Moni meistä toivoo omaavansa hyvän ja tasapainoisen elämän, jonka jakaa jonkun toisen kanssa. Suhteeseen päätyminen tosin tarkoittaa, että se erityinen ihminen pitäisi ensin tavata. Ja sekös vasta hirveää on. Ennen kuin Sen Oikean ihmisen tapaa, riski muutamaan fiaskoon on suuri. Erityisesti vammaiselle deittiviidakossa seikkailu voi olla painajainen. Ai miksikö?
Nettideittailu on avannut ihmisille uudenlaisia mahdollisuuksia. Verkon yli tapahtuvan tutustumisen aikana voi itse päättää mitä kertoo ja missä vaiheessa. Silloin oppii tuntemaan toisen nimenomaan persoonana ilman, että ulospäin näkyvät tekijät, kuten apuvälineet, ovat häiriötekijä ja muuttuvat kynnyskysymykseksi ennen kuin toiselle ehtii antaa mahdollisuuden. Herää kuitenkin kysymys: missä vaiheessa on oikea hetki kertoa rajoitteestaan? Täytyykö se kertoa suoraan ja selkeästi, vai voiko sen antaa lukea rivien välistä tai huomata vaikkapa kuvaa katsoessa? Voiko vain tavata toisen ilman, että on sanonut asiasta? Onko toisella oikeus tuntea olonsa huijatuksi, jos vamma ei ole missään vaiheessa noussut puheenaiheeksi ja hän ei ole tajunnut sitä itse?
Kuinka paljon omasta vammasta pitäisi kertoa? On normaalia, että erilaisuus kiinnostaa ja itse ainakin olen vastaillut tilanteesta riippumatta mielelläni kysymyksiin vähentääkseni ennakkoluuloja. Entäpä tilanteet, joissa vamma tuntuu toisen uteliaisuuden ansiosta nousevan treffien keskipisteeksi? Kun menen ulos jonkun kanssa, en tosiaan kaantahdo pukea luennoitsijan roolia päälleni. Silloin vaatisin palkanmaksun, ilmaista työtä en nimittäin tee!
Nykymaailmassa jokaisen täytyy olla varovainen, sillä koskaan ei tiedä millainen hämärä hiippari siellä ruudun toisella puolella todellisuudessa on. Tapaamista suunnitellessa täytyy vammaisen kuitenkin olla erityisen varpaillaan, sillä os treffikumppani paljastuu esimerkiksi uhkaavasti, on inva usein fyysisesti alakynnessä. Joku varmasti ajattelee, että tuolilla vain varpaiden päältä ja kaasuttaen pakoon, sillähän siitä selviää. Valitettavasti homma ei ole niin yksinkertainen. Siitähän voisi sitä paitsi vaikka joutua syytteeseen.
Toisen tarkoitusperistä ei voi koskaan olla täysin varma. Onko hän kiinnostunut sinusta persoonana, vai onko hänellä joku kummallinen fetissi vammaisiin? Kyllä, sellaisiakin ihmisiä on, ja siinä kohtaa kun tämä paljastuu, painuu allekirjoittanut oitis muualle. Toisaalta osa ihmisistä katoaa kuin savuna ilmaan heti, kun kuulee tai tajuaa vastapuolen olevan vammainen.
Pysykäähän kuulolla, sillä eräässä tulevassa Ihan Saman jaksossa on puhetta siitä seuraavasta vaiheesta, nimittäin parisuhteista.
