Varoitus: Juonipaljastuksia luvassa
Seksuaalisuus fiktiossa on juttusarja, jossa käsittelen erilaisia elokuvia, kirjoja ja tv-sarjoja, joiden keskiössä seksuaalisuus tavalla tai toisella on. Näissä teoksissa analysoin sitä, millaisen kuvan mediatuotos antaa seksuaalisesta kanssakäymisestä. Mikä siinä on mennyt mielestäni hyvin ja missä on menty puihin?
Tällä kertaa analysoin HBO Maxilta löytyvää The Sex Lives of College Girls. Sarja kertoo neljästä samaan huoneistoon muuttavasta kämppiksestä: Belasta, Whitneystä, Kimberlystä ja Leightonista.
Sarjassa tutkaillaan seksuaalisuutta monesta eri näkökulmasta. Siinä käsitellään myös vähemmistöihin kuulumisia, mielestäni jokseenkin sensitiivisesti. Ongelmat, paineet ja oletukset, joita näihin vähemmistön edustajiin kuuluu, ovat mielestäni sellaisia, joita he kohtaavat oikeastikin. Jälleen on kuitenkin muistettava, että jokaisen kokemus ympäröivästä maailmasta on yksilöllinen ja osa vähemmistön edustajista voi kritisoida sellaisia seikkoja, joihin toiset samaistuvat. Vähemmistöasioiden ohella sarja ottaa kantaa monenlaisiin seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin liittyviin haasteisiin. Ennen kaikkea sarja tuo esiin naisen halua useasta eri näkökulmasta. Käyn nämä läpi hahmo kerrallaan.
Leighton, etuoikeutettu, hiukan kusipäämäinen valkoinen heteronainen, on ehdoton suosikkini sarjassa. Hänessä on jotain samaistuttavaa. Hänessä on särmää. Hän kasvaa suurimman kaaren. Vaikka hän vaikuttaa alussa kusipäältä, paljastuu hän loistoystäväksi. Sanoin häntä alussa heteroksi, mutta niin Leighton vain tahtoo muiden uskovan. Oikeasti hän on kaapissa oleva lesbo, joka pelkää valtavasti todellisen identiteettinsä paljastumista. Hän pelkää kiusaamista. Hän pelkää asemansa muuttumista. Hän pelkää lesboudesta tulevan muiden silmissä hänen ainoa määrittävä piirteensä. Osittain häntä huolettaa myös se, miten hänen vanhempansa suhtautuisivat tilanteeseen. Hahmo osoittaa, ettei kaapista tuleminen ole välttämättä nuorellekaan helppo juttu, kuten Leightonin vanhemmat deitit tuntuvat olettavan. Toisaalta sarja osoittaa ihanasti, miten kaapista tuleminen voi joskus olla nuoren lähipiirille paljon pienempi asia, kuin mitä nuori itse kuvittelee. Muuten tietämättömyyttään tökerö Kimberlykin nimittäin ottaa asian hyvin ja on kannustava, Leightonin lopulta avauduttua Kimberlylle aiheesta. Odotan innolla, miten muut suhtautuvat hänen ulostuloonsa ja miten Leighton muuttuu saadessaan olla oma itsensä.
Leighton on, ennen kaapista tulemistaan ja vielä sen jälkeenkin, hyvin epävarma. Hän tapailee miehiä peittääkseen totuuden. Sarjan alussa hän tapaa vain naisia, jotka ovat huomattavasti vanhempia. Hän tekee selväksi, ettei tahdo sitoutua. On hyvä, että sarja kertoo naisenkin voivan harrastaa irtosuhteita. Motiivit eivät vain ole parhaat. Hän jopa estää henkilöt, joiden kanssa on kerran tavannut seksin merkeissä, jotta nämä eivät voisi ottaa yhteyttä uudestaan. Kaikki muuttuu, kun hän myöntää omaavansa tunteita opiskelutoveriaan Aliciaa kohtaan. Asian myöntäminen ei ole Leightonille helppoa, vaan hän taistelee pitkään tunteitaan vastaan. Kun hän ymmärtää hävinneensä taistelun, hän ei vieläkään suostu olemaan julkisesti ulkona kaapista. Salailu taas aiheuttaa ahdistusta Aliciassa, joka on jo pitkään ollut ulkona kaapista. Tämä dynamiikka kuvaa hyvin sitä, mikä yhteiskunnassamme on vikana: Miksemme voisi vain antaa ihmisten rakastaa ketä he rakastavatkaan? Miksi sateenkaarevat joutuvat kohtaamaan vielä tänäkin päivänä ennakkoluuloja ja hylätyksi tulemisen pelkoa, joka pakottaa pysymään kaapissa? Jos ihminen ei voi olla aidosti oma itsensä, ei hän myöskään voi hyvin.
