Alkanut vuosi ei ole ollut mitenkään helppo, oikeastaan kaikkea muuta. Tammikuussa oma perusarkeni hajosi niin monta kertaa täysin, itsestä riippumattomista syistä. Helppoa korjausta tilanteeseen ei tosiaan ollut näkösällä. Kuluneen 31 päivän aikana itkin pohjattoman onnetonta ja lamauttavaa itkua varmasti enemmän kuin koskaan ennen. Jos viime vuoden puolessa välissä ajattelin, että mielenterveyteni on menossa eheämpään suuntaan, on tammikuu syönyt uskottavuutta ajatukselta. Siksi päätän tässä, että tämä vuosi loppuu nyt. Noin. Ja nyt, se alkaa alusta. Täten julistan uudestisyntyneen vuoden 2020 minun ajakseni, ainakin henkisesti. Viime vuonna rustailin kirjoittamisesta tunnetyöskentelyn välineenä. Tässä postauksessa tahdon jalostaa ajatusta hiukan eteenpäin ja siksi, alla on viisi tunnetta, joita toivoisin jokaisen kokevan elämässään enemmän tästä eteenpäin.
Armollisuus. Meillä ihmisillä on tapana olla turhan itsekriittisiä. Haluaisimme näyttäytyä muiden silmissä, tai vähintäänkin omissamme, jonkinlaisena superhenkilönä. Sellaisena, joka sanoo kaikkeen kyllä ja vielä hoitaa hommat loppuun. Jos emme tähän kykene, miellämme itsemme usein heikoksi. Lue tästä työkulttuurin liittyvästä ylisuorittamisesta. Sen lisäksi tahtoisimme aina olla auttamassa meille läheisiä ihmisiä, tarvitsivat he mitä tahansa. Joskus teemme sen itsemme kustannuksella. Lue aiheesta lisää tästä.
Kaikista voimakkain kriittisyys kohdistuu kuitenkin kättemme jälkeen. ”En mä kuitenkaan osaa.” ”Eihän tää nyt, nopeesti tämmöisen vaan tässä väsäsin.” Vähättelyä, johon allekirjoittanutkin sortuu ihan liian usein.
Hitto soikoon, se loppuu nyt! Kaikkeen ei tarvitse venyä. On ihan ok sanoa, ettei nyt jaksa tai pysty. Joskus on ihan ok asettaa itsensä ja oma hyvinvointinsa muiden edelle. Se ei tee kenestäkään pahaa ihmistä. On tärkeä muistaa, ettei kukaan ole täydellinen. Siihen ei tarvitse pyrkiä. Täydellisyys ja parhaansa tekeminen ovat täysin eri asioita. Jokaisen kädenjälki ja näkemys asioista on erilainen, uniikki. Se tekee tästä maailmasta hienon. Kaikkia ei sitä paitsi voi tai tarvitse miellyttää.
Kiitollisuus. Keskitymme helposti vain negatiivisiin asioihin. Unohdamme sen, että osa asioista, joita itse pidämme itsestäänselvyyksinä, ei välttämättä ole sitä toiselle. Jos olemme terveitä, meillä on katto pään päällä ja keino ansaita leipämme, voimme ajatella olevamme onnekkaita. Suurimmalla osalla meistä on ympärillämme ihmisiä, jotka välittävät meistä. Heidän olemassaolostaan itsessään tulisi olla jo kiitollinen. Saatamme sokeutua sille, että usein he tekevät vuoksemme, juuri välittämisensä vuoksi, pieniä asioita. Heitä ei tule pitää itsestäänselvyyksinä.
Ihmisen tulisi olla kiitollinen myös itselleen. Siitä matkasta, jonka on käynyt läpi. Vaikka elämässä tapahtuisi tai olisi tapahtunut paljon pahaa, on jokainen vastoinkäyminen opettanut meille jotain, niin itsestämme kuin ympäröivästä maailmasta.
