odotusaika saattaa olla kuitenkin 90min, eikä turvapuhelimen tyyppi voi jäädä auttamaan muuta kuin siinä akuutissa asiassa, kuten vessassa. Lisäksi, ellei henkilöllä ole palveluasumispäätöstä kotiin, joutuu turva-auttajan käynneistä maksamaan. Helpoin ratkaisu on omata tarpeeksi iso rinki, sopia työntekijöiden kanssa joustavuudesta vuorojen suhteen ja toivoa parasta. Kunnan pitäisi kuitenkin ottaa suurempaa roolia henkilökohtaisen avun turvaamisessa, sillä vammaista ei saa jättää heitteille. 

Ongelmana on myös se, että kunta ei lähtökohtaisesti tarjoa mitään palveluita työnantajamallia käyttävien tueksi, vaan jos kokee tarvitsevansa mahdollisuutta palveluseteliin tai turvapuhelimeen, niitä pitää alkaa itse vaatimaan tai hakemaan, eikä sekään välttämättä tuota toivottua lopputulosta. On pöyristyttävää, että kunnat eivät ole kiinnostuneita varmistamaan, että jokainen vammasta tai sairaudesta huolimatta voisi selvitä tilanteessa kuin tilanteessa perustarpeistaan kuten vessassa käymisestä, syömisestä ja nukkumaan pääsemisestä. 

Hakemuksia ei tule. Henkilökohtaisen avustajan pesti ei ole suosituimpien työpaikkojen listalla. Palkkaus on naurettavan alhainen, ottaen huomioon kuinka arvokasta työtä avustajat tekevät. Myös ihmisten suhtautuminen työhön voi vaikuttaa siihen, ettei henkilökohtaista avustajaa meinaa löytyä. Toisinaan helpottaisi, jos työnantaja saisi ohjeet ilmoituksen tekoon. Vaikka ilmoitus on hyvä, ei siihen vastata. Vaikka paniikki alkaa hiipiä sieluun kun avustajia ei löydy, suosittelen pitämään pään kylmänä. Silloin on tärkeää kysellä kaikki verkot läpi: olisiko tutuntutulla henkilöitä, joita suositella? Joko sitten omaa avustajaa, joka kaipaa lisätunteja, kaveria tai kaverin kaveria. Omaa ystävää en suosittele koskaan palkkaamaan, sillä se voi pahimmillaan aiheuttaa kriisejä ystävyyssuhteeseen ja roolien sekoittumista sekä auktoriteettiongelmia. Ystävän ystävä voi olla sen sijaan turvallinen henkilö palkata. Ystäväsi kuitenkin tietää, kuinka merkityksellistä apu on, ja sen vuoksi hän mitä luultavammin osaa suositella sellaista henkilöä, johon kykenet tilanteessa kuin tilanteessa luottamaan. Tottakai äärimmäisessä hädässä voit palkata myös sen ystävän. Silloin on tärkeää kuitenkin määritellä millaiset rajat ja roolit teillä työsuhteessa on. Työaika on työaikaa, ja silloin sinä olet pomo. Ystävyyssuhteen dynamiikat eivät päde tässä.

Välillä avustajan puutteen takia saattaa päätyä tilanteeseen, jossa on pakko palkata ne hakijat, jotka työhön hakee, ettei jää yksin. Tällainen tilanne ei ole ikinä kovin helppo, mutta silloin voi yrittää vaikuttaa avustajiin antamalla selvät toimintaohjeet avustamiseen ja toimintatapoihin. Jos tuntuu, ettei avustaja muuta käytöstä tai vain sovi työhön, on mahdollista purkaa työsopimus koeajan aikana. Tällaisessa tilanteessa kannattaa tarkkailla jos joku muu haastattelussa olleista voisi vielä ottaa työn tai hakea sijaisia jo ennen sopimuksen purkamista, että selviää rekryn ajan.

Paitsi vammaisuuden, myös avustajan työn ympärillä olevaa stigmaa olisi tärkeä poistaa. Avustajan työ ei välttämättä vaadi mitään hoitoalan koulutusta, vaan siinä voisi pärjätä ja viihtyä lähes kuka vain.

