Kivusta tulee usein negatiivisia mielikuvia, syystäkin, ellei kyseessä ole suostumuksellinen kipu. Ko. kiputyypistä voit lukea tästä. Ei-toivottu kipu pahimmillaan lamauttaa kokijansa. Jos kipu ei ole lamauttavimmassa vaiheessa, se ei välttämättä näy tottumattoman silmissä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kipu olisi siellä ja ettei siitä tulisi pyrkiä hoitamaan eri tavoin. Kipuun on tärkeä puuttua, oli keho vammaton tai vammainen. On yhtä olennaista huomata, kuinka se vaikuttaa eri tavoin esim. neurologisen kuntoutujan kuin “tavallisen” ihmisen toimintaan.
Kiputyypit, joista tässä puhun, ovat lyhyesti hetkellinen ja pitemmin kroonistunut. Hetkellinen kipu on meille jokaiselle tuttu. Lyömme esimerkiksi jalkamme, jolloin kipu menee ohi. Vastaavasti hetkellinenkin kipu voi olla pitempikestoista, kuten jumittuneet tai loukkaantuneet lihakset. Tämä kipu saadaan kuitenkin pois erilaisilla hoidoilla. Toinen kiputyyppi on krooninen, tai kroonistumassa oleva kipu. Sitä ei suoranaisesti saada pois, mutta sitäkin voidaan helpottaa manuaalisella käsittelyllä, ainakin neurologisilla potilailla. Useat kivusta kärsivät hakeutuvat ennemmin tai myöhemmin hoitoon, oli kyse sitten esimerkiksi psykofyysisestä fysioterapiasta ja selviytymiskeinojen löytämisestä tai manuaalisesta käsittelystä, kuten erilaisista faskioiden käsittelymenetelmistä.
On huolestuttavaa kuulla, kuinka fysioterapian kentällä liikkuu yhä voimistuen ajatus siitä, kuinka kipu pitäisi hyväksyä ja kehitellä keinoja sen kanssa elämiseen. Kyllä, selviytymiskeinot ovat olennainen seikka, jos kivulle ei voi tehdä mitään. Minua kuitenkin pelottaa, että nuo ”ajattelulla ratkaistaan kaikki ongelmat” – näkemykset saavat aivan liikaa huomiota ja unohdetaan, kuinka erilaista on elää vammaisessa, esim. spastisessa kehossa, joka on vaikkapa leikkausten seurauksena joutunut jo sopeutumaan moneen.
Ei-toivottu kipu vaikuttaa aina elämänlaatuun. Vammaisella ihmisellä tuo vaikutus on suurempi kuin vammattomalla. Kipu vaikuttaa mielialan lisäksi lihasjänteyteemme. Lihasjänteys puolestaan korreloi suoraan esimerkiksi siihen, kuinka suuret liikeratamme ovat ja sitä kautta siihen, miten helppoa liikkumisemme on, sekä kuinka itsenäisiä me olemme. Vammainen on muutenkin enemmän tai vähemmän riippuvainen muiden ihmisten avusta. Emme tahdo olla sitä vielä enemmän kipujen vuoksi. Silloin, jos kehomme menee esimerkiksi hermokipujen, tai spastisuuden aiheuttaman lihasten jatkuvan työskentelyn vuoksi, emme pysty auttamaan meitä avustavia ihmisiä siirtymisissä samalla tavoin kuin normaalisti. Olemme heidän varassaan myös fyysisesti. Tämä heikentää apukäsien työergonomiaa.
Kivussta voi olla kaikista haitoistaan huolimatta myös tiedostamattomia hyötyjä, jotka voivat korostua vammattomalla henkilöllä. Kivun kautta saa esim. huomiota tai huolenpitoa. Jos keho ei toimi käskyillä ja oleminen sattuu, on usein toisen ihmisen hoivattavana. Toisinaan, tämä tuntuu hyvältä. Itse esimerkiksi kuitenkin koen ”ylimääräisen” huolenpidon lähinnä turhauttavana ja ahdistavana. Uskon, että jokainen, oli vammaa tai ei, turhautuu jossain vaiheessa siihen, jos häntä paapotaan jatkuvasti.
