Syömishäiriöstä paraneminen

Kirjoitin aikoinaan postauksen ”Kuka vain voi olla syömishäiriön uhri” kuvatakseni, ettei kukaan ole immuuni syömishäiriöille. Nyt on aika paneutua laajemmin paranemiseen liittyviin seikkoihin. 

Esimerkiksi anoreksia on siitä kimurantti sairaus, että se alkaa usein harmittomalla laihdutuksella, joka karkaa käsistä. Se, onko laihdutukseen alun perinkään ollut tarvetta, riippuu toki tilanteesta. Kukaan laihuushäiriön kanssa kamppaileva ei kuitenkaan ajattele painonpudotusta aloittaessaan näännyttävänsä itseään sairaaksi. Ongelmallista on se, ettei sairastunut usein näe tilanteen huolestuttavuutta.  Jos hän havahtuu todellisuuteen, on tilanne usein hälyttävä tai hengenlähtö käynyt lähellä. Yleensä läheiset ovat ne, jotka joutuvat patistamaan sairastunutta hoitoon. Tilanteesta riippuen henkilö voi onnistua salaamaan tilaansa läheisiltään hyvin pitkään. Kenties esimerkiksi vanhemmat haluavat ummistaa silmänsä lapsensa sairaudelta, mikä auttaa salailua. Nuo sairaudet aiheuttavat nimittäin hyvin paljon aiheellista huolta – sellaista, jota vanhemmat eivät tahdo kokea. 

Ongelma numero kaksi: Jos omassa tilassa ei näe mitään huolestuttavaa, ei ajattele tarvitsevansa hoitoa tai hyötyvänsä siitä. Jotta mieltä kiusaavista demoneista pääsee irti, olivat ne mitä tahansa, täytyy ne tunnistaa ja haluta karkottaa ne. Esimerkiksi anoreksiaan sairastunut voi huijata syöneensä aterioita erilaisia kikkoja käyttäen tahi syödä muiden nähden, mutta polttaa saamansa ”ylimääräiset” kalorit urheilemalla salassa.  Lisäksi vaikkapa anorektikko voi kuulla huolestuneet kommentit laihuudestaan kehuina.

Hypätään positiivisempaan aikaan: Syömishäiriöstä paraneva on päässyt pois sairaalasta. Loistavaa! Demoni on nyt karkotettu ja se pysyy poissa, eikö? VÄÄRIN. Tuo julma mörkö piilottelee mitä todennäköisemmin yhä nurkissa, vaikka se ei enää hallitsekaan. Suhtautuminen ruokaan saattaa olla muuttunut pysyvästi.  Jos syö muutaman päivän roskaruokaa tai muuten huonosti, saattaa pieni ääni päässä alkaa kuiskia tavallista suuremman katumuksen muodossa. Se saattaa johtaa aggressiivisempaan treenaamiseen hetkeksi. Kerran sairastunut mieli voi olla aiempaa herkempi ulkonäköön kohdistuville negatiivisille kommenteille. Näissä tilanteissa on tunnistettava vaarat ja puhuttava itselleen järkeä, mahdollisesti keskusteltava ajatuksista luotettavien läheisten kanssa, jotta he osaavat olla varuillaan hälytysmerkkien kanssa.

On yksilöllistä, mikä on se arkinen sysäys paranemisen etenemiseen ja / tai siihen, ettei takaraivossa oleva demoni ota entistä uhriaan uudestaan valtaansa. Toisille se on raskaus. Ajatus siitä, että omassa kehossa on nyt kasvava olento, jonka hyvinvoinnista on omilla valinnoillaan vastuussa. Toisille, kuten allekirjoittaneelle, se voi olla, niin jännittävältä kuin se kuulostaakin, tavoitteellisen urheilun löytäminen. Fakta on se, ettei tuloksia synny, ellei muista ravita kehoaan. Itsehän nyt en esimerkiksi halua kilpailla missään, mutta haluan kasvattaa lihaksiani. Ellen syö sopivassa suhteessa siihen mitä kulutan, ei hauis kasva.

Syömishäiriön kanssa taistelu on pitkä tie. On tärkeää tunnistaa oireet ja pyrkiä sulkemaan negatiiviset ajatuskierteet mielestä. Ulkopuolisen ei tulisi koskaan kommentoida toisen ihmisen painoa tai sen muutoksia ilkeään sävyyn, etenkään tietämättä hänen tarinaansa.

 Huom!  Vaikka en paneudukaan tekstissä syvällisemmin omiin kokemuksiini, on tässä tekstissä käsittelyssä nimenomaan anoreksia, sillä siihen minulla on kosketuspintaa.  En siis sano, että esim. bulimiassa olisi samanlaiset toimintamekanismit. Bulimiassa merkittävä ero on se, ettei esimerkiksi oksentelulla aina pyritä painon tiputtamiseen, vaan sen kontrollointiin ahmimiskohtauksen jälkeen. 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.