Mielenterveys

Entä jos terapia ei auta?

 

Olen puhunt mielenterveydestä ja hoitoon pääsemisen tärkeydestä. Entä jos käyt terapiassa, mutta tuntuu että se ei auta? Mitään muutosta ei tapahdu, vaikka yrität ja yrität.  Kuntoutuminen mielenterveysongelmista ei ole mikään hattutemppu, joka tapahtuu hetkessä. Se on pitkä prosessi, mikä vaati aikaa ja kärsivällisyyttä, uskoa itseensä ja halua parantua.  Unohtamatta oikeanlaista hoitoa. Aivan kuten kaikessa muussakin jokaisen tarvitsee löytää oma juttunsa. Se, että jollekin toimii terapiamuoto X ei tarkoita, että se toimisi juuri sinulle.

Terapeutin ja asiakkaan välinen henkilökemia on a ja o puhuttaessa kuntoutumisesta. Olen itse käynyt parillakin terapeutilla, joista ei tuntunut olevan mitään hyötyä.  Olen ihminen, joka tarvitsee hankalista asioista puhuessaan kysymyksiä, jotta sen suun saa auki. Sitten kun padot on murrettu, ei puheesta meinaa tulla loppua ja oivallan psykologiaa itsekin lukeneena virheellisiä ajatusmallejani sekä sen, että vaikka tiedänkin ongelmani, minulla ei ehkä ole työkaluja niiden ratkaisuun. Toisaalta kamalaa on sekin, jos terapeutti kysyy, miltä minusta tuntuu, kun olen juuri selittänyt, että vituttaa, ahdistaa ja tuntuu, että seinät kaatuvat niskaan. Turhaudun ja tahdon kelata ulos vastaanotolta heti. ”Olenko juuri vuodattanut tunteitani seinälle? Miksi edes olen täällä?”

Hyvä terapeutti kuuntelee ja lukee asiakastaan. Hän ymmärtää, mitä asiakas tarvitsee eniten. Kuuntelevaa korvaa vai aktiivisempaa keskustelukumppania? Hyvä terapiasessio tarjoaa turvallisen ympäristön purkaa tuntojaan ja ajatuksiaan, kanavan oppia itsestään uutta ja työkaluja ongelmien ratkaisemiseen.

Toiseen ihmiseen totuttautuminen vaatii aikaa, samoin itsensä sanoittaminen, jos siihen ei ole tottunut. Jos sinusta tuntuu, että hoidoistasi ei ole hyötyä, älä heitä hanskoja tiskiin. Anna terapeutillesi aikaa, ehkä ette ole vielä löytäneet yhteistä säveltä. Jos tuntuu, ettei sellaista löydykään, kannattaa rohkeasti lähteä vaihtamaan terapeuttia tai vaikka hoitomuotoakin.

Kukaan ei ole toivoton tapaus, jokaiselle löytyy apua!

Vastaa