Kirjoittaminen, Vaikuttamistyö, yhteiskunta

Mitä jokaisen tulisi muistaa someaktivismista?

Aloittaessani blogini  tahdoin purkaa turhautumistani siihen, miten eriarvoisessa asemassa vähemmistöt ovat suhteessa enemmistöön.  Ajan kanssa sisältöni  muutti sävyään ja tarkoitustaan: Tahdoin normalisoida erilaisuutta ja toimia vertaistukena. Alkuun aktivismini ei ollut johdonmukaista, tai tarkoin suunniteltua, toisin kuin nykyään. Mitä hiotummaksi sisältöni muuttuu, sitä enemmän käytän siihen aikaa. Tunnen ylpeyttä siitä, miten paneudun asioihin. Alkaessani tehdä aktivismia… Jatka lukemista Mitä jokaisen tulisi muistaa someaktivismista?

seksuaalisuus, Vaikuttamistyö, Vammaisuus

Kuinka IG-sääntöuudistukset voivat vaikeuttaa seksuaalisuudesta puhuvien vaikuttajien työtä?

Viimeisen vuoden aikana olen kirjoittanut seksuaalisuudesta ja seksistä ajoittain melkein henkilökohtaiseen ähkyyn saakka. Olen puhunut teemasta niin vammais – kuin yleisestäkin näkökulmasta. Miksikö? Tekstien kautta on mahdollista tutkia omia ajatusmallejaan ja niiden muutoksia. Lisäksi olen osaltani yrittänyt herätellä ihmisiä yhteiskunnan vinoutuneeseen suhtautumiseen teemaan liittyen. Postausten kirjoittaminen on lisäksi tutustuttanut minut upeisiin ihmisiin ja ”pakottanut” minut… Jatka lukemista Kuinka IG-sääntöuudistukset voivat vaikeuttaa seksuaalisuudesta puhuvien vaikuttajien työtä?

Mielenterveys

Sosiaalisen median valheellinen todellisuus

 Media on kautta aikojen luonut ihmisille paineita ulkonäöstä ja ehkä elämästä muutenkin. Sosiaalisen median myötä tämä ahdistus on vain voimistunut. Enää emme vertaa itseämme vain malleihin ja muihin julkimoihin, vaan myös ystäviin ja puolituttuihin nähdessämme “reaaliajassa” heidän elämänsä hohdokkuuden, joka on todellisuudessa lukuisten valintojen tulosta.  Nykyään koemme enemmän tai vähemmän pakottavaa tarvetta olla jatkuvasti esillä.… Jatka lukemista Sosiaalisen median valheellinen todellisuus