Kuntoutus, Vammaisuus

Pitäisikö vammaisen kuntoutuksessa yhdistää eri fysioterapian tyylejä?

Fysioterapia on vammaisen itsenäisen elämän kulmakiviä. Jotta pystyisimme toimimaan, tarvitsemme osaavia käsiä huolehtimaan kenkkuilevan kroppamme ongelmista säännöllisesti. Jotta kuntoutuksesta olisi mahdollisimman paljon hyötyä pitkällä tähtäimellä, olen vahvasti sitä mieltä, että terapeutin tulisi keksiä vanhojen, hyväksi todettujen toimintamallien oheen jotain uutta. Ilman sitä emme voi kehittyä.

Kuntoutus on aina ollut tärkeä osa elämääni. Ilman sitä en pystyisi toimimaan läheskään niin itsenäisesti kuin nyt. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisin aina osannut arvostaa sitä.  Pienenä taistelin kuntoutusta vastaan. En olisi halunnut tehdä harjoitteita, vaan mieluummin ihmetellä maailmaa. Lapsella on tähän ihmettelyyn oikeus, onhan maailma nyt ihan uskomattoman jännittävä paikka, ainakin viattoman lapsen mielestä. Aikuisesta se saattaa olla tylsän harmaa ainakin silloin, jos tämä ihmettely on yritetty kitkeä pois.

Ihmettelyn ei kuitenkaan tarvitse olla hyvän ja kauaskantoisen terapian tiellä. Lasten kanssa työskentelemään tottunut terapeutti osaa toivottavasti kääntää sen voimavarakseen. Tehdä harjoittelusta mielekästä leikkien avulla, tai yksinkertaisesti lahjoa lasta keräilykorteilla. Tympeän polkupyöräajelun saa mielenkiintoiseksi keksimällä metsäreitillä tarinan, jota voi täydentää yhdessä lapsen kanssa. Ajaessa voi bongata lintuja. Tai perillä voi odottaa pullaa – aikanani tämä toimi minuun takuuvarmasti. 

Olen vuosia ymmärtänyt kuntoutuksen tärkeyden ja halunnut itselleni vain parasta mahdollista hoitoa. Osaan siis tarvittaessa kehottaa terapeuttia vaatimaan minulta tehokkuutta ja tarmoa työskentelyssämme. Vaikka olen iloinen vuosien saatossa kehittämästäni ominaisuudesta, ei ole minun tehtäväni vaatia terapeutilta napakampia otteita.

Valtaosan elämästäni minulla on ollut vain tietynlaista fysioterapiaa: Aluksi passiivista venyttelyä, mikä helpottaa kipua sekä ylläpitää ja parantaa liikeratoja. Sen jälkeen teimme usein fyysisiä, aktiivisia harjoitteita kuten vaikka kävelyharjoitteita portaissa tai kävelytelineellä. Työntöharjoituksia oikean käden aktivoimiseksi, kyykkyjä, heittoja, kaatumisharjoituksia. Mitä ikinä terapeutti keksikään. 

Vasta kun jouduin Kelan päätöksen myötä vaihtamaan terapeuttia ja muutaman mutkan kautta päädyin hengityksen ja pilateksen maailmaan erikoistuneen NDT bobath -terapeutin hellään huomaan, oivalsin, että terapiaa voi toteuttaa toisella tavallakin. Uuden terapeutin kanssa teemme aktiivisia venytyksiä ja aktiivista fasciakäsittelyä. Toisin sanoen, harjoittelen tekemään jotain liikettä esimerkiksi pilatesrenkaan tai  -seinän avulla samalla kun hän käsittelee jotain kohtaa. Keskitymme myös hengitykseen ja sen avaamiseen.  Jumissa oleva hengitys vaikeuttaa kehon toimintaa ja aiheuttaa kireyksiä. Pinnallinen hengitys vaikuttaa myös mielialaan. Vasta vaihdettuani uuteen terapeuttiin, ymmärsin käyttäneeni väärää hengitystekniikkaa koko elämäni. Se on kuulemma vammataustani kanssa aika yleistä, että hengitetään pinnallisemmin ja väärällä tavalla. Ennen ko. terapeuttia kukaan ei ollut puhunut minulle siitä, että hengityksellä on kokonaisvaltainen merkitys ihmisen toimintaan, mielen hyvinvoinnista puhumattakaan. Luulen tämän johtuvan yksinkertaisesti siitä, että harvalla neurologiaan erikoistuneella fysioterapeutilla on osaamista hengityksen saralta. 

Olen tehnyt ko. terapeutin kanssa yhteistyötä viime lokakuusta asti. Vaikka minulle ei tosiaan oltu koko elämäni aikana puhuttu halaistua sanaakaan esimerkiksi hengitystekniikoista tai fascian käsittelyn hyödyntämisestä aktiivisessa liikkeessä tai fasciaa dynaamisesti liikuttavasta liikeharjoittelusta (passiivista fasciaakin on alettu käyttää terapiassani vasta viime vuosina.) 

Olen oppinut hyvin lyhyessä ajassa tunnistamaan esimerkiksi sen, koska pyrin jälleen käyttämään hengittämiseen vääriä lihaksia. Tiedän, milloin se täytyy avata.  Tunnen tekeväni liikkeitä puhtaammin, kun muistan keskittyä hengitykseeni ja siihen, etten yritä tehdä liikkeitä esimerkiksi salilla apinanraivolla. Koen saaneeni uudesta terapiamuodosta paljon hyötyä ja toivon, että opin sen avulla itsestäni ja tarpeistani paljon lisää. 

Saan edelleen myös perinteisempää fysioterapiaa, sillä käyntikertani on jaettu kahden terapeutin ja paikkakunnan kesken. Uusi terapeutti on monta kertaa sanonut, ettei hän voisi käyttää kanssani näitä minulle uusia tekniikoita, ellei minulla olisi niin hyvää passiivisen venyttelyn taustaa. Väkisinkin alan miettiä, mikä olisi toimintakykyni tällä hetkellä, jos olisin pienestä pitäen saanut terapiaa kahdelta täysin erilaiselta terapeutilta niin, että käynnit olisivat jaettu heidän kesken. 

Mitä jos olisin ollut sekä, minua 16 vuotta hoitaneen, erittäin taidokkaan fysioterapeutin hoivassa, että tämän uuden? Jos he olisivat yhdistäneet mahtavat voimansa ja osaamisensa, pystyisinkö esimerkiksi tällä hetkellä kävelemään kepeillä ilman toisen kevyttä tukea? Pystyisinkö ottamaan muutaman askeleen ilman tukea, tai vaikkapa sohvasta tukien? Tilanteen kuvittelu on hankalaa.

Olen vahvasti sitä mieltä, että vanhempien tulisi harkita tarkoin, millaiselle terapeutilla lapsensa laittaa. Liputan erityisesti erikoisosaamisen puolesta ja sen, että terapeutti on kouluttautunut mahdollisimman pitkälle. Ammattilaisen asenteen tulee olla kohdallaan. Haluaisin sanoa kokemuksesta viisaampana, että jos mahdollista, kannattaa maksajatahon kanssa neuvotella, että terapiakerrat olisi jaettu kahden eri taustan omaavan terapeutin kesken. 

Lue myös:
Onko fysioterapeutin koulutuksen nykytilanne uhka tulevien osaajien ammattitaidolle?
Pitkäjänteisillä asiakassuhteilla on merkitystä kuntoutumisessa
Etäterapiasta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.