Elän kroonistuvan kivun kanssa. Minulla on taustallani CP, mutta valtaosan tähänastisesta elämästäni elin täysin kivuitta, ellei venyttelyissä tuntuneita kireyksiä lasketa. Pahimmillaan tuo kroonistuvaksi luokiteltava kipu lamauttaa. Silloin vihaan elämääni. Kaikki sosiaalinen ahdistaa, eikä mistään tunnu tulevan mitään. Toimin noina hetkinä hyvin kankeasti niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla. Toimin käytännössä sisäänrakennetun velvollisuudentunteen voimalla.
Silloin, kun kivut ovat pahimmillaan, on kroppani sanomassa sopimuksensa irti myös spastisuuden näkökulmasta. Olen hyvin jäykkä ja tuntuu, että liikeratani ovat tippuneet puoleen normaalista. Avustamiseni esim. siirtymisissä on huomattavasti hankalampaa kuin normaalisti.
Vaan kas, faskiamanipulaation ansiosta kivut pysyvät kurissa. Ne hiipivät vähitellen takaisin, mutta ne ovat poissa muutamasta päivästä jopa viikkoihin riippuen siitä, miten muu elämäni toimii sillä hetkellä. Tällä tarkoitan esim. sitä ovatko apuvälineeni kunnossa ja työergonomia kohdallaan, sekä millaiset stressitasot minulla on. Faskiamanipulaation vaikutuksen aikana elämäni tuntuu normaalilta. Pystyn kuntouttamaan itseäni tuolloin hyvin, eli pitämään normaalista toimintakyvystäni huolta. Näen värit, eikä kaikki tunnu vain harmaalta ja elottomalta.
On paljon tutkimuksia siitä, kuinka neurologisten kuntoutujien kudokset toimivat. Faskiamanipulaation hyödyistä on lukuisia artikkeleita ja käyttäjäkokemuksia. Tiedetään, kuinka kudokset reagoivat spastisuuteen ja manuaaliseen käsittelyyn. Olisi väärin, jos tuota tietoa ja taitoa ei hyödynnettäisi, kun siitä on selvästi apua.
En väheksy kivun hyväksymiseen liittyvää ajatusta. Pelkään kuitenkin manuaalisesta fysioterapiasta ja faskiamanipulaatiosta saatavan suuren hyödyn unohtuvan hyväksymisajatuksen alle. On tärkeää huomioida se, kuinka erilaiset kehot vaativat erilaista hoitoa. Vammattomassa ja vammaisessa kehossa on eroja, se ei saa unohtua fysioterapiassa. Manuaaliseen fysioterapiaan liittyvää osaamista opetetaan yhä vähemmän. Nykymaailmassa koulutukset siirtyvät, osittain maailmantilanteenkin takia. Tiedän, että vielä toistaiseksi pelkoni ei ole aiheellinen. Katson kuitenkin tulevaisuuden riskejä. Jos manuaalisen terapian tärkeydestä unohdetaan puhua, kuinka käy sitten, kun manuaalisen terapian konkarit jäävät eläkkeelle?
Koen huolestuttavana senkin, kuinka osa ihmisistä suhtautuu manuaaliseen käsittelyyn nihkeästi. Heidän näkökulmassaan kuntoutuja on käsiteltäessä vain passiivinen kohde. Joidenkin mielestä kuntoutusta on vain aktiivinen tekeminen. Todellisuudessa manuaalinen käsittely mahdollistaa aktiivisen tekemisen. Hyvän kuntoutuksen toteutumiseen tarvitaan molempia.
On monia tapoja suhtautua kipuun. Koska kehot eroavat toisistaan, ei yksi suhtautumistapa saisi ohittaa muita. Mikäli kivulle ei voi mitään, on tärkeä tunnistaa seikkoja, joiden avulla elämästä voi tulla mielekkäämpää. On kuitenkin aivan yhtä tärkeää huomata, kuinka manuaalinen käsittely auttaa poikkeavan kehon kanssa. Näiden toimintamallien ei tule sulkea toisiaan pois. Niiden täytyy elää rinta rinnan, jotta hyvä kuntoutus ja hoito taataan myös tulevaisuudessa.
Lue myös:
Miten kipu lamauttaa?
Miten kipu on minuun vaikuttanut?
