Mielenterveys, Vammaisuus

Yksinäisyydestä ja yksin olemisesta

Yksin oleminen saatetaan nähdä  usein huonona asiana. En aivan ymmärrä, miksi näin on. Yksin oleminen ja yksinäisyys kun eivät millään tavalla ole samoja asioita. Monelle meistä yksin oleminen on paras asia koskaan. Silloin pääsee lataamaan akkuja ja saa olla juuri oma itsensä, tehdä mitä ikinä haluaa, ei tarvitse miellyttää ketään tai miettiä mitä toiset ajattelevat. Ei tarvitse kantaa muista huolta. Voi keskittyä vain itseensä.

 Yksinäisyys sen sijaan on kamalin tunne ikinä. Sitä ei kenenkään pitäisi tuntea. Jokaisen pitäisi kokea tulevansa kuulluksi. Jokaisen tulisi omata sellainen ihminen jolle voi purkaa aivan kaiken. Jolle voi jakaa ilot ja surut. Kaikilla tätä ei ole. Jotkut elävät yksin vasten tahtoaan, pahimmillaan koko elämänsä, eli ovat yksinäisiä. Monet vammaiset kärsivät yksinäisyydestä.  Joillekin vammaisista ainoa sosiaalinen kontakti, tai yksi ainoista, voi olla vaikkapa henkilökohtainen avustaja tai fysioterapeutti. Nämä ihmissuhteet ovat tärkeitä ja antavat vammaisen elämään paljon, monella tasolla. Nämä ihmissuhteet eivät kuitenkaan missään tapauksessa korvaa esimerkiksi ystävyyssuhteita, joissa ei ole jonkinnäköistä asiakaspalveluasetelmaa. 

Vamma itsessään ei tee ihmisestä yksinäistä tai pakota häntä pois sosiaalisista ympyröistä. Toisinaan se voi kuitenkin tapahtumiin ja menoihin osallistumisesta.  Esimerkiksi avun tarve ja liian vähäiset avustajatunnit voivat vähentää rientoja tai krooniset kivut voivat pakottaa ihmisen sängyn pohjalle useammin kuin muut.

 Nykyään, sosiaalisen median aikakausi on helpottanut ihmisten yhteydenpitoa paikasta ja ajasta riippumatta. Yhteydenpitotapa ei automaattisesti huononna ihmissuhdetta. 

Vammaisiin kohdistuvat asenteet ovat se, mikä meidät saattaa tehdä yksinäisiksi. Jos meitä ei nähdä ihmisinä, vaan jonain pelottavana ja vieraana. Todellisuudessa meitä ei tarvitse kohdella silkkihansikkain, me emme mene rikki. Me emme loukkaannu jokaisesta pienestä asiasta. Meitä voi lähestyä kuin ketä tahansa muuta. 

Usein myös mielenterveyskuntoutujat saattavat kokea yksinäisyyttä. Tunteen että he ovat muille vain taakka ja tai että heitä ei ymmärretä, että heidän asiansa ei kiinnosta. Tai ettei heitä oteta tosissaan. Ihmiset tulisi kohdata ihmisinä ja pistää heidän erilaisuutensa sivuun. 

Erilaisuus on rikkaus, josta voimme oppia. Jokaisen taustat ja se, mistä he tällä hetkellä ponnistavat, vaikuttavat siihen millainen hän on. Jokaiselta voimme oppia jotain uutta. Erilaisuus ei saisi olla luotaantyöntävä asia.

 Vaikka puhun siitä, että jokaisella pitäisi olla ympärillään ihmisiä, ei yksin olevia kannata silti sääliä. Yksin oleminen voi olla oma valinta eikä yksin oleva välttämättä tunne itseään yksinäiseksi. Hän voi kokea olevansa onnellinen silloin kun on omassa rauhassaan ja saa itse valita, koska tapaa ihmisiä. Vammaisella voi olla erittäin vilkas tai suppea sosiaalinen elämä. Hän voi olla tyytyväinen kumpaan tahansa. 

Ihmisen tyytyväisyydestä omaan oloonsa ei kannata arvioida ulkoisten havaintojen perusteella. Yksinäisyyteen tulee puuttua. Vapaaehtoista yksinoloa ei kuitenkaan tule demonisoida tai taivastella.

Lue myös:
Tunnista aito ystävä
Välittämisestä
Nettiystävyydestä
Kuulumisten kyselemisen ei tulisi olla retorista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.