Epäselvyydet palkanmaksussa tai riitatilanteet työntekijän kanssa. Joskus kaikki ei mene putkeen palkanmaksussa. Ongelmat ovat oikeastaan aika yleisiä. Vaikka et maksakaan palkkaa, joudut setvimään, missä mentiin pieleen. Vähän väliä joudut soittamaan palkanlaskentaan, että mitäs hittoa kun palkanmaksu on taas mennyt päin honkia. Joskus et välttämättä tiedä, kuinka lomapäivät tai poikkeukselliset päivämäärät merkataan vuorolistaan, tai miten vaikka reissun vuoksi venähtänyt vuoro merkataan. Apu löytyy netistä, esimerkiksi Heta-TESsistä, jos kuulut Heta-liittoon. HetaTES voi kuitenkin olla vaikeaselkoinen ja sitä voisi selkokielistää.   

Suurimpana haasteena palkanmaksujen ja muiden työnantajan velvollisuuksiin liittyvissä ristiriidoissa on nimenomaan tietämättömyys. Henkilökohtaisten avustajien työnantajille ei lähtökohtaisesti tarjota mitään koulutusta, joten työntekijä saattaa loukkaantua, kun työnantaja ei aina tiedäkään kaikista velvollisuuksistaan ja huomioitavista asioista. Tämä tiedon epäsymmetria voi taas aiheuttaa roolien sekoittumista, joka saattaa vaikeuttaa yhteistä työskentelyä. Lisäksi työnantajien vaihteleva osaaminen voi myös pienentää alan houkuttelevuutta, joka uhkaa vammaisten itsenäistä asumista.

Toisinaan työntekijä laiminlyö tehtäviään, ja haluaisit antaa hänelle varoituksen; tai irtisanoa sopimuksen, sillä jokin asia ei ole mennyt kehityskeskusteluista ja varoituksista huolimatta perille. Jos mikään ei auta, on irtisanomista mietittävä. Nämä ovat pelottavia ja stressaavia tilanteita työnantajalle. Entä jos uusia avustajia ei löydykään, jääkö tyhjän päälle? Pelko ei saa olla syy kituuttaa huonossa työsuhteessa. Onkin hyvä varmistaa, että on olemassa turvaverkko uuden rekryn ajan. Pystyisivätkö ystävä tai perhe poikkeuksellisesti auttamaan, vaikka se ei ole heidän tehtävänsä? Irtisanomistilanteessa on toimittava prikulleen lain kirjaimen mukaan, sillä pahimmassa tapauksessa työntekijä voi riitauttaa tilanteen. Jotta toimii varmasti, kuten kuuluu, kannattaa soittaa esim. HetaHelppiin. 

Kommunikaation ongelmat työntekijän kanssa. Vammainen tekee hyvin läheistä yhteistyötä avustajansa kanssa. Kommunikaatio onkin kaiken ydin. Joskus kommunikaatio ei toimi. Avustajalla saattaa olla väärät käsitykset siitä, mikä kuuluu hänen tehtäviinsä. Hän voi yrittää päteä. Toisinaan hän unohtaa, että paikka, jossa ollaan, on oikeasti vammaisen henkilön koti, ja sitä pitää kohdella niin. Joskus ohjeet eivät mene perille. Kenties vammainen on itse perehdyttänyt huonosti, tai ohjeet ovat olleet vajavaiset. Joskus persoonat ovat niin erilaiset, että yhteisen sävelen löytäminen vaatii aikaa.  Kommunikaatio-ongelmat johtavat epätyytyväisiin työoloihin molemmin puolin. Ne voivat aiheuttaa avustajan puolelta joko tahallisia, tai tahattomia, esimerkiksi uupumuksesta johtuvia poissaoloja. Sujuva kommunikaatio on osa työhyvinvointia ja kummallakin osapuolella on oikeus saada äänensä kuuluviin turvallisesti.