Whitney, lupaava urheilija, jonka äiti on senaattori, tapailee valmentajaansa. Opettajan ja oppilaan välisessä suhteessa on aina ongelmansa. Ikäero on luonnollisesti ongelma, jos toinen osapuoli on alaikäinen. Se on laitonta ja moraalisesti väärin. Yliopistossa tapahtuvat suhteet eivät ole iän näkökulmasta välttämättä väärin, mikäli molemmat osapuolet ovat täysikäisiä. Kun toinen on auktoriteetti, on suhde kuitenkin aina ongelmallinen. Valta-asetelmaa voi helposti, myös tiedostamattaan, käyttää väärin. Auktoriteetti saattaa viehättää, mutta pidemmän päälle suhteen tulisi olla tasapainossa siten, ettei toisella osapuolella ole toiseen valtaa. Jotta tämä toteutuisi edes jossain määrin kouluympäristössä, olisi pariskunnan pidettävä huolta, ettei oppilaan asemassa oleva ole esimerkiksi auktoriteetin kursseilla. Opettaja / oppilas, tai valmentaja / oppilassuhteen ongelmallisuus näkyy myös siinä, että vaikka suhteessa ei olisi lain puolesta ongelmaa, oppilaitos mitä luultavimmin kieltää oppilaan kanssa seurustelun. Näin ollen suhde ei voi olla koskaan julkinen. Jos suhde on salaisuus, on dynamiikka useimmiten pitemmän päälle vinoutunutta, vaikka alussa salailu voikin tuntua kiihottavalta. Whitneyn tapauksessa tilanteesta teki ongelmallisen vielä sekin, että hän oli toinen nainen, eikä suinkaan ainoa sellainen.
Kimberlyn hahmo sai sisäisen käsikirjoittajani raivoihinsa. Tuppukylästä kotoisin oleva sinisilmäinen nörttityttö, joka uskoo kaiken, mitä hänelle sanotaan. ja jota on näin ollen helppo vetää höplästä. Hahmo, joka koettaa kaikella toiminnallaan osoittaa, ettei ole pikkukylätaustastaan huolimatta juntti, vaan hyväksyy kaikki taustaan katsomatta, mutta päätyykin päästelemään sammakoita suustaan minkä ehtii. Kaiken huipuksi hän iskee silmänsä kuumaan ja suosittuun kundiin, Leightonin veljeen Nicoon. Mikä parasta, Nicokin iskee silmänsä häneen. Nico kuitenkin tahtoo pitää heidän jokseenkin kiihkeän seksisuhteensa salassa, mikä ei yllätä katsojaa. Kappas, kuumalla ja suositulla kundilla onkin ollut tyttöystävä koko tämän ajan. Ja niin nörttityttö on se, jota sattuu jälleen. Kimberlyn hahmo on yksi kävelevä kliseiden kimppu. Vihaani hahmon stereotyyppisyyttä kohtaan ei lievennä se, miten Kimberlyn ensimmäinen kumppani jättää tämän heti seksin jälkeen. En yllättyisi, jos Nico mahdollisella seuraavalla kaudella ymmärtäisikin tehneensä elämänsä suurimman virheen. Toivon Kimberlyn olevan kuitenkin jo yli Nicosta ja ymmärtänyt ansaitsevansa parempaa.
Kimberly tuo omalla tavallaan esiin, Nicoon tutustuttuaan, naisen halukkuutta. Siinä missä hän tuo esiin halun, tuo hän esiin myös yleisiä pohdintoja: “Onko normaalia jos..” Kimberlyn kohdalla kyse on siitä, kun hän miettii, ovatko hänen halunsa normaaleja, vai onko kyse jo addiktiosta, kun ajatukset tuntuvat menevän aina vain seksiin ja keskittyminen kouluhommiin valuu viemäristä alas. Kuitenkin Kimberlyn tilanteessa on normaalia, että seksi kiinnostaa ja paneskellaan kuin kanit: Suhde on tuore ja kumppani tuntuu välittävän tarpeista.
