Puhun blogissani ainakin kausittain suhteellisen paljon sekä kehonkuvasta että seksuaalisuudesta. Teemat ovat käsittelyssä niin vammaisnäkökulmasta kuin yleiselläkin tasolla, ja aiheet ovat joko laajoja yleiskatsauksia tai mahdollisesti hyvinkin yksityisiä henkilökohtaisuuksiin meneviä tekstejä. Miksi aiheista puhuminen on tärkeää ja toisaalta, mitä varjopuolia siihen liittyy?
Koen tämän sortin vaikuttamistyön äärimmäisen tärkeäksi. Asioista on tärkeää puhua oikeilla nimillä. On tärkeää tuoda ilmi, että kaikilla on oikeus nauttia seksuaalisuudestaan ja omasta kehostaan, oli fyysisiä rajoitteita tai ei. Samoin on oikeus myös omata päiviä, jolloin omaa kehoaan ei haluaisi katsoa. Jos kertoo kamppailevansa joidenkin haasteiden kanssa, voi auttaa jotakuta toista päästämään irti tunteesta, että hän olisi yksin tämän tunteen tai olon kanssa. Vaikuttajienkin on ok tuoda esiin niitä huonoja päiviä ja nihkeitä kokemuksia, omat rajansa tuntien tietenkin.
Se saattaa auttaa myös kanssaihmisiä ymmärtämään, että seksuaalioikeudet eivät todellakaan toteudu Suomessa. Se voi lisätä sitä, että yksilötasolla yhä useampi lähtisi tukemaan niiden toteutumista omalla tavallaan, oli se sitten mikä hyvänsä. Voidaan esimerkiksi lähteä toteuttamaan erilaisia projekteja sen hyväksi, että tietoisuutta vammaisuuden seksuaalioikeuksien toteutumattomuudesta lähdettäisiin rummuttamaan ja tekemään jotain konkreettista asioiden eteen.
Näistä asioista puhuminen on avannut itselleni areenan miettiä omaa suhtautumistani puhumiini teemoihin. Millainen on oma suhtautumiseni seksuaalisuuteen tai omaan kehooni? Mitkä tekijät niihin vaikuttavat? Se on toisaalta antanut minulle paljon voimaa ja auttanut minua ymmärtämään jossain määrin vääristyneitä ajatusmalleja aiheeseen liittyen. Osaan ehkä pyrkiä niistä aiempaa paremmin pois. Toisaalta olen ymmärtänyt olevani tiettyjen aspektien kanssa enemmän sinut kuin mitä kuvittelin, ainakin saamani palautteen ja rohkeuden kuvauksen perusteella.
Toisaalta mietin, onko näiden epäkohtien avaamisella myös riskejä. Onko siinä, että rummutan vammaisten seksuaalioikeuksien toteutumattomuutta tai vaikkapa avusteiseen seksiin liittyvää ennakkoluuloisuutta ja niiden purun tärkeyttä, jotain riskiä? Voiko ajatus kääntyä itseään vastaan? Voiko lukija, jolla ei ole omaa vammaisuuden kokemusta joko itseltä tai lähipiiriltä ajatella, että vammaisuudessa on jotain kummallista? Voiko suhtautuminen vammaisten seksuaalisuuteen kääntyä yhtäkkiä negatiiviseksi? Haluan ajatella, että näin ei kävisi, mutten voi sulkea ajatusta täysin mielestäni. Riskien olemassaolosta huolimatta asioita on tärkeä tuoda esiin.
Toisaalta mietin myös sitä, millaisen kuvan näistä asioista avoimesti puhuminen antaa minulle muista? Rohkean ja itsevarman? Vaiko vaikutanko toisaalta ihmiseltä, jolla on pitkä matka itsensä hyväksymiseen, jotenkin rikkinäiseltä siis. Toisaalta rikkinäisyydestä puhuminen tai sen tunnistaminen ei tee ihmisestä heikkoa. Antaako runsas seksuaalisuudesta ja omasta kehonkuvasta puhuminen jollekin väärät ajatusmallit omaavalle minusta helpon kuvan? Saattaa olla. Sen ei pitäisi kuitenkaan olla niin. Ei missään tapauksessa.
Aktiivinen toiminta tällä vaikuttamisen osa-alueellla saattaa kuitenkin, valitettavasti, karkottaa osan ihmisistä tai mahdollisuuksista. Ihmiset, jotka puhuvat esimerkiksi seksuaalisuudesta avoimesti, voivat tuntua pelottavilta. Voidaan nähdä kauhukuvia siitä, kuinka omat asiat lähtevät leviämään pitkin kyliä, jos johonkin seksi – tai kehopositiivisuutta harrastavaan ihmiseen menee ”sekaantumaan.” Useimmiten nämä uhat ovat vain niitä näkevän pään sisällä ja täysin turhia. Ne kielivät henkilön omista epävarmuuksista.
