VUOSIKOOSTE 2024 Vuosi on lopuillaan ja on aika kurkistaa, mitä sainkaan tänä vuonna aikaiseksi ja mitkä asiat jäivät mieleeni. Perinteisen vuosikoosteen tapaan postauksen lopussa on myös muutama tänä vuonna kirjoittamani blogipostaus, jotka sinun kannattaisi lukea. Vuoteeni on mahtunut paljon kaikenlaista. Monen vuosikoostetta lukiessa saattaa tuntea huonommuutta, sillä ei itse ehdi, jaksa tai muuten kykene samaan.… Jatka lukemista Mitä tapahtui vuonna 2024?
Avainsana: vuosikatsaus
Vuosi 2023 paketissa
Hankala uskoa vuoden 2023 olevan jo lopuillaan. Vielä hankalampi on uskoa kaikkea sitä, mitä tänä vuonna on tapahtunut, sillä tapahtumia riitti. Olen perfektionisti, joka vaatii itseltään paljon. Vaikka tiedostan hyvän ja huolitellun tekstin rustaamisen vievän aikaa, on minulla usein sellainen olo, etten ole saanut mitään aikaan; varsinkaan, jos en ole saanut esimerkiksi jotakin tekstiä –… Jatka lukemista Vuosi 2023 paketissa
Mitä tapahtui vuonna 2022?
Huom! Tekstissä olevat linkit vievät suoraan blogipostauksiin, joista puhun. Instagram-upotukset puolestaan liittyvät teemaan. Vuosi alkaa olla lopuillaan. Minulle tämä tarkoittaa sitä, että on aika pohtia kulunutta vuotta. Mitä tapahtui? Mikä sykähdytti? Mikä jäi tavalla tai toisella vaivaamaan? Tässä postauksessa katselen asioita nimenomaan vaikuttajanäkökulmasta. Listaan julkaisuun sekä postauksia, jotka ovat minulle merkityksellisiä (ja kerron miksi) että… Jatka lukemista Mitä tapahtui vuonna 2022?