Vammaisuus

Havaintoja vammaisena larppaamisesta osa 2

Olen aiemmin kirjoittanut liveroolipelaamisen eli larppaamisen hyvistä puolista, mutta toisaalta haasteista, ainakin näin vammaisen näkökulmasta. Pääset lukemaan postauksen tästä. 

Tuolin kanssa pelaaminen voi aiheuttaa haasteita. Vaikka hahmolla ei olisi tarvetta apuvälineille, ei pelaaja voi heittää rajoitteitaan jonnekin nurkkaan pelin ajaksi paremman immersion vuoksi. Immersiolla tarkoitetaan tilaa, jossa pelaajien keskittyminen on täysin pelissä ja heistä on tullut enemmän tai vähemmän yhtä hahmojensa kanssa. Miten tuolin aiheuttamaa immersiokuplan puhkeamista voi estää? Tämä vaatii yhteistyötä vammaisen pelaajan, kanssapelaajien ja pelinjohdon välillä.

Selvitä esteettömyys etukäteen. Kuten aiemmassa larppaukseen liittyvässä postauksessa mainitsin, harmillisesti läheskään kaikki pelipaikat eivät ole esteettömiä. Jos saat kuittauksen, että paikka on esteetön, tee tarkempia tutkimuksia. Soveltuuko tuoliksi sähköpyörätuoli vai täytyykö liikkeelle lähteä manuaalilla? Mahtuuko esimerkiksi vessaan tuolilla vai täytyykö se jättää ulkopuolelle? Onko mahdollisella avustajalla omaa paikkaa, jossa pyöriä pelin ajan hälytysvalmiudessa ilman, että rikkoo omaa tai kanssapelaajien heittäytymistä? Missä kaikessa oikeastaan tarvitsee avustajaa pelin aikana? Ovatko esimerkiksi kynnykset ongelma? Millä avustajan hälyttää tarvittaessa? Kaikkiin peleihin ei kännykän käyttö sovi, se voi tuoda pahankin särön hahmojen maailmaan. Sitä paitsi, noista mekaanisista aparaateista voi helposti loppua akku.

Avustajan rooli pelissä on hyvä miettiä etukäteen. Onko hän peliin kuulumattomalla offgame – alueella pelin ajan odottamassa viestiä avuntarpeesta, vai onko hänelle mahdollisuus kirjoittaa omaan täyspainoisen pelaajahahmon kintereillä juokseva täytehahmo eli NPC, jolla ei ole omia juonia tai kunnollisia kontakteja? NPC:nä toimiva avustaja voisi pelistä riippuen olla esimerkiksi aivoton kätyri, jonka sielun vammaisen pelaajan hahmo omistaa. Näin mahdolliset avustamistilanteet, jotka voisivat tapahtua myös pelissä eli ingame, kuten ruoan tarjoilu, sujuvat mutkitta ilman, että avustajan läsnäololle täytyisi hahmossa keksiä syy tai vastaavasti hänet tulisi kuvitella näkymättömäksi.

Kommunikointi on avainasemassa, jos avustajaa ei tahdo käyttää jokaiseen pelin aikana ilmestyvään pikkuiseen asiaan. Kanssapelaajilta voi toisinaan pyytää myös apua. Ennen peliä kannattaa keskustella kanssapelaajien kesken, onko esim. tuolin työntäminen liikkumisen nopeuttamiseksi ok ja milllaisia haasteita vamma aiheuttaa mahdolliseen fyysiseen kontaktiin. Näin peli soljuu sujuvasti eteenpäin ja turhia offgame-hetkiä voidaan välttää.

Omat pienet rajoitteet voi adoptoida hahmolle. Vaikka hahmolla ei esimerkiksi pyörätuolia tai muuta apuvälinettä olisikaan, pienet arjen haasteet, kuten vaikkapa käsien tärinän, huonon tasapainon, surkean suuntavaiston tai rajalliset liikeradat voi ottaa mukaan peliin. Niitä ei siis tarvitse “piilottaa”, vaan ne voi ottaa osaksi peliä. Erilaisuuden voi selittää vaikkapa hahmon menneisyydellä. Onko hahmo esimerkiksi joutunut onnettomuuteen?

1 vastaus artikkeliin “Havaintoja vammaisena larppaamisesta osa 2”

Vastaa