Bela on intialaistaustainen nuori nainen, joka tahtoo koomikoksi. Hän on mitä ilmeisemmin saanut tiukan kasvatuksen. Vanhemmilla on Belan varalle selkeitä akateemisia suunnitelmia, Bela puolestaan tahtoo muuta. Hän kapinoi saamaansa kasvatusta vastaan ja on avoimen seksuaalinen. Vaikka kannustankin ihmisiä avoimeen keskusteluun seksistä ja seksuaalisuudesta, tuntuu Bela olevan turhankin avoin. Hän ei omaa minkäänlaista sensuuria ja minusta tuntuu, että käsikirjoittajat ovat yrittäneet tehdä hänestä hauskan epäonnistuen siinä katastrofaalisesti. En myöskään ole varma, mitä ajattelisin siitä, että Bela antaa kuudelle pojalle käsihoidon bileissä päästäkseen ylöspäin hierarkiassa. En ole varma, mitä käsikirjoittajat ovat tällä hakeneet. Ovatko he tahtoneet nostaa esiin ongelman: Viihdealalla joutuu luomaan suhteita tai pahimmillaan jopa makaamaan ihmisten kanssa tullakseen otetuksi huomioon, eikä taidoilla tässä maailmassa ole välttämättä niin paljon väliä kuin pitäisi olla? Jos tämä oli tarkoitus, ei se välittynyt mielestäni katsojalle tarpeeksi hyvin, sillä Bela suhtautuu asiaan olkiaan kohauttamalla. Se on ikään kuin osa hänen kokeilunhalunsa täyttämistä, eikä sen suurempi juttu.
Toisaalta Belan hahmo kohtaa kokeilunhalustaan huolimatta surullisen yleisen ongelman: Seksuaalista häirintää, eli tässä tapauksessa ei-toivottua lähentelyä komediakerho Catullanin vanhemmalta editoijalta. Alussa Bela vähättelee editorin käytöstä, vaikka se saa hänen olonsa epämukavaksi. Tämä kertoo siitä myrkyllisestä asenteesta, jonka yhteiskunta meille opettaa pienestä pitäen, nimittäin “pojat on poikia”, aivan kuin (oletettu) sukupuoli oikeuttaisi jollain kieroutuneella tavalla epäasiallisen käytöksen. Hän vähättelee sitä, vaikka kämppäkaverit huomauttavat editorin olevan limainen niljake. Bela vähättelee käytöstä vielä siinäkin vaiheessa, kun se pahenee. Tämä puhuu omaa kieltään siitä, miten meidät on opetettu pohtimaan, olisiko lähentelijän käytös jotenkin meidän omaa syytämme. Seksuaalinen häirintä ei ole uhrin syy missään tilanteessa.
Vasta kun Belan tuttu lopettaa Catullanissa lähentelyn vuoksi, hän ymmärtää tilanteen vakavuuden ja vie asian eteenpäin. Koulu ei ota asiaa heti tarpeeksi vakavasti, mutta kertoo kuitenkin vaihtoehdoista, joita käytöstä kohdanneilla nuorilla on. Catullan puolestaan jakautuu kahtia: Toiset uskovat Belaa ja Carlaa, toiset asettuvat editoijan puolelle. Lopulta ahdistelija päätetään kuitenkin erottaa. Nähdessään, miten ryhmä reagoi tilanteeseen, päättää Bela kuitenkin lähteä ryhmästä. Myöhemmin bileissä ryhmän naiset tulevat Belan luokse ja sanovat haluavansa perustaa vain naisille tarkoitetun komediaryhmän. Tavallaan ymmärrän ja toisaalta kyseenalaistan tämän: Yhteiskunnassamme on paljon vikaa, jos naisten täytyy perustaa oma ryhmänsä vain tunteakseen olonsa turvalliseksi.
Sarja saa silmissäni erityiskiitoksen siitä, että siinä on vammainen sivuhahmo. Mikä parasta, hahmoa näyttelee oikeasti vammainen henkilö, vaikuttaja Lauren (Lolo) Spencer. Hahmo on ihanan energinen. Hänen rajoitteestaan ei missään vaiheessa tehdä minkään sortin numeroa. Se on vain ominaisuus muiden joukossa. Hahmo on myös avoimen seksuaalinen, mikä on virkistävää vaihtelua siihen, miten yleensä sarjoissa tunnutaan vähättelevän tai peittelevän vammaisen henkilön seksuaalisuutta. Hahmo ei kuitenkaan ole yliseksuaalinen tai liian estoton, vaan opastaa esimerkiksi muita hahmoja siitä, kuinka nakubileissä oikein käyttäydytään. Tällaista representaatiota maailma kaipaa lisää! Ymmärrän, ettei Lolon näyttelemä Jocelyn ole sarjan ensisijainen seurattava. Tästä huolimatta olisi kiinnostavaa nähdä tulevaisuudessa, miten Jocelynin kaltainen kipakka hahmo selviää deittailun kimuranteissa haasteissa. Tapailu on muutenkin yksi työmaa, mutta tiedän kokemuksesta sen olevan vammaiselle vieläkin raskaampaa, sillä yhteiskunta liittää vammaisuuteen monin paikoin haasteellisia oletuksia. Jocelynin hahmon reaktio näihin kohtaamisiin tarjoaisi varmasti monelle kanssainvalle paitsi samaistumispintaa, myös uskoa siihen, että vammainen voi deittailla siinä missä muutkin.
