Olen puhunut blogissani hyvästä elämästä. Olen pohtinut myös, millaisia tunteita meidän jokaisen pitäisi kokea enemmän. Sattuneesta syystä ja maailman tilasta johtuen omalla kohdallani näiden asioiden kokeminen ei ole toteutunut toivotulla tavalla. Ajattelin kuitenkin listata pieniä asioita, jotka ovat tämänhetkisen hyvän elämäni kulmakiviä.
Nyt on tärkeää keskittyä minimaallisiin, mutta samalla valtaviin asioihin. Kuten kattoon pään päällä ja siihen, että on jotain millä saa maksettua laskut ja leivän pöytään. Tilanteessa, jossa monet ovat lomautettuina ja tulevaisuus epävarmalla pohjalla, ei omista töistään kehtaa olla kiittämätön ja valittaa, jos ei ole unelma-ammatissaan tekemässä juuri sitä, mitä haluaisi. Tietysti se ärsyttää, jos omat taidot eivät pääse esille, mutta näissä oloissa kaikkeen on tyytyväinen. Lisäksi ymmärtäväinen ja joustava työporukka lämmittää sydäntä.
Se, että ympärillä on ihmisiä, jotka välittävät, on elämän suola. Tiedän, että minulla on ympärilläni ihmisiä, joiden puoleen voin kääntyä hätätilanteessa sekä myös jakaa ilot ja surut. Vaikka en sitä aina osaa näyttää, olen suunnattoman kiitollinen niistä ihmisistä, jotka ovat jaksaneet minua vuodesta toiseen. Siitäkin huolimatta, että minulla on välillä mennyt todella huonosti. Olen kiitollinen monista syvällisistä keskusteluista, joita olemme käyneet. Niistä lukuisista kerroista, kun olen nauranut selkäni kipeäksi jollekin typerälle ja turhalle. Olen suunnattoman kiitollinen siitä, että he ovat elämässäni.
Olen onnellinen sukuni yhteisöllisyydestä. Emme ajattele kaikista asioista samalla tavoin tai pidä välttämättä tiiviisti yhteyttä. Silti voin kuitenkin kääntyä heidän puoleensa, jos oikeasti on hätä. Tiedän ettei likikään kaikilla ole sellaista tilannetta. Tiedän heidän olevan ylpeitä saavutuksistani.
Terveys on jotain, minkä otamme liian usein itsestäänselvyytenä, emmekä tajua sen tärkeyttä, ennen kuin menetämme sen. Mikä sen vie voi olla tapaturma tai sairaus. Näinä aikoina on hyvä olla kiitollinen siitä, jos ei ole kaatunut sängynpohjalle potemaan sairautta.
Kyllä, minulla on vamma. Siitä huolimatta koen, että olen terve. Terveyttä haittaava tekijä on teknisesti sellainen asia, joka ilmenee yllättäen ja vaikuttaa väliaikaisesti toimintakykyyn radikaalisti sitä laskien. CPta ei ole minun tietääkseni määritelty missään varteenotettavassa lähteessä sairaudeksi ja vaikka olisikin, on kyse pohjimmiltaan siitä, millaiseksi olonsa tuntee. Koen olevani terve, sillä flunssat ja muut taudit iskevät minuun todella harvoin.
Nuo ovat suuria, laajoista linjoista koostuvia asioita. Näinä hetkinä, kun normaali elämä ja kaikki kiva on kielletty, on tärkeää pysähtyä miettimään pieniä arkisia iloja, joille on normaalisti usein liian kiireinen. Mitkä ovat minun pieniä asioitani?
Hitaat aamut. Sellaiset, jolloin ei ole kiire mihinkään ja voin vain maata hetken aikaa, availla silmiäni rauhassa ja todeta, että ehkä tämä herääminen ei ollutkaan niin huono idea. Sellaiset aamut, jolloin tiedän, että tällä hetkellä ei olekaan kaaosta tai miljoonaa asiaa hoidettavana. Vaikka nyt onkin eristäytymisen hetki, olen silti onnistunut saamaan kalenterini aivan täyteen, mahdollisesti täydemmäksi kuin normaalisti. Se, tuleeko neljän seinän sisällä tylsää, on asennekysymys. Joten kyllä, näinäkin aikoina hitaat aamut ovat minulle luksusta.
Erityisen onnelliseksi minut saavat sellaiset aamuhetket, jolloin vieressäni on joku, joka saa minut tuntemaan oloni hyväksi. Juuri nyt kun moinen ei ole mahdollista, pystyn palaamaan muistoissani niihin hetkiin. Kunpa viime kerrasta ei olisi niin kauan, aivan luvattoman kauan. Onneksi muistikuvat ovat vahvoja.
Kun saan tehtyä jotain, jota olen lykännyt pitkään. Kun vihdoin voitan itseni ja saan esimerkiksi kirjoitettua henkilökohtaisen tekstin, painettua “Julkaise”- nappia silloin, kun se pelottaa käsittämättömän paljon.
Palaute omasta tekemisestä ja sen vaikutuksista toisen mietteisiin lämmittävät allekirjoittaneen sydäntä .Oli se positiivista tai negatiivista, suhtaudun siihen suurella lämmöllä. Ilman sitä en voisi kehittyä.
Pienellä asialla muistaminen. Vihaan sitä, jos joku käyttää minuun rahaa. Kuitenkin se, jos vaikkapa avustaja tuo pakastimeeni palan leipomaansa kakkua, tai ystäväni lähettää minulle tekemäänsä marjamehua, on pienuudessaan suuri positiivinen yllätys.
Kaapatuksi tuleminen. Olen aina kiireinen ja minulla on tapana tunkea kalenterini suorastaan tuskaisen täyteen. Ystäväni eivät sitä useinkaan arvosta ja tietävät, että tarvitsen toisinaan taukoa arjesta. Niinpä he kaappaavat minut ajoittain joko pelaamaan jotain, tai sitten leffailtaan. Minulla ei ole asian suhteen vaihtoehtoja. Näinä aikoina tämä tietenkin tapahtuu etänä.
Viesti ihmiseltä, josta en ole kuullut pitkään aikaan. Tarvitseeko tätä selittää?
Fiktiiviset todellisuudet, jotka auttavat unohtamaan oikean elämän. Oli kyseessä sitten elokuva, kirja tai televisiosarja. Jos pääsen todellisuutta pakoon, silloin kun seinät kaatuvat niskaan, olen onnellinen. Mikään ei ole parempaa, kuin johonkin uppoutuminen niin täydellisesti, että murheet unohtuvat.
Kun voitan pelkoni ja teen jotain mitä en olisi ennen uskaltanut tehdä. Vaikka saatan olla sen jälkeen jäykkä kuin rautakanki, tiedän, että loppupeleissä se oli kannattava ratkaisu. Ainakin useimmiten. Onneen ei vaadita suuria juttuja. Oikeastaan kaikki on kiinni kyvystä pysähtyä miettimään elämää sekä siitä, että osaa nähdä valonsäikeitä keskellä synkkyyttä.
Lue myös:
Miten sosiaalinen eristäytyminen vaikuttaa mielenterveyteen?
Mielenterveyspalveluita on parannettava