Se, miten avustaja ymmärtää antamasi viestin, on täysin riippuvainen henkilön aiemmista käsityksistä. Siksi uudelle ihmiselle puhuessa kannattaa aina puhua konkretiaa. Miten toivot käytännössä, että asia toteututetaan? Lisäksi on tärkeää puhua heti, jos huomaa, ettei avustaja ole ymmärtänyt samalla tavalla kuin itse toiveesi tarkoitit. Uuden työsuhteen aloittaminen vaatii aina kärsivällisyyttä puolin ja toisin. Pitää sanoa heti, kun tulee esiin haasteita, etteivät ongelmat paisu. Lisäksi pitää jaksaa kertoa joitain asioita uudelleen ja uudelleen, mutta kenties eri tavalla, jotta voi oppia, miten työntekijä ymmärtää viestisi parhaiten. Työnantajuus kasvattaa siis kärsivällisyyttä ja kommunikaatiotaitoja.

Kommunikaatio-ongelmiin voi puuttua järjestämällä rauhallisen keskusteluhetken heti, kun on havainnut ilmassa kireyttä, jota ei voi laittaa vain huonon päivän piikkiin. Vastaavasti keskusteluhetken voi järjestää silloin, jos vaikuttaa siltä, että työntekijä ei ole ihan kartalla siitä, kuinka tehdä hommansa. Keskusteluhetkeä voi pohjustaa esimerkiksi seuraavalla lausekaksikolla: ”Hei, haluaisin keskustella kanssasi asiasta x päivänä y. Tämä ei tarkoita, että olisit tehnyt jotain väärää, vaan tahdon parantaa yhteishenkeämme ja pysyä kartalla tilanteesta.” Lopuksi työntekijältä voi kysyä, mitä mieltä hän on tästä ehdotuksesta. Työntekijää voi jo perehdytysvaiheessa ohjeistaa, kuinka hänen toivoo ottavan havaitsemansa ongelmakohdat esiin. Työssä selviämistä taas helpottaa hyvä perehdytys.

Työnantajan kriiseihin auttaa usein myös vertaistuki. Esimerkiksi Heta-liitolla on virtuaalisia vertaiskahvihetkiä, joissa paneudutaan työnantajien haasteisiin luottamuksellisesti niin, ettei käsiteltävistä asioista tunnista henkilöitä. Vertaistukea saa myös netistä, erilaisista ryhmistä. Ryhmiin kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella. Siellä voi liikkua tahattomasti väärää tietoa tai kunnilla voi olla erilaisia käytänteitä. Jos ongelmat liittyvät edes etäisesti lakiasioihin, kannattaa olla yhteydessä Heta-liiton HetaHelp-palveluun, jossa lakimiehet auttavat juridisissa mietteissä. Palveluun voi soittaa, vaikka ei olisi liiton jäsen, ja puhelusta tulee vain paikallisverkkomaksu. Soittamalla varmistat toimivasi oikein. Palvelu on kuitenkin auki vain tiettyinä päivinä ja siksi usein ruuhkainen.

Vaitiolovelvollisuuden määritteleminen ymmärrettävästi ei ole aina ihan helppoa. Avustaja on niin lähellä työnantajan arkea, että hän saa tietää tämän elämästä paljon ja usein tietoa saadaan myös toisinpäin.. Osa asioista saattaa tuntua niin arkisilta, ettei niiden eteenpäin kertomisesta nähdä olevan haittaa. Voi ollakin, ettei vammainen pahastuisikaan jostain “Kävin tänään töissä x ravintolassa ja oli hiton hyvää ruokaa” – heitosta, mutta mitä muuta avustaja ehkä kertoo? Lähtökohtaisesti onkin hyvä ajatella, että kaikki työpäivän aikana tapahtuvat asiat ovat vaitiolovelvollisuuden piirissä, ja jos esimerkiksi jossain kivassa paikassa käymisestä tahtoo mainita, voi siitä neuvotella työnantajan kanssa. Toisaalta, onko mieleenpainuvista paikoista pakko kertoa niin, että siitä tulee ilmi visiitin tapahtuminen nimenomaan työajalla? Huom! Vaitiolovelvollisuus koskee myös työnantajaa. Avustajan asioista ei puhuta eteenpäin. 

Monet vammaiset ovat yhtä aktiivisia yhteiskunnan jäseniä kuin kuka tahansa muukin, esimerkiksi käyvät töissä ja osallistuvat aktiivisesti järjestö- ja harrastetoimintaan. Siksi on mielestämme kyseenalaista, että vammaisen itsenäisen elämän mahdollistamiseksi on henkilön vastattava täysin itse arkensa lisäksi työnantajan velvollisuuksista ilman tukea tai apua hätätilanteessa.