Seksuaalineuvojan näkökulmasta sarja saa kiitosta kahdesta seikasta: Ensinnäkin, sarjassa on keskusteltu paljon nautinnosta. Tämä on sinänsä luonnollista, onhan kyseessä nuorten elämästä kertova komedia. Asiasta ei kuitenkaan voi puhua liikaa. Toisekseen, sarjassa keskustellaan ehkäisystä. Ollessaan lähdössä yhteiskuntapalveluksestaan Leighton saa pomoltaan muistutuksen siitä, missä kondomit ovat. Usein, kun sarjoissa puhutaan seksistä tai seksuaalisuudesta, ovat ehkäisyasiat jotain, joista keskustellaan kohdissa, joita ei katsojalle näytetä. Jos niistä siis ylipäätään keskustellaan. Keskustelun puuttuminen tai ehkäisyn pettäminen näytetään katsojalle usein joko vahinkoraskautena tai tarttuneena tautina, tai sellaisen epäilynä. Nämä todelliset vaarat on hyvä tuoda katsojalle esiin. Yhtä hyvä olisi kuitenkin näyttää katsojalle, kuinka normaalia ehkäisystä kysyminen tai sen käyttöön ottaminen on. Ehkäisykeskusteluun ei tarvitse liittyä häpeää tai nolostelua, eikä sen tule tappaa tunnelmaa. Toivon sarjan keskittyvän tähänkin paremmin tulevaisuudessa.
Mitä toivoisin sarjalta tulevaisuudessa? Koska kyseessä on seksielämästä kertova sarja, olisi seksuaalisuuden ja nautinnollisuuden moninaisuutta tuominen esiin erittäin tärkeää. Tällä hetkellä esiin tuodaan kyllä vähemmistöihin kuuluminen, mikä on toki tärkeää, mutta missä ovat erilaiset mieltymykset ja fetissit? Tavallaan odottaisin, että sarjassa tuotaisiin niitä enemmän esiin. Mikäli jokin kaunis päivä sarjassa tuodaan esiin esimerkiksi viehtymys BDSM-kulttuuriin tai se, kun joku pohtii, onko hänen mieltymyksensä johonkin asiaan ok, kiittäisi seksuaalineuvojaminäni suunnattomasti sarjan luojia. Jopa se, että fiktiivinen hahmo saa kokemuksilleen ja tuntemuksilleen validoinnin, saattaa normalisoida kyseistä asiaa katsojan silmissä.
Käsitellessään erilaisia valtavirran seksuaalisuuskäsityksestä poikkeavia mieltymyksiä on medialla myös vastuunsa. Jos sarja ei esimerkiksi panosta näyttämänsä asian (kuten BDSM) osalta riittävään taustatyöhön, saattaa se tehdä seksuaalisuuden moninaisuudesta käytävälle keskustelulle vain hallaa. Onkin tärkeää, ettei sarja (tahtomattaan tai tahallaan) ruoki katsojan mielessä etukäteen mahdollisesti muhivia negatiivisia mielikuvia. Vaikkapa BDSM-sessiota kuvatessa olisikin tärkeää näyttää myös se, miten hahmot keskustelevat omista rajoistaan, ja siitä, miten tilanne tarvittaessa keskeytettäisiin. Ei siis tule näyttää vaan vaikkapa erilaisia kipua tuottavia akteja.
Kaiken kaikkiaan The Sex Lives of College Girls on sellainen sarja, jota voin suositella lämpimästi kaikille, jotka kaipaavat katsottavakseen kevyttä komediaa. Mikäli ajoittaiset seksikohtaukset eivät ole sinun juttusi tai aiheuttavat ahdistusta, en voi välttämättä suositella sarjaa sinulle. Sillä ainakin myöhemmissä jaksoissa Kimberlyn ja Nicon kiihkeää seksielämää kuvataan jonkin verran, joskin hyvällä maulla.
Sarjan toinen tuotantokausi on tulossa ja odotan innolla, mihin käsikirjoittajat vievät hahmot.
