Mielenterveys

Sinulle, masennus

Tämä postaus on kirjeeni personoidulle masennukselle. Sellaiselle, jollaisena se minun päässäni näyttäytyy. Lue aiempi henkilökohtaisempi julkaisuni masennuksesta “Masentunut taistelee demoniensa kanssa” ensin. Alla oleva teksti ei ole herkimmille.

~~~
Tulit elämääni salaa, kutsumatta. Ensin et ollut kiinnostunut minusta. Näin julmuutesi, kylmyytesi sivusta. Satutit minulle rakasta ihmistä, yritit imeä hänet kuiviin. Sydämeni särkyi nähdessäni, kuinka hän kärsi. Tahdoin auttaa, vaikka mikä olisi. Pelkäsin menettäväni hänet sinun takiasi, ellen tekisi jotain. Luulin kestäväni tuomasi taakan. Kuinka väärässä olinkaan.

Ennen kuin huomasin sinun olevan mieltäni vahvempi, asetuin sinun ja rakkaani väliin. Annoin hänen kaataa murheensa ja huolensa niskaani, soittaa vaikka keskellä yötä. Valvoin, huolehdin ja itkin. En tehnyt niin koskaan hänen nähtensä. Kyllä hän tiesi, että huolehdin, mutta hänen seurassaan näyttäydyin aina lähinnä iloisena: Kunnes otit minusta liian voimakkaan otteen.

Vähitellen, kun minulle rakas ihminen alkoi toipua vaikutuksistasi, läsnäolosi vaikutti minuun yhä voimakkaammin. Olin uupunut. Olin helppo uhri. Kiinnostuit minusta, teit minusta omasi. Välit ihmiseen katkesivat. Snä jäit.

Yhtäkkiä elämäniloinen ja positiivinen tyttö, joka olin ollut, oli poissa. En löytänyt iloa juuri mistään. Kuljin sumussa. Koin itseni hyödyttömäksi, taakaksi muille. Toisinaan mieleni täytti ajatus lähtemisestä. Ehkä se olisi helpoin tie. Enpähän ainakaan yrittäisi vetää muita mukanani synkkyyden syvyyksiin. Kuiskuttelit korvaani myrkyllisiä sanoja, yritit tehdä kannastasi ainoan totuuden. Maailma olisi parempi paikka ilman minua. Ravistelin sanasi kerta toisensa jälkeen mielestäni. En antanut niille valtaa. Todellisuudessa minut piti tässä maailmassa ainoastaan velvollisuudentunne. Olin vannonut itselleni, etten koskaan tulisi aiheuttamaan läheisilleni samaa tuskaa, kuin minulle rakas ihminen aikoinaan aiheutti yrittäessään riistää henkensä. Olin aina ollut huono rikkomaan lupauksia. En halunnut oppia huonoille tavoille nyt.  Sen jälkeen, kun iskit minuun hampaasi ensimmäisen kerran kunnolla, et ole päästänyt irti.

Toisinaan vetäydyt varjoon, piiloudut. Silloin näen maailman selkeämmin, hahmotan värit kirkkaina. Tunnen ilon kuplivan sisälläni. Noina kausina elän illuusiossa. Luulen, että olet poissa. Luulen, että kunnolliseen terapiaan johtava seurantajakso on auttanut. Jostain syystä säännöllisempään hoitoon hakeutuminen keskeytyy.

Silloin isket kyntesi lihaani entistä voimakkaammin. Laukaisijana voi olla vammakriisi, huono tilanne läheisissä ihmissuhteissa, erittäin stressaava työtilanne.  Sinulle kelpaa mikä vain. Saat minut lamaantumaan. Jos terapiaan hakeutuminen ei ole jo aiemmin keskeytynyt paranemisharhan, koulun loppumisen (ja sitä kautta asiaa hoitaneen kouluterveyden tuen) myötä, pidät iskullasi siitä huolen. Voimani riittävät vain välttämättömään. Töissä ja kuntosalilla käyn velvoitteesta. Näen ihmisiä, mutta kun vierailet päässäni, se ei kiinnosta minua. Tahtoisin vain olla yksin kotona. Hautautua peittoihin itkemään. Jokin minussa pakottaa jatkamaan, tekemään kaikkea.

Sehän onkin kanssasi se ongelma. Et näyttäydy minussa tavalla, jolla muut ihmiset kuvittelevat. Siinä missä saat jonkun toisen makaamaan sängyn pohjalla kykenemättömänä huolehtimaan elämän perusasioista, minä painan menemään minkä ehdin. Siksi toisinaan tuntuu, ettei minua oteta tosissaan. Ettet muka voisi olla todellinen, sillä en käyttäydy kuten monet muut uhrisi. Saat minut vaikuttamaan Kelan korvaamaa terapiaa edeltävällä jaksolla täysin toimivalta ihmispololta. Joskus tuntuu, että olemassaolostasi on vaikea vakuuttaa. Sinä olet todellinen. Valtakausinasi äänesi on melkein se kaikista voimakkain ääni. En pysähdy, sillä en tahdo antaa sinulle enempää tilaa. Jos minulla on jatkuvasti kiire, äänesi ei ole niin voimakas. Huonoina kausina läheiseni näkevät otteesi. Olen siitä suunnattoman pahoillani.

Vihaan sitä, etten takiasi ajoittain siedä elämääni. Tieto siitä, että ajatus lähtemisestä näyttäytyy mielessäni hetkellisesti edes ohikiitävänä ratkaisuna, saa minut raivoihini. En koskaan antaisi sinulle sitä tyydytystä. En, vaikka pistäisit minut läpi millaisen helvetin. Vihaan sitä, että takiasi ajoittain vihaan itseäni. Etten toisinaan voi katsoa kuvajaistani tuntematta pohjatonta häpeää ja inhoa siitä, millainen olen. En siedä sitä, kuinka laitat läheiseni kärsimään heidän nähdessä tuskani. Viha on vahva sana, jota pitäisi käyttää harvoin. Nyt, jos koskaan, on se hetki. Vihaan sinua, koko sydämestäni.

Tiedän, että uskot voittavasi tämän taistelun, kuten olet liian monen kohdalla tehnyt. Niin ei kuitenkaan ole. Minä voitan. Sinä häviät. Se päivä ei ole ehkä tänään, huomenna, kenties ei vuodenkaan päästä. Se päivä tulee, ennemmin tai myöhemmin. Minä lupaan sen. Toivon, ettet voita enää yhtään taistelua, koskaan, kenenkään kanssa.

Lue myös:
Sinulle, masentuneen läheinen
Kuulumisten kyselyn ei tulisi olla retorista
Kun masennus leikkii piilosta
Lue lisäksi aiemmat kirjeeni vammalleni ja nuoremmalle itselleni

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.