Henkilökohtaisen avustajan työnantajana voi joutua monenlaisiin ongelmiin. Ongelmiin ei ole yksiselitteistä ratkaisua, mutta helppoja apukeinoja voisi olla kehiteltävissä. Työnantajana oleva ei saa tällä hetkellä koulutusta, mikä on pöyristyttävää. Ei ketään muutakaan heitetä johtotehtäviin kylmiltään, etenkin kun nuorimmat työnantajat voivat olla 18-vuotiaita ja vasta kastavat varpaitaan aikuisuuden maailmaan. Kyllä, kuka vain täysi-ikäinen voi perustaa Suomessa yrityksen, mutta silloin se on valinta. Isommissa yrityksissä taas päädytään johtoasemaan yleensä kokemuksen ja koulutuksen kautta. Yleensä pienyrittäjät tai toiminimiyrittäjät valitsevat käydä teemaan liittyviä kursseja. Koulutuksen avulla henkilökohtaisen avustajan työnantajat saisivat lujitettua auktoriteettiaan ja parempaa selkoa lakipykälistä, jotka heidän on roolinsa vuoksi tunnettava. Kuntien tulisi myös ottaa voimakkaampaa roolia työnantajien tukemisessa. Jos oma avustajarinki pettää, on kunnalla oltava parempi kyky vastata tarpeeseen. Osa vammaisista kun on pahassa pulassa, jos ei saa tarvitsemaansa apua. Koska kunnilla ei ole vielä kunnon pankkia, selvitään tilanteesta kuin tilanteesta usein luomalla varasuunnitelmia varasuunnitelmien perään ja pyrkimällä kommunikoimaan mahdollisimman hyvin. Kaikilla ei kuitenkaan ole loputtomia varasuunnitelmien varasuunnitelmia tai edes resursseja asua avustajien tuella, vaikka se olisi omannäköisen elämän turvaamiseksi ainoa vaihtoehto. Siksi moni vammainen syrjäytyy ja jää helposti yhteiskunnan ulkopuolelle. Tähän on puututtava monipuolisemmilla tukitoimilla julkisen sektorin tasolta.

Minun kirjoittamiini aiempiin henkilökohtaista apua käsitteleviin teksteihin pääset tästä.

1 vastaus artikkeliin “Työnantajuuden kriisit – kuinka niistä selviää?”

  1. Hei Pinja! Olet käsitellyt perusteellisesti työnantajamallia, kiitos siitä. Olen itse työnantaja ja siitä onnellisessa asemassa, että olen tullut pari vuotta toimeen yhdellä ja samalla työntekijällä. Olen viime aikoina ajatellut miksi ihmeessä yhä tunnutaan ajattelevan, että vain me työntekijän tarvitsijat olemme saamapuolella vaikka ihan oikeasti työllistämme ihmisiä, jopa täysin kouluttamattomia ja siinä tulee nuorille ilmainen koulutus henkilökohtaisen avustajan työstä. Siinä sivussa opetan kotitaloustaitoja, ruuanlaittoa, ihmissuhdetaitoja, työelämän pelisääntöjä ja puutarhatöistäkin on minulla moni oppinut mieluisan harrastuksen, joita taitoja on mahdollista tarjota muita töitä hakiessaan.
    On totta, että työnantajakoulutus voi olla tarpeenkin, jos työnantaja on nuori tai ei muuten näitä taitoja riittävästi ole. Kaikenkaikkiaan tällainen vastavuoroinen työsuhde on erityinen ja sellaisena hyvin hieovarainen ja häiriöille altiskin. Itse olen kokenut eläväni elämäni parhaita päiviä työnantajana. Tunnen olevani tarpeellinen henkilö työntekijälleni ja tarpeellinen osa myös yhteiskunnan rattaissa. Ihmettelen vain ettei meitä työnantajia taideta vielä pitää työvoimana saati että siitä maksettaisiin palkkaa! Työnantajuutta teen päälläni, tahdollani ja sydämelläni ja näissä suhteissahan en vammainen olekaan.
    Huom. onko ulkoapäin annettu henkiökohtaisen avun koulutus edes mahdollista muuten kuin suurin piirtein?
    Terveisin
    Helvi Ahvenainen

Vastaa