Seksuaalisuudesta ja kehonkuvasta puhuminen ei tarkoita, että haluaisi esitellä itseään kaikille tai hypätä sänkyyn jokaisen vastaantulijan kanssa. Se on sitä, että näiden asioiden tärkeys ihmisen henkisen hyvinvoinnin kannalta ymmärretään ja kaikkia puolia teemoihin liittyen tahdotaan tuoda esiin, etenkin itsensä hyväksymistä ja toisaalta sen haasteita. Mahdollisesti rohkeat kuvat itsestä somessa eivät myöskään tarkoita, että henkilö rakastaisi kehoaan ehdoitta. Ne voivat olla itselle voimauttavia.
Tiedän, että joillekin voin näyttäytyä jonkinlaisena esikuvana. Altistanko itseni samalla häirinnälle ja epäasiallisille kommenteille? Riski elää vahvana jokaisen aiheeseen liittyvän postauksen rinnalla. Riskiä ei pitäisi nykymaailman aikana olla olemassa.
Olen törmännyt tilanteisiin, joissa olen saanut hyvin kyseenalaisia yksityisviestejä sosiaalisen median kanavissa. Viestejä, jotka katsoisin ronskin flirttilasin läpi, jos kyseessä olisi mahdollinen säätö tai kumppani, mutta tuntemattomalta saatuna ne nostavat karvat pystyyn. Viestejä, joita lasken häirinnäksi. Häirintä ei ole ok. Muistutan jokaista asiattoman viestin lähettäjää siitä, että nyt hän käyttäytyy törpösti ja perustelen miksi. Ellen kuule anteeksipyyntöä, estän kyseisen henkilön, jotta keskustelu ei pääse jatkumaan eivätkä omat epävarmuuteni pääse nousemaan edelleen pintaan. Koska toimin näin, koen, että häirintä ei varsinaisesti vaikuta elämääni pitkässä juoksussa, mikäli se ei osu poikkeuksellisen arkaan paikkaan tai jatku muissa kanavissa. Kohtaan lisäksi asiatonta käytöstä suhteellisen mietona ja vähän suhteessa siihen, mitä tiedän sen monella enemmän asiaan keskittyneellä vaikuttajalla olevan.
Epäasialliseen kommentointiin voivat törmätä kaikki, eivät vain vaikuttajat. Jokin kommentti, jolle toinen voi vain kohauttaa olkiaan, saattaa tehdä toiselle suurta hallaa. Se, miten suhtautuu häirintään on yksilöllistä. Erilaiset suhtautumistavat ovat ok. Häirintä ja epäasiallinen kommentointi ei koskaan sen sijaan ole hyväksyttävää. Siihen tulee aina puuttua.
Jokainen, joka haluaa lähettää kyseenalaisen kommentin tuntemattomalle sosiaalisen median henkilölle tai vaikka puolitutulle, voisi pysähtyä hetkeksi miettimään: Miltä itsestä tuntuisi saada tuollainen viesti? Tai miltä tuntuisi, jos joku oma, mahdollisesti henkisesti hauras ystävä, joka on kokenut esimerkiksi seksuaalisia traumoja saisi vastaavanlaisen lähestymisen osakseen. Tuntuisiko se itsestä pahalta? Herättäisikö se vihaa tai muita negatiivisia tunteita? Positiiviselta se ei varmasti tuntuisi. Kun tämän ajatuskelan on miettinyt mielessään, voi pohtia uudestaan kannattaako viesti lähettää. Vastaus on todennäköisesti ei, ei kannata.
Rivo tai flirtti saa toki olla, mutta tutussa ympäristössä. Kun tietää vastapuolen ja sen, onko hän halukas saamaan viestejä juuri sinulta ko. teemoihin liittyen. Jos tietää toisen nauttivan tuhmista ja ronskeista viesteistä, mikäs siinä. Parhaimmillaan ne saattavat pelastaa toisen päivän. Useimmiten tämä piiri, jolta ko. viestit hyväksytään, on kuitenkin hyvin pieni.
Rakentava puhe seksuaalisuudesta ja erilaisista kehonkuvista on tärkeää. Avoin keskustelu ei kuitenkaan esineellistä sen herättelijöitä. Kaikki vaikuttajat, sisällöstään riippumatta, ovat ihmisiä, joilla on omat haasteensa. Nämä ihmiset tietävät itse rajansa ja toimivat sen mukaan, mutta eivät tarvitse asiattomuuksia tai vastaavasti paheksuntaa osakseen.
Jos asiasta kiinnostaa kuulla enemmän pohdintoja, tule seuraamaan minun ja @ladyclitter pitämää IG-liveä 11.6 klo 17.
Lue myös:
Rajojen tunnistaminen
Onko vammaisen suhde kehoon eriainen kuin vammattoman?
Sinulle, keho
Sinulle, seksuaalisuuteni
Vammaisuuden fetisoinnista