Rakkaus. Kun puhutaan rakkaudesta, ajatellaan usein pelkästään romantiikkaa ja intohimoa. Sitä voi esiintyä muissakin muodoissa, joista kaikki ovat yhtä tärkeitä. Syvä välittäminen, tunne siitä, että voi olla oma itsensä aitoine tunteineen ja epävarmuuksineen, ovat yksiä ihmisen henkisen hyvinvoinnin kulmakivistä. Lue mietteitäni ystävyydestä, välittämisestä, rakkaudesta ja läheisyydestä.
Epävarmoilla ihmisillä, kuten allekirjoittaneella, oli varsinkin nuorempana taipumus etsiä hyväksyntää turhan voimakkaasti. Tyydyin muruihin, joita jostain sain. Uskoin valheita ja tulkitsin valheellisen kiinnostuksen aidoksi. Useissa tapauksissa tämä illuusio olisi jälkikäteen tarkasteltuna ennemmin henkistä hyväksikäyttöä, jos jotain.
Toivoisin, että tänä vuonna osaisimme viimein pitää itseämme arvossa. Että osaisimme irrottaa itsemme löysästä hirrestä sellaisiin ihmisiin, jotka ovat paikalla vain silloin kun heille itselleen sopii tai kun he tarvitsevat jotain. Jos ihminen aiheuttaa toistuvasti mielipahaa tempauksillaan, eikä edes tajua pahoitella sitä, kannattaa ehkä ymmärtää pysähtyä miettimään, onko henkilö kaiken vaivan arvoinen. Itsensä tulisi ympäröidä ihmisillä, jotka tuovat iloa arkeen ja saavat olon tuntumaan hyvältä. Näinpä kehotan heittämään myrkylliset ihmiset elämästään jorpakkoon.
Ilo. Usein ajatellaan, että iloita pitäisi vain jostain perusarjesta poikkeavasta, kuten retkestä, ystävän näkemisestä, projektista innostumisesta tai sen päättämisestä, ystävän saavutuksista ja niin edelleen. Todellisuudessa iloita voi vaikka siitä, että kaupasta löytyi pitkän metsästyksen jälkeen sitä omaa lempiteetä. Ilonaiheen arkisuus ei vähennä sen oikeutusta tai todellisuutta. Etenkin masentuneen aivojen voi olla hankala löytää näitä arkisia valopilkkuja.
Joskus niitä joutuu tietoisesti etsimään. Haastan jokaisen, jonka arki tuntuu sysipimeältä, miettimään jokaisesta päivästään viisi positiivista asiaa, jotka silloin ovat tapahtuneet ja / tai joista on jollain tapaa kiitollinen. Tämä auttaa osittain hahmottamaan, ettei elämä ole pelkkiä epäonnen sarjoja.
Rohkeus. Varsinkin meikätyttö pysähtyy usein liian pitkäksi aikaa asettelemaan sanojaan ja miettimään, voinko sanoa tai tehdä niin tai näin. Mietin liikaa, mitä muut sanovat (kun kyseessä ei ole aktivismi) tai kannattaako minun tehdä asiaa x.
Vuonna 2020 pyrin olemaan rohkeampi. Haluan lakata miettimästä skenaarioita yhtä voimakkaasti dystopian näkökulmasta ja ennemminkin mahdollisuuksien kautta. En halua pohtia, vaan toimia. Ennen kaikkea, en tahdo pelätä. Sillä, että yrittää ja tekee, voi joko voittaa tai hävitä. Voittaminen on mahtavaa, häviämisestä oppii. Tekemättä jättämisellä voi vain hävitä.
Oman suhtautumisen muuttaminen ihmisiin ja itseensä on haastavaa. Se ei tapahdu hetkessä, eikä kokonaisvaltaisiin äkkinäisiin muutoksiin kannatakaan pyrkiä. Silloin tulee takapakkeja, lamauttavia epäonnistumisia. Muutos on hidasta, pieniä askelia yksi kerrallaan.
